Ropecon 2008, osa 1

Sitten päästäänkin purkamaan järjestyksessään ensimmäistä Ropecon-reissuani. Vaikka aikaisemmin tulikin Otaniemessä asuttua, niin olin kyllä tehokkaasti onnistunut väistämään edelliset conit.

Reissuun lähdin jo päivää ennen Ropeconin alkua, koska oli aika käydä sukuloimassa. Lahjoitin kummipojalle Menolipun aiemmin antamani Bohnanzan jatkoksi. Näitä sitten pelattiin muutamat pelit. Bohnanzaa pelatiin kummipojan osalta helpotetuilla säännöillä siten, että hän sai istuttaa papukortteja vuoronsa alussa mistä kohdasta kättä tahansa. Minulla oli tietenkin kovan jätkän maine puolustettavanani, joten en voinut antaa 7-v kummipojan tai kahden muutamaa vuotta vanhemman isoveljensä voittaa. Kovia suorituksia poijjat kuitenkin tekivät ja varmasti on piakkoin jo kovia matseja tiedossa.

Perjantaina sitten koitti Ropeconin ensimmäinen päivä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli pelata Carcassonnen SM-kisojen alkusarjan pelit alta pois ja sitten siirtyä muiden pelien pariin. Turnaussysteemi oli kuitenkin hyvin turhauttava, sillä pelaajat olivat itse vastuussa vastustajien löytämisestä samalla kun pelilaatikoita oli vain yksi kpl paikalla. Sai Carcassonne jäädä, vaikka voitinkin sen yhden matsin, jonka pelasin. Sen sijaan keskityimme jymy-r:n ja hänen veljensä markuksen sekä kaverin janskin kanssa muihin peleihin. Perjantaina tuli opetettua muulle porukalle tuntemattomia pelejä kuten Ubongo ja Race for the Galaxy. Ubongo taisi saada lähes varauksettoman hyvän vastaanoton. Ei peliä oikein voi kritisoida mistään. Tietysti ainahan peli voisi olla hienompi ja monimutkaisempi mutta sitten se ei enää toimisi siinä, missä Ubongo on nyt hyvä, eli sekalaisen porukan viihdyttämisessä pienellä vaivalla. RftG puolestaan aiheutti puolestaan hieman narinaa San Juanissa kunnostautuneelta jymy-r:ltä. Itsekin olen jymyn kanssa samaa mieltä, eli Reiskassa on liikaa sekalaisia kortteja ja epäintuitiiviset säännöt aloittelijaa ajatellen. Kokemuksestani huolimatta olen edelleen kyllä täysin pihalla tästä kilpajuoksusta. Ei vain millään ota upotakseen minun kaaliini, kuinka tätä pitäisi pelata menestyäkseen. Pitäisi ehkä pystyä seuraamaan enemmän muiden peliä sen sijaan, että keskityn vain ittekseni hitsailemaan.

Perjantain parasta antia oli kuitenkin minulle uusi tuttavyys Yspahan. Omistan jo entuudestaan kaksi Ystari Gamesin julkaisemaa peliä, Mykerinoksen ja Cayluksen. Yspahan jatkoi laatunsa puolesta samalla linjalla ja peli nousi hyvin lähelle hankintalistalleni päätymistä. Pelissä on hieman kevyempi tunnelma kuin kahdessa muussa mainitsemassani Ystari-pelissä, mikä tekee Yspahanista miellyttävän kokemuksen. Optimointia ja tiukkoja valintoja pelissä edelleen on runsaasti mutta samanlaista verenmaku suussa vääntämistä ei ole tiedossa. Ehkä syynä on noppien kohtuullinen merkitys varsin kekseliäässä pelimekaniikassa, jolloin huonosta pelistä voi syyttää huonoa tuuria. Kerrankin pystyimme jymy-r:n kanssa pelaamaan jotain Ystarin julkaisua ilman, että jatkuvasti olimme toisiamme kurmuuttamassa. Noin 40 eunon hinta on kuitenkin melko suolainen, vaikka erittäin laadukas paketti onkin kyseessä mutta jospa jostain tän pelin halvemmalla onnistuis löytämään.

Tuli sitä perjantaina yksi peli Bohnanzaakin Ropeconissa mätettyä storvikin ehdotuksesta. Kun ei peliä itse omista, niin sitä näköjään väkisin haluaa aina tilaisuuden tullen pelata. Pitääkin jatkossa miettiä aina tarkkaan kehtaako sitä kaikkia hyviäkään pelejä itselleen hankkia. Kun peli löytyy omasta hyllystä, pieni osa sen viehätyksestä nimittäin tuntuu katoavan.

Kärmespelailua 6.8.2008 - Memoir '44 Fog of War

Nyt onkin paljon kirjoitettavaa. Tässä välissä oon ehtinyt pelaamaan Kärmeksen peli-illassa, 8-v kummipojan kanssa ja sitten vielä kolme päivää Ropeconissa ilman mahdollisuutta päivittää blogia. Mukaan mahtuu reilu määrä mitä erilaisempia pelejä ja muutamia todella mukavia uusia tuttavuuksia. Settlers of Catanin SM-turnaukseenkin tuli osallistuttua. Pitää taas jakaa jutut useampaan osaan ja palaan vielä muun muassa turnauksen tapahtumiin myöhemmin. Aloitetaan Kärmeksen peli-illasta.

Viimeinkin koitti se hetki, jolloin pääsin testaamaan Memoir '44:sta Fog of War-systeemillä. Idea tuli eräästä Lautapeliseuran foorumilla käydystä keskustelusta. Säännöt olivat lyhykäisyydessään seuraavat:

1. Yksiköt näkevät avomaastossa 3 ruudun päähän
2. Metsässä/pusikossa/kylässä ollessaan yksiköt pysyvät piilossa niin pitkään kunnes avaavat tulen tai vihollinen yrittää siirtyä samaan ruutuun
3. Vihollisyksiköiden vahvuutta ei tiedä vaan ne merkitään laudalle ainoastaan yhdellä kappaleella vastaavia yksikkömerkkejä
4. Ennen ensimmäistä vuoroa molemmat osapuolet saivat siirtää kahta yksikköään
   

Kärmeksessä sitten kuulan kanssa asetuimme selät vastakkain kj:n ja storvikin tuomaroidessa meininkiä. Tunnelma oli kyllä mahtava ja mekaniikka sopi aukottomasti Fog of War-sääntöihin. Tuomarointia tosin hieman vaikeutti pöydässä olleiden painosten hieman toisistaan poikkeavat värit mutta itse kyllä nautin pienistä hankaluuksista huolimatta todella paljon. Suosikkipelini paljasti aivan uuden puolen itsestään ja ponkaisi arvosanojen yläpuolelle. Hmmm... pitäistköhän hommata toinen kpl Memoiria omaan hyllyyn. Suuruudenhulluako? Ilmanmuuta. Teinirakkauden huumaako? Ei, sillä tiedän, että hän on minulle se oikea.

Realistisesti mietittynä Fog of War toimii tietokoneella paremmin, sillä kaikkien näkyvyyksien tarkistaminen vie aikaa eikä systeemissä ole oikeastaan muutenkaan varsinaisesti mitään ennennäkemätöntä. Kyseessä on loppujen lopuksi vain mukava pelivariaatio, jota tosin suosittelen kaikkia Memoir-veteraaneja varauksetta kokeilemaan.

Memoirin jälkeen läiskittiin vielä kuulan, kj:n ja humerin kanssa pari erää Race for the Galaxya. Nyt oli ensimmäistä kertaa pelatessa jokin haju strategiastakin. Kovin tehokkaaksi se ei vain vielä osoittautunut, sillä jäin molemmissa peleissä kauaksi kärjen taakse. Pelissä tuntuu olevan suht' jyrkkä ja pitkä oppimiskäyrä ja peliä täytyy vain sitkeästi hakata oppiakseen. Tästä syystä peli jää ehkä itseltäni hankkimatta, koska peli-illoissa RftG on kuitenkin jollakin mukana ja satunnaispelaajilla pelit tosiaankin ovat liian satunnaisia Reiskan todelliseen opetteluun.

Huomenna koitankin sitten päästä jo käsittelemään aimo annoksen tämän vuotisen Ropeconin satoa lautapelien osalta.

Umpisurkeutta

Tässä onkin mennyt muutama tovi edellisestä kirjoituksesta lomamatkojen takia. Nyt on kuitenkin sen verran tarinaa taas, että voi hyvillä mielin naputella tarinaa.

Kehutaan aluksi hieman Menolippua. Olen jo entuudestaan arvostanut peliä todella paljon - mukavan kevyttä pelailua sopivalla määrällä pelaajien välistä vuorovaikutusta. Nyt arvostukseni vain on noussut, sillä lomalla pelasin peliä noin viisikymppisen tätini ja isoveljeni kanssa. Kumpikaan ei luonnollisesti ole aikaisemmin Trivial Pursiuittia kummempia pelejä pelannut mutta nyt molemmat todella viihtyivät. Olin varsinkin yllättynyt, kun veljeni kehui peliä jälkeenpäin. Uhkapeleistä ja vedonlyönnistä kyllä tiesin hänen olevan kiinnostunut mutta näkyvät lautapelitkin uppoavan. Joka tapauksessa minulle jäi todella positiivinen fiilis ja voin todeta, että Menolippu pysyy ehdottomasti hyllyssäni, sillä sen voi seurasta riippumatta lähes poikkeuksetta hyvin mielin levittää pöydälle.

Myös PitchCaria on tullut pari kertaa otettua. Nyt huomaa, että omien taitojen karttuessa ei enää aloittelijoista ole samanlaista vastusta ja suurin hauskuus piilee nyt ongelmalyöntien selvittelyssä. Toista tasaväkistä kuskia vastaan kisaaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu. Ehdottomasti kyseessä on partypeli parhaimmillaan mutta homma on vähän sama kuin tenniksessä - itseään huomattavasti heikompia vastustajia vastaan pelaaminen vähän turhauttaa pidemmän päälle.

Sitten on vaihteeksi aika haukkua jotain peliä. Eilen Kärmeksen peli-illassa kj oli lyönyt pöytään E.T.I.n. Itse saavuin vähän myöhässä paikalle mutta kj, mazikainen, proto, riku ja junnu ottivat minut mukaan peliin sääntöjä kertomatta. Näin jonkin verran kokemusta omaavalle pelimekaaniikka kuitenkin aukesi muita seuraamalla ja pienten kysymysten avulla hyvinkin nopeasti. Tässä ehkä tuli myös esille se, että valinnat pelin aikana ovat loppupeleissä hyvin triviaaleja. Peli etenee lineaarisesti kohti ulkoavaruudesta saapuvien muukalaisten invaasiota. Pelaajat vain valitsevat tekevätkö tutkimusta omaan pussiinsa vai reaalisoivatko he tutkimuksesta saadun tiedon keksintöinä, jotka auttavat suojautumaan möröiltä.

E.T.I. kuulemma lupasi yhteistyötä, selkäänpuukotusta ja petturuutta. Selkäänpuukotusta nähtiin koko pelin aikana vain kerran ja sekin jotenkin pelistä irrallaan. Peli on täyttä lottoa, mikä kävi ilmi muun muassa lopputaistelussa. Minä olin pelissä se petturi, joka pelasikin alienien puolella. Keskitin lopussa kaikki voimani junnun tuhoamiseen. Hyökkäyskorttien olisi pitänyt kyllä riittää varsinkin, kun erikoisominaisuuteni tuplasi niiden arvon tiettyä yksittäistä pelaajaa vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Eipä silti jäänyt harmittamaan, sillä sen verran umpisurkea peli oli = hyvin vähän vuorovaikutusta, diplomatia teennäistä, ei todellista selkäänpuukottelua, peli pelaa itseään, liikaa lottoamista, pitkä peliaika, peli ei innosta yhteistyöhön. Negatiiviselle puolelle lisätään vielä se, kuinka alien-pelaaja (eli tässä tapauksessa minä) joutui paljastumisensa jälkeen odottamaan useita kierroksia tyhjänpanttina samalla, kun muut pelaajat yrittivät vielä parhaansa mukaan varustautua. Teki mieli lähteä kotiin siinä vaiheessa. Ainoat positiiviset asiat olivat hauska idea, laadukkaat komponentit, selkeä mekaniikka ja hyvä yritys. Mielipide porukassa oli ilmeisesti kautta linjan samansuuntainen, sillä mazikainenkin lähti pöydästä kesken kaiken luovuttaen pelinsä kuulan haltuun.

Kärmespelailua 16.7.2008

Monen viikon vatvomisen jälkeen saimme viimeinkin aikaiseksi lähteä puhdistamaan galaksia Kaaoksen joukoista Space Crusaden merkeissä. Ensimmäisenä tehtävänä meidän piti puhdistaa äklöolentojen valtaamaan avaruusaluksen yksi sektori. Ensisijaisena kohteena oli aluetta vartioivan Destructorin tuhominen.
Kaaoksen armeijaa komensi luopio riku. Avaruusmariiniryhmiä johtivat kersantti kuula, kersantti mazikainen ja kersantti adebisi. Ensimmäisenä kosketuksen viholliseen sai adebisin ryhmä. Montaakaan sekuntia ei ehtinyt kulua, kun käytävillä jo makasi kasa savuavia örkkien ja gretchinien ruumiita. kuulan ja mazikaisen ryhmätkin liityivät omilla tahoillaan taisteluun ja pian joka puolella käytäviä kaikuivat laukaukset ja huudot. Adrenaliini virtasi teroittaen aistit terävimmilleen.
Kaaosluopio riku näytti pääsevän niskan päälle, kun adebisin Blood Angelseista kaatui kolme ja mazikaisen Space Judgeistakin pari soturia. Ryhmät olivat kuitenkin tottuneet näkemään kuolemaa eivätkä olleet millänsäkään ja painoivat vain päälle. Pian alueella ei ollutkaan jäljellä kuin hirmuinen Destructor, jonka panssari oli paksu ja katse kauhistuttava. Ryhmänjohtajat katsoivat parhaaksi lähettää kokemattomammat soturinsa takaisin emäalukseen jääden itse katsomaan kuolemaa silmästä silmään.
Taistelu oli pitkä ja tuskallinen. mazikainen ja adebisi pysyttelivät hyvän matkan päässä Destructorista varoen tiukasti lähitaisteluun joutumista ja antoivat samalla vuoronperään heavy bolttereidensa laulaa mutta tuloksetta. Toivo lepäsi kersantti kuulassa, joka oli varustautunut lähitaisteluun tarkoitetuilla voimanyrkillä ja kalmamiekalla. kuulan vain oli juostava alueen toiselta laidalta asti.
kuulan ollessa enää vain parin askeleen mitan päästä tuosta karmaisevasta kuolemankoneesta kersantti adebisin laukaus löysi heikon kohdan panssarissa. Destructor hyytyi siihen paikkaan. adebisi näki silmissään ylennyksen ja kasan kunniamitaleita mutta yhtä asiaa hän ei nähnyt - mazikaisen ja kuulan naamoilla kiehuvaa suunnatonta kateutta. Nyt he joutuisivat palaamaan takaisin alukseen lähes tyhjin käsin. Varsinkin kuulan turhautuminen oli valtaisaa. Hän oli juossut koko matkan aluksen toiselta puolelta asti vain nähdäkseen vihollisensa kaatuvan 1 sekuntia ennen kuin itse ehtisi asiaan mitenkään vaikuttaa. Turhautuminen purkautui tulivuoren lailla. kuula ryntäsi kohti adebisia, kohotti miekkansa ja leikkasi tältä pään irti yhdellä sivalluksella. Vain kaksi ryhmänjohtajaa palasi takaisin emäalukseen. Päällikolle toimitetussa raportissa todettiin adebisin ajautuneen liian lähelle Destructoria...

Saumattoman tiimityöskentelyn jälkeen yhteishenki oli sen verran hyvä, että saatoimme kokeilla kaikille uutta peliä Oregonia. Olin käynyt hakemassa pelin Kuopion Anttilasta kohtuullisen siedettävään 8 eemelin hintaan. Vähän itsekin ihmettelin, miten tänä keväänä julkaistu peli jo nyt oli 70% alessa mutta minua asia ei haitannut. Mitä olin kotona peliä katellut, olivat ennakko-odotukset kaksijakoiset. Joko peli olisi täysi tunkki tai sit mukavan kevyttä läpsyttelyä.Oregon osoittautui mukavan kevyeksi läpsyttelyksi.
Vaikka peli kesti alle tunnin, oli myös pienelle strategialle tilaa ja omalla vuorollaan joutui välillä miettimään taktisia valintojaankin. Tuurilla on tosin sen verran pelissä merkitystä, ettei hirmu tarkkaan analysointiin kannata tuhlata aikaa. Kaiken kaikkiaan leppoista läiskintää, josta 8 johnin elttonia ei ole paha kustannus. Paljoa enempää en tästä teemasta heittäisi tiskiin, sillä entuudestaan vastaavaan tarpeeseen sopivia, minuun enemmän vetoavalla teemalla varustettuja pelejä mulla löytyy mutta vaikkapa ensimmäiseksi peliksi tai tutuille lahjaksi Oregon on oikein sopiva. Eipähän tartte heti pistää kiertoon. Niille, jotka inhoavat tuuripelejä ja hieman abstrakteja mekaniikkoja, ei Oregon ole hyvä valinta.
Itse peli meni osaltani aika heikosti. Olin suunnilleen tasapisteissä muiden kanssa ennen loppupisteytystä, mikä ei tiennyt hyvää, sillä minulla oli vain pari hiili-/kultalaattaa kun muilla niitä oli melkein kattoon asti ylettyvät pinot. mazikainen voitti, kuula oli kakkonen, riku kolmas ja meitsille jäi sitten pelkät kurat lahkeille.

Lopuksi vielä teki mieli jotain kevyttä ottaa. Race for the Galaxy pöytään siis. Jos nyt en ihan väärin muista, niin kolmatta kertaa lähdin tähän kisaan mukaan. Vieläkin olen käytännössä täysi nyyppä pelin kannalta, sillä mulla ei ole juuri hajuakaan mitä kaikkea pakasta voi nousta. Lähdin pelaamaan San Juanista tuttua tuottamis-/myymiskoneistoa. Ihan kivasti taas meni mutta kavereilla meni vielä paremmin. mazikainen hoiti sotilaallisella Spartallaan homman. kuula oli niukasti kakkonen, minä kolmas ja riku neljäs. Ehkä sitä tätäkin oppii joskus pelaaman ja samaa toivon San Juaninkin kohdalla.
Reiska on mielestäni parhaimmillaan, kun kukaan ei kaipaa pahoja konflikteja (esim. Cayluksen tai Mykerinoksen jälkeen). Peli on loppupeleissä monen pelaajan pasianssia ja hyvä sellainen. Ehkä sitä voisi yhden tämmöisen vähemmän ilkeän pelin hommata itselleenkin, vaikken muuten hirveästi pidäkään vuorovaikutuksettomista peleistä. San Juan olisi selkeämpi kaikille pelaajaryhmille, RftG puolestaan monipuolisempi ja teema mielenkiintoisempi. Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan.

Kesäviikonlopun kovat pelit, osa 3

Sunnuntai valkeni kauniina. Aurinko paistoi ja lämmintä oli. Edellinen ilta oli jäänyt vähän torsoksi mutta herätessä ei enää juurikaan harmittanut. Tysonista ei kenelläkään ollut tietoakaan ja niinpä olimme jo klo 10 liepeillä ylhäällä. Loistava keli houkutteli lähtemään aamupala-/brunssipaikan etsintään. Valitettavasti paikan löytäminen Kuopiosta osoittautui hyvin vaikeaksi, Suomessa kun ei oikein tuoretta leipää ja ulkona syömistä arvosteta. No käppäiltiin siinä sitten stuben ja jymy-r:n kanssa käsi kädessä reilu tunti pitkin Kallaveden rantoja, minkä jälkeen nälkäisinä päädyimme pizzalle. Romanttisesti kaikki tilasivat samanlaiset annokset. Ai kun vielä joku olisi lausunut runoja.

Ruokailun jälkeen poijilla oli vielä reippa puolitoista tuntia aikaa junan lähtöön, eli juurikin sopivasti Mykerinokselle sääntöselityksineen. Fiilis pelissä muistuttaa hyvin pitkälti toista Ystari Gamesin julkaisua, Caylusta. Pelaajat vääntävät verenmaku suussa, kun kaaos pelissä tuntuu saavan yliotteen eikä mikään suunnitelma ota onnistuakseen. Mykerinos on vain huomattavan paljon nopeampi peli, mikä tekee siitä paremmin tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan (tämä ei tietenkään tarkoita paremmuutta).

Juurikin Mykerinos on opettanut minulle, kuinka näitä kaaoksen täyttämiä pelejä kuuluu pelata. Kovin montaa vuoroa pidemmälle suunnittelu on lähes turhaa, sillä homma kusee kuitenkin. Parempi vain optimoida lyhyellä tähtäimellä. Kokeneempi pelaaja pystyy tietenkin tuottamaan valmiiksi muutaman varasuunnitelman, jolloin pidempikin juoniminen voi tuottaa hedelmää ilman valtavaa stressiä. Samaa filosofiaa koitan noudattaa elämässäkin. Nimeäisikö tätä sitten kaaos-Zeniksi.

Itse peli meni stubelta ja jymy-r:ltä opettelun merkeissä ja aloittelijalle tyypillisesti unohtivat museon. Meitsi valloitti museon parhaat paikat ja sitä myöten voitto oli selviö. Mykrä loppui juuri sopivasti, jotta etelän miehet ehtivät kevyesti junaan. Oli kuulemma täyttä ja kuumaa - ihanteelliset olostuhteet väsyneille miehille.

Samalla kun poikien juna upposi syvälle Pönttövuoren pimeään tunneliin, panssarimaunun ja HH:n kanssa siirryimme rakentelemaan rautateitä Menolipun merkeissä. Alkujaossa en saanut kovinkaan erikoisia reittejä käteeni - kaikki olivat keskilännen lyhyitä/keskimittaisia pätkiä. Sain kuitenkin touhuta yksinäni, kun HH ja panssarimaunu kilpailivat Trans-Amerika-radoillaan. Suora vuorovaikutus jäi minun osaltani siten varsin vähäiseksi. Yhdistin omat määränpääni melko nopeasti, minkä jälkeen sitten vain nostelin uusia menolippuja käteeni keräten niitä yhteensä 8 kappaletta. Tuloksena olivat voitto ja ennätyspisteeni tavallisessa Menolipussa - 169 pistettä. Pelin aikana oikeastaan mielenkiintoisinta oli usuttaa HH:ta ja panssarimaunua toistensa kimppuun. Varsinkin panssarimaunu onnistui kurmuutuksessaan aiheuttaen HH:lle 44 pisteen miinukset.


panssarimaunu kettuilee HH:lle

Näihin tunnelmiin peliviikonloppu sitten päättyikin. Mukavaa oli ja kiitokset kaikille paikallaolijoille.