Nyt on jo aika kirjoittaa reilun viikontakaisesta visiitistäni ensimmäiseen Warconiin.
Alunperin meikäläisen piti osallistuman Operational Combat Series-matsiin mutta jouduin perumaan homman, sillä aikataulut vähän pissivät viikonlopun osalta ja jouduin tyytymään lyhyempään sessioon lauantaina. Tulin paikalle siinä klo 13 kantturoissa ja lähdin joskus hieman ennen yhdeksää. Kahdeksassakin tunnissa tosin ehti hyvin koittamaan kolmea erilaista sotapeliä.
Ensimmäisenä vuorossa oli blokkisotapeli War of 1812, jota timon kanssa matsattiin. Kaikinpuolin kivan näköinen ja meikäläinen ainakin tykkäs blokkien käytöstä. Luo tietyn fog of warin, mutta käsittely on silti äärimmäisen helppoa ja itse pystyy näkemään kokonaistilanteen yhdellä silmäyksellä. Jos jotakin huonoa täytyy keksiä, niin alue tuntui hiukan ahtaalta eikä oikein teema imaissut mukaansa.
Toisena koitettiin Frontline D-Daytä, pikkukiva korttipeli, jossa ensin ostetaan joukot ja sen jälkeen aletaan mätkimään. Omia joukkoja kootessa odotuksen nousivat hieman, sillä erilaisia strategisia vaihtoehtoja tuntui riittävän. Kaikki hauskuus kuitenkin loppuu joukkojen oston jälkeen, sillä itse taistelu oli aika monotonista ja puuduttavaa. Hieman MtG tuli mieleen, koska siinäkin suurin osa hauskuutta on pakan rakentamisessa mutta itse pelin aikana homma on melko suoraviivaista.
Kolmas testipenkkiin päässyt oli Glory III, joka edusti puhdasta hex&counter-sotapeliä. Kohtuullisen yksinkertainen ja virtaviivaistettu peli kuitenkin oli kyseessä ja näinpä mazikaisen kanssa ehdittiin ensimmäinen pikkuskenaario vetäistä reiluun pariin tuntiin. Tuohon päälle tuli tietysti vielä tunti setuppia ja siivousta.
Jos näistä nyt yhteenvetoa tekee, niin blokkisota oli ehdottomasti sujuvinta pelattavaa tarjoten kuitenkin kohtuullisen mukavasti strategisia ja taktisia vaihtoehtoja. Korttipelinä sota puolestaan ei pääse lainkaan oikeuksiinsa. Hex&counter-meininki taas vaati eniten perehtymistä ja aikaa eikä visuaalisesti ollut välttämättä kovinkaan miellyttävää. Myöskään ohuiden pahvinattereiden käsittely ei ollut mitenkään mieltä ylentävää. Itse sodan ja taistelun mallintamisessa se kuitenkin onnistui parhaiten ja pähkäiltävää riitti.
---
Sitten kotona Raumalla jatkettiin turpaanlyömisen merkeissä, kun mk7:n ja sintonicin kanssa Shogunia kolmestaan väännettiin.
Alkusetupissa mk7 meinasi jäädä uhkaavasti hallitsemaan kahta aluetta yksinään, kun taas sintonic ja meitsi olimme kahdestaan lähellä joutua toiseen laitaan. Siihen olisi peli ratkennut jo ennen alkua. Onneksi sieltä kuitenkin nousi ne pari hyvää korttia, joilla pääsi edes hiukan mk7:n kylkeen.
Ekan vuoden jälkeen hämmästelin itsekin, että mitäs tässä näin kävi. Johdin kymmenellä pisteellä tilanteen ollessa 29-19-19. Ero ei absoluuttisesti ollut iso mutta pisteträckillä homma näytti pahalta, joten siinä pystyi hyvin arvaamaan ketä piiskattaisiin seuraavan vuoden aikana. Päätinkin valita hyvin defensiivisen strategian seuraavalle vuodelle ja ainoastaan koittaa suojella arvokkaimpia provinssejani sekä toivoa, että etumatkani riittäisi. vuorojärjestyksestä bidatessa valitsin aina kypärän, sillä arvioin olevani vähintään kolmen hyäkkäyksen kohteen joka kierroksella, mikä tarkoittaisi kolmea ylimääristä kuutiota per kiesi. Näillä siis mentiin.
Heti toisen vuoden alkuun mikko nappas tonilta hyvin arvokkaan paikan saalistaen samalla 4p. Tämä olikin taktisesti oiva veto, sillä tuon valloituksen jälkeen heillä ei enää ollut yhteistä rintamalinjaa, jolla olisi jotain arvoa ollut. Näinpä homma kävi meikäläisen kannalta hyvin uiddumaiseksi - kahden rintaman sota, eikä mahdollisuutta usuttaa vihollisiani toistensa kimppuun.
Viimeisellä kierroksella käytiin pelin ratkaissut taistelu, kun otin aloitteen omiin käsiini ja hyökkäsin kolmella napilla mikon yhden kimppuun. Panoksena oli 3p-alue, mikä tarkoitti siis 6 pisteen swingiä loppupisteissä. Tiesin kyllä, että vastustajalla oli paljon joukkoja tornissa mutta riski oli otettava. Hävisin täpärästi taistelun sitä myöten pelin voiton 4 pisteellä.
Jälkimietinnöissä totesin, että puolustuskannalle jääminen oli strateginen virhe. Tiukasti vain olisi pitänyt puskea päälle. Samalla tuo puolustusinto samensi silmät ja viimeistä kierrosta lukuun ottamatta monta hyvää hyökkäyspaikkaa jäi käyttämättä. Shogun on kuitenkin peli, jossa hyökkäys on paras puolustus.
3-pelaajan Shogun on hyvin veitsen terällä tanssimista. Tasapäisten vastustajien kanssa, tasapuolisella setupilla homma voi toimia. Alue on kuitenkin niin laaja ja sodankäynnin määrä hyvin rajoitettua, että siinä saa olla tarkkana ettei kukaan pääse hallitsemaan puolta karttaa yksinään.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Shogun
Viime viikonloppuna piti päästä Shogunia testaamaan Rauman kirjastolla. Aamuksi oli varattu slotti Le Havrelle ja iltapäivä Shogunille. Kävi kuitenkin sitten niin, että setupattiin jo Le Havrea kun Shogunin himoitsijat tulivat paikalle ja heillä oli kova kiire. Kun ei viittiny kesken kaiken hypätä Le Havresta poiskaan ja pojilla kova hinku ja kiire, niin jäi itellä Shogun välliin. Harmi sinänsä mutta eipä siinä.
Le Havressa sintonic, pool ja meikä otettiin kolmestaan täyspitkää peliä. Meitsi lähti kokeilemaan heti alussa pöytään nousseen erikoisrakennuksen, Fish Restaurantin (Smoked Fish -> 3 frangia), tehoa ja rakensin itselleni kaiken tarvittavan kunnon kalakoneeseen. Toivoin siinä, että pool ja sintonicci siinä sitten kilpailisivat keskenään jostain muusta. Kone pyöri ihan ok kivasti ja rakentamisen sijaan tuli osteltua laivoja ja rakennuksia. Homma kuitenkin kusi voittoa ajatellen, kun varsinkin näin kolminpelissä kilpailu resursseista ei ole niin kovaa ja jos siinä vielä yksi (kuten minä tällä kertaa) lähtee sooloilemaan ufostrategioilla niin muille jää liian lokoisat oltavat. poolinkan nenän edestä ei juuri kertaakaan taidettu viedä mitään ja hän pääsikin jylläämään perinteisellä "rakenna paljon ja hommaa siinä sivussa hiiltä ja terästä"-strategialla. Pysyin kuitenkin loppuun asti kalalinjalla, sillä halusin kattoa mihin se oikein riittäisi. No himpun alle 200 frangia sillä keräsi, kun poolilla oli vastaavasti vajaa 250f. sintonicci oli vissiin siinä 150 paikkeilla. Ihan validi strategia toi kalahomma on, jos peli on tiukkaa ja kaikesta on puutetta mutta ei ainakaan näin löysässä kolminpelissä.
El Grandella jatkettiin ja myös vesa liittyi remmiin. Tässäkin ajattelin kokeilla jotain uutta ja yritin kiusata kaikkia mahdollisimman paljon. No ongelmaksi siinä vain muodostuu se, että kiusaaja joutuu aina ottamaan kortin, jolla saa vain kaksi caballeroa laudalle. Se on aivan liian vähän kiusanteon voimaan nähden. Ekan pisteytyksen jälkeen viimeisenä ollessa olikin pakko vaihtaa perinteisempiin menetelmiin, jottei aivan naurettavalla tavalla olisi kaikille hävinnyt. pooli oli siinä vaiheessa jo parikymmentä pistettä karussa ja positio laudalla oli äärettömän vahva, joten vaikeaa loppupeli tuli oleman. Kohtuullisesti kiri kuitenkin onnistui enkä hävinny lopussa poolille kuin joku kymmenkunta pistettä. sintonicci kuitenkin viritti vielä paremmin ja harppoi reilun kymmenen pisteen takamatkalta voittoon. Siinä tietysti auttoi se, että ekan kiesin jälkeen alkoi kollektiivinen johtajan lyöminen, joten ei se ollut erityisesti omaa hyvyyttä tai poolin huonoutta että häntä onnistuttiin kiinni saamaan. El Grande on kyllä hieno peli. Käsittämätöntä miten tämän on aikoinaan voinut tuomita hirmu kuivaksi.
Lopuksi vielä ehdittiin 40min Notre Dame pelaamaan. Tää on hieno pakkaus näin nopeaksi peliksi. Nyt peli sujui kohtuullisesti ja kortit nousivat kivasti eikä oikein todella pahoja hömppäkömpiäisiä päässyt käymään. Joskaan toisaalta aivan ufohyvään suoritukseenkaan ei yltänyt, mistä piti oikealla puolella pelannut vesa aika hyvin huolen. Tuloksena kuitenkin 69p, mikä riitti voittoon.
---
Shogunin testaamatta jääminen kaiveli tietysti kovasti, joten seuraavana päivänä järkättiinkin testisessio kaikessa rauhassa. maija, mikko, jinxter ja minä oli nelikko, jolla peli pyörähti käyntiin.
Vastakkainasettelua ja taistelupareja lähettiin hakemaan jo setupin aikana, kun julistin mikko-Daimyon pahaksi ja että hänet pitäisi kartalta hävittää. mikko sai vissiin tästä sen verran adrenaliinia suoniinsa, että pelin puolivälissä hän oli repinyt muutaman pisteen kaulaa muihin nähden.
Ja voi hyvä tavaton mikä spekulointi sitten alkoi. Kaikki selittivät kilpaa toisilleen omaa näkemystään kenellä on vahva positio, ja kuka on voittamassa. Päällekkäiset argumentit sekoittuivat melkoiseksi puuroksi. Kerrassaan loistavaa! Tämmöistä sen pelaamisen pitää olla - tunnetta ja kiihkoa. Tilanne kuitenkin rauhoittettiin ruokatauolla, joka pidettiin ennen toista vuotta.
Toinen vuosi toikin uudet kujeet. Tilanne laudalla oli analysoitu monelta kantilta ja kaikki lähtivätkin toteuttamaan jonkinlaista master plania. Omalta kannaltani mielenkiintoisimmat hetket nähtiin heti keväällä, kun riskeerasin riisin kanssa. Päätin nimittäin kerätä sitä vakavan uhan alla olleelta alueelta, joka toisaalta oli oikea riisiaitta. Ongelmana vain oli se, että toimintoja päätettäessä hyökkäysten ja sadonkorjuun keskinäinen järjestys oli vielä piilossa. No niinhän siinä kävi, että menetin tuon alueen ja jäin ilman ruokaa. Seuraavasta talvesta oli siis tulossa rankka. Ja näin myös kävi, sillä menetin talven kapinoissa kaksi aluetta, joissa molemmissa oli rakennuksia ja joiden avulla olisin saanut ainakin yhden enemmistön ja estänyt mikkoa saamasta toisen.
Lopputuloksissa jäin toiseksi häviten mikolle kaksi pistettä. Mutta tappio ei kauaa harmittanut, sillä niin kivaa Shogunia oli pelata. Jopa yleensä konfliktipelejä karsastava maijakin tykkäsi ja vielä näinä myöhempinä päivinäkin on muistanut peliä kehua. Kai se on se, että peli ei ole pelkkää hakkaamista ja taistelumekaniikka torneineen on mielenkiintoinen. Torni myös keventää taistelufiilistä kortteihin ja noppiin verrattuna, sillä tulos on helppo nähdä eikä mitään modifiereita tartte alkaa laskemaan. Toisaalta taistelumekaniikka ei kuitenkaan ole liian yksioikoinen vaan ihmeetkin ovat mahdollisia.
Näin ensipelillä säännöt eivät tietenkään olleet aivan täysin hallussa ja moneen otteeseen johonkin erikoistapaukseen haettiin tulkintaa sääntökirjasta. Ensimmäinen vuosi pelissä kestikin noin kolmisen tuntia, minkä jälkeen päätettiin pitää pieni ruokatauko, Kun verensokeri oli hieman saatu nousemaan, ei toisessa vuodessa mennytkään sitten enää kuin puolet ekasta vuodesta. Varmaankin homma on mahdollista puristaa noin kolmeen tuntiin.
---
Nyt viikonloppuna onkin tulossa Warcon. Ei ihan täysimittaisesti tuolla voi paukuttaa. Ei pysty, ei kykene. Saapa nähdä mitä jää tuliaisiksi
Le Havressa sintonic, pool ja meikä otettiin kolmestaan täyspitkää peliä. Meitsi lähti kokeilemaan heti alussa pöytään nousseen erikoisrakennuksen, Fish Restaurantin (Smoked Fish -> 3 frangia), tehoa ja rakensin itselleni kaiken tarvittavan kunnon kalakoneeseen. Toivoin siinä, että pool ja sintonicci siinä sitten kilpailisivat keskenään jostain muusta. Kone pyöri ihan ok kivasti ja rakentamisen sijaan tuli osteltua laivoja ja rakennuksia. Homma kuitenkin kusi voittoa ajatellen, kun varsinkin näin kolminpelissä kilpailu resursseista ei ole niin kovaa ja jos siinä vielä yksi (kuten minä tällä kertaa) lähtee sooloilemaan ufostrategioilla niin muille jää liian lokoisat oltavat. poolinkan nenän edestä ei juuri kertaakaan taidettu viedä mitään ja hän pääsikin jylläämään perinteisellä "rakenna paljon ja hommaa siinä sivussa hiiltä ja terästä"-strategialla. Pysyin kuitenkin loppuun asti kalalinjalla, sillä halusin kattoa mihin se oikein riittäisi. No himpun alle 200 frangia sillä keräsi, kun poolilla oli vastaavasti vajaa 250f. sintonicci oli vissiin siinä 150 paikkeilla. Ihan validi strategia toi kalahomma on, jos peli on tiukkaa ja kaikesta on puutetta mutta ei ainakaan näin löysässä kolminpelissä.
El Grandella jatkettiin ja myös vesa liittyi remmiin. Tässäkin ajattelin kokeilla jotain uutta ja yritin kiusata kaikkia mahdollisimman paljon. No ongelmaksi siinä vain muodostuu se, että kiusaaja joutuu aina ottamaan kortin, jolla saa vain kaksi caballeroa laudalle. Se on aivan liian vähän kiusanteon voimaan nähden. Ekan pisteytyksen jälkeen viimeisenä ollessa olikin pakko vaihtaa perinteisempiin menetelmiin, jottei aivan naurettavalla tavalla olisi kaikille hävinnyt. pooli oli siinä vaiheessa jo parikymmentä pistettä karussa ja positio laudalla oli äärettömän vahva, joten vaikeaa loppupeli tuli oleman. Kohtuullisesti kiri kuitenkin onnistui enkä hävinny lopussa poolille kuin joku kymmenkunta pistettä. sintonicci kuitenkin viritti vielä paremmin ja harppoi reilun kymmenen pisteen takamatkalta voittoon. Siinä tietysti auttoi se, että ekan kiesin jälkeen alkoi kollektiivinen johtajan lyöminen, joten ei se ollut erityisesti omaa hyvyyttä tai poolin huonoutta että häntä onnistuttiin kiinni saamaan. El Grande on kyllä hieno peli. Käsittämätöntä miten tämän on aikoinaan voinut tuomita hirmu kuivaksi.
Lopuksi vielä ehdittiin 40min Notre Dame pelaamaan. Tää on hieno pakkaus näin nopeaksi peliksi. Nyt peli sujui kohtuullisesti ja kortit nousivat kivasti eikä oikein todella pahoja hömppäkömpiäisiä päässyt käymään. Joskaan toisaalta aivan ufohyvään suoritukseenkaan ei yltänyt, mistä piti oikealla puolella pelannut vesa aika hyvin huolen. Tuloksena kuitenkin 69p, mikä riitti voittoon.
---
Shogunin testaamatta jääminen kaiveli tietysti kovasti, joten seuraavana päivänä järkättiinkin testisessio kaikessa rauhassa. maija, mikko, jinxter ja minä oli nelikko, jolla peli pyörähti käyntiin.
Vastakkainasettelua ja taistelupareja lähettiin hakemaan jo setupin aikana, kun julistin mikko-Daimyon pahaksi ja että hänet pitäisi kartalta hävittää. mikko sai vissiin tästä sen verran adrenaliinia suoniinsa, että pelin puolivälissä hän oli repinyt muutaman pisteen kaulaa muihin nähden.
Ja voi hyvä tavaton mikä spekulointi sitten alkoi. Kaikki selittivät kilpaa toisilleen omaa näkemystään kenellä on vahva positio, ja kuka on voittamassa. Päällekkäiset argumentit sekoittuivat melkoiseksi puuroksi. Kerrassaan loistavaa! Tämmöistä sen pelaamisen pitää olla - tunnetta ja kiihkoa. Tilanne kuitenkin rauhoittettiin ruokatauolla, joka pidettiin ennen toista vuotta.
Toinen vuosi toikin uudet kujeet. Tilanne laudalla oli analysoitu monelta kantilta ja kaikki lähtivätkin toteuttamaan jonkinlaista master plania. Omalta kannaltani mielenkiintoisimmat hetket nähtiin heti keväällä, kun riskeerasin riisin kanssa. Päätin nimittäin kerätä sitä vakavan uhan alla olleelta alueelta, joka toisaalta oli oikea riisiaitta. Ongelmana vain oli se, että toimintoja päätettäessä hyökkäysten ja sadonkorjuun keskinäinen järjestys oli vielä piilossa. No niinhän siinä kävi, että menetin tuon alueen ja jäin ilman ruokaa. Seuraavasta talvesta oli siis tulossa rankka. Ja näin myös kävi, sillä menetin talven kapinoissa kaksi aluetta, joissa molemmissa oli rakennuksia ja joiden avulla olisin saanut ainakin yhden enemmistön ja estänyt mikkoa saamasta toisen.
Lopputuloksissa jäin toiseksi häviten mikolle kaksi pistettä. Mutta tappio ei kauaa harmittanut, sillä niin kivaa Shogunia oli pelata. Jopa yleensä konfliktipelejä karsastava maijakin tykkäsi ja vielä näinä myöhempinä päivinäkin on muistanut peliä kehua. Kai se on se, että peli ei ole pelkkää hakkaamista ja taistelumekaniikka torneineen on mielenkiintoinen. Torni myös keventää taistelufiilistä kortteihin ja noppiin verrattuna, sillä tulos on helppo nähdä eikä mitään modifiereita tartte alkaa laskemaan. Toisaalta taistelumekaniikka ei kuitenkaan ole liian yksioikoinen vaan ihmeetkin ovat mahdollisia.
Näin ensipelillä säännöt eivät tietenkään olleet aivan täysin hallussa ja moneen otteeseen johonkin erikoistapaukseen haettiin tulkintaa sääntökirjasta. Ensimmäinen vuosi pelissä kestikin noin kolmisen tuntia, minkä jälkeen päätettiin pitää pieni ruokatauko, Kun verensokeri oli hieman saatu nousemaan, ei toisessa vuodessa mennytkään sitten enää kuin puolet ekasta vuodesta. Varmaankin homma on mahdollista puristaa noin kolmeen tuntiin.
---
Nyt viikonloppuna onkin tulossa Warcon. Ei ihan täysimittaisesti tuolla voi paukuttaa. Ei pysty, ei kykene. Saapa nähdä mitä jää tuliaisiksi
perjantai 1. lokakuuta 2010
Kakkospesällä
Eilissäpäivänä Rauman lautapelikerhon kakkospesällä oli jotain meininkiä:
Alkuun testattiin Cosmic Encounteria. Jokainen pelaaja edustaa, jotain alien-rotua ja tavoitteena on saada valloitettua muilta pelaajilta vähintään viisi planeettaa. Hyökätessä lähetetään ensin omat joukot, minkä jälkeen hyökkääjä ja puolustaja saavat vapaasti koittaa houkutella muita pelaajia liittoon keskenään. Joukkojen yhteenlasketun voiman lisäksi molemmat pelaajat lätkäsevät pöytään kortit, joista tulee lisäpoweria tms. erikoisuuksia. Häviäjäosapuolen joukot tuhoutuvat ja voittajaosapuoli saa planeetan. Melko yksinkertaista touhua siis. Homman juju onkin perussääntöjä rikkovissa erikoisominaisuuksissa ja diplomatiassa.
Meikäläisellä oli varsin kiva erikoisominaisuus. Olin nimittäin Zombie, jonka joukot eivät lainkaan tuhoudu vaan palautuvat aina kotiplaneetoille. Pystyin siis rauhassa lähettämään aluksia sotaan ja grindaamaan näin vastustajilta kortteja kädestä ja puolustajia planeetoilta. Lähdinkin moneen taisteluun vain mallin vuoksi häviämään ja tarkoituksella pelaamaan Negotiate-kortteja, joilla sai hävitessään ryöstää toisen kädestä kortteja. Mutta pisteitä ei tällä tavalla saatu. Olinkin vielä nollilla, kun jo ensimmäinen pelaaja pääsi neljään pojoon, mikä on yhden pisteen päässä voitosta.
En vissiin vaikuttanut tarpeeks vaaralliselta, kun onnistuin neuvottelemaan itseni parille planeetalle ilmaiseksi. Sitten parilla onnistuneella hyökkäyksellä pääsin vielä kahdelle muulle planeetalle ja niin vain sitä oltiin voittotaistelussa mukana. Tässä vaiheessa sintonic, mk7, pool ja meitsi oltiin kaikki neljässä pisteessä ja hermanni "agonizer" kolmessa.
Hienoimman piirteensä peli näytti tuota pikaa:
Koko pelin ajan olimme mk7:n kanssa toisiamme kurmuuttaneet välillä ihan vain huvin vuoksikin mutta niin vain tilanne muotoutui sellaiseksi, että verivihollisten oli edullista liittoutua keskenään ja napata kaksoisvoitto. Oikein nauratti koko homman absurdius, kun paiskasimme kättä ja onnittelimme toisiamme hienosta yhteistyöstä =D
CE:n jälkeen mk7 ja hermanni olisivat kovasti halunneet Warrior Knightsia pelata mutta aikataulu ja pelaajavajaus tulivat eteen. Näinpä päädyimme koittamaan lyhyempää, suomalaisvalmisteista Hornetia. Ittelläni ei oikein ennakko-odotuksia ollut, sillä surinasta huolimatta en ollut jaksanu sen kummemmin peliiin tutustua. Idea toki oli tuttu, mutta kuulemani kritiikin perusteella peli meni luokkaan "testataan mahdollisuuden myötä". No nyt se mahis tuli.
Hornetissakin on mukavan yksinkertaiset säännöt. Graafisesta ulkoasusta en nyt niin tykännyt, sillä pesien kirjaimia ei meinannut millään laudalta erottaa, meeplet näyttivät enemmän jäniksiltä ja herhiläiset 13-vuotiaan piirtämiltä. Meininki oli kuitenkin kivaa in-your-face-mättöä, kun toisten edestä varasteltiin mesikuutioita laudalta tai heitettiin hunajat pois pesistä. Tykkäsin myös siitä, että jokaisen toiminnon pystyi pelaaman safetyna tai sitten sai tavoitella riskillä isompia potteja. Sitä joka kierroksella joutui oikein tosissaan pohtimaan "tuleeko nyt joku kusemaan meikäläisen homman, jos vähän riskeeraisin". Myös strategiaa saa miettiä, sillä missään tapauksessa joka ikisessä pesässä ei kannata olla mukana kamppailemassa.
Itse kattelin vähän pesien sijaintia, pisteytysjärjestystä ja vuorojen määrää pisteytysten välillä ja päädyin panostamaan A-, D- ja G-pesiin (pesät pisteytettiin aakkosjärjestyksessä A-J). Kaksi ekaa onnistuinkin saamaan itelleni ja suunnitelma näytti menevän nappiin, kun sain G-pesäänkin selvän enemmistön. Mutta niin vain sintonic ja mk7 yksissä tuumin päättivät olla antamatta voittoa meikäläiselle ja tyhjensivät pesän niin, ettei sitä kukaan saanut. Tämän jälkeen tilanne oli 2-2-1-1-0 (mk7-adebisi-sintonic-hermanni-pool), ja kolme pesää jäljellä. Pool oli käytännössä pelistä ulkona, sillä meikäläistä lukuunottamatta kaikki olivat aina vuorollaan kusseet poolin muroihin. Minkäs siinä teet, kun 3vs1 joutuu pelaamaan.
Lentelin siinä sitten H-pesälle, sillä se oli tyhjänä ja pisteytysvuorossa seuraavana. Kimurantiksi homman kuitenkin teki se, että medet olivat vähissä enkä oikein pystynyt kilpailemaan muita vastaan H-pesän hallinnasta. Mutta onneksi pahimmalla kilpailijalla mk7:lla oli myös mesipula, joten päätin hunajan tuottamisen sijaan keskittyä meden keräämiseen toiveenani torpata mk7:n riskimedetykset ja tähdätä näin tie-breakiin, jossa olisin ollut melko vahvoilla. Ja sehän torpedointi onnistui!!! Olin juuri se ratkaiseva kolmas medenkerääjä pari kertaa, millä upotin mk7:n pelin. Viimeisellä kierroksella oli sitten käytännössä aivan sama pelata hunajointikortti mutta tässä vaiheessa tulikin jokeri pöytään eikä menty edes tie-breakiin. Kolmelta pelaajalta sattui vahinko, ettei viimeisellä kierroksella enää hunajoinnut, ja näin sain kuin sainkin sen ratkaisevat kolmannen pisteen H:sta ittelleni. No eipä tuo todellisuudessa tainnut peliä lopulta ratkaista, sillä tie-break olis tod.näk. mennyt meikän nimiin.
Mutta kaiken kaikkiaan hauskaa ajanvietettä Hornet on ainakin viidellä pelaajalla. Ei ehkä maailman syvin peli mutta sisältöönsä nähden sopivan mittainen. Kaaosta on juuri sopivasti mutta ei liikaa, joten jonkinlainen kontrollintuntu pelissä koko ajan on.
---
Yhtenä iltana tuli myös marian, daven ja maijan kanssa Mäntsälää otetteua erä. Sai kyllä pari kertaa kunnon räkänaurut kajauttaa, kun täysi bluffi meni kaikilta läpi.
Alkuun testattiin Cosmic Encounteria. Jokainen pelaaja edustaa, jotain alien-rotua ja tavoitteena on saada valloitettua muilta pelaajilta vähintään viisi planeettaa. Hyökätessä lähetetään ensin omat joukot, minkä jälkeen hyökkääjä ja puolustaja saavat vapaasti koittaa houkutella muita pelaajia liittoon keskenään. Joukkojen yhteenlasketun voiman lisäksi molemmat pelaajat lätkäsevät pöytään kortit, joista tulee lisäpoweria tms. erikoisuuksia. Häviäjäosapuolen joukot tuhoutuvat ja voittajaosapuoli saa planeetan. Melko yksinkertaista touhua siis. Homman juju onkin perussääntöjä rikkovissa erikoisominaisuuksissa ja diplomatiassa.
Meikäläisellä oli varsin kiva erikoisominaisuus. Olin nimittäin Zombie, jonka joukot eivät lainkaan tuhoudu vaan palautuvat aina kotiplaneetoille. Pystyin siis rauhassa lähettämään aluksia sotaan ja grindaamaan näin vastustajilta kortteja kädestä ja puolustajia planeetoilta. Lähdinkin moneen taisteluun vain mallin vuoksi häviämään ja tarkoituksella pelaamaan Negotiate-kortteja, joilla sai hävitessään ryöstää toisen kädestä kortteja. Mutta pisteitä ei tällä tavalla saatu. Olinkin vielä nollilla, kun jo ensimmäinen pelaaja pääsi neljään pojoon, mikä on yhden pisteen päässä voitosta.
En vissiin vaikuttanut tarpeeks vaaralliselta, kun onnistuin neuvottelemaan itseni parille planeetalle ilmaiseksi. Sitten parilla onnistuneella hyökkäyksellä pääsin vielä kahdelle muulle planeetalle ja niin vain sitä oltiin voittotaistelussa mukana. Tässä vaiheessa sintonic, mk7, pool ja meitsi oltiin kaikki neljässä pisteessä ja hermanni "agonizer" kolmessa.
Hienoimman piirteensä peli näytti tuota pikaa:
Koko pelin ajan olimme mk7:n kanssa toisiamme kurmuuttaneet välillä ihan vain huvin vuoksikin mutta niin vain tilanne muotoutui sellaiseksi, että verivihollisten oli edullista liittoutua keskenään ja napata kaksoisvoitto. Oikein nauratti koko homman absurdius, kun paiskasimme kättä ja onnittelimme toisiamme hienosta yhteistyöstä =D
CE:n jälkeen mk7 ja hermanni olisivat kovasti halunneet Warrior Knightsia pelata mutta aikataulu ja pelaajavajaus tulivat eteen. Näinpä päädyimme koittamaan lyhyempää, suomalaisvalmisteista Hornetia. Ittelläni ei oikein ennakko-odotuksia ollut, sillä surinasta huolimatta en ollut jaksanu sen kummemmin peliiin tutustua. Idea toki oli tuttu, mutta kuulemani kritiikin perusteella peli meni luokkaan "testataan mahdollisuuden myötä". No nyt se mahis tuli.
Hornetissakin on mukavan yksinkertaiset säännöt. Graafisesta ulkoasusta en nyt niin tykännyt, sillä pesien kirjaimia ei meinannut millään laudalta erottaa, meeplet näyttivät enemmän jäniksiltä ja herhiläiset 13-vuotiaan piirtämiltä. Meininki oli kuitenkin kivaa in-your-face-mättöä, kun toisten edestä varasteltiin mesikuutioita laudalta tai heitettiin hunajat pois pesistä. Tykkäsin myös siitä, että jokaisen toiminnon pystyi pelaaman safetyna tai sitten sai tavoitella riskillä isompia potteja. Sitä joka kierroksella joutui oikein tosissaan pohtimaan "tuleeko nyt joku kusemaan meikäläisen homman, jos vähän riskeeraisin". Myös strategiaa saa miettiä, sillä missään tapauksessa joka ikisessä pesässä ei kannata olla mukana kamppailemassa.
Itse kattelin vähän pesien sijaintia, pisteytysjärjestystä ja vuorojen määrää pisteytysten välillä ja päädyin panostamaan A-, D- ja G-pesiin (pesät pisteytettiin aakkosjärjestyksessä A-J). Kaksi ekaa onnistuinkin saamaan itelleni ja suunnitelma näytti menevän nappiin, kun sain G-pesäänkin selvän enemmistön. Mutta niin vain sintonic ja mk7 yksissä tuumin päättivät olla antamatta voittoa meikäläiselle ja tyhjensivät pesän niin, ettei sitä kukaan saanut. Tämän jälkeen tilanne oli 2-2-1-1-0 (mk7-adebisi-sintonic-hermanni-pool), ja kolme pesää jäljellä. Pool oli käytännössä pelistä ulkona, sillä meikäläistä lukuunottamatta kaikki olivat aina vuorollaan kusseet poolin muroihin. Minkäs siinä teet, kun 3vs1 joutuu pelaamaan.
Lentelin siinä sitten H-pesälle, sillä se oli tyhjänä ja pisteytysvuorossa seuraavana. Kimurantiksi homman kuitenkin teki se, että medet olivat vähissä enkä oikein pystynyt kilpailemaan muita vastaan H-pesän hallinnasta. Mutta onneksi pahimmalla kilpailijalla mk7:lla oli myös mesipula, joten päätin hunajan tuottamisen sijaan keskittyä meden keräämiseen toiveenani torpata mk7:n riskimedetykset ja tähdätä näin tie-breakiin, jossa olisin ollut melko vahvoilla. Ja sehän torpedointi onnistui!!! Olin juuri se ratkaiseva kolmas medenkerääjä pari kertaa, millä upotin mk7:n pelin. Viimeisellä kierroksella oli sitten käytännössä aivan sama pelata hunajointikortti mutta tässä vaiheessa tulikin jokeri pöytään eikä menty edes tie-breakiin. Kolmelta pelaajalta sattui vahinko, ettei viimeisellä kierroksella enää hunajoinnut, ja näin sain kuin sainkin sen ratkaisevat kolmannen pisteen H:sta ittelleni. No eipä tuo todellisuudessa tainnut peliä lopulta ratkaista, sillä tie-break olis tod.näk. mennyt meikän nimiin.
Mutta kaiken kaikkiaan hauskaa ajanvietettä Hornet on ainakin viidellä pelaajalla. Ei ehkä maailman syvin peli mutta sisältöönsä nähden sopivan mittainen. Kaaosta on juuri sopivasti mutta ei liikaa, joten jonkinlainen kontrollintuntu pelissä koko ajan on.
---
Yhtenä iltana tuli myös marian, daven ja maijan kanssa Mäntsälää otetteua erä. Sai kyllä pari kertaa kunnon räkänaurut kajauttaa, kun täysi bluffi meni kaikilta läpi.
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
War of the Ring
Kovasti tuppaa menot kasaantumaan aina yhteen läjään. Näinpä ittelläkin edellinen "vakkari" pelipäivä on jo lähes kolmen viikon takaa 4. syyskuuta ja seuraavan kerran pääsen vasta ens kuussa. Jotain kuitenkin tarttee tehdä,kun vielä hyllystäkin löytyy testaamattomia pelejä.
Toissailtana mk7 kanssa päätettiin demottaa War of the Ringiä. Ilmoitettu peliaika lupaili 180 minuuttia, joten arvioimme ensimmäisen pelin venyvän 5-6 tuntiseksi. Moinen pläjäys on hiukan turhan pitkä arki-iltaan, minkä vuoksi lähdimme liikenteeseen ihan vain opettelumielellä emmekä edes ajatelleet pelaavamme sotaa loppuun. Toisin kuitenkin kävi...
Itse pelihän on siis kaikennäköistä muovituubaa suoltavan Fantasy Flightin tuotos. Myös WotR:ssa muovia riittää, kun tantereille marssii parisataa muovifiguuria. Myös countteria ja läpyskää löytyy jos jonkinlaista kaikkea muuta turhaa sälää unohtamatta. Haluaisinpa pelata kerrankin matsin jotain FFG:n peliä, jossa jokin tarvike loppuu kesken.
Myös toinen FFG:n pelien tunnusmerkki toteutuu, eli helppojen sääntöjen pohjalta kirjoitettu monimutkainen sääntökirja. War of the Ringin mekaniikka on lähestulkoon perus Riskiä (hieman karrikoiden mutta Risk nyt tuli vain ekana mieleen) mutta silti vihkoa riittää parinkymmenen sivun edestä. En oikein ymmärrä miten ne jenkit sen tekee - sääntöjä lukiessa siinä tuntuu olevan melkoisesti kiharoita mutta pelatessa huomaa homman olevan paljon suoraviivaisempaa.
Kohtuullisen setupin jälkeen peli pyörähti käyntiin. Ensimmäinen reaktio oli, että tämähän näyttää todella hyvälle. Pelilauta on kaunis, muukin taide hyvännäköistä ja suuret figuarmeijat vaikuttavia. Tietysti maalaamattomina figut ovat hieman persoonatonta punaista/sinistä massaa mutta tuon massan määrä tekee kuitenkin vaikutuksen. Tilanteeseen oli todella helppo samaistua varsinkin, kun J.R.R. Tolkienin tarinat on tullu pariinkiin kertaan luettua. Siinä sotafiilis hiipii haarniskan alle aivan itsestään. Mikolla tilanne oli puolestaan päinvastainen. Kirjoja lukemattomana olivat kartta ja kansat outoja, paikkojen nimet olivat jatkuvasti sekaisin eikä symboleja ja keskeisiä hahmoja tunnistanut. Varmasti sotki peliä.
Kuten aikaisemmin totesinkin, on itse sotiminen melko suoraviivaista meininkiä: käy kimppuun - pelaa erikoiskortti - heitä noppaa - laske modifierit - poista kaatuneet. Onneksi kuitenkin pelissä on paljon muutakin, kuin pelkää taktista mättämistä. Molemmat pelaajat joutuvat nimittäin tekemään strategisia valintoja keskittyäkö sotaan vaiko Sormuksen kohtaloon. Varsinkin pahista pelaavalla nämä kysymykset ovat jokaisella kierroksella ajankohtaisia, kun hän kierroksen alussa päättää kuinka suuren osan resursseistaan uhraa Sormuksen metsästämiseen. Hyviksiä pelaavan on puolestaan tehtävä linjanveto pitääkkö Sormuksen saattue kasassa ja tähdätä Sormuksen tuhoamiseen vaiko hajottaa saattue ja johtaa vapaat kansat sotaan.
Itse pelissä meikäläinenVarjon komentajana keskityin selvästi enemmän sotimaan, kun taas mikko koki tämän tilaisuutena tuhota Sormus. Tällä malilla etenimme ja kuin huomaamatta olimmekin kohta lähellä pelin loppua. Aikaa tuossa vaiheessa oli mennyt sääntöselityksineen ja setuppeineen noin 5h eli reilusti enemmän kuin pelkkään demotukseen aioimme alunperin käyttää. Peli vain jotenkin imaisi mukaansa.
Lopetuskin meni hyvin täpärälle, kun Sormuksen saattue oli vielä kohtuullisen hyvävoimaisena enää askeleen päässä Tuomiovuoresta ja Varjo puolestaan tarvitsi enää kaksi voittopistettä voittamiseen. Vapaiden kansojen resurssit loppuivat kuitenkin juuri ratkaisevalla kierroksella kesken eikä Sormusta koskaan ehditty heittää tuleen. Mikäli molemmat voittoehdot olisivat täyttyneet saman kierroksen aikana, olisi hyvispelaaja voittanut. Todella täpärälle meni siis.
Virheitä pelin aikana tehtiin kuitenkin lukuisia mutta hyvää opettelua se oli. Täytyy vielä ainakin yksi kunnon peli tahkota ennen kuin lopullista arviota pystyy antamaan. Mielenkiintoista olisi myös päästä testaamaan kolmella tai neljällä pelaajalla, minkä peli mahdollistaa.
---
Eilen tuli myös käytyä ensimmäistä kertaa sintonicin luona pelailemassa. Yhden estymisen takia meitä oli sitten kolme pelaajaa: sintonic, mk7 ja meikäläinen.
Ohjelmassa ensimmäisenä oli El Grande König & Intrigue -lisärillä. Muuten peli on periaatteessa normaalia El Grandea mutta tällä kertaa pelaajat pääsevät itse luomaan oman 13 kortin pakkansa, jolla bidataan vuorojärjestyksestä. Lisäksi korteissa on omat erikoistoiminnot. Toisin sanoen nyt pääsee paljon enemmän vaikuttamaan omaan strategiaansa, mikä sopinee kokeneille pelaajille. Aloittelijoiden todennäköisesti olisi aivan mahdotonta millään tavalla arvottaa ja kombottaa pakkaansa.
En osaa sanoa tekeekö lisäosa peliä sen paremmaksi tai huonommaksi mutta erilaiseksi se sen tekee.
Pelin lopputulos näkyy kuvasta (keltainen-minä, vihreä-mk7, ruskea-sintonic). mikko oli kerännyt pakkaansa paljon special scoring -kortteja, kun taas meikäläinen pyrki perinteisesti laudan kautta pisteet keräämään. Kumpikin strategia näköjään toimi, sillä pisteissä eroa tuli se tasan yksi. mikko johti kyllä pitkään mutta onnistuin lopussa kirimään. sintonicci puolestaan kärsi pitkin peliä tasapuolisesti meidän molempien toimista.
Mielenkiintoisin hetki nähtiin juuri ennen viimeistä pisteytystä, kun valitsimme salaisesti alueita, joihin torniin sijoitetut caballerot menisivät. Siinä vaiheessa olin Valenciassa johdossa (2 caballeroa) ja sintonicilla oli siellä yksi caballero. Muualla olin kohtuu hyvissä asemissa ja laskeskelin, että Valencian menetys olisi mulle kaikkein suurin riski ja aiheuttaisi pahimmat tappiot. No, mikko ja minä sitten molemmat pelattiin Valenciaan, mikä toi siellä tasapelin ja ratkaisi pelin. Tiukkaa olj.
Ilta päätettiin sitten In the Year of Dragonilla, josta nyt voisi sanoa sen verran, että mukavan nopeasti etenevä peli on kyseessä. Hiukan latteaa meininki kuitenkin on, sillä jokaisen siirron tuomat pisteet pystyy varsin helposti laskemaan eikä siten peli aivan huippujännittävää ole. Suurin jännitys syntyy toisten muroihin kusemisesta ja blokkailemalla, jos näkee että jollain on jostain tietystä asiasta puutetta. Varsinaisesti hyökkämään toisen kimppuun ei eurotyyliin tietenkään pysty.
Aloitin pelin foorumilta lukemallani vinkillä napata tuplakäärö ekalla kiekalla, ja toimi. Voitin. Se siitä.
Toissailtana mk7 kanssa päätettiin demottaa War of the Ringiä. Ilmoitettu peliaika lupaili 180 minuuttia, joten arvioimme ensimmäisen pelin venyvän 5-6 tuntiseksi. Moinen pläjäys on hiukan turhan pitkä arki-iltaan, minkä vuoksi lähdimme liikenteeseen ihan vain opettelumielellä emmekä edes ajatelleet pelaavamme sotaa loppuun. Toisin kuitenkin kävi...
Itse pelihän on siis kaikennäköistä muovituubaa suoltavan Fantasy Flightin tuotos. Myös WotR:ssa muovia riittää, kun tantereille marssii parisataa muovifiguuria. Myös countteria ja läpyskää löytyy jos jonkinlaista kaikkea muuta turhaa sälää unohtamatta. Haluaisinpa pelata kerrankin matsin jotain FFG:n peliä, jossa jokin tarvike loppuu kesken.
Myös toinen FFG:n pelien tunnusmerkki toteutuu, eli helppojen sääntöjen pohjalta kirjoitettu monimutkainen sääntökirja. War of the Ringin mekaniikka on lähestulkoon perus Riskiä (hieman karrikoiden mutta Risk nyt tuli vain ekana mieleen) mutta silti vihkoa riittää parinkymmenen sivun edestä. En oikein ymmärrä miten ne jenkit sen tekee - sääntöjä lukiessa siinä tuntuu olevan melkoisesti kiharoita mutta pelatessa huomaa homman olevan paljon suoraviivaisempaa.
Kohtuullisen setupin jälkeen peli pyörähti käyntiin. Ensimmäinen reaktio oli, että tämähän näyttää todella hyvälle. Pelilauta on kaunis, muukin taide hyvännäköistä ja suuret figuarmeijat vaikuttavia. Tietysti maalaamattomina figut ovat hieman persoonatonta punaista/sinistä massaa mutta tuon massan määrä tekee kuitenkin vaikutuksen. Tilanteeseen oli todella helppo samaistua varsinkin, kun J.R.R. Tolkienin tarinat on tullu pariinkiin kertaan luettua. Siinä sotafiilis hiipii haarniskan alle aivan itsestään. Mikolla tilanne oli puolestaan päinvastainen. Kirjoja lukemattomana olivat kartta ja kansat outoja, paikkojen nimet olivat jatkuvasti sekaisin eikä symboleja ja keskeisiä hahmoja tunnistanut. Varmasti sotki peliä.
Kuten aikaisemmin totesinkin, on itse sotiminen melko suoraviivaista meininkiä: käy kimppuun - pelaa erikoiskortti - heitä noppaa - laske modifierit - poista kaatuneet. Onneksi kuitenkin pelissä on paljon muutakin, kuin pelkää taktista mättämistä. Molemmat pelaajat joutuvat nimittäin tekemään strategisia valintoja keskittyäkö sotaan vaiko Sormuksen kohtaloon. Varsinkin pahista pelaavalla nämä kysymykset ovat jokaisella kierroksella ajankohtaisia, kun hän kierroksen alussa päättää kuinka suuren osan resursseistaan uhraa Sormuksen metsästämiseen. Hyviksiä pelaavan on puolestaan tehtävä linjanveto pitääkkö Sormuksen saattue kasassa ja tähdätä Sormuksen tuhoamiseen vaiko hajottaa saattue ja johtaa vapaat kansat sotaan.
Itse pelissä meikäläinen
Lopetuskin meni hyvin täpärälle, kun Sormuksen saattue oli vielä kohtuullisen hyvävoimaisena enää askeleen päässä Tuomiovuoresta ja Varjo puolestaan tarvitsi enää kaksi voittopistettä voittamiseen. Vapaiden kansojen resurssit loppuivat kuitenkin juuri ratkaisevalla kierroksella kesken eikä Sormusta koskaan ehditty heittää tuleen. Mikäli molemmat voittoehdot olisivat täyttyneet saman kierroksen aikana, olisi hyvispelaaja voittanut. Todella täpärälle meni siis.
Virheitä pelin aikana tehtiin kuitenkin lukuisia mutta hyvää opettelua se oli. Täytyy vielä ainakin yksi kunnon peli tahkota ennen kuin lopullista arviota pystyy antamaan. Mielenkiintoista olisi myös päästä testaamaan kolmella tai neljällä pelaajalla, minkä peli mahdollistaa.
---
Eilen tuli myös käytyä ensimmäistä kertaa sintonicin luona pelailemassa. Yhden estymisen takia meitä oli sitten kolme pelaajaa: sintonic, mk7 ja meikäläinen.
Ohjelmassa ensimmäisenä oli El Grande König & Intrigue -lisärillä. Muuten peli on periaatteessa normaalia El Grandea mutta tällä kertaa pelaajat pääsevät itse luomaan oman 13 kortin pakkansa, jolla bidataan vuorojärjestyksestä. Lisäksi korteissa on omat erikoistoiminnot. Toisin sanoen nyt pääsee paljon enemmän vaikuttamaan omaan strategiaansa, mikä sopinee kokeneille pelaajille. Aloittelijoiden todennäköisesti olisi aivan mahdotonta millään tavalla arvottaa ja kombottaa pakkaansa.
En osaa sanoa tekeekö lisäosa peliä sen paremmaksi tai huonommaksi mutta erilaiseksi se sen tekee.
Pelin lopputulos näkyy kuvasta (keltainen-minä, vihreä-mk7, ruskea-sintonic). mikko oli kerännyt pakkaansa paljon special scoring -kortteja, kun taas meikäläinen pyrki perinteisesti laudan kautta pisteet keräämään. Kumpikin strategia näköjään toimi, sillä pisteissä eroa tuli se tasan yksi. mikko johti kyllä pitkään mutta onnistuin lopussa kirimään. sintonicci puolestaan kärsi pitkin peliä tasapuolisesti meidän molempien toimista.
Mielenkiintoisin hetki nähtiin juuri ennen viimeistä pisteytystä, kun valitsimme salaisesti alueita, joihin torniin sijoitetut caballerot menisivät. Siinä vaiheessa olin Valenciassa johdossa (2 caballeroa) ja sintonicilla oli siellä yksi caballero. Muualla olin kohtuu hyvissä asemissa ja laskeskelin, että Valencian menetys olisi mulle kaikkein suurin riski ja aiheuttaisi pahimmat tappiot. No, mikko ja minä sitten molemmat pelattiin Valenciaan, mikä toi siellä tasapelin ja ratkaisi pelin. Tiukkaa olj.
Ilta päätettiin sitten In the Year of Dragonilla, josta nyt voisi sanoa sen verran, että mukavan nopeasti etenevä peli on kyseessä. Hiukan latteaa meininki kuitenkin on, sillä jokaisen siirron tuomat pisteet pystyy varsin helposti laskemaan eikä siten peli aivan huippujännittävää ole. Suurin jännitys syntyy toisten muroihin kusemisesta ja blokkailemalla, jos näkee että jollain on jostain tietystä asiasta puutetta. Varsinaisesti hyökkämään toisen kimppuun ei eurotyyliin tietenkään pysty.
Aloitin pelin foorumilta lukemallani vinkillä napata tuplakäärö ekalla kiekalla, ja toimi. Voitin. Se siitä.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Messinki tuli, messinki meni...
Jos joku peli on tehnyt meikäläiseen vaikutuksen, niin se on Brass. Miniconissa lainasin sen siirtolalta ja pariin viikkoon sitä ehti sen neljä peliä tahkoamaan. Kolme ensimmäistä peliä voitin melko selvästi ja rupesin jo yhdellä aivosolulla ajattelemaan, että tämä luu on kaluttu. Mutta sitten paikalle ilmestyi a-p, joka näytti miten Messinkiä taotaan. Tuloksena selkeä tappio ja osoitus, että pelissä sittenkin riittää sitä syvyyttä ja vaihtoehtoisia strategioita. Koetun selkäsaunan jälkeen oli haikeaa luopua pelistä ja lähettää se takaisin oikealle omistajalleen, sillä revanssia olisi tehnyt mieli niin kovasti hakea...
Jännä homma muutenkin tuli tuon Brässitappion jälkeen huomattua, kun kaikissa muissakin peleissä sai sinä päivänä kyytiä. Meikäläisellä voitot ja tappiot tuntuvat tulevan purskeittain. Jos voitan päivän ekan pelin, on odotettavissa lisää voittoja suurella todennäköisyydellä. Jos taas niskaansa saa tappion, niin sit usein koko loppupäivä otetaan kunnolla trubaduuriin. Onko se sit sitä, että kun saa flown päälle, niin mikään ei pysäytä? Vai onkohan sitä täysin mielialapelaaja ja masentuu tappioista? Jaa'a, vaikea sanoa. Se vissiin lautapelailussakin näyttää pätevän samat lait kuin urheilussakin. Toisin sanoen itseluottamus on se tärkein avain voittoon.
Seuraavaksi parit raportit Rauman Vesitornilta, minkä jälkeen lopuksi muuta löpinää uusista pelihankinnoista ja muutamasta pelatusta pelistä.
---
29.8.2010
Brassi aloitettiin sääntöselityksellä, joka ei nyt aivan mutkattomasti menny, ku ittelläkin oli vielä hiukan vähän kaukana selkärangasta pelin kulku. Riittävän hyvin kuitenkin, kun kerran peli saatiin käyntiin. jinxteri ja moggman aloittivat satamilla/puuvillatehtailla, kun taas mk7 ja meikäläinen tykittivät Boltoniin hiilikaivosta pystyyn. No se oli se eka virhe mk7:lla ja meitsillä, sillä' eihän sieltä päässyt oikein mitenkään pois. Siinä hämäsi, kun paikka on keskellä lautaa mutta uloskäynnit ovat kanaalivaiheessa rajatut pelkästään idän suuntaan... Molemmilla tais jäädä nuo ykköstason hiilikaivokset kokonaan tyhjenemättä.
Kanaalivaiheen lopussa johdossa oli jinxteri ja vieläpä suurimmilla tuloilla mutta hänellä oli laudalla pelkästään "Tech Level 1"-rakennuksia, joten rautatievaiheeseen startti ei ollut ihan yhtä kova. Mulla puolestaan oli laudalla aika paljon kakkostason rakennuksia, mikä antoi hyvät lähtöasetelmat jälkipuoliskolle, vaikka olin sekä pisteissä että tuloissa hännillä. Lopussa homma menikin juurikin niin, että jinxteri ja meikä vietiin kärkipaikat. Elikkä pelissä voi näköjään pärjätä sekä kovalla aloituksella tai pitkällä kiihdytyksellä, mikä on hienon pelin merkki.
Brassin jälkeen pelailtiin vielä yhdet Bohnanzat. Lopputulokset: adebisi 19 - pool 15 - loraen 15 - moggman 12 - tiku 11.
5.9.2010
Aamulla aloitettiin apnien, anselmin, loraenin ja meikäläisen voimin Brässäämään. Porukka jakautui selkeästi kahteen porukkaan: loraen ja anselmi pykäs laudalle kaikkea minkä vain kerkesivät, kun taas apnie ja minä developpailimme. Itse lähdin tähtäämään pariin rautatievaiheen telakkaan, joista kilpailuun toivoin saavani Liverpoolin ja Ellsmere Portiin rakentamieni Tech Level 2:n satamilla pienen etulyöntiaseman. Telakoiden kehittämisen ohella kehitin tietysti niitä satamia ja muutaman puuvillan (kaikki Tech Level 2:een). apnie puolestaan kehitteli vain puuvillojaan (ja oisko ollut muutaman sataman). Kanaalivaiheen lopussa laudalle jäi vain apnien ja meitsin rakennuksia. apnie johti (43p), mulla oli 34p ja sit anselmin ja loraenin pisteitä en muista.
Rautatievaiheeseen lähdettäessä mulla olikin tosiaan hyvät asemat parin laivan rakentamiseen ja ne molemmat sieltä poksautinkin pöytään. Hyvä homma. En kuitenkaan saanut arvokkaimpia valimoitani enkä puuvillatehtaitani laudalle apnien tapaan, joten telakoista tulleet 2x18p eivät riittäneet kuromaan eroa umpeen. Kun vielä apniella oli varsin vakuuttava >50p rautatieverkosto vs. meikäläisen n. 15p, repesi ero lopussa entisestään. Loppujärjestys oli apnie 160p - adebisi 130p - loraen 100p - anselmi 90p (pisteet noin sinnepäin suurinpiirtein suunnilleen lähimain karkeat).
Jälkiviisastelua:
-apnie onnistui keskittämään rakentamisen arvokkaisiin valimoihin ja puuvillatehtaisiin, joten hänen ei tarvinnut lainkaan telakoita miettiä
-vaikka sainkin pelin toisella puoliskolla kärkeä hiukan rakennuspisteillä kiinni, niin homma ratkesi meikäläisen auttamattoman surkeaan rautatieverkostoon (kokonaiset kolme rakennettua rautatiepätkää)
-anselmi ja loraen putosivat kilvasta, kun heille ei jäänyt rakennuksiä kanaalivaiheen lopussa lakaisseen ison luudan jälkeen (vaikka muuten ihan ok pelasivatkin)
Seuraavaksi testailtiin sääntömuuteltua anselmin protoa. Ehkä hiukan parempaan suuntaan ollaan menty. Pistelasku on nyt hiukan monimutkaisempaa mutta pelaaminen toisaalta vähän jännittävämpää. Trade off, trade off. Sitä se on.
Sitten anselmi ja apnie häippäsivätkin ja myö jäätiin vesan kanssa kahdestaan pelivaillisiksi. Koklasimmepa siten Leaping Lemmingsin 2-pelin. Vaan olipa erilainen fiilis, kun nyt muistimme ottaa special cardit heti alkuun mukaan. Viimeksihän joskus alkukesästä peliä testattiin useamman pelaajan voimin, mutta tuolloin kortit unohtui jakaa. Pakko myöntää, että peli on toki parhaimmillaan oikein kaoottisena moninpelinä mutta näinkin oli hauskaa ja kortit toimivat kivasti. Tuli ainakin naurettua, kun sopulit yksi toisensa jälkeen jäivät kotkien kynsiin.
Ilta päätettiin sitten Vasco da Gamalla (vesa, pool, saarinen, adebisi). Kellään ei oikein säännöt tuoreessa muistissa olleet ja koko peli menikin jatkuvaksi sääntökirjan selaamiseksi ja tulkintojen muutteluksi. No tietysti homma oli sama kaikille, mutta vei vähän makua pelistä. pool purjehti Intian valtameren aalloilla parhaiten vieden pelin lopulta kohtuu selkeästi noin kymmenellä pisteellä, kun me muut puolestamme olimme muutaman pisteen päässä toisistamme.
Jälkiviisastelua
Peli oikeastaan ratkesi siihen, että pauli pelasi hyvin konservatiivisesti eikä ottanut juuri lainkaan riskejä vuorojärjestysnappeja valittaessa. Muut puolestaan pelasivat enemmän tai vähemmän upporikasta tai rutiköyhää. Kun toimintojen hinnat vain nousivat nousemistaan koko pelin ajan, menettivät paulia lukuunottamatta kaikki muut melkoisen kasan toimintoja. Pelissä, jossa actionit ovat muutenkin kortilla, on moinen melkoisen fataalia.
---
Juuri kun tyhjensin pelihyllyä myymällä kasan laatupelejä, tuli näköjään riittävän hyvä omatunto, jotta saattoi lisää pelejä hommata. Puolustuksekseni sanon, että toimin täysin spontaanisti ja Carpe Diem ja elin hetkessä ja muita koottuja selityksiä. Ensimmäisenä tartuin foorumilta tarjoukseen War of the Ringistä. Se tulikin jo postissa kotiin ja sääntöjä opetellaan parhaillaan. Seuraavaksi vuorossa olivat Shogun, Princes of Florence, Aavikon karavaanit ja toinen kopio Kivikausi Carcassonnesta. Näistä ainakin kahta jälkimmäistä kaavailin lahjoiksi, vaikka käytettyjä ovatkin. Shogun puolestaan saa yrittää täyttää Japani-aiheisten pelien aukon meikäläisen hyllyssä, sillä Jotenkin se oli pakko hankkia kun muutenkin niin paljon japsitavaraa iteltä löytyy. Florence... En oikeastaan tiedä miksi sen ostin. Kerran olen pelannut, joten ehkä sille pitää antaa se mahis. Tämä jälkimmäinen paketti ei ole vielä tullut mutta toiveikkaana odotellaan.
Muita pelattuja pelejä ovat Fairy Tale ja Bohnanza kanukkien ja maijan kanssa sekä yksi kolmen jaon matsi Lost Citiesiä maijan kaa.
Lisäksi mikon (mk7) kanssa väännettiin yksi matsi Dungeon Twisteriä, jonka aikoinaan hyllytin omasta hyllystäni (hmm... toimiikohan tämä suomenkieli ihan oikein näin). Voitin DT:n mutta kumpikaan ei sitä tajunnut ja peli jatkui, kunnes luovutin kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että meikäläinenhän saavutti voittoehdon mutta samaan aikaan synkistyneet jatkonäkymät pimensivät silmät eikä tuota tullut huomattua. Edelleenkin pidän Dungeon Twisteriä vähän turhan shakkimaisena meikäläisen makuun, mutta odotan innolla mikolla olevien lisäosien testaamista. Vähän lisää kaaosta tuohon pakettiin, niin uskoisin homman uppoavan paremmin.
Myös Memoir Campaign Bookista pelattiin mikon kanssa yksi minikampanja testimielessä. Murskasin kaiken tuhannen pullan päreiksi. Täytyy kyllä ehdottomasti kirja hankkia, sillä kampanjat ovat sen varran maukkaan oloisia.
Jännä homma muutenkin tuli tuon Brässitappion jälkeen huomattua, kun kaikissa muissakin peleissä sai sinä päivänä kyytiä. Meikäläisellä voitot ja tappiot tuntuvat tulevan purskeittain. Jos voitan päivän ekan pelin, on odotettavissa lisää voittoja suurella todennäköisyydellä. Jos taas niskaansa saa tappion, niin sit usein koko loppupäivä otetaan kunnolla trubaduuriin. Onko se sit sitä, että kun saa flown päälle, niin mikään ei pysäytä? Vai onkohan sitä täysin mielialapelaaja ja masentuu tappioista? Jaa'a, vaikea sanoa. Se vissiin lautapelailussakin näyttää pätevän samat lait kuin urheilussakin. Toisin sanoen itseluottamus on se tärkein avain voittoon.
Seuraavaksi parit raportit Rauman Vesitornilta, minkä jälkeen lopuksi muuta löpinää uusista pelihankinnoista ja muutamasta pelatusta pelistä.
---
29.8.2010
Brassi aloitettiin sääntöselityksellä, joka ei nyt aivan mutkattomasti menny, ku ittelläkin oli vielä hiukan vähän kaukana selkärangasta pelin kulku. Riittävän hyvin kuitenkin, kun kerran peli saatiin käyntiin. jinxteri ja moggman aloittivat satamilla/puuvillatehtailla, kun taas mk7 ja meikäläinen tykittivät Boltoniin hiilikaivosta pystyyn. No se oli se eka virhe mk7:lla ja meitsillä, sillä' eihän sieltä päässyt oikein mitenkään pois. Siinä hämäsi, kun paikka on keskellä lautaa mutta uloskäynnit ovat kanaalivaiheessa rajatut pelkästään idän suuntaan... Molemmilla tais jäädä nuo ykköstason hiilikaivokset kokonaan tyhjenemättä.
Kanaalivaiheen lopussa johdossa oli jinxteri ja vieläpä suurimmilla tuloilla mutta hänellä oli laudalla pelkästään "Tech Level 1"-rakennuksia, joten rautatievaiheeseen startti ei ollut ihan yhtä kova. Mulla puolestaan oli laudalla aika paljon kakkostason rakennuksia, mikä antoi hyvät lähtöasetelmat jälkipuoliskolle, vaikka olin sekä pisteissä että tuloissa hännillä. Lopussa homma menikin juurikin niin, että jinxteri ja meikä vietiin kärkipaikat. Elikkä pelissä voi näköjään pärjätä sekä kovalla aloituksella tai pitkällä kiihdytyksellä, mikä on hienon pelin merkki.
Brassin jälkeen pelailtiin vielä yhdet Bohnanzat. Lopputulokset: adebisi 19 - pool 15 - loraen 15 - moggman 12 - tiku 11.
5.9.2010
Aamulla aloitettiin apnien, anselmin, loraenin ja meikäläisen voimin Brässäämään. Porukka jakautui selkeästi kahteen porukkaan: loraen ja anselmi pykäs laudalle kaikkea minkä vain kerkesivät, kun taas apnie ja minä developpailimme. Itse lähdin tähtäämään pariin rautatievaiheen telakkaan, joista kilpailuun toivoin saavani Liverpoolin ja Ellsmere Portiin rakentamieni Tech Level 2:n satamilla pienen etulyöntiaseman. Telakoiden kehittämisen ohella kehitin tietysti niitä satamia ja muutaman puuvillan (kaikki Tech Level 2:een). apnie puolestaan kehitteli vain puuvillojaan (ja oisko ollut muutaman sataman). Kanaalivaiheen lopussa laudalle jäi vain apnien ja meitsin rakennuksia. apnie johti (43p), mulla oli 34p ja sit anselmin ja loraenin pisteitä en muista.
Rautatievaiheeseen lähdettäessä mulla olikin tosiaan hyvät asemat parin laivan rakentamiseen ja ne molemmat sieltä poksautinkin pöytään. Hyvä homma. En kuitenkaan saanut arvokkaimpia valimoitani enkä puuvillatehtaitani laudalle apnien tapaan, joten telakoista tulleet 2x18p eivät riittäneet kuromaan eroa umpeen. Kun vielä apniella oli varsin vakuuttava >50p rautatieverkosto vs. meikäläisen n. 15p, repesi ero lopussa entisestään. Loppujärjestys oli apnie 160p - adebisi 130p - loraen 100p - anselmi 90p (pisteet noin sinnepäin suurinpiirtein suunnilleen lähimain karkeat).
Jälkiviisastelua:
-apnie onnistui keskittämään rakentamisen arvokkaisiin valimoihin ja puuvillatehtaisiin, joten hänen ei tarvinnut lainkaan telakoita miettiä
-vaikka sainkin pelin toisella puoliskolla kärkeä hiukan rakennuspisteillä kiinni, niin homma ratkesi meikäläisen auttamattoman surkeaan rautatieverkostoon (kokonaiset kolme rakennettua rautatiepätkää)
-anselmi ja loraen putosivat kilvasta, kun heille ei jäänyt rakennuksiä kanaalivaiheen lopussa lakaisseen ison luudan jälkeen (vaikka muuten ihan ok pelasivatkin)
Seuraavaksi testailtiin sääntömuuteltua anselmin protoa. Ehkä hiukan parempaan suuntaan ollaan menty. Pistelasku on nyt hiukan monimutkaisempaa mutta pelaaminen toisaalta vähän jännittävämpää. Trade off, trade off. Sitä se on.
Sitten anselmi ja apnie häippäsivätkin ja myö jäätiin vesan kanssa kahdestaan pelivaillisiksi. Koklasimmepa siten Leaping Lemmingsin 2-pelin. Vaan olipa erilainen fiilis, kun nyt muistimme ottaa special cardit heti alkuun mukaan. Viimeksihän joskus alkukesästä peliä testattiin useamman pelaajan voimin, mutta tuolloin kortit unohtui jakaa. Pakko myöntää, että peli on toki parhaimmillaan oikein kaoottisena moninpelinä mutta näinkin oli hauskaa ja kortit toimivat kivasti. Tuli ainakin naurettua, kun sopulit yksi toisensa jälkeen jäivät kotkien kynsiin.
Ilta päätettiin sitten Vasco da Gamalla (vesa, pool, saarinen, adebisi). Kellään ei oikein säännöt tuoreessa muistissa olleet ja koko peli menikin jatkuvaksi sääntökirjan selaamiseksi ja tulkintojen muutteluksi. No tietysti homma oli sama kaikille, mutta vei vähän makua pelistä. pool purjehti Intian valtameren aalloilla parhaiten vieden pelin lopulta kohtuu selkeästi noin kymmenellä pisteellä, kun me muut puolestamme olimme muutaman pisteen päässä toisistamme.
Jälkiviisastelua
Peli oikeastaan ratkesi siihen, että pauli pelasi hyvin konservatiivisesti eikä ottanut juuri lainkaan riskejä vuorojärjestysnappeja valittaessa. Muut puolestaan pelasivat enemmän tai vähemmän upporikasta tai rutiköyhää. Kun toimintojen hinnat vain nousivat nousemistaan koko pelin ajan, menettivät paulia lukuunottamatta kaikki muut melkoisen kasan toimintoja. Pelissä, jossa actionit ovat muutenkin kortilla, on moinen melkoisen fataalia.
---
Juuri kun tyhjensin pelihyllyä myymällä kasan laatupelejä, tuli näköjään riittävän hyvä omatunto, jotta saattoi lisää pelejä hommata. Puolustuksekseni sanon, että toimin täysin spontaanisti ja Carpe Diem ja elin hetkessä ja muita koottuja selityksiä. Ensimmäisenä tartuin foorumilta tarjoukseen War of the Ringistä. Se tulikin jo postissa kotiin ja sääntöjä opetellaan parhaillaan. Seuraavaksi vuorossa olivat Shogun, Princes of Florence, Aavikon karavaanit ja toinen kopio Kivikausi Carcassonnesta. Näistä ainakin kahta jälkimmäistä kaavailin lahjoiksi, vaikka käytettyjä ovatkin. Shogun puolestaan saa yrittää täyttää Japani-aiheisten pelien aukon meikäläisen hyllyssä, sillä Jotenkin se oli pakko hankkia kun muutenkin niin paljon japsitavaraa iteltä löytyy. Florence... En oikeastaan tiedä miksi sen ostin. Kerran olen pelannut, joten ehkä sille pitää antaa se mahis. Tämä jälkimmäinen paketti ei ole vielä tullut mutta toiveikkaana odotellaan.
Muita pelattuja pelejä ovat Fairy Tale ja Bohnanza kanukkien ja maijan kanssa sekä yksi kolmen jaon matsi Lost Citiesiä maijan kaa.
Lisäksi mikon (mk7) kanssa väännettiin yksi matsi Dungeon Twisteriä, jonka aikoinaan hyllytin omasta hyllystäni (hmm... toimiikohan tämä suomenkieli ihan oikein näin). Voitin DT:n mutta kumpikaan ei sitä tajunnut ja peli jatkui, kunnes luovutin kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että meikäläinenhän saavutti voittoehdon mutta samaan aikaan synkistyneet jatkonäkymät pimensivät silmät eikä tuota tullut huomattua. Edelleenkin pidän Dungeon Twisteriä vähän turhan shakkimaisena meikäläisen makuun, mutta odotan innolla mikolla olevien lisäosien testaamista. Vähän lisää kaaosta tuohon pakettiin, niin uskoisin homman uppoavan paremmin.
Myös Memoir Campaign Bookista pelattiin mikon kanssa yksi minikampanja testimielessä. Murskasin kaiken tuhannen pullan päreiksi. Täytyy kyllä ehdottomasti kirja hankkia, sillä kampanjat ovat sen varran maukkaan oloisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
