Monen viikon vatvomisen jälkeen saimme viimeinkin aikaiseksi lähteä puhdistamaan galaksia Kaaoksen joukoista Space Crusaden merkeissä. Ensimmäisenä tehtävänä meidän piti puhdistaa äklöolentojen valtaamaan avaruusaluksen yksi sektori. Ensisijaisena kohteena oli aluetta vartioivan Destructorin tuhominen.
Kaaoksen armeijaa komensi luopio riku. Avaruusmariiniryhmiä johtivat kersantti kuula, kersantti mazikainen ja kersantti adebisi. Ensimmäisenä kosketuksen viholliseen sai adebisin ryhmä. Montaakaan sekuntia ei ehtinyt kulua, kun käytävillä jo makasi kasa savuavia örkkien ja gretchinien ruumiita. kuulan ja mazikaisen ryhmätkin liityivät omilla tahoillaan taisteluun ja pian joka puolella käytäviä kaikuivat laukaukset ja huudot. Adrenaliini virtasi teroittaen aistit terävimmilleen.
Kaaosluopio riku näytti pääsevän niskan päälle, kun adebisin Blood Angelseista kaatui kolme ja mazikaisen Space Judgeistakin pari soturia. Ryhmät olivat kuitenkin tottuneet näkemään kuolemaa eivätkä olleet millänsäkään ja painoivat vain päälle. Pian alueella ei ollutkaan jäljellä kuin hirmuinen Destructor, jonka panssari oli paksu ja katse kauhistuttava. Ryhmänjohtajat katsoivat parhaaksi lähettää kokemattomammat soturinsa takaisin emäalukseen jääden itse katsomaan kuolemaa silmästä silmään.
Taistelu oli pitkä ja tuskallinen. mazikainen ja adebisi pysyttelivät hyvän matkan päässä Destructorista varoen tiukasti lähitaisteluun joutumista ja antoivat samalla vuoronperään heavy bolttereidensa laulaa mutta tuloksetta. Toivo lepäsi kersantti kuulassa, joka oli varustautunut lähitaisteluun tarkoitetuilla voimanyrkillä ja kalmamiekalla. kuulan vain oli juostava alueen toiselta laidalta asti.
kuulan ollessa enää vain parin askeleen mitan päästä tuosta karmaisevasta kuolemankoneesta kersantti adebisin laukaus löysi heikon kohdan panssarissa. Destructor hyytyi siihen paikkaan. adebisi näki silmissään ylennyksen ja kasan kunniamitaleita mutta yhtä asiaa hän ei nähnyt - mazikaisen ja kuulan naamoilla kiehuvaa suunnatonta kateutta. Nyt he joutuisivat palaamaan takaisin alukseen lähes tyhjin käsin. Varsinkin kuulan turhautuminen oli valtaisaa. Hän oli juossut koko matkan aluksen toiselta puolelta asti vain nähdäkseen vihollisensa kaatuvan 1 sekuntia ennen kuin itse ehtisi asiaan mitenkään vaikuttaa. Turhautuminen purkautui tulivuoren lailla. kuula ryntäsi kohti adebisia, kohotti miekkansa ja leikkasi tältä pään irti yhdellä sivalluksella. Vain kaksi ryhmänjohtajaa palasi takaisin emäalukseen. Päällikolle toimitetussa raportissa todettiin adebisin ajautuneen liian lähelle Destructoria...
Saumattoman tiimityöskentelyn jälkeen yhteishenki oli sen verran hyvä, että saatoimme kokeilla kaikille uutta peliä Oregonia. Olin käynyt hakemassa pelin Kuopion Anttilasta kohtuullisen siedettävään 8 eemelin hintaan. Vähän itsekin ihmettelin, miten tänä keväänä julkaistu peli jo nyt oli 70% alessa mutta minua asia ei haitannut. Mitä olin kotona peliä katellut, olivat ennakko-odotukset kaksijakoiset. Joko peli olisi täysi tunkki tai sit mukavan kevyttä läpsyttelyä.Oregon osoittautui mukavan kevyeksi läpsyttelyksi.
Vaikka peli kesti alle tunnin, oli myös pienelle strategialle tilaa ja omalla vuorollaan joutui välillä miettimään taktisia valintojaankin. Tuurilla on tosin sen verran pelissä merkitystä, ettei hirmu tarkkaan analysointiin kannata tuhlata aikaa. Kaiken kaikkiaan leppoista läiskintää, josta 8 johnin elttonia ei ole paha kustannus. Paljoa enempää en tästä teemasta heittäisi tiskiin, sillä entuudestaan vastaavaan tarpeeseen sopivia, minuun enemmän vetoavalla teemalla varustettuja pelejä mulla löytyy mutta vaikkapa ensimmäiseksi peliksi tai tutuille lahjaksi Oregon on oikein sopiva. Eipähän tartte heti pistää kiertoon. Niille, jotka inhoavat tuuripelejä ja hieman abstrakteja mekaniikkoja, ei Oregon ole hyvä valinta.
Itse peli meni osaltani aika heikosti. Olin suunnilleen tasapisteissä muiden kanssa ennen loppupisteytystä, mikä ei tiennyt hyvää, sillä minulla oli vain pari hiili-/kultalaattaa kun muilla niitä oli melkein kattoon asti ylettyvät pinot. mazikainen voitti, kuula oli kakkonen, riku kolmas ja meitsille jäi sitten pelkät kurat lahkeille.
Lopuksi vielä teki mieli jotain kevyttä ottaa. Race for the Galaxy pöytään siis. Jos nyt en ihan väärin muista, niin kolmatta kertaa lähdin tähän kisaan mukaan. Vieläkin olen käytännössä täysi nyyppä pelin kannalta, sillä mulla ei ole juuri hajuakaan mitä kaikkea pakasta voi nousta. Lähdin pelaamaan San Juanista tuttua tuottamis-/myymiskoneistoa. Ihan kivasti taas meni mutta kavereilla meni vielä paremmin. mazikainen hoiti sotilaallisella Spartallaan homman. kuula oli niukasti kakkonen, minä kolmas ja riku neljäs. Ehkä sitä tätäkin oppii joskus pelaaman ja samaa toivon San Juaninkin kohdalla.
Reiska on mielestäni parhaimmillaan, kun kukaan ei kaipaa pahoja konflikteja (esim. Cayluksen tai Mykerinoksen jälkeen). Peli on loppupeleissä monen pelaajan pasianssia ja hyvä sellainen. Ehkä sitä voisi yhden tämmöisen vähemmän ilkeän pelin hommata itselleenkin, vaikken muuten hirveästi pidäkään vuorovaikutuksettomista peleistä. San Juan olisi selkeämpi kaikille pelaajaryhmille, RftG puolestaan monipuolisempi ja teema mielenkiintoisempi. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.
torstai 17. heinäkuuta 2008
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 3
Sunnuntai valkeni kauniina. Aurinko paistoi ja lämmintä oli. Edellinen ilta oli jäänyt vähän torsoksi mutta herätessä ei enää juurikaan harmittanut. Tysonista ei kenelläkään ollut tietoakaan ja niinpä olimme jo klo 10 liepeillä ylhäällä. Loistava keli houkutteli lähtemään aamupala-/brunssipaikan etsintään. Valitettavasti paikan löytäminen Kuopiosta osoittautui hyvin vaikeaksi, Suomessa kun ei oikein tuoretta leipää ja ulkona syömistä arvosteta. No käppäiltiin siinä sitten stuben ja jymy-r:n kanssa käsi kädessä reilu tunti pitkin Kallaveden rantoja, minkä jälkeen nälkäisinä päädyimme pizzalle. Romanttisesti kaikki tilasivat samanlaiset annokset. Ai kun vielä joku olisi lausunut runoja.
Ruokailun jälkeen poijilla oli vielä reippa puolitoista tuntia aikaa junan lähtöön, eli juurikin sopivasti Mykerinokselle sääntöselityksineen. Fiilis pelissä muistuttaa hyvin pitkälti toista Ystari Gamesin julkaisua, Caylusta. Pelaajat vääntävät verenmaku suussa, kun kaaos pelissä tuntuu saavan yliotteen eikä mikään suunnitelma ota onnistuakseen. Mykerinos on vain huomattavan paljon nopeampi peli, mikä tekee siitä paremmin tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan (tämä ei tietenkään tarkoita paremmuutta).
Juurikin Mykerinos on opettanut minulle, kuinka näitä kaaoksen täyttämiä pelejä kuuluu pelata. Kovin montaa vuoroa pidemmälle suunnittelu on lähes turhaa, sillä homma kusee kuitenkin. Parempi vain optimoida lyhyellä tähtäimellä. Kokeneempi pelaaja pystyy tietenkin tuottamaan valmiiksi muutaman varasuunnitelman, jolloin pidempikin juoniminen voi tuottaa hedelmää ilman valtavaa stressiä. Samaa filosofiaa koitan noudattaa elämässäkin. Nimeäisikö tätä sitten kaaos-Zeniksi.
Itse peli meni stubelta ja jymy-r:ltä opettelun merkeissä ja aloittelijalle tyypillisesti unohtivat museon. Meitsi valloitti museon parhaat paikat ja sitä myöten voitto oli selviö. Mykrä loppui juuri sopivasti, jotta etelän miehet ehtivät kevyesti junaan. Oli kuulemma täyttä ja kuumaa - ihanteelliset olostuhteet väsyneille miehille.
Samalla kun poikien juna upposi syvälle Pönttövuoren pimeään tunneliin, panssarimaunun ja HH:n kanssa siirryimme rakentelemaan rautateitä Menolipun merkeissä. Alkujaossa en saanut kovinkaan erikoisia reittejä käteeni - kaikki olivat keskilännen lyhyitä/keskimittaisia pätkiä. Sain kuitenkin touhuta yksinäni, kun HH ja panssarimaunu kilpailivat Trans-Amerika-radoillaan. Suora vuorovaikutus jäi minun osaltani siten varsin vähäiseksi. Yhdistin omat määränpääni melko nopeasti, minkä jälkeen sitten vain nostelin uusia menolippuja käteeni keräten niitä yhteensä 8 kappaletta. Tuloksena olivat voitto ja ennätyspisteeni tavallisessa Menolipussa - 169 pistettä. Pelin aikana oikeastaan mielenkiintoisinta oli usuttaa HH:ta ja panssarimaunua toistensa kimppuun. Varsinkin panssarimaunu onnistui kurmuutuksessaan aiheuttaen HH:lle 44 pisteen miinukset.
panssarimaunu kettuilee HH:lle
Näihin tunnelmiin peliviikonloppu sitten päättyikin. Mukavaa oli ja kiitokset kaikille paikallaolijoille.
Ruokailun jälkeen poijilla oli vielä reippa puolitoista tuntia aikaa junan lähtöön, eli juurikin sopivasti Mykerinokselle sääntöselityksineen. Fiilis pelissä muistuttaa hyvin pitkälti toista Ystari Gamesin julkaisua, Caylusta. Pelaajat vääntävät verenmaku suussa, kun kaaos pelissä tuntuu saavan yliotteen eikä mikään suunnitelma ota onnistuakseen. Mykerinos on vain huomattavan paljon nopeampi peli, mikä tekee siitä paremmin tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan (tämä ei tietenkään tarkoita paremmuutta).
Juurikin Mykerinos on opettanut minulle, kuinka näitä kaaoksen täyttämiä pelejä kuuluu pelata. Kovin montaa vuoroa pidemmälle suunnittelu on lähes turhaa, sillä homma kusee kuitenkin. Parempi vain optimoida lyhyellä tähtäimellä. Kokeneempi pelaaja pystyy tietenkin tuottamaan valmiiksi muutaman varasuunnitelman, jolloin pidempikin juoniminen voi tuottaa hedelmää ilman valtavaa stressiä. Samaa filosofiaa koitan noudattaa elämässäkin. Nimeäisikö tätä sitten kaaos-Zeniksi.
Itse peli meni stubelta ja jymy-r:ltä opettelun merkeissä ja aloittelijalle tyypillisesti unohtivat museon. Meitsi valloitti museon parhaat paikat ja sitä myöten voitto oli selviö. Mykrä loppui juuri sopivasti, jotta etelän miehet ehtivät kevyesti junaan. Oli kuulemma täyttä ja kuumaa - ihanteelliset olostuhteet väsyneille miehille.
Samalla kun poikien juna upposi syvälle Pönttövuoren pimeään tunneliin, panssarimaunun ja HH:n kanssa siirryimme rakentelemaan rautateitä Menolipun merkeissä. Alkujaossa en saanut kovinkaan erikoisia reittejä käteeni - kaikki olivat keskilännen lyhyitä/keskimittaisia pätkiä. Sain kuitenkin touhuta yksinäni, kun HH ja panssarimaunu kilpailivat Trans-Amerika-radoillaan. Suora vuorovaikutus jäi minun osaltani siten varsin vähäiseksi. Yhdistin omat määränpääni melko nopeasti, minkä jälkeen sitten vain nostelin uusia menolippuja käteeni keräten niitä yhteensä 8 kappaletta. Tuloksena olivat voitto ja ennätyspisteeni tavallisessa Menolipussa - 169 pistettä. Pelin aikana oikeastaan mielenkiintoisinta oli usuttaa HH:ta ja panssarimaunua toistensa kimppuun. Varsinkin panssarimaunu onnistui kurmuutuksessaan aiheuttaen HH:lle 44 pisteen miinukset.
panssarimaunu kettuilee HH:lle
Näihin tunnelmiin peliviikonloppu sitten päättyikin. Mukavaa oli ja kiitokset kaikille paikallaolijoille.
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 2
Perjantai-ilta oli venynyt pitkälle lauantaiaamuun. Tästä huolimatta polte pelipöydän ääreen oli niin kova, että revimme jymy-r:n ja stuben kanssa itsemme ylös sängystä jo yhdentoista kantturoissa. Nopeat suihkut, aamukalja ja paistetut munat virvoittivat siinä määrin, että kävimme ensin vähän pyörähtelemässä Kuopion torilla ja sitten suuntasimme kohti panssarimaunun ja hänen tyttöystävänsä minnan residenssiä, jonne myös HH:n oli määrä saapua. Virallisena nimikkeenä lauantain tapahtumalle oli tuparit, joten lahjoimme isäntämme ruhtinaallisesti.
Alkajaisiksi luvattu nakkikeitto viivästyi sen verran, että panssarimaunu, jymy-r, stubbe ja minä odotellessamme lätkimme erän Colorettoa. On se vaan hieno peli. Yksinkertaista ja nopeaa mutta silti viihdyttävää täytettä, joka ei loppupeleissä edes tunnu ajantäytepelille vaan ihan oikealle ajanvietteelle. Vein pelin nimiini ja ahmin sen mukaisen voittajan annoksen erinomaista nakkisoppaa.
Syönnin loppuessa HH ei ollut vieläkään saapunut eivätkä vieraat juuri vähään aikaan kaivanneet isäntäväen passausta, joten tilaukseen pistettiin sopiva viiden hengen peli Carcassonne. Edellisestä pelistä olikin jo vierähtänyt 7kk aikaa ja itse ainakin olin vallan onnesta muikeana. Pelistä tuli todella vähäpisteinen, kun suurin osa kaupungeista jäi valmistumatta eivätkä peltonapitkaan päässeet täten pisteitä tuottamaan. Edellisenä iltana alkanut voittoputkeni sai jatkoa 51 pisteellä stuben ja jymy-r:n hiillostaessa tiukasti pyllyn takana (49,48). panssarimaunulla ja minnalla peli kärähti peltopeliin tai oikeammin sanottuna sen puutteeseen.
Carcassonnen aikana HH:kin oli saatu paikalle. Mikäpä olisi tilanteeseen paremmin sopinut kuin Fearsome Floors 10 sekunnin paniikkisäännöillä. Vaikeutimme peliä vielä ottamalla laudalle kaksi hirviötä. Alussa nimesimme kumpaa aina liikutettaisiin ensimmäisenä. Monsterit liikkuivat siten, että ne lähtivät ensimmäisellä vuorolla eri suuntiin mutta etenivät molemmat yhtä monta askelta. Lisäksi mörököllit eivät nähneet toistensa läpi.
Kahdella nälkäisellä hirviöllä peli osoittautui jo varsin haastavaksi eikä tie-breakiin jouduttu turvautumaan. jymy-r loi loistavan strategian ja dominoi alusta asti peliä. Hän oli päättänyt jättää yhden hahmoistaan sokkelon alkupäähän varmistamaan, etteivät monsut poistuisi sieltä ja että kaksi muuta hahmoa saisivat rauhassa juosta toiseen päähän. Strategia oli voitokas ja jymy-r oli ainoa kaksi nappia linnasta ulos saanut pelaaja. HH:kin aloitti pelit väkevästi valtaamalla toisen sijan minnan ja panssarimaunun seuratessa heti perässä. stubbe ja minä menetimme kaikki ukkomme. Palautus maan pinnalle oli sopivan raju, sillä mulla alkoikin jo olemaan voittamaton olo.
Paniikkijuoksentelun jälkeen meininki muttui astetta psykologisempaan suuntaan. Vuorossa oli vedonlyöntiä Colossal Arenan malliin. Edellisen kerran peliä tuli pelattua touko-kesäkuun vaihteessa, kun suunnilleen samalla porukalla mätettiin kokonainen viikonloppu Espoossa menemään. Silloin Colossal Arena nousi heti suosikkieni joukkoon. Olen huomannut, että pidän itse kovasti peleistä, joissa pyritään pääsemään vastustajan pään sisään ja vuorovaikutusta pelaajien välillä syntyy myös laudan ulkopuolella. Tämänkään kertainen peli ei muuttanut ajatuksia. Peli piti koko ajan otteessaan ja ainakin tuhat erilaista salaliittoteoriaa käväisi mielessä.
Lauantai-iltapäivän Colossal Arena päättyi neljännellä kierroksella nostopakan loppumiseen. Hengissä säilyi yhteensä 5 taistelijaa, mikä tarkoitti useiden vetojen osumista kaikkien pelaajien kohdalla. HH jatkoi vakuuttavaa menoaan ja niisti minut pisteen erolla. stubbeen ja jymy-r:ään eroa tuli pari pistettä enemmän. HH:n voitto tuli kieltämättä hieman puskista, sillä jostain syystä olin keskittynyt lähes kokonaan jymy-r:n kyttäämiseen (kuten lähes aina yhdessä pelatessamme). Tulipahan hyvä oppitunti siitä, että useimmissa peleissä mukana on muitakin. Tuo oppi vain oli vähällä huuhtoutua mielestä, sillä niin hyvää boolia isäntäväki pelin aikana taikoi nautittavaksemme.
Kyttäystä - "humhumhum... I'm inside your head now"
Harmittavasti 6+ pelaajalle sopivat pelit olivat vähissä. Piti sitten jakautua kahteen kolmen porukkaan. San Juan ja Settlers of Catan olivat seuraavien pelien nimet. HH, jymy-r ja minä siirryimme Karibian maisemiin rakentamaan San Juanin uljasta kaupunkia. minna, panssarimaunu ja stubbe puolestaan lähtivät uudisasuttamaan Catanin saarta. Teemallisesti emme siis kovin kaukana toisistamme olleet.
San Juan oli täysin jymy-r:n heiniä. Ei meistä muista ollut pienintäkään vastusta. Menestykseni San Juanissa on toistaiseksi ollut samanlaista kuin sen isoveljessä Puerto Ricossa. Peleillä vain on se ero, että ensiksi mainittua on mukava pelata paremmin esille tulevan teeman ja kauniimpien komponenttien ansiosta. Isoveli kärsii vaikeasti käsiteltävistä/rumista osasista ja liian pitkästä peliajasta niin heikkoon teemaan. Onhan Puerto Ricon mekaniikka loistava mutta minua ei pelkällä mekaniikalla voidella.
Ensimmäisen perään otettiin uusi San Juan mutta nyt neljällä pelaajalla. Isäntämme siirtyivät sillä välin valmistelemaan jo entuudestaan hemmoteltujen vieraidensa ruokkimista. Uutena ruokalajina olivat kotikutoiset hampurilaiset. stubenkaan liittyminen peliin ei tuonut mitään uutta auringon alle vaan jymy-r jyräsi tälläkin kertaa ylivoimaiseen voittoon. Itse kuuluin pohjasakkaan, vaikka sainkin tuotantokoneiston mukavasti käyntiin. Hyvä maku pelistä kuitenkin suuhun jäi eikä vähiten hampurilaisten ansiosta.
Der König
Kunhan olimme saaneet pyyhittyä suumme rasvasta ja saatettuamme emäntämme minnan kaupunkikierroksen alkuun, mäiskästiin väliin uusi erä Colorettoa. Peli auttoi minut palaamaan voittokantaan. stubbe, panssarimaunu ja HH ottivat sitten seuraavat sijat. jymy-r:llä ei tänä päivänä Coloretto selvästikään kulkenut, sillä hän jäi toistamiseen imemään tuppea penkin päähän
Ilta oli jo pitkällä ja edellisen illan malliin itse kunkin liikeradoissa saattoi havaita melkoista satunnaisuutta. Tästä huolimatta iskimme jostain syystä todella pitkään hyllyssäni seisseen Cayluksen tulille, mikä nostatti porukassa nostalgiatunnelmaa. Olimme näet peliporukkamme alkuaikoina pelanneet ko peliä hyvinkin paljon. Caylus osoittautui kuitenkin kellonaikaan nähden pieneksi virheeksi, sillä varsinkin viidellä pelaajalla peli vaatii pituutensa takia hyvää vireystilaa. Mekaniikka ei sinänsä ole erityisen vaativa mutta peli on niin täynnä tiukkoja päätöksiä ja kaaosta, että pikku flänägänissä ote katoaa helposti.
Itselläni peli meni loistavasti ja jotenkin tunsin pystyväni elämään kaaoksen kanssa. En tehnyt kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia vaan tyydyin vain ottamaan parhaan vaihtoehdon tarjolla olleista. Näin säilytin tyyneyden koko pelin ajan eikä turhautuminen päässyt hiipimään tukan alle. Voitinkin pelin lopulta kohtuullisella erolla panssarimaunuun ja stubbeen. jymy-r:n alavire jatkui ja hän joutui taipumaan myös HH:lle jääden omille kymmenluvuilleen.
Pelin aikana esiin nousi kokeilemisen arvoinen sääntövariantti, kun maijakin oli päässyt töistä ja liittyi seuraamme (kuulemma seurue haisi kohtuullisen tumakalle viinalle). Kilpailuun kuninkaan suosiosta ei enää päässyt mukaan, joten pistimme sitten maijan kanssa muutaman kierroksen ajaksi tiimin pystyyn. Ideana oli, että lähettäisimme työläisiä töihin vuoronperään mutta emme saisi keskustella taktisista valinnoista keskenämme. Tiimipelivariantti osoittautui todella hauskaksi vaikka olimmekin pöydän ainut joukkue. Ensi kerralla kenties kokeillaan tätä systeemiä.
Toinen sääntömuutos, jota aion kokeilla ensi kerralla, on lääninherran siirtäminen eteenpäin kaksi ruutua kerrallaan riippumatta viskaalin sijainnista, sillä nyt viidellä pelaajalla ongelmaksi muodostui pelin pituus. jymy-r varsinkin kritisoi peliä kovasti pituuteen nähden suuren kaaoksen takia. Jos homma pysyisi koko ajan tiukasti pelaajien hallinnassa, pitkäkin peli pitäisi otteessaan alusta loppuun. Puerto Ricon ja Cayluksen ongelmat johtuvat siis eri asioista mutta aiheuttavat helposti saman fiiliksen - peli rupeaa viimeistään puolentoista tunnin jälkeen tökkimään pahasti. Itse kuitenkin pidän Cayluksesta huomattavasti enemmän.
Kello olikin matsin päättymisen jälkeen jo niin paljon, että kapakkiin siirtyminen tehtiin pikavauhtia. Ehdimme ottamaan vain yhdet, kun valomerkki jo lopetti Cayluksen jälkeisen uuden nousumme. Vähän pettyneet tunnelmat oli siinä vaiheessa mutta, kuten huomenna ilmestyvästä raportin 3. osasta selviää, tämä ehkä pelasti sunnuntain.
Alkajaisiksi luvattu nakkikeitto viivästyi sen verran, että panssarimaunu, jymy-r, stubbe ja minä odotellessamme lätkimme erän Colorettoa. On se vaan hieno peli. Yksinkertaista ja nopeaa mutta silti viihdyttävää täytettä, joka ei loppupeleissä edes tunnu ajantäytepelille vaan ihan oikealle ajanvietteelle. Vein pelin nimiini ja ahmin sen mukaisen voittajan annoksen erinomaista nakkisoppaa.
Syönnin loppuessa HH ei ollut vieläkään saapunut eivätkä vieraat juuri vähään aikaan kaivanneet isäntäväen passausta, joten tilaukseen pistettiin sopiva viiden hengen peli Carcassonne. Edellisestä pelistä olikin jo vierähtänyt 7kk aikaa ja itse ainakin olin vallan onnesta muikeana. Pelistä tuli todella vähäpisteinen, kun suurin osa kaupungeista jäi valmistumatta eivätkä peltonapitkaan päässeet täten pisteitä tuottamaan. Edellisenä iltana alkanut voittoputkeni sai jatkoa 51 pisteellä stuben ja jymy-r:n hiillostaessa tiukasti pyllyn takana (49,48). panssarimaunulla ja minnalla peli kärähti peltopeliin tai oikeammin sanottuna sen puutteeseen.
Carcassonnen aikana HH:kin oli saatu paikalle. Mikäpä olisi tilanteeseen paremmin sopinut kuin Fearsome Floors 10 sekunnin paniikkisäännöillä. Vaikeutimme peliä vielä ottamalla laudalle kaksi hirviötä. Alussa nimesimme kumpaa aina liikutettaisiin ensimmäisenä. Monsterit liikkuivat siten, että ne lähtivät ensimmäisellä vuorolla eri suuntiin mutta etenivät molemmat yhtä monta askelta. Lisäksi mörököllit eivät nähneet toistensa läpi.
Kahdella nälkäisellä hirviöllä peli osoittautui jo varsin haastavaksi eikä tie-breakiin jouduttu turvautumaan. jymy-r loi loistavan strategian ja dominoi alusta asti peliä. Hän oli päättänyt jättää yhden hahmoistaan sokkelon alkupäähän varmistamaan, etteivät monsut poistuisi sieltä ja että kaksi muuta hahmoa saisivat rauhassa juosta toiseen päähän. Strategia oli voitokas ja jymy-r oli ainoa kaksi nappia linnasta ulos saanut pelaaja. HH:kin aloitti pelit väkevästi valtaamalla toisen sijan minnan ja panssarimaunun seuratessa heti perässä. stubbe ja minä menetimme kaikki ukkomme. Palautus maan pinnalle oli sopivan raju, sillä mulla alkoikin jo olemaan voittamaton olo.
Paniikkijuoksentelun jälkeen meininki muttui astetta psykologisempaan suuntaan. Vuorossa oli vedonlyöntiä Colossal Arenan malliin. Edellisen kerran peliä tuli pelattua touko-kesäkuun vaihteessa, kun suunnilleen samalla porukalla mätettiin kokonainen viikonloppu Espoossa menemään. Silloin Colossal Arena nousi heti suosikkieni joukkoon. Olen huomannut, että pidän itse kovasti peleistä, joissa pyritään pääsemään vastustajan pään sisään ja vuorovaikutusta pelaajien välillä syntyy myös laudan ulkopuolella. Tämänkään kertainen peli ei muuttanut ajatuksia. Peli piti koko ajan otteessaan ja ainakin tuhat erilaista salaliittoteoriaa käväisi mielessä.
Lauantai-iltapäivän Colossal Arena päättyi neljännellä kierroksella nostopakan loppumiseen. Hengissä säilyi yhteensä 5 taistelijaa, mikä tarkoitti useiden vetojen osumista kaikkien pelaajien kohdalla. HH jatkoi vakuuttavaa menoaan ja niisti minut pisteen erolla. stubbeen ja jymy-r:ään eroa tuli pari pistettä enemmän. HH:n voitto tuli kieltämättä hieman puskista, sillä jostain syystä olin keskittynyt lähes kokonaan jymy-r:n kyttäämiseen (kuten lähes aina yhdessä pelatessamme). Tulipahan hyvä oppitunti siitä, että useimmissa peleissä mukana on muitakin. Tuo oppi vain oli vähällä huuhtoutua mielestä, sillä niin hyvää boolia isäntäväki pelin aikana taikoi nautittavaksemme.
Kyttäystä - "humhumhum... I'm inside your head now"
Harmittavasti 6+ pelaajalle sopivat pelit olivat vähissä. Piti sitten jakautua kahteen kolmen porukkaan. San Juan ja Settlers of Catan olivat seuraavien pelien nimet. HH, jymy-r ja minä siirryimme Karibian maisemiin rakentamaan San Juanin uljasta kaupunkia. minna, panssarimaunu ja stubbe puolestaan lähtivät uudisasuttamaan Catanin saarta. Teemallisesti emme siis kovin kaukana toisistamme olleet.
San Juan oli täysin jymy-r:n heiniä. Ei meistä muista ollut pienintäkään vastusta. Menestykseni San Juanissa on toistaiseksi ollut samanlaista kuin sen isoveljessä Puerto Ricossa. Peleillä vain on se ero, että ensiksi mainittua on mukava pelata paremmin esille tulevan teeman ja kauniimpien komponenttien ansiosta. Isoveli kärsii vaikeasti käsiteltävistä/rumista osasista ja liian pitkästä peliajasta niin heikkoon teemaan. Onhan Puerto Ricon mekaniikka loistava mutta minua ei pelkällä mekaniikalla voidella.
Ensimmäisen perään otettiin uusi San Juan mutta nyt neljällä pelaajalla. Isäntämme siirtyivät sillä välin valmistelemaan jo entuudestaan hemmoteltujen vieraidensa ruokkimista. Uutena ruokalajina olivat kotikutoiset hampurilaiset. stubenkaan liittyminen peliin ei tuonut mitään uutta auringon alle vaan jymy-r jyräsi tälläkin kertaa ylivoimaiseen voittoon. Itse kuuluin pohjasakkaan, vaikka sainkin tuotantokoneiston mukavasti käyntiin. Hyvä maku pelistä kuitenkin suuhun jäi eikä vähiten hampurilaisten ansiosta.
Der König
Kunhan olimme saaneet pyyhittyä suumme rasvasta ja saatettuamme emäntämme minnan kaupunkikierroksen alkuun, mäiskästiin väliin uusi erä Colorettoa. Peli auttoi minut palaamaan voittokantaan. stubbe, panssarimaunu ja HH ottivat sitten seuraavat sijat. jymy-r:llä ei tänä päivänä Coloretto selvästikään kulkenut, sillä hän jäi toistamiseen imemään tuppea penkin päähän
Ilta oli jo pitkällä ja edellisen illan malliin itse kunkin liikeradoissa saattoi havaita melkoista satunnaisuutta. Tästä huolimatta iskimme jostain syystä todella pitkään hyllyssäni seisseen Cayluksen tulille, mikä nostatti porukassa nostalgiatunnelmaa. Olimme näet peliporukkamme alkuaikoina pelanneet ko peliä hyvinkin paljon. Caylus osoittautui kuitenkin kellonaikaan nähden pieneksi virheeksi, sillä varsinkin viidellä pelaajalla peli vaatii pituutensa takia hyvää vireystilaa. Mekaniikka ei sinänsä ole erityisen vaativa mutta peli on niin täynnä tiukkoja päätöksiä ja kaaosta, että pikku flänägänissä ote katoaa helposti.
Itselläni peli meni loistavasti ja jotenkin tunsin pystyväni elämään kaaoksen kanssa. En tehnyt kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia vaan tyydyin vain ottamaan parhaan vaihtoehdon tarjolla olleista. Näin säilytin tyyneyden koko pelin ajan eikä turhautuminen päässyt hiipimään tukan alle. Voitinkin pelin lopulta kohtuullisella erolla panssarimaunuun ja stubbeen. jymy-r:n alavire jatkui ja hän joutui taipumaan myös HH:lle jääden omille kymmenluvuilleen.
Pelin aikana esiin nousi kokeilemisen arvoinen sääntövariantti, kun maijakin oli päässyt töistä ja liittyi seuraamme (kuulemma seurue haisi kohtuullisen tumakalle viinalle). Kilpailuun kuninkaan suosiosta ei enää päässyt mukaan, joten pistimme sitten maijan kanssa muutaman kierroksen ajaksi tiimin pystyyn. Ideana oli, että lähettäisimme työläisiä töihin vuoronperään mutta emme saisi keskustella taktisista valinnoista keskenämme. Tiimipelivariantti osoittautui todella hauskaksi vaikka olimmekin pöydän ainut joukkue. Ensi kerralla kenties kokeillaan tätä systeemiä.
Toinen sääntömuutos, jota aion kokeilla ensi kerralla, on lääninherran siirtäminen eteenpäin kaksi ruutua kerrallaan riippumatta viskaalin sijainnista, sillä nyt viidellä pelaajalla ongelmaksi muodostui pelin pituus. jymy-r varsinkin kritisoi peliä kovasti pituuteen nähden suuren kaaoksen takia. Jos homma pysyisi koko ajan tiukasti pelaajien hallinnassa, pitkäkin peli pitäisi otteessaan alusta loppuun. Puerto Ricon ja Cayluksen ongelmat johtuvat siis eri asioista mutta aiheuttavat helposti saman fiiliksen - peli rupeaa viimeistään puolentoista tunnin jälkeen tökkimään pahasti. Itse kuitenkin pidän Cayluksesta huomattavasti enemmän.
Kello olikin matsin päättymisen jälkeen jo niin paljon, että kapakkiin siirtyminen tehtiin pikavauhtia. Ehdimme ottamaan vain yhdet, kun valomerkki jo lopetti Cayluksen jälkeisen uuden nousumme. Vähän pettyneet tunnelmat oli siinä vaiheessa mutta, kuten huomenna ilmestyvästä raportin 3. osasta selviää, tämä ehkä pelasti sunnuntain.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 1
Keskikesä oli keskeisimmillään, kun ensimmäisen vakipeliporukkamme jäseniä kokoontui viikonlopuksi Kuopioon. Säät suosivat sisällä pelattavia lautapelejä, joten taas on paljon tarinaa kerrottavana. Tässä jutun ensimmäinen osa.
Perjantaina jymy-r ja stubbe täräyttivät illansuussa autolla Espoosta Kuopioon. Kun vielä panssarimaunu pyörähti hieman perässä luokseni, niin siinä jo rupesi olemaan hyvä porukka aloitella pelaamista. Nyt kun kerrankin oli juuri sopivasti ihmisiä paikalla, lyötiin ensimmäisenä pöytään Doom. Pelinomistaja minä luonnollisesti päädyin pelaamaan pahiksena ja lähetin muut kolme sankaria suorittamaan peruspelin 3. tehtävää, Infernoa.
Mariineiden tehtävänä oli pelastaa kolme loukkuun jäänyttä tutkimusapulaista, jotka ehkä pystyisivät sulkemaan portin maailmaan, jonka kautta hirviöt pääsivät maailmaamme. Tutkimusapulaiset eivät kuitenkaan selviäisi ikuisesti vaan pelaajilla oli vain rajoitetuisti aikaa löytää heidät. Yhdenkin kuoleminen tarkoittaisi pahuuden voittoa.
Tiedemiesten tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, kun pelastajilla rupesi tuhraantumaan useampi kierros aikaa jo ensimmäisessä huoneessa. Lopullisesti meno hyytyi toiselle alueelle ajan loppumiseen.
Pelissä oli mukavasti tunnelmaa kain ja minun maalaamien figuureiden ansiosta. Projekti on vielä kesken mutta ehdottomasti näin vahvaan teemaan nojaava peli ansaitsee maalatut napit. Myös tämänkertainen peli vahvisti näkemystä, että pelaajien ei juurikaan kannata jäädä hirviöitä lahtaamaan. Paras taktiikka on vain juosta kentän läpi ja löylyttää vain pahasti tielle asettuneet mörnit.
Olin ajatellut, että pojille tulisi matkalla jano joten olin käynyt kantamassa kaupasta kaikille keijoa. Doomin jälkeen tyhjiä pakkauksia löytyi sen verran paljon, että oli aika siirtyä tilanteeseen paremmin sopivan PitchCarin pariin. Tässä vaiheessa porukkaan liittyi vielä manfred. Luvassa oli kaksi tiukkaa kisaa. Annoin pojille vapaat kädet suunnitella molemmat radat ja niistä tulikin hyvin mielenkiintoisia.
Kuopion velodromilla jymy-r, manfred, panssarimaunu, stubbe, adebisi
jymy-r hoiteli molemmilla kerroilla aika-ajot suvereeniin tyyliin mutta ei pystynyt käsittelemään itse kisan tuomia paineita ja hyytyi pahasti viimeisille sijoille. Kovinta vauhtia radalla piti meikäläinen, vaikken aika-ajoissa pärjännytkään. stubbe, manfred ja panssarimaunu kisasivat sitten tiukasti muista sijoista. Tämä oli party-pelaamista parhaimmillaan.
Neppiksen jälkeen porukalla rupesi olemaan jo kovin liukkaat lanteet ja laajat liikeradat. Niinpä siirryimme Kuopion yöhön. Lasit paukkuivat tappiin asti, minkä jälkeen nakkiksen kautta palasimme pääkallopaikalle. jymy-r ja stubbe ottivat vielä inkkaripokerit 10 chipin stackeilla. Panoksena oli makuupaikka lattialla. Häviäjä joutui minun viereeni parisänkyyn. jymy-r voitti.
Valokuviakin tuli otettua. Ne lisään blogiin, kunhan saan siirrettyä kuvat koneelle.
Perjantaina jymy-r ja stubbe täräyttivät illansuussa autolla Espoosta Kuopioon. Kun vielä panssarimaunu pyörähti hieman perässä luokseni, niin siinä jo rupesi olemaan hyvä porukka aloitella pelaamista. Nyt kun kerrankin oli juuri sopivasti ihmisiä paikalla, lyötiin ensimmäisenä pöytään Doom. Pelinomistaja minä luonnollisesti päädyin pelaamaan pahiksena ja lähetin muut kolme sankaria suorittamaan peruspelin 3. tehtävää, Infernoa.
Mariineiden tehtävänä oli pelastaa kolme loukkuun jäänyttä tutkimusapulaista, jotka ehkä pystyisivät sulkemaan portin maailmaan, jonka kautta hirviöt pääsivät maailmaamme. Tutkimusapulaiset eivät kuitenkaan selviäisi ikuisesti vaan pelaajilla oli vain rajoitetuisti aikaa löytää heidät. Yhdenkin kuoleminen tarkoittaisi pahuuden voittoa.
Tiedemiesten tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, kun pelastajilla rupesi tuhraantumaan useampi kierros aikaa jo ensimmäisessä huoneessa. Lopullisesti meno hyytyi toiselle alueelle ajan loppumiseen.
Pelissä oli mukavasti tunnelmaa kain ja minun maalaamien figuureiden ansiosta. Projekti on vielä kesken mutta ehdottomasti näin vahvaan teemaan nojaava peli ansaitsee maalatut napit. Myös tämänkertainen peli vahvisti näkemystä, että pelaajien ei juurikaan kannata jäädä hirviöitä lahtaamaan. Paras taktiikka on vain juosta kentän läpi ja löylyttää vain pahasti tielle asettuneet mörnit.
Olin ajatellut, että pojille tulisi matkalla jano joten olin käynyt kantamassa kaupasta kaikille keijoa. Doomin jälkeen tyhjiä pakkauksia löytyi sen verran paljon, että oli aika siirtyä tilanteeseen paremmin sopivan PitchCarin pariin. Tässä vaiheessa porukkaan liittyi vielä manfred. Luvassa oli kaksi tiukkaa kisaa. Annoin pojille vapaat kädet suunnitella molemmat radat ja niistä tulikin hyvin mielenkiintoisia.
Kuopion velodromilla jymy-r, manfred, panssarimaunu, stubbe, adebisi
jymy-r hoiteli molemmilla kerroilla aika-ajot suvereeniin tyyliin mutta ei pystynyt käsittelemään itse kisan tuomia paineita ja hyytyi pahasti viimeisille sijoille. Kovinta vauhtia radalla piti meikäläinen, vaikken aika-ajoissa pärjännytkään. stubbe, manfred ja panssarimaunu kisasivat sitten tiukasti muista sijoista. Tämä oli party-pelaamista parhaimmillaan.
Neppiksen jälkeen porukalla rupesi olemaan jo kovin liukkaat lanteet ja laajat liikeradat. Niinpä siirryimme Kuopion yöhön. Lasit paukkuivat tappiin asti, minkä jälkeen nakkiksen kautta palasimme pääkallopaikalle. jymy-r ja stubbe ottivat vielä inkkaripokerit 10 chipin stackeilla. Panoksena oli makuupaikka lattialla. Häviäjä joutui minun viereeni parisänkyyn. jymy-r voitti.
Valokuviakin tuli otettua. Ne lisään blogiin, kunhan saan siirrettyä kuvat koneelle.
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Kärmespelailua 9.7.2008, osa 2
...Jatkoa edellisestä.
Mykerinoksen jälkeen tervonen häippäs koittiin ja kaikissa muissa pöydissä oli pelit kesken, joten jäimme siinä sitten ollin kanssa kaksinamme tilannetta ihmettelemään. Piti keksiä jotain kivaa, jota kaksi miestä voisi keskenään harrastaa. Onneksi Kärmeksen hyllystä löytyi storvikin omistama Mr. Jack.
Tiesin pelin entuudestaan ja olin aina halunnut tutustua siihen. Nyt kun tilaisuus koitti, olin kieltämättä aika innoissani ja halusin päästä heti Viiltäjä-Jackin rooliin. Kuulemma pahiksena peli on vaikeampi mutta en paljoa asialla päätäni vaivannut. Peli pyörähti käyntiin ja sopivasti alkuperäiselle tarinalle uskollisesti Mr. Gull oli Ripper. Minulla ei ollut hajuakaan taktiikasta ja alussa meinasi paniikki iskeä, kun etsivä-olli paljasti jo ekalla vuorolla puolet hahmoista. Pian kuitenkin tajusin, että kyseessä on ilmeisesti varsin normaali tilanne.
Minun osaltani lähes koko peli meni taktiikoita ja hahmojen ominaisuuksia opetellessa. Yritin alussa päästä karkuun mutta jossain viidennen kierroksen paikkeilla vaihdoin strategiani siihen, että koittaisin ainoastaan pysytellä piilossa. Kahdeksannen kierroksen lopussa laudalla oli vielä kaksi hahmoa, joita ei oltu paljastettu. Kummallakin osapuolella oli siis 50% mahikset voittaa. Onnekseni olin tehnyt viimeisenä siirtonani liikkeen, jolla luulin pääseväni syyttäjien ulottumattomiin mutta todellisuudessa liike näytti siltä, että asetin Herra Gullin oikein tarjottimelle. Itse en tätä tajunnut mutta olli teki omat johtopäätöksensä ja päätyi ottamaan väärän hahmon kiinni. Tuurilla voittoon!
Mr. Jackin alkuasetelma - kuka tunnistaa William Gullin
Täytyy vielä muutama peli saada lisää ennen kuin voi kunnollista mielipidettä muodostaa. Näin äkkiseltään tuntuu, että pahiksen pelaajalla ei ole kuin voitettavaa ja etsiväpelaajalla vain hävittävää. Oletusarvohan on, että raakimukset saadaan kiinni ja lyödään jalkapuuhun.
Poliisi ja rosvo-leikkien jälkeen mietin jo kotiutumista. Ennen kuin ehdin ovesta ulos kuulin kuitenkin taikasanat: "Haluukko pelata?". Täyskäännös ovella ja löysin itseni taas kj:n ja kuulan kanssa saman pöydän äärestä. Tällä kertaa kj:n taikalaukusta nousi esiin hulvaton Techno Witches. kj kertoi pelin olevan lähes yksi yhteen kopio jostain toisesta pelistä (en nyt millään muista mistä) mutta teema oli vain vaihdettu. No nyt ainakin idea pölynimurilla lentelevistä noidista oli sen verran kutkuttava, että julistin pelin hyväksi ennen pienintäkään kokemusta. Iloinen yllätys oli, etten edes joutunut syömään sanojani. Pelatessa pystyi oikein kuvittelemaan, kuinka sitä kaivaa kotona sen Siemensin ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti esiin, asettaa putken jalkojen väliin, käynnistää imurin ja lennähtää taivaalle.
Noidat lennolla
Näin ensikertalaiselle pelaaminen oli äärettömän hauskaa, koska luutaimurin ohjaaminen kahdessa ulottuvuudessa oli yllättävän vaikeaa. Epäilen tosin, että pelin käyttöikä tässä suhteessa ainakin perussäännöillä on melko lyhyt sillä suunnan arvioimisen oppii melko nopeasti. Lisää hauskaa voisi tulla, jos ohjauspalat pitäisi nostaa sokkona. Jokin tämmöisessä täysin vapaassa liikkumisessa miellyttää. Pitäisköhän viimeinkin hommata se Warhammer 40K - armeija, jolla on tullu joitakin vuosia mehusteltua. Itse peli tuloksellisesti päättyi kj:n ja minun tasapeliin.
Ilta päätettiin PitchCar-kisoihin. Ilmeisesti Kuopion Anttilan 20 eunukin hinta oli tuntunut Kärmeksen hallituksestakin sopivalta, sillä peli oli kirjastoon hankittu. Viivoille asettuivat kj, mazikainen, kuula, junnu ja minä. kuula oli kuulemma koko viikon treenannut kotonaan ja niin hän nappasikin paalupaikan varsin pomppuisella radalla. Oma kokemukseni hyödytti sen verran, että pääsin starttaamaan toisesta ruudusta. Sitten taisivat tulla mazikainen, junnu ja kj.
Pomput radalla osoittautuivat yllättävän pahoiksi ja koko porukalla oli todella suuria vaikeuksia pysyä radalla. kuula oli ainoa, jota töyssyt eivät tuntuneet haittaavan. Hän meni siis menojaan. Itsekin pääsin sen verran muista irti, ettei kakkospaikkani oikeastaan ollut missään vaiheessa uhattuna. Tämä oli myös tässä kahden kierroksen kisassa maaliintulojärjestys kärjen osalta. kj taisi ottaa 3. sijan, mazikainen oli neljäs ja junnu 5. Korjatkaa, jos muistan väärin.
Mielenkiintoista oli myös huomata kaikki erilaiset neppaustekniikat. kuulalla ja minulla oli varsin konservatiiviset oikean käden keskisormea hyödyntävät tyylit. Toiset sitten löivät välillä nyrkillä ja välillä ties millä. Oisko ollut vaikutusta perinteisellä hiekkalaatikkoneppiksellä, jossa autoa pukattiin nyrkkiä vasten tuetulla peukalolla voiman tullessa koko kädestä. Keskustelua käytiin myös, josko autoja voisi nepata peniksellä mutta hallitus päätti, että Kärmeksen PitchCarilla pelattaessa ko tyyli kiellettäisiin.
PitchCariin liittyi myös suuria tunteita:
mazikainen: "Hei kj. Syö munas!"
kj: "En pysty."
mazikainen: "Ahaa! Olet siis yrittänyt."
kj: "Pitkä selkä."
Nyt tässä odotellaankiin tätä iltaa, jolloin muutama alkuperäisistä lautapelikavereista tulee Kuopioon. Päästään taas pitkästä aikaa koko viikonloppu pelaamaan ja keijoo ottamaan.
Mykerinoksen jälkeen tervonen häippäs koittiin ja kaikissa muissa pöydissä oli pelit kesken, joten jäimme siinä sitten ollin kanssa kaksinamme tilannetta ihmettelemään. Piti keksiä jotain kivaa, jota kaksi miestä voisi keskenään harrastaa. Onneksi Kärmeksen hyllystä löytyi storvikin omistama Mr. Jack.
Tiesin pelin entuudestaan ja olin aina halunnut tutustua siihen. Nyt kun tilaisuus koitti, olin kieltämättä aika innoissani ja halusin päästä heti Viiltäjä-Jackin rooliin. Kuulemma pahiksena peli on vaikeampi mutta en paljoa asialla päätäni vaivannut. Peli pyörähti käyntiin ja sopivasti alkuperäiselle tarinalle uskollisesti Mr. Gull oli Ripper. Minulla ei ollut hajuakaan taktiikasta ja alussa meinasi paniikki iskeä, kun etsivä-olli paljasti jo ekalla vuorolla puolet hahmoista. Pian kuitenkin tajusin, että kyseessä on ilmeisesti varsin normaali tilanne.
Minun osaltani lähes koko peli meni taktiikoita ja hahmojen ominaisuuksia opetellessa. Yritin alussa päästä karkuun mutta jossain viidennen kierroksen paikkeilla vaihdoin strategiani siihen, että koittaisin ainoastaan pysytellä piilossa. Kahdeksannen kierroksen lopussa laudalla oli vielä kaksi hahmoa, joita ei oltu paljastettu. Kummallakin osapuolella oli siis 50% mahikset voittaa. Onnekseni olin tehnyt viimeisenä siirtonani liikkeen, jolla luulin pääseväni syyttäjien ulottumattomiin mutta todellisuudessa liike näytti siltä, että asetin Herra Gullin oikein tarjottimelle. Itse en tätä tajunnut mutta olli teki omat johtopäätöksensä ja päätyi ottamaan väärän hahmon kiinni. Tuurilla voittoon!
Mr. Jackin alkuasetelma - kuka tunnistaa William Gullin
Täytyy vielä muutama peli saada lisää ennen kuin voi kunnollista mielipidettä muodostaa. Näin äkkiseltään tuntuu, että pahiksen pelaajalla ei ole kuin voitettavaa ja etsiväpelaajalla vain hävittävää. Oletusarvohan on, että raakimukset saadaan kiinni ja lyödään jalkapuuhun.
Poliisi ja rosvo-leikkien jälkeen mietin jo kotiutumista. Ennen kuin ehdin ovesta ulos kuulin kuitenkin taikasanat: "Haluukko pelata?". Täyskäännös ovella ja löysin itseni taas kj:n ja kuulan kanssa saman pöydän äärestä. Tällä kertaa kj:n taikalaukusta nousi esiin hulvaton Techno Witches. kj kertoi pelin olevan lähes yksi yhteen kopio jostain toisesta pelistä (en nyt millään muista mistä) mutta teema oli vain vaihdettu. No nyt ainakin idea pölynimurilla lentelevistä noidista oli sen verran kutkuttava, että julistin pelin hyväksi ennen pienintäkään kokemusta. Iloinen yllätys oli, etten edes joutunut syömään sanojani. Pelatessa pystyi oikein kuvittelemaan, kuinka sitä kaivaa kotona sen Siemensin ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti esiin, asettaa putken jalkojen väliin, käynnistää imurin ja lennähtää taivaalle.
Noidat lennolla
Näin ensikertalaiselle pelaaminen oli äärettömän hauskaa, koska luutaimurin ohjaaminen kahdessa ulottuvuudessa oli yllättävän vaikeaa. Epäilen tosin, että pelin käyttöikä tässä suhteessa ainakin perussäännöillä on melko lyhyt sillä suunnan arvioimisen oppii melko nopeasti. Lisää hauskaa voisi tulla, jos ohjauspalat pitäisi nostaa sokkona. Jokin tämmöisessä täysin vapaassa liikkumisessa miellyttää. Pitäisköhän viimeinkin hommata se Warhammer 40K - armeija, jolla on tullu joitakin vuosia mehusteltua. Itse peli tuloksellisesti päättyi kj:n ja minun tasapeliin.
Ilta päätettiin PitchCar-kisoihin. Ilmeisesti Kuopion Anttilan 20 eunukin hinta oli tuntunut Kärmeksen hallituksestakin sopivalta, sillä peli oli kirjastoon hankittu. Viivoille asettuivat kj, mazikainen, kuula, junnu ja minä. kuula oli kuulemma koko viikon treenannut kotonaan ja niin hän nappasikin paalupaikan varsin pomppuisella radalla. Oma kokemukseni hyödytti sen verran, että pääsin starttaamaan toisesta ruudusta. Sitten taisivat tulla mazikainen, junnu ja kj.
Pomput radalla osoittautuivat yllättävän pahoiksi ja koko porukalla oli todella suuria vaikeuksia pysyä radalla. kuula oli ainoa, jota töyssyt eivät tuntuneet haittaavan. Hän meni siis menojaan. Itsekin pääsin sen verran muista irti, ettei kakkospaikkani oikeastaan ollut missään vaiheessa uhattuna. Tämä oli myös tässä kahden kierroksen kisassa maaliintulojärjestys kärjen osalta. kj taisi ottaa 3. sijan, mazikainen oli neljäs ja junnu 5. Korjatkaa, jos muistan väärin.
Mielenkiintoista oli myös huomata kaikki erilaiset neppaustekniikat. kuulalla ja minulla oli varsin konservatiiviset oikean käden keskisormea hyödyntävät tyylit. Toiset sitten löivät välillä nyrkillä ja välillä ties millä. Oisko ollut vaikutusta perinteisellä hiekkalaatikkoneppiksellä, jossa autoa pukattiin nyrkkiä vasten tuetulla peukalolla voiman tullessa koko kädestä. Keskustelua käytiin myös, josko autoja voisi nepata peniksellä mutta hallitus päätti, että Kärmeksen PitchCarilla pelattaessa ko tyyli kiellettäisiin.
PitchCariin liittyi myös suuria tunteita:
mazikainen: "Hei kj. Syö munas!"
kj: "En pysty."
mazikainen: "Ahaa! Olet siis yrittänyt."
kj: "Pitkä selkä."
Nyt tässä odotellaankiin tätä iltaa, jolloin muutama alkuperäisistä lautapelikavereista tulee Kuopioon. Päästään taas pitkästä aikaa koko viikonloppu pelaamaan ja keijoo ottamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
