Vieraskynäjatkokertomus: Anselmin Spiel, part 1

Jännittävä jatkokertomus SPIEL 2012:sta, johon Raumalta matkasi anselmi ja Sintonic. Messuilla laitoimme hynttyyt yhteen kuopiolaisten zifnabin ja Kuulan kanssa.

SPIEL 2012: Torstai 18.10.

Kiireellisten ostosten ja muutaman hotellityhjennyksen jälkeen pääsimme vihdoin pelipöytiin. Alkuun testasimme kahta peliä Queen Gamesiltä. Ensimmäisenä Escape: The Curse of the Temple, jonka keskeisenä elementtinä on pelin ajastimena toimiva soundtrack. Kymmenen minuutin pituisen soundtrackin aikana pelaajien pitää yhteistyössä päästä ulos sortuvasta, luolamaisesta temppelistä. Luolan tutkiminen ja siellä liikkuminen tapahtuu nopilla. Pelaajat heittävät noppia niin nopeasti kuin pystyvät ja tekevät toimintoja saavutettuaan nopilla riittävän kombinaation tarvittavia symboleja. Ongelmana vain on, että heitettyään nopasta mustan symbolin (1/6), noppa lukittuu. Lukittuja noppia voi palauttaa käyttöön heittämällä oransseja symboleja. Jos pelaajan kaikki nopat lukittuvat, hän on jumissa. Jonkun toisen pelaajan pitää tulla samaan huonetilaan vapauttamaan jumittuneen nopat. Luolastoa laajennetaan lisäämällä laattoja pöydälle. Viimeisten laattojen joukossa on ulospääsyovi, joka aukeaa oikealla noppayhdistelmällä. Jokaisen pelaajan pitää heittää tämä kombinaatio pelin voittamiseksi. Matkan varrella tulee suorittaa tehtäviä, jotta ulospääsykombinaation heittäminen on ylipäätään mahdollista. Välillä pitää nopeasti palata alkulaatalle hengähtämään. Pääsimme kaikki ulos kaoottisesta ja kakofonisesta pelistä alle 8 minuutin. Eipä ole tarvetta mennä temppeliin uudestaan.

Sintonicin tuomio Escapesta.

Toisena Queen Gamesin pelinä vuoden 2012 SdJ-voittaja Kingdom Builder. Peliä markkinoitiin melkoisilla muskeleilla ja messuilla oli useampi ständi varattu pelkästään sen pelaamiseen. Pelissä asetetaan omalla vuorolla kolme mökkiä kartalle ja tehdään pelin aikana hankittujen laattojen perusteella mahdollisia lisätoimintoja. Kartalla on viisi eri maastotyyppiä, joista kädessä olevan kortin mukaan mökkejä voi asettaa vuorollaan vain yhdelle. Mökit tulee asettaa omien kartalla jo olevien mökkien viereen. Jos kyseinen maastotyypin kohta tulee täyteen, saa jatkaa kartalla mihin vain toiselle kyseisen maastotyypin alueelle. Pelin alussa nostetaan pisteytyspakasta kolme korttia, jotka määrittävät mistä pelissä saa lisäpisteitä. Pisteytyskortit luonnollisesti vaihtelevat pelistä toiseen. Pohjimmiltaan peli on abstraktia aluehallintaa. Turhanpäiväinen peli, jossa teemaa on laatikon kansikuvan verran.

Pienen kiertelyn jälkeen löytyi vapaa pöytä Quined Gamesin Homesteaders -peliin. Kyseessä on vuoden 2009 uusintapainos. Itse en ollut peliä aiemmin pelannut, mutta kuullut siitä positiivista palautetta. Peli on yhdistelmä huutokauppaa ja työläisten asettelua (=worker placement?). Huutokaupassa kilpaillaan rakennusoikeuksista tai erikoistoiminnoista, joiden avulla rakennetaan tuotantokoneistoa. Tuotantokoneistoa aktivoidaan asettamalla käytössä olevia karjapaimenia sopiviin paikkoihin. Huutokauppa ratkeaa kierroksella, kun ensimmäinen pelaaja passaa. Passaamalla saa kumulatiivista hyötyä. Olin jostain ymmärtänyt, että passaaminen voi olla ihan toimiva strategia. Ei ollut tai sitten passasin liian aikaisin. Jäin viimeiseksi, Sintonicin ja zibnafin painellessa kauas karkuun. Sintonic varsinkin sai kehitettyä loppua kohti melkoisen pistemyllyn. Tappiosta huolimatta Homesteaders teki positiivisen vaikutuksen.

Homesteaders testissä.

Messujen sulkemisaika lähestyi, joten pakkasimme tavaramme ja suuntasimme Atlantic Congress- hotellin neukkariin pelaaman zibnafin aamupäivällä hankkimaa Spellboundia. Kyseinen peli myytiin loppuun jo messujen ensimmäisenä päivänä ja se sisältää isot, näyttävät ja maalatut, keraamiset komponentit. Yhteistyöpelissä pelaajat ovat noidan hylkäämiä oppipoikia, jotka yrittävät pelastaa riittävän määrän taikakirjoja noidan kätyreiltä ja syrjäyttää noidan valtaistuimelta. Vuorollaan pelaajalla on käytössään viisi korttia, joista tulee käyttää vähintään kolme. Käyttämättömät kortit jäävät seuraavalle pelaajalle. Korttien antamilla toiminnoilla liikutaan pelilaudalla ja yritetään hankkia uusia parempia kortteja pakkaan. Luonnollisesti pakkaan tulee epäonnistuneiden tai tekemättömien tehtävien johdosta ikäviä kortteja, jotka laukeavat niitä nostettaessa. Kun riittävä määrä taikakirjoja on pelastettu, voivat oppipojat haastaa noidan lopulliseen taisteluun. Lopullinen taistelu ratkaisee pelin voiton. Onnistuimme ensimmäisessä pelissä voittamaan, mutta yksikin väärä kortti kolmessa viimeisessä korttien täydennyksessä olisi niitannut pelimme. Lisäksi pelasimme muutaman kohdan väärin, joka todennäköisesti helpotti voittoa. Spellbound on hyvä yhteistyöpeli. Omaan hyllyyn peliä ei voi hankkia: a) koska sitä ei enää saa mistään; ja b) se ei valtavan laatikkonsa puolesta mahdu mihinkään!

Spellboundin hulppeat komponentit. Huomaa pelottava peikko oikealla!

Illallisen jälkeen hotellihuoneessa vielä erä Le Havre: The Inland Port -kaksinpeliä. Pelissä yhdistyy Uwe Rosenbergin aiemmista peleistä Le Havren teema ja Ora et Laboran toimintokiekkomekaniikka. Molemmilla pelaajilla on oma toimintokiekko ja varastorakennus. Varastorakennuksessa pidetään kuutioilla kirjaa 4 eri resurssista. Vuoron alussa pöydälle tulee uusia rakennuksia, joita voi hankkia oman toimintokiekon ensimmäiseen kohtaan. Rakennukset sisältävät edun, joka laukeaa kun rakennus valitaan toimintokiekolta (esim. resurssimerkki liikkuu varastorakennuksessa tiettyyn suuntaan, tietyn määrän askelia). Vuorollaan pelaaja joko hankkii uuden rakennuksen tai valitsee jo olemassa olevan rakennuksen toimintokiekolta. Vuorojen välissä toimintokiekkoa kierretään ja rakennusten toiminnot kertautuvat. Mitä kauemmin odottaa, sitä useampaan kertaan rakennuksen etu tapahtuu, kun rakennus lopulta valitaan. Ongelma vain on, että toinen pelaaja voi omalla vuorollaan aktivoida rakennuksen toisen pelaajan kiekolta maksamalla hänelle yhden rahan. Raha toimii pelissä voittopisteinä ja lisäresurssina. Loppupeliä kohden tulee peliin luonnollisesti mukaan rakennuksia, joilla resursseja voi muuttaa rahaksi. Rakennuksista saa myös arvonsa mukaan voittopisteitä. Le Havren ystäville peli on mainio, nopeasti pelattava vaihtoehto. Itse en ole Le Havren ystävä.

Vieraskynä: Anselmi

Anselmin vieraskynä:


Kevät toi, kevät toi, Napoleonin

Viime syksyn WarConissa testasin Command & Color -sarjan Ancients-peliä. Pelikokemus oli sen verran miellyttävä, että päätin hankkia pelin omaan kokoelmaan. WarConissa saatujen vinkkien perusteella en kuitenkaan hankkinut antiikkiversiota, vaan uudemman C&C:Napoleonicsin.

Pari kuukautta peli ehti hyllyllä pölyyntyä, kunnes viimein pääsin sitä testaamaan. Osittain pitkä viive johtui siitä, että pelkästään joukkojen tarrojen liimaus vei kolme iltaa. Suosituksen mukaisesti ensimmäiseksi skenaarioksi valitsimme Rolica (French First Position). Itse pelasin ranskalaisia ja vastapuolelle englannin/portugalin joukkoja komentamaan asettui teekuppi kädessä Sintonic.


Rolicassa ranskalaiset ovat valmiiksi puolustusasemissa kukkulalla ja heidän tehtävänään on pitkälti seurata ja haitata englantilaisten/portugalilaisten edesottamuksia. Puolustusasemia heikentää se, että ranskalaisia on vähemmän ja heillä on vain yksi tykistöyksikkö englantilaisten kolmea vastaan.

Pelin alku oli varovaista joukkojen siirtelyä. Itse yritin pääasiassa hankkiutua eroon epäedullisista korteista ampumalla englantilaisten tykistöä 1-2 nopalla. Osumia en heittänyt, mutta lippuja sitäkin paremmin. Jalkaväkitykit joutuivat perääntymään aina omalle takarajalleen asti. Tämän jälkeen molemmat yrittivät onneaan ratsuväellä (ranskalaisista katsottuna) ensin oikealla ja sitten vasemmalla sivustalla. Oikealla sivustalla pienen uhittelun jälkeen molemmat hyödynsivät Retire and reform -optiota ja varsinaisilta joukkojen menetyksiltä vältyttiin. Vasemmalla sivustalla sitä vastoin onnistuin saartamaan Sintonicin johtajalla vahvistetun portugalilaisen kevyen ratsuväen, joka taisteli minun, neliössä olevan linjajalkaväen kanssa. Tuhosin ratsuväen, mutta johtaja pääsi pakenemaan, vaikka todennäköisyydet johtajan eliminoimiseksi olivat 5/6. Sain kuitenkin 1-0 johdon.

Samaan aikaan Sintonic oli yhdellä komennolla marssittanut jalkaväkitykkinsä keskustassa kolme heksaa eteenpäin omaan etulinjaan. Kun keskityin vielä joukkojeni turvaamiseen vasemmalla sivustalla, alkoivat keskustassa Sintonicin tykit laulaa. Laulu oli sen verran kova, että häkellyin tilanteesta täysin. Paniikissa komensin heikentyneen jalkaväkeni alas kukkulalta suojaan kuulasateelta. Sintonic kiitti ja toi raskaan ratsuväkensä lähitaisteluun tykistöyksikköäni vastaan. Puhtaalla, nopealla iskulla oli ranskalaisten tykistö poissa pelistä. Heti perään ratsuväki suoritti vielä bonushyökkäyksen eliminoiden toisen johtajistani. Yhtäkkiä tilanne oli 1-2. Kävin jalkaväellä raskaan ratsuväen kimppuun, mutta seurauksena oli vain perääntyminen.

Tässä vaiheessa joukkoni olivat hajallaan ja huonossa hapessa. Kukkulalle ei ollut enää asiaa, koska englantilaisten tykistö odotti sen takana silmät kiiluen. Lisäksi kortit kädessäni olivat pääasiassa sivustoille. Päädyin epätoivoiseen ratkaisuun, jossa lähetin molemmat kevyet ratsuväet jalkaväkitykkien kimppuun. Ongelma vain oli, että tykistö sai vastaiskuissa käyttää enemmän noppia kuin minun ratsuväki. Kun Sintonic hyödynsi vielä First strike -korttia, oli meetvurstitehtaan raaka-ainevaranto turvattu pitkäksi aikaa eteenpäin. Tilanne 1-4.

Tämän jälkeen peli oli puhdas kilpajuoksu voittolaattoja tarjoaviin kohteisiin ranskalaisen jalkaväen ja englantilaisen raskaan ratsuväen välillä. Vaikka ihminen saattaisi joskus juosta hevosta nopeammin (kts. http://en.wikipedia.org/wiki/Man_versus_Horse_Marathon), ei tällä kertaa ollut epäselvyyttä siitä kumpi ehti perille ensiksi. Peli Sintonicille 1-5.

Ensivaikutelmana pelistä olin tyrmistynyt. Miten homma saattoi hajota palasiksi niin helposti, ja niin nopeasti? Hetken asiaa mietittyäni ymmärsin tehneeni isoja virheitä. Perääntymisen sijaan minun olisi pitänyt rohkeasti käydä jalkaväellä lähitaisteluun englantilaisten tykkejä vastaan. Varsinkin kun ranskalaisten linjajalkaväki saa yhden ylimääräisen nopan lähitaistelussa. Tykkien voimakkuus lähitaistelussa (4 noppaa) tuntui vain kovin suurelta. Lisäksi minulla oli alkupelissä erinomainen mahdollisuus hankkiutua eroon Sintonicin raskaasta ratsuväestä, mutta en osannut hyödyntää tilaisuutta täysin. Myöhemmin tämä samainen ratsuväkiyksikkö ratkaisi pelin.

Uskon että muutaman lisäpelin jälkeen C&C:Napoleonicsin yksityiskohdat alkavat avautua ja pelistä nauttii enemmän. Jo ensimmäinen peli antoi makua mukavista taktisista liikkeistä. Jalkaväen neliö on hyvä keino suojautua ratsuväen hyökkäykseltä ja ratsuväen kyky vetäytyä hyvä keino suojautua jalkaväen hyökkäykseltä. Vielä kun ymmärtäisi miten pelissä kannattaa taistella tykistöä vastaan!?

Kokonaisuutena peli on selvästi raskaampi ja strategisempi kuin esimerkiksi saman suunnittelijan Memoir 44. Memoirissa joukot ovat symmetrisiä ja itsenäisempiä. C&C:Napoleonicsissa joukot ovat erilaisia ja eri kansakunnilla on omia erityisjoukkoja. Joukkojen tunteminen ja niiden erityisominaisuuksien hyödyntäminen on tärkeä osa peliä.

Samalla tavalla kuin C&C:Ancientsissa taistelulinjojen pitäminen koossa on C&C:Napoleonicsissa tärkeää. Vierekkäiset joukot tukevat toisiaan mahdollistaen pelaajan välttää perääntymistä. Yksinään jäänyt joukko on helppo suupala vastustajalle. Suurimpia sääntöeroja C&C:Ancientiin verrattuna on yksiköiden taisteluvoiman määräytymisessä ja perääntymisaskelissa. C&C:Napoleonicsissa yksikön jäljellä olevat blokit määräävät yksikön taisteluvoiman. Perääntymisaskeleet määräytyvät heitettyjen lippujen lukumäärän eikä joukkojen liikkumisen perusteella. Johtajien merkitys on Napoleonicsissa Ancientiin verrattuna pienempi.

C&C:Napoleonics on vielä sen kokoluokan peli, että sen pystyy opettamaan ja pelaamaan hieman satunnaisemmankin lautapelaajan kanssa yhdessä illassa. Kokeneemmat pelaajat pelaavat useamman skenaarion illassa. Sääntöjen suhteen ainoa moite on, ettei kunnollista FAQ:ta tunnu oikein löytyvän mistään. Geekistä löytää kyllä pienen penkomisen jälkeen vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, mutta kunnollista koottua ja jäsennettyä FAQ:ta en ole onnistunut löytämään. Rökäletappion jälkeenkin pidän hyvänä merkkinä kovaa hinkua päästä pelaamaan peliä uudestaan.

Vieraskynässä - anselmi

Rolling, rolling, rolling

Jatketaan syksyllä alkanutta "Älä anna lähiblogisi kuolla" -kampanjaa. Pahoin kuitenkin pelkään, että adebisi ennen pitkään alkaa taas kirjoittaa. Viimeistään kun Secret Santa -paketti saapuu perille, on hänen pakko päästä leveilemään uusilla peleillään!

Viestin otsikko ei liity Country & Western musiikkiin, vaan noppavetoisiin peleihin, joita on Rauman kirjastolla jostain syystä tullut lyhyen ajan sisällä testattua lukuisia. Tuntuu kuin kaikissa parin viime vuoden aikana ilmestyneissä peleissä pitää olla noppa jollakin tavalla ympättynä mukaan mekaniikkaan. Hassua sinänsä, kun ottaa huomioon että muutama vuosi takaperin noppa oli lähes kirosana uusissa lautapeleissä. Ehkä asiat vain menee sykleissä.

Ensimmäinen testattava oli Quarriors, joka tiivistettynä on Dominionia nopilla. Pelaajalla on pussi, josta omalla vuorolla kaivetaan vakiomäärä noppia. Nopat heitetään ja nopista riippuen silmälukuina voi tulla eri määrä magiaa tai erilaisia öllömöhkiäisiä. Heitoilla saadut öllömöhkiäiset hyökkäävät myötäpäivään muiden pelaajien pöydällä olevia öllömöhkiäisiä vastaan. Tappelut ratkeavat nopissa olevien hyökkäys- ja puolustusarvojen perusteella. Puolustavan pelaajan möhkiäiset joko torjuvat hyökkäyksen tai menehtyvät. Menehtyneet möhkiäiset siirretään pelaajan edestä hänen hylkykasaan. Hyökkäävän pelaajan möhkiäiset eivät menehdy hyökätessä. Nopista saadulla magialla pelaaja voi puolestaan hankkia uusia noppia. Uusien noppien silmäluvuissa on yleensä enemmän magiaa, parempia möhkiäisiä ja erilaisia taikoja, jotka antavat lisänoppia, uusia heittoja tai vahvistavat möhkiäisiä. Käytetyt nopat menevät aina pelaajan hylkykasaan. Pelin voittaa eniten pisteitä kerännyt pelaaja. Pisteitä saa kun onnistuu pitämään möhkiäisiä hengissä edessään kokonaisen kierroksen. Pistemäärä riippuu möhkiäisestä. Pisteytetyt möhkiäiset laitetaan vuoron alussa hylkykasaan ja pisteytyksen yhteydessä voi halutessaan poistaa hylkykasasta noppia. Kun nopat pussista loppuvat, sekoitetaan hylkykasassa olevat nopat takaisin pussiin. Peli päättyy, kun joku pelaajista saavuttaa tietyn pistemäärän tai kun myytävät noppalajit alittavat tietyn lukumäärän.

Dominioniin verrattuna Quarriors oli miellyttävämpi pelikokemus. En ole Dominionin suuri ystävä, mutta Domppaan verrattuna Quarriorsissa viehätti pelin sujuvuus. Noppien heittäminen on yksinkertaisesti nopeampaa kuin korttien kanssa plärääminen. Tarinan kaarta Quarriorsissa on kenties Dominioniakin vähemmän.

Seuraavaksi Sintonic kaivoi repustaan Troyesin. Testaajina minun ja Sintonicin lisäksi Lorean. Peli on yhdistelmä työläisten asettelua ja toimintojen suorittamista oikeaväristen noppien silmäluvuilla. Noppien suuremmat silmäluvut ovat yleensä hyödyllisempiä kuin pienemmät. Työläisten lukumäärän ja sijainnin perusteella pelaajat heittävät vuoron alussa yhtaikaa valkoisia (papisto), keltaisia (kauppias) ja punaisia (sotilas) noppia. Nopat asetetaan laudalla pelaajan alueelle. Vuorollaan pelaaja tekee yhden toiminnon samanvärisillä nopilla ja poistaa käytetyt nopat laudalta. Toimintojen avulla pelaaja voi asettaa työläisiään uusiin asemiin, tienata rahaa, hankkia vaikutusvaltaa tai kerätä voittopisteitä. Rahan avulla pelaaja voi omien noppien sijaan tai niiden lisäksi ostaa toisten pelaajien noppia. Vaikutusvallan avulla voi heittää noppia uudestaan tai muuttaa noppien silmälukuja. Peliä pelataan viisi kierrosta, jonka jälkeen on loppupisteytys. Kolmen ensimmäisen kierroksen alussa arvotaan uusi toimintokortti papisto-, kauppias- ja sotilasosioihin sekä eräänlainen hyökkäyskortti laudan alareunaan. Hyökkäyskortin ehdot suorittamalla kortti poistuu ja hankkeessa mukana olleet saavat voittopisteitä. Voimassa olevat hyökkäykset tulee torjua vuoron alussa yhteisvoimin, muuten pelaajat menettävät hyökkäyksestä riippuen asemia laudalla, rahaa tai vaikutusvaltaa. Hyökkäykset vaikuttavat yleensä pelaajiin eri tavoin, joten toisinaan yhteistyö kiinnostaa toisinaan taas ei. Loppupisteytykseen vaikuttaa pelaajille alussa jaetut pisteytyskortit, jotka paljastetaan muille pelaajille vasta pelin lopussa. Pisteytyskorttipakasta jaetaan yksi kortti jokaiselle pelaajalle. Pisteytyskortit kertoo mistä saa lisäpisteitä esim. tyyliin 6 rahaa pelin lopussa antaa 1 lisäpisteen.

Alkuun pelissä hieman kesti hahmottaa mitkä asiat vaikuttavat mihinkin. Erityisesti rahan ja vaikutusvallan käyttö tahtoi mennä välillä sekaisin. Testipelissä meillä oli pitkään voimassa hyökkäyskortti, joka söi kaikkien vaikutusvaltaa. Rahaa oli kuitenkin tarjolla runsaasti, joten toisten noppia ostettiin surutta pois. Tämä aiheutti harmia erityisesti viimeisellä kierroksella, kun muut pelaajat syytivät sinulle arvotonta rahaa vieden tärkeät toimintonopat mennessään. Peli päättyi lopulta Sintonicin selvään voittoon, vaikka hän joutui vaihtamaan strategiaansa pelin aikana. Kokonaisuutena Troyes on testatuista neljästä noppapelistä kiinnostavin.  Pelaaminen tapahtuu selkeästi noppien ehdoilla. Nopat eivät kuitenkaan ole pelkkä tuurielementti, vaan ohjaavat pelaajien päätöksiä tehokkaasti. Sopeutuminen ja luovien ratkaisuiden löytäminen annettujen noppien silmäluvuilla on avain voittoon.

Pari viikkoa myöhemmin oli aika laittaa kieli reippaasti poskelle, kun Sintonic levitti pöydälle King of Tokyon. Meidän lisäksi mukana testaamassa oli mk7 sekä kerhon uusin tulokas minotaur. Pelissä jokaisella on oma hirviö, jonka terveys on alussa 10. Pelinopan silmälukuina on 1,2,3,salama, sydän ja käpälä. Salama antaa pelissä käytettävää valuuttaa. Sydän lisää terveyttä. Käpälä vastaavasti heikentää kilpailevan hirviön terveyttä. Pelilauta on yksinkertaisesti kuva Tokiosta. 5-6 pelaajan pelissä käytetään myös laudalla olevaa Tokionlahtea. Tavoitteena pelissä on pysyä hengissä ja kerätä 20 voittopistettä. Pelin voittaa ensimmäisenä vähintään 20 pistettä kerännyt tai viimeisenä hengissä oleva hirviö. Vuorollaan pelaaja heittää kuutta noppaa ja heiton voi uusia korkeintaan kahdesti. Pisteitä voi kerätä heittämällä riittävästi samansuuruisia numeroita. Kolmella samalla saa numeron osoittaman määrän pisteitä. Jokainen ylimääräinen noppa samaa numeroa antaa lisäpisteen. Esimerkiksi heittämällä 5 kakkosta saa 4 pistettä (2+1+1). Lisäksi pisteitä voi kerätä hengailemalla Tokiossa. Kun onnistuu häätämään toisen pelaajan pois Tokiosta, voi mennä itse tilalle. Häätämällä toisen pois ja pysymällä Tokiossa kokonaisen kierroksen kerää pisteitä. Tokiossa hengailulla on kuitenkin hintansa. Heitetyt käpälät kohdistuvat aina hirviöön, joka roikkuu Tokion pilvenpiirtäjissä. Toisaalta Tokiossa oleva hirviö läimäisee käpälällään kaikkia kanssahirviöitä. Heitetyt sydämet parantavat omaa hirviötä, paitsi Tokiossa ne menevät hukkaan. Valuutalla pelaaja voi hankkia kortteja, jotka antavat lisäominaisuuksia kuten lisänoppia, suojia, lisäpisteitä, jne. Kortteja on tarjolla kolme kappaletta, mutta rahalla nekin voi uusia.

Ennen pelaamista olin lukenut Matt Draken (http://drakesflames.blogspot.com) arvostelun pelistä ja ensivaikutelma oli, että hohhoijaa taas yksi teinipojille suunnattu öllömöhkiäispeli lisää. Voi kun osasinkin olla väärässä. King of Tokyo on erinomainen esimerkki pelistä, jossa teema kannattelee peliä. Melkein tunsi roikkuvansa Tokion pilvenpiirtäjissä ja harmitteli muiden häirintää, kun yritit telmiä kaupunkia tasaiseksi. Pelissä voi ottaa isoa riskiä menemällä Tokioon heikossa hapessa, mutta todennäköisyydet puhuvat usein puolestaan. Meidän pelissä tämän sain tuntea nahoissaan minotaurin hirviö. Player elimination on keskeinen osa peliä, mutta koska peli kestää vain parikymmentä minuuttia se ei juuri haittaa. Loppua kohden peli tiivistyy ja meidänkin pelissä kaikilla kolmella vielä mukana olleella hirviöllä oli vahva mahdollisuus voittoon. mk7 ei kuitenkaan kyennyt 8 heitolla saamaan yhtä kolmosta, joten korjasin voiton seuraavalla vuorolla. King of Tokyossa ja Quarriorsissa on paljon samoja elementtejä, mutta King of Tokyossa teema on paremmin läsnä ja tekee pelaamisesta nautittavampaa. King of Tokyo on erinomainen lyhyt täytepeli ja ainoa kysymysmerkki on miten se kestää uudelleenpelaamista?

Viimeisenä testipenkissä oli Stefan Feldin suunnittelema noppavetoinen Castles of Burgundy. Pelissä  jokaisella on oma erilainen kartta, joka koostuu erivärisistä alueista. Alueet puolestaan koostuvat yhdestä tai useammasta kohdasta, joita peitetään alueen väriin sopivilla laatoilla. Jokaiseen kohtaan on merkitty silmäluku. Noppien silmälukujen perusteella laattoja hankitaan yhteisestä varannosta omaan varastoon ja toisaalta asetetaan omasta varastosta kohtiin aiempien laattojen viereen. Alueen valmistuessa siitä saa pisteitä. Suuremmat ja aikaisemmin valmistuneet alueet antavat paremmin pisteitä. Vuoron alussa pelaajat heittävät kahta noppaa. Noppien silmälukujen perusteella pelaaja tekee omalla vuorollaan kaksi toimintoa. Yleensä toiminto on joko hankkia laatta varastoon tai siirtää laatta kartalle. Kartalle vietäessä laatat usein antavat jonkin ylimääräisen toiminnon. Esimerkiksi laivalaatan asettaessaan pelaaja saa tuotelaattoja ja putoaa samalla vuorojärjestyksessä pykälän alaspäin. Muita toimintoja on muun muassa myydä tuotteita tai hankkia modifiointilaattoja, joiden avulla voi säädellä noppien silmälukuja. Tuotteita myymällä saa voittopisteitä ja rahaa. Rahan avulla voi ostaa laattoja yhteisestä varannosta ilman toimintoa. Peli koostuu 5 vaiheesta ja vaiheiden välillä yhteiseen varantoon asetetaan uudet laatat. Jokaisessa vaiheessa pelataan 5 kierrosta, joten pelaajalla on pelin aikana käytettävissä vähintään 50 toimintoa.

Pelissä pelaajien välinen vuorovaikutus syntyy yhteisen laattavarannon kautta. Oleellista on hankkia itselleen kriittiset laatat yhteisestä varannosta ennen kuin joku ehtii napata ne nenän edestä. Muiden peliä seuraamalla voi yrittää vaikuttaa siihen ettei kilpaile verissäpäin samoista laatoista. Huono noppatuuri vaikeuttaa elämää, varsinkin jos ei ole modifiointilaattoja käytettävissä. Pelimme eteni tasatahtia minun, Sintonicin ja mk7 vaihtaessa vuoronperää paikkaa keulilla. Loppupisteytyksessä pisteitä kertyi lähes 250, mutta voitin Sintonicin vain muutaman pisteen erolla. Vaikka peli oli tiukka, tuntui se hieman pasianssimaiselta. Troyesiin verrattuna nopat eivät ohjanneet peliä yhtä selvästi, koska laattatilanne omalla kartalla oli määräävä tekijä. Huonoilla heitoilla hankki mieluummin modifiointilaattoja tai myi tuotteita kuin hankki laattoja, jotka eivät sopineet suunniteltuihin karttapaikkoihin.

Loppuun vielä yhteenvetona oma suosikkijärjestys testatuista noppapeleistä: 1.Troyesin, 2.King of Tokyon, 3.Castles of Burgundy ja 4.Quarriors.

Warcon 2011

Mennyt kesä oli kohtuu hiljaista lautapelirintamalla, kun vapaa-ajan on treenit tahtoneet syödä. Mutta viimeinkin tapahtui jotain blogiinkin kirjaamisen arvoista, kun kävimme anselmin kanssa Warconissa, joka on Suomen lautapeliseuran järjestämä "virallinen" sotapelitapahtuma. En vielä omaa raporttiani ole ehtinyt kirjoittaa mutta anselmi ystävällisesti taas lupasi nostaa kirjoitusten tasoa lähettämällä kynänsä vierailulle. Tässäpä anselmin raportti conista, olkaa hyvät:

---

Ensimmäinen WarConini oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Aiempi sotapelikokemukseni on rajoittunut pääasiassa Memoir 44:seen, joten kokeneemmille pelaajille luvassa oli lähinnä helppoa tykinruokaa. Pelaamaan ehdin vain lauantaina, mutta onnistuin ujuttamaan tiukkaan aikatauluun kaksi testauslistallani jo pitkään ollutta peliä.

Aluksi vuorossa oli CC Ancients -turnaus, missä Marko antoi mainion oppitunnin pelistä ja kuinka sitä pelataan. Pelattava skenaario turnauksen alkukierroksissa oli Bagradas. Arvonnassa sain roomalaiset, joka on aloittelijalle kenties kiitollisempi puoli pelata. Kiitollisempi sen vuoksi, että karthagolaisilla on skenaariossa enemmän erilaisia joukkoja, ja näin ollen enemmän sääntöjä muistettavana.

Sääntöjen lukemisen perustella kuvittelin Karthagon norsuja erityisen vahvoiksi ja suhtauduin niihin varovaisella kunnioituksella. Nostin rintamalinjaa ja vedin keskustassa kevyttä jalkaväkeä pois parempien yksikköjen edestä odottamaan norsujen rynnistystä. Oikealla Karthago kävi ärsyttämässä joukkojani kevyen jalkaväen keihäillään. Nostin oikeaa sivustaa ja vastasin samalla mitalla aiheuttaen mukavasti tappioita. Karthago veti tappiota kärsineet joukkonsa parempaan suojaan ja kävi kovaan rynnistykseen keskeltä norsuillaan ja oikealta ratsuväellään. Norsujen mylvintä päättyi huonosti. Vastaiskussa heitin lähes yksinomaan kypäriä ja keskustan johtajan ansiosta ne laskettiin Karthagon tappioiksi. Kolme norsuyksikköä luhistui kuolleena taistelutantereelle. Oikealla sivustalla Karthago menestyi paremmin lyöden yhden roomalaisjalkaväen ja hajottaen muiden tuet. Pelitilanne oli Roomalle 3-1.

Menestyksestä huumaantuneena jatkoin aggressiivista linjaa. Hyökkäsin oikealla sivustalla, vaikka joukot olivat huonosti organisoituneina. Tämä kostautui Karthagon lyödessä kovaa takaisin nujertaen osan oikean sivustan kevyestä jalkaväestä ja apujalkaväestä. Jäljelle jääneet yksiköt yritin pelastaa keskustaan vahvempien yksiköiden suojaan. Oikea sivustani oli kuitenkin käytännössä halvaantunut ja Karthago onnistui napsimaan heikentyneitä joukkoja kuin kypsiä marjoja. Pelitilanne taisi tässä vaiheessa olla Karthagolle 4-6.

Tilanteen rauhoituttua oikealla siirsin pelin painopisteen vasemmalle, jonne pääosa kädessä olevista korteistani oli. Siirsin toisen keskustan johtajista oikeaan sivustaan. Seuraavalla vuorolla hyökkäsin Karthagon kevyen ja warrior-jalkaväen kimppuun vahvalla erikoiskortilla. Tällä kertaa nopat eivät kuitenkaan olleet suosiollisia ja sain aikaiseksi vain vähäisiä tappioita. Karthago pelasi vastaiskukortin tuhoten kaksi roomalaisyksikköä. Peli päättyi Karthagon voittoon 4-8.

Pelkästään yhden pelin perusteella voi todeta, että CC Ancients on erinomainen peli. Peli vaatii enemmän strategista suunnittelua kuin Memoir 44, koska linjasta irtautuneet joukot ovat vastustajalle helppoja pisteitä. Lisäksi johtajat ovat merkittävä apu joukoille ja niiden tehokas käyttäminen on tärkeää. Pelin lisäominaisuuksista huolimatta peliaika on Memoir 44:n luokkaa.

Alkupalan jälkeen siirryin päivän pihviin, eli Britanniaan. Arvonnassa sain keltaisen. Koska keltainen on aloittelijalle vaikea väri, päätimme vaihtaa keken kanssa värejä. Pelasin siis vihreää, eerom sinistä ja Vesa (?) punaista. Keken ohjaissa peli lähti nopeasti käyntiin. Ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, oli roomalaisten keltainen vyöry pyyhkäissyt yli Britannian vieden mukanaan suuren osan belgeistä ja briganteista. Kyllä walesilaisilta taidettiin retorisesti kysyä haluavatko he alistua, johon katsoin parhaaksi vain nyökyttää päätäni toivoen että kartalle jäisi edes yksi vihreä laatta.

Peliä pelasin ilmeisesti niin kuin sitä vihreällä pitääkin, eli passiivisesti puolustaen. Roomalaisten poistuttua 5.kierroksen lopussa jäi kartan eteläosaan paljon tyhjää tilaa, jota olisin voinut walesilaisilla vallata enemmänkin. Pelkäsin kuitenkin, että irlantilaiset hyökkäävät selustaan ja tyydyin luomaan vain vasallialueen lähelle Yorkia. Yritin vallata eteläisiä alueita juuteilla, mutta passiivinen pelaaminen walesilaisilla teki juuteista sakseille helpon heimon tuupata mereen.

Myöhemmin pelissä yritin tanskalaisilla kerätä pisteitä parhaani mukaan. Jotenkin epähuomiossa kuitenkin suuntasi valtaukseni liiaksi pohjoiseen enkä päässyt keräämään parhaita mahdollisia pisteitä. Huonosti suunnatut valtaukseni hyödyttivät erityisesti punaista ja haittasivat sinistä. Sininen läimittiinkin pelissä oikeastaan vähän puolivahingossa siihen kuntoon, että eerom järjesti itselleen ajankulua pelaamalla toista peliä viereisessä pöydässä. Vasta lopussa hän pääsi normanneilla takaisin pelipöytään, mutta silloin peli oli jo hänen osaltaan ratkennut. Lopputulos punainen 247pistettä, keltainen 240 pistettä, vihreä 217 pistettä ja sininen 130 jotain pistettä. Suoritukseni oli ilmeisesti täydellinen keskiarvo pisteistä mitä yhdellä värillä keskimäärin saa kerättyä.

Pelikokemuksena Britannia oli kaksijakoinen. Peliä voisi kuvailla raskaansarjan versioksi Smallworldistä. Itse en ole Smallworldin erityinen ystävä, mutta Britannia oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus. Teema ja pelin historiallinen ulottuvuus tekevät siitä kiinnostavan. Peli kuvastaa hyvin kuinka eurooppalaiset heimot ovat vuoronperään käyneet Brittein saarilla ryöväämässä kuin lomamatkalla konsanaan. Pelin pituus (meidän peli 4,5 tuntia) tekee pelistä kuitenkin hieman puuduttavan. Vihreä väri ehkä lisää tätä puuduttavuutta, koska sillä pääasiassa pidetään tiukkoja puolustuslinjoja. Muilla väreillä on enemmän aaltoilua pelin kuluessa. Tiivistettynä, 3-4 kierrosta lyhyempänä, Britanniaa pelaisi varmasti useamminkin.

Kiitokset järjestäjille ja kanssapelaajille hienosta conista.

Kulttuurishokkeja

Kolmen kuukauden pimento katkeaa nyt.

Tässä kun kolmannen kerran reilun vajaan neljän vuoden sisään on muuttanut, niin huomaa, että kyllä se lautapelikuvioiden uudelleenmuotoilu vain oman aikansa ottaa. Puhutaan ehkä noin 6-12 kuukaudesta.

Aikoinaan TKK:lla opiskellessa meille muodostui oma peliporukka, joka toimi samalla ponnahduslautana koko harrastukselle. Sitten oli edessä muutto Kuopioon ja kaverit jäivät pääkaupunkiseudulle. Muutto kotikaupunkiin oli kuitenkin ehkä kaikkein helpoin siirtyminen toistaiseksi, sillä itsellä oli luonnollisesti jo valmiit sosiaaliset kuviot tiedossa. Lisäksi Kärmeksen välitön ja avoimen vastaanottavainen meininki takasi sen, että peliseuraa myös pahimman luokan gamer's gameihin löytyi. Pian tie vei kuitenkin Raumalle, jossa pudottiin lähes totaaliseen lautapelityhjiöön ja näin oli pakko alkaa etsimään pelikavereita seuranhakuilmoituksilla ja kadulla vastaantulijoita pelipöytään haastamalla. Kuukausien vieriessä porukkaa alkoi löytymään jopa niin paljon, että vuoden kuluttua pelikerhon perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Homma meni vieläpä niin hyvin putkeen, että nykyään Raumalla toimii varsin vireä joskin vielä toistaiseksi vain muutaman aktiivin varassa pyörivä lautapelikerho.

Nyt sitten keväällä tuli eteen paluu piäkaupunkiin. Siirtymä osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin odotin. Toki totaaliselta tyhjiöltä on pelastanut Lepuskin pelikerho, jossa on tullut vierailtua aina kun vain on ehtinyt (enimmäkseen Eclipseä mehustelemassa). Mutta legendaariset sessiot kuitenkin vielä puuttuvat, sillä Lepuskin neljän tunnin kerhossa ei kaikkea ehdi ja osa vanhoista pelikavereista on häippäissyt toisiin maisemiin. Jälkeenjääneidenkin kalenterit tuntuvat olevan tätä nykyä kovin täynnä. Jotenkin tilanteen koomisuutta kuvaa hyvin se, että saimme alkuperäisellä porukalla pelit taas kasaan tällä viikolla, mutta ei suinkaan etelässä vaan Kuopiossa, jonne kaikki vain sattumalta reissuillaan osuivat yhtä aikaa. Millekään raskaille peleille ei kuitenkaan ollut aikaa mutta pöydässä fiilis oli hyvin nostalginen. Tällä viikolla väännettiin kolme erää El Grandea, pari Carcassonne: Kivikautta ja yksi Twilight Struggle. Olin vissiin sen verran innoissani vanhasta porukasta, ettei keskittyminen riittänyt yhteenkään voittoon. Kakkossijoja sen sijaan tuli senkin edestä.

Mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa peliporukkaakin ala löytymään, kun on kaiken muun ylimääräsen järjestelyn yms. härdellin tässä saanut hoidettua ja elämä asettuu kunnolla uusiin uomiinsa.

Lopuksi vielä mainitsemisen arvoinen juttu:
Viime viikolla tuli tehtyä ennakkoluuloton temppu. Pakkasin nimittäin kertausharjoitukseen mukaan minigrip-pussiin Carcassonne: Kivikauden. Lainkaan ei ollut hajua kertauksen aikatauluista ja ohjelmasta mutta jotenkin ihmeen kaupalla kaiken säpinän keskellä löytyi aikaa pelata jopa puolentusinaa erää. Lopussa porukka alkoi jo sen verran hyvin taitamaan pelin, että viimeisessä jäin jopa toiseksi =) (tästä alkoikin sitten voitoton putki, joka on tällä hetkellä 8 pelin mittainen eikä ole vieläkään katkennut). Putkeen sisältyy myös erä Through the Agesia, jonka timon peijooni vei. Tuosta pelistä mieleen jäi opetus, että James Cook tulee pöytään II. aikakaudella. Tähtäsin nimittäin alusta asti Cookiin ja raivolla kolonisoin kaikki uudet alueet. Muistelin kuitenkin kyseisen leaderin tulevan peliin vasta III. aikakaudella ja näinpä nappasin II. kauden alussa Newtonin itselleni. Kyllä harmitti, kun hetkeä myöhemmin kortti, jonka varaan koko pelini olin pelannut, lipui ohi.