Viime viikonloppuna paukutettiin pari peliä Battlestar Galacticaa. Odotukset olivat tietyllä tavalla ainakin kolmannessa kerroksessa, sillä moni oli peliä kehunut. Itse en tosin koskaan ole ollut tästä erityisen innostunut, kun en sarjaakaan ole nähnyt yhtään jaksoa. En siis oikein tiennyt mitä odottaa.
Peliin lähdettiin ihan munkilla kokeilemaan miltä se näyttää. Omaksi hahmokseni valikoitui kaljupääjuoppo Saul Tigh, jonka erikoisominaisuuksista kaksi (anna presidennttiys amiraalille / alkoholismi) osoittautuivat ainakin tällä kertaa turhiksi. Kumpikaan ei vaikuttanut peliin millään tavalla.
Ennakkoasetelma oli kutkuttava. Meillä siis olisi matkassa kaksi cylonia loppujen neljän ollessa ihmisiä. Toinen cyloneista paljastui jo ennen kuin peli ehti kunnolla alkaakaan. Hän nimittäin jäi tapittamaan ja lukemaan omaa lojaaliuskorttiaan paljon pitemmäksi aikaa kuin muut (On se pirullista, kun siinä cylon-kortissa on niin paljon tekstiä). Toinenkin cylon paljastui jo alkumatkasta omien tekojensa vuoksi, joten ei kestänyt kauaakaan kun molemmat löysivät itsensä aluksen putkasta.
Puolimatkaan mennessä meillä oli asiat hyvin - kaikki mittarit vielä sinisellä ja cylonit paljastettu. Cylon sympathizerin mielestä elämämme lipui liiankin hyvin, jolloin hän liittyi muiden leivänpaahtimien jengiin, minkä jälkeen alkoi armoton mätkytys. Tässä vaiheessa minusta tuntui, että peli lässähti totaalisesti. Enää ei ollut mitään arvuuteltavaa, ja jäljellä oli ainoastaan Crisis-pakan läpi kaluaminen yksi hemmetin kortti kerrallaan. Näitä kriisejä eivät immeiset kestäneet, joten meidät höyrystettiin tyhjyyteen.
---
Toisella pelillä tiesi jo vähän mitä odottaa. Homma meni muutenkin kiharaisemmaksi, sillä alkumatkasta vain yksi cylon paljastui. Siinä sitten toisiamme syyttelimme kilpaa mutta turhaan. Se puuttuva cylon-kortti nimittäin jaettiin vasta puolimatkassa (minulle). Hahmona mulla oli tällä kertaa Boomer, joka ominaisuuksiensa vuoksi heitetään automaattisesti putkaan, kun matkan puoliväli saavutetaan.
Edessä oli näin ongelma - olen putkassa mutta cylonina minun pitäisi päästä sieltä pois. Loistava tilaisuus todistaa ihmisyyteni tarjoutui hävittäjätaisteluissa, kun pääsin pelaamaan monta väistöliikekorttia peräjälkeen. Tämän jälkeen sain kaikki pöydässä puolelleni ja minut (cylon) vapautettiin omalla vuorollani putkasta. En kuitenkaan päässyt oikein päässyt toteuttamaan ovelia juoniani, sillä moni äänestys haluttiin välttämättä pelata avoimena ja enhän tietenkään voinut itteäni paljastaa. Toimin siis avoimesti ihmisten apuna ja lopulta sain niin kovan ihmismaineen, että kun lopulta päätin täysin julkisesti lyödä eläviä päin näköä, puolet heistä pitivät tapahtuman jälkeen minua edelleen ihmisenä. Pääsin sitten vielä toisen kerran puukottamaan, jolloin viimeisetkin uneksijat heräsivät. Ratkaisu meni kuitenkin äärimmäisen tiukille, kun ihmiset ajettiin tilanteeseen, jossa heidän oli pakko yrittää voittohyppyä riskeeraamalla viimeiset elävänsä. Koneet voittivat.
---
Battlestar Galactica meni nyt siihen kerhoon pelejä, joita on kiva pelata oikealla porukalla. Selkäänpuukotus ei nyt vain tunnu selkäänpuukotukselta, jos kyseessä ei ole edes jotensakkin tuttu kaveri. Peli vaatii myös melko paljon keskustelua ja ääneen spekulointia, joten kovin hiljaisessa porukassa ei kannata yrittää. Mielestäni peli myös kärsii lässähtämisongelmasta, jos cylonit paljastuvat kovin aikaisin tai joutuvat muuten vain putkaan eivätkä pääse sieltä ulos. Omalla vuorolla eteen tulevat valinnatkaan eivät aina ole edes kovin tiukkoja.
Tällä hetkellä on meikäläisen vaikea käsittää pelin pääsyä BGG:n TOP-20:iin muuten kuin TV-sarjan fanien avustuksella. Teemakin pelissä kun jää hieman ohueksi sarjaa tuntemattomalle. Aloinkin heti korjaamaan tätä puutetta, kun sain sarjan ensimmäisen tuotantokauden DVD:n lainaan. Näin parin 6-pelin jälkeen täytyy kuitenkin antaa BGG-ratingiin nähden matala arvosana 6. Pelaan jos hetki ja fiilis tuntuu sopivalta.
---
Tämän päivän Länsi-Suomessa (raumalainen sanomalehti) oli melkein koko sivun juttu Rauman kirjaston lautapelikerhosta. Omasta mielestäni aika onnistunut kirjoitus. Toivotaan, että se poikii ainakin muutaman lisäpelaajan kerholle.
perjantai 19. helmikuuta 2010
perjantai 12. helmikuuta 2010
Laatua ja määrää
Määrän sijasta laatua. Niinpä niin. Ei se koko, vaan se miten sitä käyttää.
Nojoo, viimeisen kuukauden aikana on tosiaankin panostettu enemmän laatuun kuin määrään, kun on kaikenlaista reissua ollut sotkemassa suunnitelmia. Pelitunteja on kuitenkin kertynyt siedettävä määrä. Saldona on 2x The Making of the President, 1x Rise of Empires ja 1x Through the Ages sekä 1x Bohnanza. Lisäksi luppoaikana kirjoitin BGG:hen peliarvostelunkin Agricolasta.
The Making of the President (vs. ari)
Erään illan ratoksi astuimme Nixonin (ari) ja Kennedyn (minä) saappaisiin. Nixon aloitti kampanjansa lännessä rytinällä ja pian kartan koko vasen laita oli kovin norsunpunainen. Myös Kennedy löi alkutahdit kampanjalleen kotikulmillaan muttei aivan yhtä suurella voimalla kuin kilpailijansa. Nixon siirtyi heti seuraavilla viikoilla Keskilänteen ja etelään, kun Kennedy edelleen pyristeli idässä. Todellinen rysäys demokraattien kampanjassa nähtiin vasta hiukan ennen vaaliväittelyä, kun Jackie Kennedy hyydytti Nixonin menon ja Ken-Air auttoi J.F.K.n vauhtiin.
Väittelyissä Kennedy olikin sitten rautaa ja kova republikaanien johdon kampeaminen sai uutta pontta. Momemtumi kantoi demokraatit lopulta voittoon asti (290-247).
The Making of the President (vs. anselmi)
Toinen presidenttipeli nähtiin kissanvahtivuorolla. Tällä kertaa minä pelasin Nixonia ja keskityin vain tyhjentämään lautaa sinisistä aaseista ja mahdollisesti korvaamaan ne yhdellä punaisella elefantilla. Kennedy jostain syystä takertui näpräilemään omiaan isoissa osavaltioissa, joten kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan. Pian kartta näytti mukavan punaiselta. Väittelytkin menivät odotettua paremmin mutta siitä saa kyllä kiittää Herra Kennedyä, joka puhui lähes pelkästään maanpuolustusasioista. Puolustusvoittoa lähdin tavoittelemaan mutta tulikin hiukan enemmän, kun vähän heikommillakin talous- ja kansalaisoikeusargumenteilla kansa vakuutettiin. Kuka sanoi, että Tricky Dick kärsii luotettavuusongelmista?
Vaalipäivään lähdettäessä tilannetta kuvaa hyvin se, että punaisten kuutioiden loputtua yli puolet endorsement- ja momentum-markkereista oli käytössä laudalla kuutioita korvaamassa. Viimeiset vaalikoppiswingit eivät enää tilannetta juuri muuttaneet. Häkellyttävä voitto Nixonille valitsijamiehin 490-47.
Rise of Empires (vs. klasu, escobar)
escobar ja pitkästäaikalainen klasu sekä meitsi otimma Rise of Empiresiä. Yritin aluksi lähteä havittelemaan saaria ja satamaa itelleni mutta escobar peijooni lähti samoille linjoille kilpailemaan. Totesin, ettei kilpailemisessa ole mitään järkeä ja vaihdoin samoin tein strategian niittypohjalle (tähtäilin tietysti öljynporaustorniin II. aikakaudella). Muutenkin edelliseen peliin verrattuna lähdin rauhallisemmalla strategialla liikenteeseen - panostin kaupunkeihin sotimisen sijaan. Ja hyvinhän se homma toimikin. Tosin näin kolminpelillä laudalle jää niin paljon tilaa, että sinnekin oli pakko mennä. Ensimmäisen aikakauden lopulla escobar ja minä oltiin melkein rinta rinnan johdossa. Toisella aikakaudella klasun ja meikäläisten Pact aiheutti escobarilaisten romahtamisen ja klasun uuden uhon. Kolmannelle aikakaudelle lähdettiin siten klasulaisten hienoisessa johdossa. Teollistumisen höyryissä spardanilaiset olivat kuitenkin unohtaneet lisääntyä, joten kolmas aikakausi oli meikäläisten juhla-aikaa kun vielä II. aikakaudella nähty Pact toistui ja escobaria lyötiin lisää. Oisko loppupisteet ollu 178-143-117 (minä-klasu-escobar).
Nyt kun saatiin pelattua oikeilla säännöillä, peli lunasti nousi sille tasolle, jota sopi odottaa. Ehkä sivilisaatiopeliksi aika suoraviivainen, mikä ei välttämättä ole aina huono juttu.
Through the Ages (vs. vesa, klasu, ari)
Edellisistä kerroista viisastuneena otin mukaan eväät ja huolehdin siitä, ettei samana päivänä ole mitään menoa. Aloituskin sovittiin puolille päivin, joten kaikki edellytykset eeppiselle sivilisaatioiden taistelulle olivat kunnossa.
Antiikin ja ensimmäisen aikakauden aikana arilaiset olivat se kansakunta, jota kaikki muuta ihannoivat. Parin-kolmenkymmenen pisteen kaula syntyi hetkessä. Toisella aikakaudella tutkimusretkeilijät olivat ne, joiden nimet kirjoitettiin historiankirjoihin. Ja kaikki nuo nimensä kuolemattomiksi tehneet urhot olivat klasulaisia. Yht'äkkiä tilanne olikin se, että klasulaiset johtivat jopa arilaisia 10-20 pisteellä.
Mahtavia kansoja tietysti ihaillaan ja kadehtitaan pienempien toimesta. Kolmas aikakausi olikin vihan aikausi, kun klasulaisten johtaja Cookin salamurhattiin ja vesalaiset/meikäläiset pelasivat lähes joka vuorolla aggressioita kahden suuremman kansan niskaan. Välillä toki pienokaisetkin nahistelivat keskenään ja näistä kamppailuista meikäläiset saivat sen sortin boostin, että sillä noustiin aina voittokamppailuun saakka.
Ja mikä olisikaan ollut sopivampi tapa lopettaa 7h kamppailu kuin tasapeli. 180-180-171-144 (klasu-minä-ari-vesa).
Bohnanza (vs. pikkupojat)
Tätäkin pelattiin kummipojan ja hänen veljiensä kanssa. Kummipoika pelasi hieman helpotetuilla säännöillä, joiden mukaan hän sai vapaasti järjestellä käsikorttinsa. Muita helpotuksia ei annettu kenellekään. Lopputuloksena jaettu voitto kummipojan ja veljeksistä keskimmäisen kanssa. Myö jäätiin isoimman veljen kanssa pari-kolme pistettä jälkeen.
Tunnisteet:
'anselmi,
'ari,
'escobar,
'klasu,
'vesa,
1960: The Making of the President,
Bohnanza,
Rise of Empires,
Through the Ages
tiistai 19. tammikuuta 2010
Sivilisaatioita ja presidenttejä
Seuraavassa pikku raportit ja ensitunnelmat Rise of Empiresistä ja 1960: The Making of the Presidentistä.
---
Rise of Empires:
Viime lauantaina kirjastolla otettiin eeron ja arin kanssa tyypit Wallacen Rise of Empiresistä. Uskallettiin tarttua haasteeseen kirjaston rajallisessa aikaikkunassa, sillä ohjeissa lupailtiin että sivilisaatiot ehtisivät saavuttaa loistonsa n. kolmessa tunnissa. Liikutaan siis täysin eri maailmassa Civilizationiin tai Through the Agesiin verrattuna.
Pelistä sen verran, että RoE:ssa on käytössä kartta mutta pelaajat ovat ennemminkin vaeltavia johtajia, sillä oman kansansa voi milloin tahansa hylätä ja aloittaa uuden mistä päin maailmaa tahansa. Kansan rakentamat kaupungit ja ihmeet sekä kehittämät keksinnöt kuitenkin säilyvät tuottamassa voittoon tarvittavia pisteitä johtajalleen, vaikka hän alamaisensa hylkäisikin. Valloitetut alueet ja niistä saatava hyöty tietysti menetetään.
I. Aikakausi
Kaikkien kansat aloittivat köyhinä ja piskuisina. Ensimmäisenä Välimeren syvänteistä maailmankartalle ryömivät eerolaiset. Kohta perässä laskeutuivat arilaiset vuorilta Pyhään maahan. Kauaa he eivät kuitenkaan ehtineet olostaan nauttimaan, sillä meikäläiset purjehtivat salaisilta saarilta rantaan ajoivat arilaiset pois. Ensimmäisen aikakauden loppupuoliskolla tilanne ei juurikaan muuttunut muuten kuin kehitys kehittyi ja arilaiset keksivät kalenterin, eerolaiset tiet ja meikäläiset terävän keihään.
II. Aikakausi
Heti toisen aikakauden alkajaisiksi huomasimme, että jumalat olivat rankaisseet kaikkia kansoja liiankin kovalla kädellä (eikä muuten jäänyt ainoaksi rankaisuksi pelin aikana). Kenellekkään ei nimittäin oltu muistettu antaa ensimmäisen aikakauden alussa matkaan lainkaan kultaa tai muita resursseja, joita olisi tarvittu kaupunkien rakentamiseen tai kaupankäynnin välineeksi. Siitä huolimatta militaristic expansionistit eli meikäläiset lähtivät navigaation keksimisen myötä ensimmäisenä merta uhmaamaan ja löysivät tiensä Uuteen Maailmaan. Laivarottien mukana sinne matkasivat myös eerolaiset leviten pohjoiseen jättäen meikäläisille etelän. arilaiset puolestaan löysivät silkkitien ja thai-hieronnan idästä. Meikäläisten aika meni merillä seilatessa ja palkkasotureita värvätessä. Eerolaiset ja arilaiset sentään solmivat diplomaattisuhteita keskenään.
III. Aikakausi
Meikäläiset kun oli viettänyt tähän asti pari tuhatta vuotta sotien ja muut jo virittelivät avaruusohjelmiaan, oli viimeinkin aika panostaa kulttuuriin. Kansakunnan terävimmät päät löivät yhteen ja tuloksena syntyivät - TADAA!... tykit. Sentään televisiosta päästiin seuraamaan kehitystä, kun eerolaiset ampuivat sputnikin kuuhun ja pelasivat jalkapalloa maankamaralla. Ei tainnut olla voittajasta epäselvyyttä, kun kerran avaruuteenkin asti pääsivät. Arilaisten kaupunkikulttuuri pääsi toiselle sijalle ja meikäläiset saivat painua pylväikköön ja istua miekkaan.
Peli jäi historiaan eniten sääntövirheitä sisältäneenä pelinä. Ei siten vielä uskalla lopullista arviota pelistä antaa mutta lupauksia kasin arvosanasta on ilmassa. Pelataanhan nyt ensin ainakin yksi peli oikeilla säännöillä. Joka tapauksessa mielenkiintoinen sekoitus sivilisaatiopeliä ja El Grande-tyyppistä aluehallintaa on kyseessä. Ehkä sivilisaatiopeli tulee erityisesti siinä esiin, ettei aluehallintataisteluun osallistuminen ole välttämätöntä.
---
1960: The Making of the President:
Nixon vai Kennedy? Siihen kysymykseen lähdimme rokulipäivänä mikon kanssa etsimään vastausta.
Kampanjan ensimmäiset viikot molemmat ehdokkaat viettivät lähellä omia kannattajiaan. Nixon (mikko) reissasi lännessä ja Kennedy (meitsi) idässä. Salakavalasti Nixon hurmasi valtakunnallisen median puolelleen ja pääsi siten helposti murentamaan Kennedyn asemaa idässä. Harvardin kasvatti Kennedy kuitenkin oli täyttä rautaa oikeista asioista puhuttaessa ja sai sitä kautta vauhtia kampanjalleen. Erityisen hyvin argumentointikyvyt tulivat esiin 6. viikon televisioväittelyssä, jonka Kennedy vei puhtaasti 9-0. Ja kas kummaa tilanne oli jälleen täysin auki.
Vaaleihin oli enää pari viikkoa ja kampanjoiden viimeiset rutistukset alkoivat. Vielä viikkoa ennen vaaleja Kennedy näytti marssivan Valkoiseen taloon riemusaattueessa, kun itä, etelä ja keskilänsi olivat kaikki hänen vahvaa kannatusaluettaan. Viimeisellä viikolla Nixon kuitenkin teki sen, mihin kukaan ei uskonut - käytti pikkukaupungin charmiaan New Yorkissa ja samalla voitti talouslupauksillaan koko idän puolelleen. Samanaikaisesti Kennedy epäonnistui Nixon-median Kaliforniassa.
Vaalipäivänä valitsijamiehet menivät Nixon 274 - Kennedy 263. Kennedykannattajien kannalta ratkaiseva virhe kampanjassa oli Nixonin hallitsemaan Kaliforniaan meneminen, sillä osavaltion 32 valitsijamiestä ei suinkaan ollut se vaa'ankieli vaan jokin pienempi 6-8 valitsijamiehen osavaltiokin olisi riittänyt kääntää puolelleen.
The Making of the President jos mikä oli herkkua. En tiedä vaikuttiko Twilight Struggle -tausta jotain mutta presidenttipeliin tuntui pääsevän jo heti ensimmäisellä yrittämällä todella hyvin mukaan. Nyyppäkynnys ei siis ole näissä usein toisiinsa verratuissa peleissä aivan yhtä iso. Komponenttien puolesta (kuutiot vs. counterit) voiton vie The Making of. Teema ja ahdistuskerroin puolestaan ovat Twilight Strugglen puolella.
Tästä tuli suoraan yksi henkilökohtaisista suosikeista mutta ei nyt vielä yhden pelin jälkeen ihan listan parhaille paikoille uskalla nostaa. Aika näyttää mihin rahkeet riittävät.
Tunnisteet:
'ari,
'eero,
'mikko,
1960: The Making of the President,
Rise of Empires
maanantai 11. tammikuuta 2010
Kinkkucon 2010
KinkkuCon 2010 käytännössä käynnisti pelivuoden. Seuraavassa raporttia:
Lämmittelyt:
Conin alla pelattiin alkulämpimiksi Raumalla marian, anselmin ja daven kanssa erä Le Havrea. Koska mariaa lukuunottamatta muut olivat ensikertalaisia, kehoitin heitä pelaamaan intuitiolla sen kummemmin miettimättä. Le Havre jos joku on peli, jossa hyötyy, mikäli vuoron pituus rajoitetaan. Esimerkiksi nelinpelissä pelataan 20 kierrosta, joista jokaisella 7 vuoroa+harvest =140 vuoroa + 20 harvestia. Siitä voi sitten helposti laskea, kuinka kauan peli kestää, kun vuoron pituus on tiedossa. Tällä kertaa kokemus oli voimaa.
Perjantai 8.1.2010:
Saavuimme anselmin kanssa paikalle hieman klo 16 jälkeen. Porukkaa ei vielä kovin mahottomasti ollut mutta sanoisin 20-30 henkeä. anselmi kävi ensimmäisenä poimimassa hyllystä Condottierin ja houkutteli samaan pöytään jussin sekä Tampereelta tulleet yllatyksen ja helin. Pelin nimi toi ikävästi mieleen Colonian, joten en ollut etukäteen kovinkaan innoissani pelivalinnasta. Nomen est omen ei pitänyt paikkaansa ja pienessä pakkauksessa tuleva Condottier paljastui kuitenkin kelpo bidauspeliksi. Jos en nyt valtavasti innostunut, niin en kyllä kadu peliin käytettyä aikaakaan. Todennäköisesti peli on parhaimmillaan 5-6 pelaajalla, sillä yleensä näihin huutokauppoihin tarvitaan vähän enemmän porukkaa luomaan kaaosta. jussi vei lopulta pelin.
Seuraavaksi jätin muut vähäksi aikaa arpomaan sopivaa peliä, kun opetin Le Havren toisessa pöydässä pelanneelle porukalle. Neuvoni ensimmäisen pelin nopeuttamiseksi olivat samat kuin aikaisemminkin: intuitio ja spiidi. Oli muuten yllättävää nähdä miten tasaisesti KinkkuConissa Le Havrea pelattiin, sillä jotenkin mulla on ollut semmoinen kuva että porukka aika helposti sen ohittaa. Raumalla satamalaivailu on puolestaan pienen hitin asemassa.
Selitysten aikana jymy-r:kin saapui vahvistamaan pöytää, johon leviteltiin Politixia. anselmi poikkeuksellisesti suostui pelaamaan samassa tiimissä meikäläisen kanssa Keskustaa. Hän oli Matti ja meikä Tanja. Ensimmäisen pelin aikana huumori puri todella hyvin ja meikäläisellä ainakin oli hauskaa blondeille argumentoidessa ja hipeille nyrkkiä tarjotessa, vaikkemme onnistuneetkaan voittamaan vaaleja. Innostuttiin pelistä sen verran, että otettiin samoin tein toinenkin peli putkeen. Nyt huumori ei enäaa jaksanut samalla tavalla naurattaa mutta peli itsessään piti vielä mukavasti otteessaan. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin pieni pettymys johtuen pelin teeman lyhytikäisyydestä. Mekaanisesti Politix kyllä kestää enemmänkin pelaamista mutta teemaan kyllästyy nopeasti. En tiedä auttaisivatko monipuolisemmat kansanryhmät tai poliitikot tilannetta (paikka lisäosalle) vai kärsisikö pelin pelattavuus ja idea siitä.
Politikoinnin jälkeen päätimme anselmin kanssa vetäytyä saunaan ja yöpuulle, sillä pelien lisäksi takana oli jo useamman tunnin matka Raumalta Kuopioon. Pääpaukut poksauteltaisiin lauantaina. Lähtiessämme conitila näytti olevan aika lailla optimaalisesti täynnä.
Lauantai 9.1.2010:
Täräytimme paikalle kymmenen aikoihin aamulla ja pääsimme suoraan testamaan anselmin ja teron kanssa uusinta kehitysversiota kuulan Mööbelistä (aikaisemman version tainio kehui foorumilla aivan hirveäksi tekeleeksi). Tän kertainen ei minusta ollut lainkaan hassumpi joskin aika "TÄ?"-fiiliksiä herättävä. Oikeastaan mieleen tuli Container, sillä pelissä samalla tavalla tapahtui joka puolella lautaa yhtäaikaa monia asioita ja lopussa oli vaikea ymmärtää miksi voitti tai hävisi. Kunhan vielä säännöt selkiytyvät ja kehitys kehittyy, niin ilolla testaan uusiksi.
Väliin tuli seuraavaksi päivystäjän nakki, jonka tuskaa helpottamaan tuli touko. Vierimme aikakausien läpi pelaten Roll Through the Agesia. Lähtökohtaisesti odotukset olivat korkealla, sillä olen aina tykännyt sekä Yatzysta että sivilisaatiopeleistä, jotka ovatkin todella lähellä toisiaan... Ja eipä tarvinnut pettyä. Yhdistelmä toimi erinomaisesti, vaikkakin peli loppui turhan nopeasti sivilisaatio-osuutta ajatellen. Hävisin molemmat matsit toukolle mutta tämä oli silti conin paras uusi peli - oikea superraskas gamer's game.
Pitääkseni testauksen maun suussa annoin päivystyshommeleiden jälkeen aikaa Tikalille, jonka jymy-r oli kirpparilta 2,5 eurolla napannut. Ei hassumpi löytö. Ensinnäkin peli näytti ulkoisesti oikein viihdyttävältä ja toisekseen toimi erinomaisesti. Tikal muistuttaa Carcassonnea siinä mielessä, että todennäköisesti se on parhaimmillaan kaksinpelinä. Nyt pelattiin kolmestaan anselmin ollessa mukana, ja anaalihalvaus hyydytti peliä välillä aika tavalla. Ensi kerralla sitten ehdottomasti kaksinpelinä.
Jottei ihan pelkästään kevytpeleillä reissua puskettaisi läpi, pullisteltiin jymy-r:n ja timon kanssa kolomestaan alkuperäinen Through the Ages. Vajaan viiden tunnin väännön jälkeen päähäni painettiin mualiman piällysmiehen kukkaseppele. Nuo kukat poimittiin puhtaalla sotilaallisella voimalla timon kulttuuripuutarhoista, kun juuri sopivasti viimeisellä kierroksella sota raivosi välillämme aiheuttaen 36p svingin meikäläisen suuntaan. Nousin näin voittoon jymiksen ohi timon jäädessä kolmanneksi. Nyt toisella pelillä TtA oli vielä entistäkin parempi kokemus, josta löytyi entistä enemmän strategista syvyyttä. Ehdoton hitti, mikäli vain on aikaa pelata.
Joku saattaisi olla moisen väännön jälkeen väsynyt (ja niinhän myö oltiinkin) mutta silti timon kanssa pelattiin erä Memoiria. timon Saksa näytti aluksi vyöryvän Ranskalaisten vastarintalikkeen ylitse mennen 3-0 johtoon. Puntit kuitenkin tasoittuivat 3-3:een, minkä jälkeen käytiin muutama todella eeppinen kierros, joiden aikana molemmilla oli mahis ratkaista taistelu edukseen. Tällä kertaa Saksa oli kuitenkin taidokkaampi vieden voiton.
Memoirin aikana mazikainen kävi vittuilemassa, että heittäkää moinen Yatzy mäkeen ja pelatkaa oikeita pelejä (ehkä viitaten ASL:iin). No, seuraavaksi pelitasolle pääsikin legendaarinen Space Crusade. mazikainen valittiin dungeon masteriksi, riku pelasi Sky Terminatoreita, poppatohtori Avaruusjutkuja (Space Judges) ja meitsi Blood Angelseita. Otin pojille kaikki mahdolliset lähitaisteluvehkeet matkaan, sillä halusin väkisellä lähikontaktia. Siinä vain kävi silleen, että kjuu ja poppis putsasivat käytävät plasma- ja ohjusvehkeillään sen verran tehokkaasti, ettei mulle jäänyt muuta mätkittävää kuin poppatohtorin squadi. Harmikseni johtaja karkasi takaisin emäalukseen ja raportoi esimiehille tekosistani, mistä seurasi mulle piiskaa ja kotiarestia.
Tällä setillä saavutettiin kellotaulussa aika 03:00, joten oli sopiva hetki lähteä koittiin ja nukkumapuuhiin. Väkeä jäi kuitenkin vielä kohtuullisen paljon pelaamaan. Lauantaina ei yllättävästi kokonaisuutena tainnut olla aivan samanlaista tungosta kuin perjantaina mutta olisiko johtunut perjantai-illan MtG-turneesta. Eipä silti, porukkaa oli aivan lauantainakin riittämiin.
Sunnuntai 10.1.2010:
Voi kun uni maistui sen verran hyvin, ettei Lukemalle enää taipunut kun edessä oli vielä ajomatka Raumalle. Kotioloissa kuitenkin vielä yksi Carcassonne: Huntteri pelailtiin anselmin kanssa, mistä kirjattiin voitto selmalle.

Condottier,
Le Havre,
Memoir '44,
Politix,
Roll through the Ages,
Space Crusade,
Through the Ages,
Tikal
tiistai 5. tammikuuta 2010
Vuosikatsaus 2009
Vuoskymmen vaehtu ja sitä rattaa. Tässä voisi ensin kirjata viime vuoden lopun pelailut ja sitten käydä läpi viime pelivuosi ja oikeastaan samoin tein vuosikymmen ja tsekata missä mennään. Tälleen voi jo pohjustaa tulevaisuuteen perinteikkään vuosikymmenkatsauksen.
Vuodenvaihteen kovimmalla käytöllä on ollut For Sale, jota välipäivinä ja Uuden Vuoden kännipäivinä yhtäläisesti hakattiin maijan, ellun, ellan, merkun, jannen, sumon, adi, tumpun, jymy-r:n ja tombon kanssa. Kaverit kehuivat jopa hyväksi peliksi, kun on helppo tajuta eikä kestä pitkään (ehoton edellytys pikku hönössä).
Ainut kinkumpi tappaus oli Kärmeksessä kuulan ja timon kanssa pelattu Through the Ages. tainio varotteli etukäteen, että kannatta ottaa evästä ja varata aikaa niin ettei ole minnekään kiire. En täysin uskonut vaan aattelin reipan 4h kyllä riittävän kolminpeliin (todellisuus=5h30min). Onneksi ei ollut mikään mahoton kiire mihinkään, mutta nälkä tuli sikäli mikäli kuin kynsien jyrsimiseltä jouti ruokaa ajattelemaan. Meikä tietysti lähti panostamaan kybällä armeijaan siinä sivussa parhaani mukaan tiedettä kehittäen eikä lainkaan huonompi ratkaisu ollut. Tappelin nimittäin voitosta aivan viime metreille asti. Voittaminen vain olisi vaatinut jossakin pelin vaiheessa yhden lyönnin enemmän kuulaa kohti. timon kyllä nuijin, ryöstin ja raiskasin aika tyydyttävästi. Mutta-mutta, sotiminen ei ole kulttuuria eikä fysiikka taidetta, joten kuula vei voiton.
Through the Ages on täysin maineensa veroinen erinomaisena sivilisaatiopelinä. Vaihtoehtoisia voittostrategioita on monia mutta pelkästään yhteen juttuun keskittymisellä ei pärjää - tasapainoinen paketti on koitettava saada kasaan. Peli samalla ohjauu itsestään varsin mukavasti, sillä yksikin sotilasvaltio aiheuttaa välittömän kilpavarustelun, minkä jälkeen kaikki onkin taas tasapainossa. Tykkäsin myös kartattomuudesta ja korttivetoisuudesta. Näin ei oma peli ole liikaa sidottu aloituspaikkaan ja naapureihin. Vaikea näin yhden pelin perusteella keksiä mitään isompaa valittamista.
---
Koska viime vuonna julkaistuja pelejä en kuitenkaan niin hirvittävää kasaa päässyt testamaan, Vuosikatsaus 2009 koskee pelejä, joihin sain ensikosketuksen tai sitten käytännössä ovat saaneet peliaikansa nimenomaan viime vuonna.
Kunkku (paras):
Twilight Struggle
Paskiainen (huonoin):
Colonia
Ravuri (ajallisesti eniten pelattu):
Agricola
Prinsessa (kova kaipaus):
Through the Ages
Ritarit (luotettavat):
Le Havre, Power Grid
2009 on yllä olevasta listasta päätellen ollut mainio pelivuosi, sillä suurin osa sijoittuu myös TopKymppiini. Siitä huolimatta Memoir '44:n syrjäyttäjää listan kärjessä ei löydy.
Muuta mainittavaa viime vuodesta voisi olla Rauman pelikerhon käyntiin potkaiseminen. Vakiporukkaa jo jonkin verran paikalla pyörii mutta varianssi kävijämäärissä on aika suurta. Vakkarinaamojen määrän kun saisi suunnilleen vielä tuplattua, niin tulevaisuus olisi melko hyvissä kantimissa. Siinäpä onkin tavoitetta tulevalle vuodelle. Mitäs muuta sitä odottaisi vuodelta 2010... Pelimaku on pikku hiljaa jalostunut ja nyt tekisi ennen kaikkea mieli paneutua muutamiin jo erinomaisiksi todettuihin peleihin. Testipenkkitavoitteiksi voisi kuitenkin laittaa 18xx-sarjan, jonkin raskaamman sotapelin sekä BGG:n TOP-20:stä vielä testaamatta olevat 6 peliä. No noissa kuudessa pelissä (Brass, War of the Ring, C&C Ancients, Battlestar Galactica, Paths of Glory ja Hannibal: Rome vs. Carthage) onkin sopivasti sotaa, joten kaksi viimeistä tavoitetta saa helposti täytettyä yhdellä sipasulla. Niin, ja ehdoton tavoite jo alkuvuodelle on saada Space Hulkin napit maalattua ja peli viimeinkin pöytään.
---
Entäs sitten vuosikymmen? Joskus alkupäässä tuli pelailtua Carcassonnea mutta into ei vielä siitä syttynyt. Käytännössä aloitin totisemman lautapeliharrastuksen 2000-luvun puolivälin paikkeilla opiskelijakavereista koostuneessa peliporukassa. Sisäänheittopelinä oli niinkin hyvä porttipeli kuin Illuminati, jota pelattiin ilta toisensa jälkeen koko opiskelujen ajan =) Siitä samalla Catanin ja Cayluksen kautta lähdettiin laajentamaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja aikamoisia paskahazardeja sitä alkumatkalle mahtuu (mm. Fluxx ja Maelstrom). Kärmeksessä tutustuin sitten organisoidumpaan pelaamiseen ja nyt sitä sitten ollaan Raumalla ja koitetaan kavereiden kanssa itse leikkiä pelikerhoa. Samalla lahjoittelen BGG:lle rahaa sekä tuhlaan sitä lähettämällä pelejä tuntemattomille ihmisille toiselle puolelle maailmaa. Hullun puuhaa sanois joku. Saapa nähä menneekö vieläkin hullummaksi tulevaisuus...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)