Tässä onkin mennyt muutama tovi edellisestä kirjoituksesta lomamatkojen takia. Nyt on kuitenkin sen verran tarinaa taas, että voi hyvillä mielin naputella tarinaa.
Kehutaan aluksi hieman Menolippua. Olen jo entuudestaan arvostanut peliä todella paljon - mukavan kevyttä pelailua sopivalla määrällä pelaajien välistä vuorovaikutusta. Nyt arvostukseni vain on noussut, sillä lomalla pelasin peliä noin viisikymppisen tätini ja isoveljeni kanssa. Kumpikaan ei luonnollisesti ole aikaisemmin Trivial Pursiuittia kummempia pelejä pelannut mutta nyt molemmat todella viihtyivät. Olin varsinkin yllättynyt, kun veljeni kehui peliä jälkeenpäin. Uhkapeleistä ja vedonlyönnistä kyllä tiesin hänen olevan kiinnostunut mutta näkyvät lautapelitkin uppoavan. Joka tapauksessa minulle jäi todella positiivinen fiilis ja voin todeta, että Menolippu pysyy ehdottomasti hyllyssäni, sillä sen voi seurasta riippumatta lähes poikkeuksetta hyvin mielin levittää pöydälle.
Myös PitchCaria on tullut pari kertaa otettua. Nyt huomaa, että omien taitojen karttuessa ei enää aloittelijoista ole samanlaista vastusta ja suurin hauskuus piilee nyt ongelmalyöntien selvittelyssä. Toista tasaväkistä kuskia vastaan kisaaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu. Ehdottomasti kyseessä on partypeli parhaimmillaan mutta homma on vähän sama kuin tenniksessä - itseään huomattavasti heikompia vastustajia vastaan pelaaminen vähän turhauttaa pidemmän päälle.
Sitten on vaihteeksi aika haukkua jotain peliä. Eilen Kärmeksen peli-illassa kj oli lyönyt pöytään E.T.I.n. Itse saavuin vähän myöhässä paikalle mutta kj, mazikainen, proto, riku ja junnu ottivat minut mukaan peliin sääntöjä kertomatta. Näin jonkin verran kokemusta omaavalle pelimekaaniikka kuitenkin aukesi muita seuraamalla ja pienten kysymysten avulla hyvinkin nopeasti. Tässä ehkä tuli myös esille se, että valinnat pelin aikana ovat loppupeleissä hyvin triviaaleja. Peli etenee lineaarisesti kohti ulkoavaruudesta saapuvien muukalaisten invaasiota. Pelaajat vain valitsevat tekevätkö tutkimusta omaan pussiinsa vai reaalisoivatko he tutkimuksesta saadun tiedon keksintöinä, jotka auttavat suojautumaan möröiltä.
E.T.I. kuulemma lupasi yhteistyötä, selkäänpuukotusta ja petturuutta. Selkäänpuukotusta nähtiin koko pelin aikana vain kerran ja sekin jotenkin pelistä irrallaan. Peli on täyttä lottoa, mikä kävi ilmi muun muassa lopputaistelussa. Minä olin pelissä se petturi, joka pelasikin alienien puolella. Keskitin lopussa kaikki voimani junnun tuhoamiseen. Hyökkäyskorttien olisi pitänyt kyllä riittää varsinkin, kun erikoisominaisuuteni tuplasi niiden arvon tiettyä yksittäistä pelaajaa vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Eipä silti jäänyt harmittamaan, sillä sen verran umpisurkea peli oli = hyvin vähän vuorovaikutusta, diplomatia teennäistä, ei todellista selkäänpuukottelua, peli pelaa itseään, liikaa lottoamista, pitkä peliaika, peli ei innosta yhteistyöhön. Negatiiviselle puolelle lisätään vielä se, kuinka alien-pelaaja (eli tässä tapauksessa minä) joutui paljastumisensa jälkeen odottamaan useita kierroksia tyhjänpanttina samalla, kun muut pelaajat yrittivät vielä parhaansa mukaan varustautua. Teki mieli lähteä kotiin siinä vaiheessa. Ainoat positiiviset asiat olivat hauska idea, laadukkaat komponentit, selkeä mekaniikka ja hyvä yritys. Mielipide porukassa oli ilmeisesti kautta linjan samansuuntainen, sillä mazikainenkin lähti pöydästä kesken kaiken luovuttaen pelinsä kuulan haltuun.
torstai 31. heinäkuuta 2008
torstai 17. heinäkuuta 2008
Kärmespelailua 16.7.2008
Monen viikon vatvomisen jälkeen saimme viimeinkin aikaiseksi lähteä puhdistamaan galaksia Kaaoksen joukoista Space Crusaden merkeissä. Ensimmäisenä tehtävänä meidän piti puhdistaa äklöolentojen valtaamaan avaruusaluksen yksi sektori. Ensisijaisena kohteena oli aluetta vartioivan Destructorin tuhominen.
Kaaoksen armeijaa komensi luopio riku. Avaruusmariiniryhmiä johtivat kersantti kuula, kersantti mazikainen ja kersantti adebisi. Ensimmäisenä kosketuksen viholliseen sai adebisin ryhmä. Montaakaan sekuntia ei ehtinyt kulua, kun käytävillä jo makasi kasa savuavia örkkien ja gretchinien ruumiita. kuulan ja mazikaisen ryhmätkin liityivät omilla tahoillaan taisteluun ja pian joka puolella käytäviä kaikuivat laukaukset ja huudot. Adrenaliini virtasi teroittaen aistit terävimmilleen.
Kaaosluopio riku näytti pääsevän niskan päälle, kun adebisin Blood Angelseista kaatui kolme ja mazikaisen Space Judgeistakin pari soturia. Ryhmät olivat kuitenkin tottuneet näkemään kuolemaa eivätkä olleet millänsäkään ja painoivat vain päälle. Pian alueella ei ollutkaan jäljellä kuin hirmuinen Destructor, jonka panssari oli paksu ja katse kauhistuttava. Ryhmänjohtajat katsoivat parhaaksi lähettää kokemattomammat soturinsa takaisin emäalukseen jääden itse katsomaan kuolemaa silmästä silmään.
Taistelu oli pitkä ja tuskallinen. mazikainen ja adebisi pysyttelivät hyvän matkan päässä Destructorista varoen tiukasti lähitaisteluun joutumista ja antoivat samalla vuoronperään heavy bolttereidensa laulaa mutta tuloksetta. Toivo lepäsi kersantti kuulassa, joka oli varustautunut lähitaisteluun tarkoitetuilla voimanyrkillä ja kalmamiekalla. kuulan vain oli juostava alueen toiselta laidalta asti.
kuulan ollessa enää vain parin askeleen mitan päästä tuosta karmaisevasta kuolemankoneesta kersantti adebisin laukaus löysi heikon kohdan panssarissa. Destructor hyytyi siihen paikkaan. adebisi näki silmissään ylennyksen ja kasan kunniamitaleita mutta yhtä asiaa hän ei nähnyt - mazikaisen ja kuulan naamoilla kiehuvaa suunnatonta kateutta. Nyt he joutuisivat palaamaan takaisin alukseen lähes tyhjin käsin. Varsinkin kuulan turhautuminen oli valtaisaa. Hän oli juossut koko matkan aluksen toiselta puolelta asti vain nähdäkseen vihollisensa kaatuvan 1 sekuntia ennen kuin itse ehtisi asiaan mitenkään vaikuttaa. Turhautuminen purkautui tulivuoren lailla. kuula ryntäsi kohti adebisia, kohotti miekkansa ja leikkasi tältä pään irti yhdellä sivalluksella. Vain kaksi ryhmänjohtajaa palasi takaisin emäalukseen. Päällikolle toimitetussa raportissa todettiin adebisin ajautuneen liian lähelle Destructoria...
Saumattoman tiimityöskentelyn jälkeen yhteishenki oli sen verran hyvä, että saatoimme kokeilla kaikille uutta peliä Oregonia. Olin käynyt hakemassa pelin Kuopion Anttilasta kohtuullisen siedettävään 8 eemelin hintaan. Vähän itsekin ihmettelin, miten tänä keväänä julkaistu peli jo nyt oli 70% alessa mutta minua asia ei haitannut. Mitä olin kotona peliä katellut, olivat ennakko-odotukset kaksijakoiset. Joko peli olisi täysi tunkki tai sit mukavan kevyttä läpsyttelyä.Oregon osoittautui mukavan kevyeksi läpsyttelyksi.
Vaikka peli kesti alle tunnin, oli myös pienelle strategialle tilaa ja omalla vuorollaan joutui välillä miettimään taktisia valintojaankin. Tuurilla on tosin sen verran pelissä merkitystä, ettei hirmu tarkkaan analysointiin kannata tuhlata aikaa. Kaiken kaikkiaan leppoista läiskintää, josta 8 johnin elttonia ei ole paha kustannus. Paljoa enempää en tästä teemasta heittäisi tiskiin, sillä entuudestaan vastaavaan tarpeeseen sopivia, minuun enemmän vetoavalla teemalla varustettuja pelejä mulla löytyy mutta vaikkapa ensimmäiseksi peliksi tai tutuille lahjaksi Oregon on oikein sopiva. Eipähän tartte heti pistää kiertoon. Niille, jotka inhoavat tuuripelejä ja hieman abstrakteja mekaniikkoja, ei Oregon ole hyvä valinta.
Itse peli meni osaltani aika heikosti. Olin suunnilleen tasapisteissä muiden kanssa ennen loppupisteytystä, mikä ei tiennyt hyvää, sillä minulla oli vain pari hiili-/kultalaattaa kun muilla niitä oli melkein kattoon asti ylettyvät pinot. mazikainen voitti, kuula oli kakkonen, riku kolmas ja meitsille jäi sitten pelkät kurat lahkeille.
Lopuksi vielä teki mieli jotain kevyttä ottaa. Race for the Galaxy pöytään siis. Jos nyt en ihan väärin muista, niin kolmatta kertaa lähdin tähän kisaan mukaan. Vieläkin olen käytännössä täysi nyyppä pelin kannalta, sillä mulla ei ole juuri hajuakaan mitä kaikkea pakasta voi nousta. Lähdin pelaamaan San Juanista tuttua tuottamis-/myymiskoneistoa. Ihan kivasti taas meni mutta kavereilla meni vielä paremmin. mazikainen hoiti sotilaallisella Spartallaan homman. kuula oli niukasti kakkonen, minä kolmas ja riku neljäs. Ehkä sitä tätäkin oppii joskus pelaaman ja samaa toivon San Juaninkin kohdalla.
Reiska on mielestäni parhaimmillaan, kun kukaan ei kaipaa pahoja konflikteja (esim. Cayluksen tai Mykerinoksen jälkeen). Peli on loppupeleissä monen pelaajan pasianssia ja hyvä sellainen. Ehkä sitä voisi yhden tämmöisen vähemmän ilkeän pelin hommata itselleenkin, vaikken muuten hirveästi pidäkään vuorovaikutuksettomista peleistä. San Juan olisi selkeämpi kaikille pelaajaryhmille, RftG puolestaan monipuolisempi ja teema mielenkiintoisempi. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.
Kaaoksen armeijaa komensi luopio riku. Avaruusmariiniryhmiä johtivat kersantti kuula, kersantti mazikainen ja kersantti adebisi. Ensimmäisenä kosketuksen viholliseen sai adebisin ryhmä. Montaakaan sekuntia ei ehtinyt kulua, kun käytävillä jo makasi kasa savuavia örkkien ja gretchinien ruumiita. kuulan ja mazikaisen ryhmätkin liityivät omilla tahoillaan taisteluun ja pian joka puolella käytäviä kaikuivat laukaukset ja huudot. Adrenaliini virtasi teroittaen aistit terävimmilleen.
Kaaosluopio riku näytti pääsevän niskan päälle, kun adebisin Blood Angelseista kaatui kolme ja mazikaisen Space Judgeistakin pari soturia. Ryhmät olivat kuitenkin tottuneet näkemään kuolemaa eivätkä olleet millänsäkään ja painoivat vain päälle. Pian alueella ei ollutkaan jäljellä kuin hirmuinen Destructor, jonka panssari oli paksu ja katse kauhistuttava. Ryhmänjohtajat katsoivat parhaaksi lähettää kokemattomammat soturinsa takaisin emäalukseen jääden itse katsomaan kuolemaa silmästä silmään.
Taistelu oli pitkä ja tuskallinen. mazikainen ja adebisi pysyttelivät hyvän matkan päässä Destructorista varoen tiukasti lähitaisteluun joutumista ja antoivat samalla vuoronperään heavy bolttereidensa laulaa mutta tuloksetta. Toivo lepäsi kersantti kuulassa, joka oli varustautunut lähitaisteluun tarkoitetuilla voimanyrkillä ja kalmamiekalla. kuulan vain oli juostava alueen toiselta laidalta asti.
kuulan ollessa enää vain parin askeleen mitan päästä tuosta karmaisevasta kuolemankoneesta kersantti adebisin laukaus löysi heikon kohdan panssarissa. Destructor hyytyi siihen paikkaan. adebisi näki silmissään ylennyksen ja kasan kunniamitaleita mutta yhtä asiaa hän ei nähnyt - mazikaisen ja kuulan naamoilla kiehuvaa suunnatonta kateutta. Nyt he joutuisivat palaamaan takaisin alukseen lähes tyhjin käsin. Varsinkin kuulan turhautuminen oli valtaisaa. Hän oli juossut koko matkan aluksen toiselta puolelta asti vain nähdäkseen vihollisensa kaatuvan 1 sekuntia ennen kuin itse ehtisi asiaan mitenkään vaikuttaa. Turhautuminen purkautui tulivuoren lailla. kuula ryntäsi kohti adebisia, kohotti miekkansa ja leikkasi tältä pään irti yhdellä sivalluksella. Vain kaksi ryhmänjohtajaa palasi takaisin emäalukseen. Päällikolle toimitetussa raportissa todettiin adebisin ajautuneen liian lähelle Destructoria...
Saumattoman tiimityöskentelyn jälkeen yhteishenki oli sen verran hyvä, että saatoimme kokeilla kaikille uutta peliä Oregonia. Olin käynyt hakemassa pelin Kuopion Anttilasta kohtuullisen siedettävään 8 eemelin hintaan. Vähän itsekin ihmettelin, miten tänä keväänä julkaistu peli jo nyt oli 70% alessa mutta minua asia ei haitannut. Mitä olin kotona peliä katellut, olivat ennakko-odotukset kaksijakoiset. Joko peli olisi täysi tunkki tai sit mukavan kevyttä läpsyttelyä.Oregon osoittautui mukavan kevyeksi läpsyttelyksi.
Vaikka peli kesti alle tunnin, oli myös pienelle strategialle tilaa ja omalla vuorollaan joutui välillä miettimään taktisia valintojaankin. Tuurilla on tosin sen verran pelissä merkitystä, ettei hirmu tarkkaan analysointiin kannata tuhlata aikaa. Kaiken kaikkiaan leppoista läiskintää, josta 8 johnin elttonia ei ole paha kustannus. Paljoa enempää en tästä teemasta heittäisi tiskiin, sillä entuudestaan vastaavaan tarpeeseen sopivia, minuun enemmän vetoavalla teemalla varustettuja pelejä mulla löytyy mutta vaikkapa ensimmäiseksi peliksi tai tutuille lahjaksi Oregon on oikein sopiva. Eipähän tartte heti pistää kiertoon. Niille, jotka inhoavat tuuripelejä ja hieman abstrakteja mekaniikkoja, ei Oregon ole hyvä valinta.
Itse peli meni osaltani aika heikosti. Olin suunnilleen tasapisteissä muiden kanssa ennen loppupisteytystä, mikä ei tiennyt hyvää, sillä minulla oli vain pari hiili-/kultalaattaa kun muilla niitä oli melkein kattoon asti ylettyvät pinot. mazikainen voitti, kuula oli kakkonen, riku kolmas ja meitsille jäi sitten pelkät kurat lahkeille.
Lopuksi vielä teki mieli jotain kevyttä ottaa. Race for the Galaxy pöytään siis. Jos nyt en ihan väärin muista, niin kolmatta kertaa lähdin tähän kisaan mukaan. Vieläkin olen käytännössä täysi nyyppä pelin kannalta, sillä mulla ei ole juuri hajuakaan mitä kaikkea pakasta voi nousta. Lähdin pelaamaan San Juanista tuttua tuottamis-/myymiskoneistoa. Ihan kivasti taas meni mutta kavereilla meni vielä paremmin. mazikainen hoiti sotilaallisella Spartallaan homman. kuula oli niukasti kakkonen, minä kolmas ja riku neljäs. Ehkä sitä tätäkin oppii joskus pelaaman ja samaa toivon San Juaninkin kohdalla.
Reiska on mielestäni parhaimmillaan, kun kukaan ei kaipaa pahoja konflikteja (esim. Cayluksen tai Mykerinoksen jälkeen). Peli on loppupeleissä monen pelaajan pasianssia ja hyvä sellainen. Ehkä sitä voisi yhden tämmöisen vähemmän ilkeän pelin hommata itselleenkin, vaikken muuten hirveästi pidäkään vuorovaikutuksettomista peleistä. San Juan olisi selkeämpi kaikille pelaajaryhmille, RftG puolestaan monipuolisempi ja teema mielenkiintoisempi. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 3
Sunnuntai valkeni kauniina. Aurinko paistoi ja lämmintä oli. Edellinen ilta oli jäänyt vähän torsoksi mutta herätessä ei enää juurikaan harmittanut. Tysonista ei kenelläkään ollut tietoakaan ja niinpä olimme jo klo 10 liepeillä ylhäällä. Loistava keli houkutteli lähtemään aamupala-/brunssipaikan etsintään. Valitettavasti paikan löytäminen Kuopiosta osoittautui hyvin vaikeaksi, Suomessa kun ei oikein tuoretta leipää ja ulkona syömistä arvosteta. No käppäiltiin siinä sitten stuben ja jymy-r:n kanssa käsi kädessä reilu tunti pitkin Kallaveden rantoja, minkä jälkeen nälkäisinä päädyimme pizzalle. Romanttisesti kaikki tilasivat samanlaiset annokset. Ai kun vielä joku olisi lausunut runoja.
Ruokailun jälkeen poijilla oli vielä reippa puolitoista tuntia aikaa junan lähtöön, eli juurikin sopivasti Mykerinokselle sääntöselityksineen. Fiilis pelissä muistuttaa hyvin pitkälti toista Ystari Gamesin julkaisua, Caylusta. Pelaajat vääntävät verenmaku suussa, kun kaaos pelissä tuntuu saavan yliotteen eikä mikään suunnitelma ota onnistuakseen. Mykerinos on vain huomattavan paljon nopeampi peli, mikä tekee siitä paremmin tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan (tämä ei tietenkään tarkoita paremmuutta).
Juurikin Mykerinos on opettanut minulle, kuinka näitä kaaoksen täyttämiä pelejä kuuluu pelata. Kovin montaa vuoroa pidemmälle suunnittelu on lähes turhaa, sillä homma kusee kuitenkin. Parempi vain optimoida lyhyellä tähtäimellä. Kokeneempi pelaaja pystyy tietenkin tuottamaan valmiiksi muutaman varasuunnitelman, jolloin pidempikin juoniminen voi tuottaa hedelmää ilman valtavaa stressiä. Samaa filosofiaa koitan noudattaa elämässäkin. Nimeäisikö tätä sitten kaaos-Zeniksi.
Itse peli meni stubelta ja jymy-r:ltä opettelun merkeissä ja aloittelijalle tyypillisesti unohtivat museon. Meitsi valloitti museon parhaat paikat ja sitä myöten voitto oli selviö. Mykrä loppui juuri sopivasti, jotta etelän miehet ehtivät kevyesti junaan. Oli kuulemma täyttä ja kuumaa - ihanteelliset olostuhteet väsyneille miehille.
Samalla kun poikien juna upposi syvälle Pönttövuoren pimeään tunneliin, panssarimaunun ja HH:n kanssa siirryimme rakentelemaan rautateitä Menolipun merkeissä. Alkujaossa en saanut kovinkaan erikoisia reittejä käteeni - kaikki olivat keskilännen lyhyitä/keskimittaisia pätkiä. Sain kuitenkin touhuta yksinäni, kun HH ja panssarimaunu kilpailivat Trans-Amerika-radoillaan. Suora vuorovaikutus jäi minun osaltani siten varsin vähäiseksi. Yhdistin omat määränpääni melko nopeasti, minkä jälkeen sitten vain nostelin uusia menolippuja käteeni keräten niitä yhteensä 8 kappaletta. Tuloksena olivat voitto ja ennätyspisteeni tavallisessa Menolipussa - 169 pistettä. Pelin aikana oikeastaan mielenkiintoisinta oli usuttaa HH:ta ja panssarimaunua toistensa kimppuun. Varsinkin panssarimaunu onnistui kurmuutuksessaan aiheuttaen HH:lle 44 pisteen miinukset.
panssarimaunu kettuilee HH:lle
Näihin tunnelmiin peliviikonloppu sitten päättyikin. Mukavaa oli ja kiitokset kaikille paikallaolijoille.
Ruokailun jälkeen poijilla oli vielä reippa puolitoista tuntia aikaa junan lähtöön, eli juurikin sopivasti Mykerinokselle sääntöselityksineen. Fiilis pelissä muistuttaa hyvin pitkälti toista Ystari Gamesin julkaisua, Caylusta. Pelaajat vääntävät verenmaku suussa, kun kaaos pelissä tuntuu saavan yliotteen eikä mikään suunnitelma ota onnistuakseen. Mykerinos on vain huomattavan paljon nopeampi peli, mikä tekee siitä paremmin tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan (tämä ei tietenkään tarkoita paremmuutta).
Juurikin Mykerinos on opettanut minulle, kuinka näitä kaaoksen täyttämiä pelejä kuuluu pelata. Kovin montaa vuoroa pidemmälle suunnittelu on lähes turhaa, sillä homma kusee kuitenkin. Parempi vain optimoida lyhyellä tähtäimellä. Kokeneempi pelaaja pystyy tietenkin tuottamaan valmiiksi muutaman varasuunnitelman, jolloin pidempikin juoniminen voi tuottaa hedelmää ilman valtavaa stressiä. Samaa filosofiaa koitan noudattaa elämässäkin. Nimeäisikö tätä sitten kaaos-Zeniksi.
Itse peli meni stubelta ja jymy-r:ltä opettelun merkeissä ja aloittelijalle tyypillisesti unohtivat museon. Meitsi valloitti museon parhaat paikat ja sitä myöten voitto oli selviö. Mykrä loppui juuri sopivasti, jotta etelän miehet ehtivät kevyesti junaan. Oli kuulemma täyttä ja kuumaa - ihanteelliset olostuhteet väsyneille miehille.
Samalla kun poikien juna upposi syvälle Pönttövuoren pimeään tunneliin, panssarimaunun ja HH:n kanssa siirryimme rakentelemaan rautateitä Menolipun merkeissä. Alkujaossa en saanut kovinkaan erikoisia reittejä käteeni - kaikki olivat keskilännen lyhyitä/keskimittaisia pätkiä. Sain kuitenkin touhuta yksinäni, kun HH ja panssarimaunu kilpailivat Trans-Amerika-radoillaan. Suora vuorovaikutus jäi minun osaltani siten varsin vähäiseksi. Yhdistin omat määränpääni melko nopeasti, minkä jälkeen sitten vain nostelin uusia menolippuja käteeni keräten niitä yhteensä 8 kappaletta. Tuloksena olivat voitto ja ennätyspisteeni tavallisessa Menolipussa - 169 pistettä. Pelin aikana oikeastaan mielenkiintoisinta oli usuttaa HH:ta ja panssarimaunua toistensa kimppuun. Varsinkin panssarimaunu onnistui kurmuutuksessaan aiheuttaen HH:lle 44 pisteen miinukset.
panssarimaunu kettuilee HH:lle
Näihin tunnelmiin peliviikonloppu sitten päättyikin. Mukavaa oli ja kiitokset kaikille paikallaolijoille.
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 2
Perjantai-ilta oli venynyt pitkälle lauantaiaamuun. Tästä huolimatta polte pelipöydän ääreen oli niin kova, että revimme jymy-r:n ja stuben kanssa itsemme ylös sängystä jo yhdentoista kantturoissa. Nopeat suihkut, aamukalja ja paistetut munat virvoittivat siinä määrin, että kävimme ensin vähän pyörähtelemässä Kuopion torilla ja sitten suuntasimme kohti panssarimaunun ja hänen tyttöystävänsä minnan residenssiä, jonne myös HH:n oli määrä saapua. Virallisena nimikkeenä lauantain tapahtumalle oli tuparit, joten lahjoimme isäntämme ruhtinaallisesti.
Alkajaisiksi luvattu nakkikeitto viivästyi sen verran, että panssarimaunu, jymy-r, stubbe ja minä odotellessamme lätkimme erän Colorettoa. On se vaan hieno peli. Yksinkertaista ja nopeaa mutta silti viihdyttävää täytettä, joka ei loppupeleissä edes tunnu ajantäytepelille vaan ihan oikealle ajanvietteelle. Vein pelin nimiini ja ahmin sen mukaisen voittajan annoksen erinomaista nakkisoppaa.
Syönnin loppuessa HH ei ollut vieläkään saapunut eivätkä vieraat juuri vähään aikaan kaivanneet isäntäväen passausta, joten tilaukseen pistettiin sopiva viiden hengen peli Carcassonne. Edellisestä pelistä olikin jo vierähtänyt 7kk aikaa ja itse ainakin olin vallan onnesta muikeana. Pelistä tuli todella vähäpisteinen, kun suurin osa kaupungeista jäi valmistumatta eivätkä peltonapitkaan päässeet täten pisteitä tuottamaan. Edellisenä iltana alkanut voittoputkeni sai jatkoa 51 pisteellä stuben ja jymy-r:n hiillostaessa tiukasti pyllyn takana (49,48). panssarimaunulla ja minnalla peli kärähti peltopeliin tai oikeammin sanottuna sen puutteeseen.
Carcassonnen aikana HH:kin oli saatu paikalle. Mikäpä olisi tilanteeseen paremmin sopinut kuin Fearsome Floors 10 sekunnin paniikkisäännöillä. Vaikeutimme peliä vielä ottamalla laudalle kaksi hirviötä. Alussa nimesimme kumpaa aina liikutettaisiin ensimmäisenä. Monsterit liikkuivat siten, että ne lähtivät ensimmäisellä vuorolla eri suuntiin mutta etenivät molemmat yhtä monta askelta. Lisäksi mörököllit eivät nähneet toistensa läpi.
Kahdella nälkäisellä hirviöllä peli osoittautui jo varsin haastavaksi eikä tie-breakiin jouduttu turvautumaan. jymy-r loi loistavan strategian ja dominoi alusta asti peliä. Hän oli päättänyt jättää yhden hahmoistaan sokkelon alkupäähän varmistamaan, etteivät monsut poistuisi sieltä ja että kaksi muuta hahmoa saisivat rauhassa juosta toiseen päähän. Strategia oli voitokas ja jymy-r oli ainoa kaksi nappia linnasta ulos saanut pelaaja. HH:kin aloitti pelit väkevästi valtaamalla toisen sijan minnan ja panssarimaunun seuratessa heti perässä. stubbe ja minä menetimme kaikki ukkomme. Palautus maan pinnalle oli sopivan raju, sillä mulla alkoikin jo olemaan voittamaton olo.
Paniikkijuoksentelun jälkeen meininki muttui astetta psykologisempaan suuntaan. Vuorossa oli vedonlyöntiä Colossal Arenan malliin. Edellisen kerran peliä tuli pelattua touko-kesäkuun vaihteessa, kun suunnilleen samalla porukalla mätettiin kokonainen viikonloppu Espoossa menemään. Silloin Colossal Arena nousi heti suosikkieni joukkoon. Olen huomannut, että pidän itse kovasti peleistä, joissa pyritään pääsemään vastustajan pään sisään ja vuorovaikutusta pelaajien välillä syntyy myös laudan ulkopuolella. Tämänkään kertainen peli ei muuttanut ajatuksia. Peli piti koko ajan otteessaan ja ainakin tuhat erilaista salaliittoteoriaa käväisi mielessä.
Lauantai-iltapäivän Colossal Arena päättyi neljännellä kierroksella nostopakan loppumiseen. Hengissä säilyi yhteensä 5 taistelijaa, mikä tarkoitti useiden vetojen osumista kaikkien pelaajien kohdalla. HH jatkoi vakuuttavaa menoaan ja niisti minut pisteen erolla. stubbeen ja jymy-r:ään eroa tuli pari pistettä enemmän. HH:n voitto tuli kieltämättä hieman puskista, sillä jostain syystä olin keskittynyt lähes kokonaan jymy-r:n kyttäämiseen (kuten lähes aina yhdessä pelatessamme). Tulipahan hyvä oppitunti siitä, että useimmissa peleissä mukana on muitakin. Tuo oppi vain oli vähällä huuhtoutua mielestä, sillä niin hyvää boolia isäntäväki pelin aikana taikoi nautittavaksemme.
Kyttäystä - "humhumhum... I'm inside your head now"
Harmittavasti 6+ pelaajalle sopivat pelit olivat vähissä. Piti sitten jakautua kahteen kolmen porukkaan. San Juan ja Settlers of Catan olivat seuraavien pelien nimet. HH, jymy-r ja minä siirryimme Karibian maisemiin rakentamaan San Juanin uljasta kaupunkia. minna, panssarimaunu ja stubbe puolestaan lähtivät uudisasuttamaan Catanin saarta. Teemallisesti emme siis kovin kaukana toisistamme olleet.
San Juan oli täysin jymy-r:n heiniä. Ei meistä muista ollut pienintäkään vastusta. Menestykseni San Juanissa on toistaiseksi ollut samanlaista kuin sen isoveljessä Puerto Ricossa. Peleillä vain on se ero, että ensiksi mainittua on mukava pelata paremmin esille tulevan teeman ja kauniimpien komponenttien ansiosta. Isoveli kärsii vaikeasti käsiteltävistä/rumista osasista ja liian pitkästä peliajasta niin heikkoon teemaan. Onhan Puerto Ricon mekaniikka loistava mutta minua ei pelkällä mekaniikalla voidella.
Ensimmäisen perään otettiin uusi San Juan mutta nyt neljällä pelaajalla. Isäntämme siirtyivät sillä välin valmistelemaan jo entuudestaan hemmoteltujen vieraidensa ruokkimista. Uutena ruokalajina olivat kotikutoiset hampurilaiset. stubenkaan liittyminen peliin ei tuonut mitään uutta auringon alle vaan jymy-r jyräsi tälläkin kertaa ylivoimaiseen voittoon. Itse kuuluin pohjasakkaan, vaikka sainkin tuotantokoneiston mukavasti käyntiin. Hyvä maku pelistä kuitenkin suuhun jäi eikä vähiten hampurilaisten ansiosta.
Der König
Kunhan olimme saaneet pyyhittyä suumme rasvasta ja saatettuamme emäntämme minnan kaupunkikierroksen alkuun, mäiskästiin väliin uusi erä Colorettoa. Peli auttoi minut palaamaan voittokantaan. stubbe, panssarimaunu ja HH ottivat sitten seuraavat sijat. jymy-r:llä ei tänä päivänä Coloretto selvästikään kulkenut, sillä hän jäi toistamiseen imemään tuppea penkin päähän
Ilta oli jo pitkällä ja edellisen illan malliin itse kunkin liikeradoissa saattoi havaita melkoista satunnaisuutta. Tästä huolimatta iskimme jostain syystä todella pitkään hyllyssäni seisseen Cayluksen tulille, mikä nostatti porukassa nostalgiatunnelmaa. Olimme näet peliporukkamme alkuaikoina pelanneet ko peliä hyvinkin paljon. Caylus osoittautui kuitenkin kellonaikaan nähden pieneksi virheeksi, sillä varsinkin viidellä pelaajalla peli vaatii pituutensa takia hyvää vireystilaa. Mekaniikka ei sinänsä ole erityisen vaativa mutta peli on niin täynnä tiukkoja päätöksiä ja kaaosta, että pikku flänägänissä ote katoaa helposti.
Itselläni peli meni loistavasti ja jotenkin tunsin pystyväni elämään kaaoksen kanssa. En tehnyt kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia vaan tyydyin vain ottamaan parhaan vaihtoehdon tarjolla olleista. Näin säilytin tyyneyden koko pelin ajan eikä turhautuminen päässyt hiipimään tukan alle. Voitinkin pelin lopulta kohtuullisella erolla panssarimaunuun ja stubbeen. jymy-r:n alavire jatkui ja hän joutui taipumaan myös HH:lle jääden omille kymmenluvuilleen.
Pelin aikana esiin nousi kokeilemisen arvoinen sääntövariantti, kun maijakin oli päässyt töistä ja liittyi seuraamme (kuulemma seurue haisi kohtuullisen tumakalle viinalle). Kilpailuun kuninkaan suosiosta ei enää päässyt mukaan, joten pistimme sitten maijan kanssa muutaman kierroksen ajaksi tiimin pystyyn. Ideana oli, että lähettäisimme työläisiä töihin vuoronperään mutta emme saisi keskustella taktisista valinnoista keskenämme. Tiimipelivariantti osoittautui todella hauskaksi vaikka olimmekin pöydän ainut joukkue. Ensi kerralla kenties kokeillaan tätä systeemiä.
Toinen sääntömuutos, jota aion kokeilla ensi kerralla, on lääninherran siirtäminen eteenpäin kaksi ruutua kerrallaan riippumatta viskaalin sijainnista, sillä nyt viidellä pelaajalla ongelmaksi muodostui pelin pituus. jymy-r varsinkin kritisoi peliä kovasti pituuteen nähden suuren kaaoksen takia. Jos homma pysyisi koko ajan tiukasti pelaajien hallinnassa, pitkäkin peli pitäisi otteessaan alusta loppuun. Puerto Ricon ja Cayluksen ongelmat johtuvat siis eri asioista mutta aiheuttavat helposti saman fiiliksen - peli rupeaa viimeistään puolentoista tunnin jälkeen tökkimään pahasti. Itse kuitenkin pidän Cayluksesta huomattavasti enemmän.
Kello olikin matsin päättymisen jälkeen jo niin paljon, että kapakkiin siirtyminen tehtiin pikavauhtia. Ehdimme ottamaan vain yhdet, kun valomerkki jo lopetti Cayluksen jälkeisen uuden nousumme. Vähän pettyneet tunnelmat oli siinä vaiheessa mutta, kuten huomenna ilmestyvästä raportin 3. osasta selviää, tämä ehkä pelasti sunnuntain.
Alkajaisiksi luvattu nakkikeitto viivästyi sen verran, että panssarimaunu, jymy-r, stubbe ja minä odotellessamme lätkimme erän Colorettoa. On se vaan hieno peli. Yksinkertaista ja nopeaa mutta silti viihdyttävää täytettä, joka ei loppupeleissä edes tunnu ajantäytepelille vaan ihan oikealle ajanvietteelle. Vein pelin nimiini ja ahmin sen mukaisen voittajan annoksen erinomaista nakkisoppaa.
Syönnin loppuessa HH ei ollut vieläkään saapunut eivätkä vieraat juuri vähään aikaan kaivanneet isäntäväen passausta, joten tilaukseen pistettiin sopiva viiden hengen peli Carcassonne. Edellisestä pelistä olikin jo vierähtänyt 7kk aikaa ja itse ainakin olin vallan onnesta muikeana. Pelistä tuli todella vähäpisteinen, kun suurin osa kaupungeista jäi valmistumatta eivätkä peltonapitkaan päässeet täten pisteitä tuottamaan. Edellisenä iltana alkanut voittoputkeni sai jatkoa 51 pisteellä stuben ja jymy-r:n hiillostaessa tiukasti pyllyn takana (49,48). panssarimaunulla ja minnalla peli kärähti peltopeliin tai oikeammin sanottuna sen puutteeseen.
Carcassonnen aikana HH:kin oli saatu paikalle. Mikäpä olisi tilanteeseen paremmin sopinut kuin Fearsome Floors 10 sekunnin paniikkisäännöillä. Vaikeutimme peliä vielä ottamalla laudalle kaksi hirviötä. Alussa nimesimme kumpaa aina liikutettaisiin ensimmäisenä. Monsterit liikkuivat siten, että ne lähtivät ensimmäisellä vuorolla eri suuntiin mutta etenivät molemmat yhtä monta askelta. Lisäksi mörököllit eivät nähneet toistensa läpi.
Kahdella nälkäisellä hirviöllä peli osoittautui jo varsin haastavaksi eikä tie-breakiin jouduttu turvautumaan. jymy-r loi loistavan strategian ja dominoi alusta asti peliä. Hän oli päättänyt jättää yhden hahmoistaan sokkelon alkupäähän varmistamaan, etteivät monsut poistuisi sieltä ja että kaksi muuta hahmoa saisivat rauhassa juosta toiseen päähän. Strategia oli voitokas ja jymy-r oli ainoa kaksi nappia linnasta ulos saanut pelaaja. HH:kin aloitti pelit väkevästi valtaamalla toisen sijan minnan ja panssarimaunun seuratessa heti perässä. stubbe ja minä menetimme kaikki ukkomme. Palautus maan pinnalle oli sopivan raju, sillä mulla alkoikin jo olemaan voittamaton olo.
Paniikkijuoksentelun jälkeen meininki muttui astetta psykologisempaan suuntaan. Vuorossa oli vedonlyöntiä Colossal Arenan malliin. Edellisen kerran peliä tuli pelattua touko-kesäkuun vaihteessa, kun suunnilleen samalla porukalla mätettiin kokonainen viikonloppu Espoossa menemään. Silloin Colossal Arena nousi heti suosikkieni joukkoon. Olen huomannut, että pidän itse kovasti peleistä, joissa pyritään pääsemään vastustajan pään sisään ja vuorovaikutusta pelaajien välillä syntyy myös laudan ulkopuolella. Tämänkään kertainen peli ei muuttanut ajatuksia. Peli piti koko ajan otteessaan ja ainakin tuhat erilaista salaliittoteoriaa käväisi mielessä.
Lauantai-iltapäivän Colossal Arena päättyi neljännellä kierroksella nostopakan loppumiseen. Hengissä säilyi yhteensä 5 taistelijaa, mikä tarkoitti useiden vetojen osumista kaikkien pelaajien kohdalla. HH jatkoi vakuuttavaa menoaan ja niisti minut pisteen erolla. stubbeen ja jymy-r:ään eroa tuli pari pistettä enemmän. HH:n voitto tuli kieltämättä hieman puskista, sillä jostain syystä olin keskittynyt lähes kokonaan jymy-r:n kyttäämiseen (kuten lähes aina yhdessä pelatessamme). Tulipahan hyvä oppitunti siitä, että useimmissa peleissä mukana on muitakin. Tuo oppi vain oli vähällä huuhtoutua mielestä, sillä niin hyvää boolia isäntäväki pelin aikana taikoi nautittavaksemme.
Kyttäystä - "humhumhum... I'm inside your head now"
Harmittavasti 6+ pelaajalle sopivat pelit olivat vähissä. Piti sitten jakautua kahteen kolmen porukkaan. San Juan ja Settlers of Catan olivat seuraavien pelien nimet. HH, jymy-r ja minä siirryimme Karibian maisemiin rakentamaan San Juanin uljasta kaupunkia. minna, panssarimaunu ja stubbe puolestaan lähtivät uudisasuttamaan Catanin saarta. Teemallisesti emme siis kovin kaukana toisistamme olleet.
San Juan oli täysin jymy-r:n heiniä. Ei meistä muista ollut pienintäkään vastusta. Menestykseni San Juanissa on toistaiseksi ollut samanlaista kuin sen isoveljessä Puerto Ricossa. Peleillä vain on se ero, että ensiksi mainittua on mukava pelata paremmin esille tulevan teeman ja kauniimpien komponenttien ansiosta. Isoveli kärsii vaikeasti käsiteltävistä/rumista osasista ja liian pitkästä peliajasta niin heikkoon teemaan. Onhan Puerto Ricon mekaniikka loistava mutta minua ei pelkällä mekaniikalla voidella.
Ensimmäisen perään otettiin uusi San Juan mutta nyt neljällä pelaajalla. Isäntämme siirtyivät sillä välin valmistelemaan jo entuudestaan hemmoteltujen vieraidensa ruokkimista. Uutena ruokalajina olivat kotikutoiset hampurilaiset. stubenkaan liittyminen peliin ei tuonut mitään uutta auringon alle vaan jymy-r jyräsi tälläkin kertaa ylivoimaiseen voittoon. Itse kuuluin pohjasakkaan, vaikka sainkin tuotantokoneiston mukavasti käyntiin. Hyvä maku pelistä kuitenkin suuhun jäi eikä vähiten hampurilaisten ansiosta.
Der König
Kunhan olimme saaneet pyyhittyä suumme rasvasta ja saatettuamme emäntämme minnan kaupunkikierroksen alkuun, mäiskästiin väliin uusi erä Colorettoa. Peli auttoi minut palaamaan voittokantaan. stubbe, panssarimaunu ja HH ottivat sitten seuraavat sijat. jymy-r:llä ei tänä päivänä Coloretto selvästikään kulkenut, sillä hän jäi toistamiseen imemään tuppea penkin päähän
Ilta oli jo pitkällä ja edellisen illan malliin itse kunkin liikeradoissa saattoi havaita melkoista satunnaisuutta. Tästä huolimatta iskimme jostain syystä todella pitkään hyllyssäni seisseen Cayluksen tulille, mikä nostatti porukassa nostalgiatunnelmaa. Olimme näet peliporukkamme alkuaikoina pelanneet ko peliä hyvinkin paljon. Caylus osoittautui kuitenkin kellonaikaan nähden pieneksi virheeksi, sillä varsinkin viidellä pelaajalla peli vaatii pituutensa takia hyvää vireystilaa. Mekaniikka ei sinänsä ole erityisen vaativa mutta peli on niin täynnä tiukkoja päätöksiä ja kaaosta, että pikku flänägänissä ote katoaa helposti.
Itselläni peli meni loistavasti ja jotenkin tunsin pystyväni elämään kaaoksen kanssa. En tehnyt kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia vaan tyydyin vain ottamaan parhaan vaihtoehdon tarjolla olleista. Näin säilytin tyyneyden koko pelin ajan eikä turhautuminen päässyt hiipimään tukan alle. Voitinkin pelin lopulta kohtuullisella erolla panssarimaunuun ja stubbeen. jymy-r:n alavire jatkui ja hän joutui taipumaan myös HH:lle jääden omille kymmenluvuilleen.
Pelin aikana esiin nousi kokeilemisen arvoinen sääntövariantti, kun maijakin oli päässyt töistä ja liittyi seuraamme (kuulemma seurue haisi kohtuullisen tumakalle viinalle). Kilpailuun kuninkaan suosiosta ei enää päässyt mukaan, joten pistimme sitten maijan kanssa muutaman kierroksen ajaksi tiimin pystyyn. Ideana oli, että lähettäisimme työläisiä töihin vuoronperään mutta emme saisi keskustella taktisista valinnoista keskenämme. Tiimipelivariantti osoittautui todella hauskaksi vaikka olimmekin pöydän ainut joukkue. Ensi kerralla kenties kokeillaan tätä systeemiä.
Toinen sääntömuutos, jota aion kokeilla ensi kerralla, on lääninherran siirtäminen eteenpäin kaksi ruutua kerrallaan riippumatta viskaalin sijainnista, sillä nyt viidellä pelaajalla ongelmaksi muodostui pelin pituus. jymy-r varsinkin kritisoi peliä kovasti pituuteen nähden suuren kaaoksen takia. Jos homma pysyisi koko ajan tiukasti pelaajien hallinnassa, pitkäkin peli pitäisi otteessaan alusta loppuun. Puerto Ricon ja Cayluksen ongelmat johtuvat siis eri asioista mutta aiheuttavat helposti saman fiiliksen - peli rupeaa viimeistään puolentoista tunnin jälkeen tökkimään pahasti. Itse kuitenkin pidän Cayluksesta huomattavasti enemmän.
Kello olikin matsin päättymisen jälkeen jo niin paljon, että kapakkiin siirtyminen tehtiin pikavauhtia. Ehdimme ottamaan vain yhdet, kun valomerkki jo lopetti Cayluksen jälkeisen uuden nousumme. Vähän pettyneet tunnelmat oli siinä vaiheessa mutta, kuten huomenna ilmestyvästä raportin 3. osasta selviää, tämä ehkä pelasti sunnuntain.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 1
Keskikesä oli keskeisimmillään, kun ensimmäisen vakipeliporukkamme jäseniä kokoontui viikonlopuksi Kuopioon. Säät suosivat sisällä pelattavia lautapelejä, joten taas on paljon tarinaa kerrottavana. Tässä jutun ensimmäinen osa.
Perjantaina jymy-r ja stubbe täräyttivät illansuussa autolla Espoosta Kuopioon. Kun vielä panssarimaunu pyörähti hieman perässä luokseni, niin siinä jo rupesi olemaan hyvä porukka aloitella pelaamista. Nyt kun kerrankin oli juuri sopivasti ihmisiä paikalla, lyötiin ensimmäisenä pöytään Doom. Pelinomistaja minä luonnollisesti päädyin pelaamaan pahiksena ja lähetin muut kolme sankaria suorittamaan peruspelin 3. tehtävää, Infernoa.
Mariineiden tehtävänä oli pelastaa kolme loukkuun jäänyttä tutkimusapulaista, jotka ehkä pystyisivät sulkemaan portin maailmaan, jonka kautta hirviöt pääsivät maailmaamme. Tutkimusapulaiset eivät kuitenkaan selviäisi ikuisesti vaan pelaajilla oli vain rajoitetuisti aikaa löytää heidät. Yhdenkin kuoleminen tarkoittaisi pahuuden voittoa.
Tiedemiesten tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, kun pelastajilla rupesi tuhraantumaan useampi kierros aikaa jo ensimmäisessä huoneessa. Lopullisesti meno hyytyi toiselle alueelle ajan loppumiseen.
Pelissä oli mukavasti tunnelmaa kain ja minun maalaamien figuureiden ansiosta. Projekti on vielä kesken mutta ehdottomasti näin vahvaan teemaan nojaava peli ansaitsee maalatut napit. Myös tämänkertainen peli vahvisti näkemystä, että pelaajien ei juurikaan kannata jäädä hirviöitä lahtaamaan. Paras taktiikka on vain juosta kentän läpi ja löylyttää vain pahasti tielle asettuneet mörnit.
Olin ajatellut, että pojille tulisi matkalla jano joten olin käynyt kantamassa kaupasta kaikille keijoa. Doomin jälkeen tyhjiä pakkauksia löytyi sen verran paljon, että oli aika siirtyä tilanteeseen paremmin sopivan PitchCarin pariin. Tässä vaiheessa porukkaan liittyi vielä manfred. Luvassa oli kaksi tiukkaa kisaa. Annoin pojille vapaat kädet suunnitella molemmat radat ja niistä tulikin hyvin mielenkiintoisia.
Kuopion velodromilla jymy-r, manfred, panssarimaunu, stubbe, adebisi
jymy-r hoiteli molemmilla kerroilla aika-ajot suvereeniin tyyliin mutta ei pystynyt käsittelemään itse kisan tuomia paineita ja hyytyi pahasti viimeisille sijoille. Kovinta vauhtia radalla piti meikäläinen, vaikken aika-ajoissa pärjännytkään. stubbe, manfred ja panssarimaunu kisasivat sitten tiukasti muista sijoista. Tämä oli party-pelaamista parhaimmillaan.
Neppiksen jälkeen porukalla rupesi olemaan jo kovin liukkaat lanteet ja laajat liikeradat. Niinpä siirryimme Kuopion yöhön. Lasit paukkuivat tappiin asti, minkä jälkeen nakkiksen kautta palasimme pääkallopaikalle. jymy-r ja stubbe ottivat vielä inkkaripokerit 10 chipin stackeilla. Panoksena oli makuupaikka lattialla. Häviäjä joutui minun viereeni parisänkyyn. jymy-r voitti.
Valokuviakin tuli otettua. Ne lisään blogiin, kunhan saan siirrettyä kuvat koneelle.
Perjantaina jymy-r ja stubbe täräyttivät illansuussa autolla Espoosta Kuopioon. Kun vielä panssarimaunu pyörähti hieman perässä luokseni, niin siinä jo rupesi olemaan hyvä porukka aloitella pelaamista. Nyt kun kerrankin oli juuri sopivasti ihmisiä paikalla, lyötiin ensimmäisenä pöytään Doom. Pelinomistaja minä luonnollisesti päädyin pelaamaan pahiksena ja lähetin muut kolme sankaria suorittamaan peruspelin 3. tehtävää, Infernoa.
Mariineiden tehtävänä oli pelastaa kolme loukkuun jäänyttä tutkimusapulaista, jotka ehkä pystyisivät sulkemaan portin maailmaan, jonka kautta hirviöt pääsivät maailmaamme. Tutkimusapulaiset eivät kuitenkaan selviäisi ikuisesti vaan pelaajilla oli vain rajoitetuisti aikaa löytää heidät. Yhdenkin kuoleminen tarkoittaisi pahuuden voittoa.
Tiedemiesten tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, kun pelastajilla rupesi tuhraantumaan useampi kierros aikaa jo ensimmäisessä huoneessa. Lopullisesti meno hyytyi toiselle alueelle ajan loppumiseen.
Pelissä oli mukavasti tunnelmaa kain ja minun maalaamien figuureiden ansiosta. Projekti on vielä kesken mutta ehdottomasti näin vahvaan teemaan nojaava peli ansaitsee maalatut napit. Myös tämänkertainen peli vahvisti näkemystä, että pelaajien ei juurikaan kannata jäädä hirviöitä lahtaamaan. Paras taktiikka on vain juosta kentän läpi ja löylyttää vain pahasti tielle asettuneet mörnit.
Olin ajatellut, että pojille tulisi matkalla jano joten olin käynyt kantamassa kaupasta kaikille keijoa. Doomin jälkeen tyhjiä pakkauksia löytyi sen verran paljon, että oli aika siirtyä tilanteeseen paremmin sopivan PitchCarin pariin. Tässä vaiheessa porukkaan liittyi vielä manfred. Luvassa oli kaksi tiukkaa kisaa. Annoin pojille vapaat kädet suunnitella molemmat radat ja niistä tulikin hyvin mielenkiintoisia.
Kuopion velodromilla jymy-r, manfred, panssarimaunu, stubbe, adebisi
jymy-r hoiteli molemmilla kerroilla aika-ajot suvereeniin tyyliin mutta ei pystynyt käsittelemään itse kisan tuomia paineita ja hyytyi pahasti viimeisille sijoille. Kovinta vauhtia radalla piti meikäläinen, vaikken aika-ajoissa pärjännytkään. stubbe, manfred ja panssarimaunu kisasivat sitten tiukasti muista sijoista. Tämä oli party-pelaamista parhaimmillaan.
Neppiksen jälkeen porukalla rupesi olemaan jo kovin liukkaat lanteet ja laajat liikeradat. Niinpä siirryimme Kuopion yöhön. Lasit paukkuivat tappiin asti, minkä jälkeen nakkiksen kautta palasimme pääkallopaikalle. jymy-r ja stubbe ottivat vielä inkkaripokerit 10 chipin stackeilla. Panoksena oli makuupaikka lattialla. Häviäjä joutui minun viereeni parisänkyyn. jymy-r voitti.
Valokuviakin tuli otettua. Ne lisään blogiin, kunhan saan siirrettyä kuvat koneelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
