Kellarin möröt

Kylmät kelit hellivät lautapelaajia. Kerrankin kaupunkilainen saa säästä tekosyyn sulkeutua sisätiloihin. Tammi-helmikuun niukkaa pelimäärää koitettiin hiukan korjata viikko takaperin, kun sulkeuduimme viikonlopuksi erääseen Vammalalaiseen kellariin. mikkokin lauantai-illalla tullessaan naureskeli, että loistavasta kelistä huolimatta pihalla ei näkynyt mitään merkkejä elämästä, ei edes jalanjälkiä.

Tunnelma oli tiivis ja ilma käsinkosketelvaa, mutta pelit laadukkaita (yhtä lukuun ottamatta):
Troyes
Brass
Twilight Struggle
Entdecker
Aavikon Karavaanit
Space Walk
Glen More

Näistä Entdecker oli ainoa kokonaan uusi tuttavuus. Ihan kiva peli, mutta jotenkin tuntui, että aika on jo ajanut pahasti ohi. En tiedä miten se on mahdollista, sillä saman aikakauden ja jopa vanhemmista peleistä löytyy todella hyvin aikaa kestäneitä tapauksia. No joka tapauksessa aika kului kohtuullisesti ja peli itsessään toimii ihan ookoo. Teema varmaan oli pelin parasta antia, sillä löytöretkeilyssä on hohtoa ja uuden löytämisen jännitys välittyi hyvin.

Twilight Strugglen onnistuin taas opettamaan uudelle henkilölle, kun lectus hyppäsi amerikkalaisten johtoon. Aika hieno suoritus, kun kaveri onnistui sinnittelemään ummikkona mid-warin puoliväliin saakka.

Brassissa puolestaan elettiin erikoisimpia hetkiä, joita ko. pelin parissa toistaiseksi olen elänyt. Hiili- ja rautamarketit olivat noin puolet pelistä tyhjinä siitäkin huolimatta, että molempia rakennettiin roimasti. Näin ollen rahaa paloi kasoittain. Itsekkin pyörin nollassa incomessa rautatievaiheeseen saakka eläen pelkällä lainarahalla. Toinen erikoisuus oli, että kanaalivaiheessa pisteitä itse kullekin kertyi vain 20:n molemmin puolin, kun aikaisemmissa peleissä haarukka on ollut 30-60 välillä. Vipuvartta kuitenkin kehittyi sen verran, että loppupisteet nousivat 190-120 välille, mikä vaikutti normaalimmalta.

Ainoa huonompi peli oli Space Walk, joka oli puoliksi uusi tuttavuus. Jostain syystä ei vaan nappaa. Tulee likaa Lotus mieleen.


Kellarin ulkopuolella pelattuja pelejä:
Callisto - yksi kerta riitti. Onko tämä se mihin Knizia nykyisin pystyy? Blokus on 100x parempi.
Toukon perhosproto - palaute annettu Toukolle
Settlers of Catan - kummipojan ja hänen veljiensä kanssa pelattu peli. Itseoikeutetusti kummipoika voitti.

Coast-to-Coast

Nonni, muutto Raumalta Espooseen on takana (melkein). Aika iso projekti tuommoinen on ja kovasti häiritsee harrastustoimintaa.

Jäähyväiset Raumalle heitettiin kirjastolla pelatulla Dominant Speciesillä. Mukana oli sintonicci ja anselmi. Mielenkiintoista oli muuten huomata, että aloitustilanne kolminpelissä oli epäsymmetrinen. Yksi pelaaja sai olla aivan rauhassa, kun kaksi muuta jo lähtökohtaisesti kähisivät keskenään. En tiiä pelattiinko väärin mutta ei ainakaan näillä tutkimisilla löydetty parempaakaan tietoa ohjeista.

Nyt toisella pelillä oli ehkä hiukan hajuja mitä pitäis yrittää tehdä tai välttää. Ongelmaksi tuossa pelissä vain tahtoo muodostua se, että vaiheita on edelleen niin pirusti ettei kaikkea millään muista ottaa huomioon. Tai jos muistaa, niin sitten ne hommat unohtuvat, kun päässä pyörii sata muutakin asiaa.Oma peli kaatui yhteen tällaiseen fataaliin unohdukseen pari kierrosta ennen loppua. Siihen asti olin ollut kohtuu hyvin iskuetäisyydellä sintonicista, joka kyllä pelasi mahtavasti koko pelin. Niin se on - yksi virhe ja se on laakista lappalainen.

Espoon päässä olen toistaiseksi ehtinyt käymään kertaalleen SLS:n kerhohuoneella pyörähtämässä. Nopeat Samarkandit vedettiin ansin säännöillä (jotka ilmeisesti olivat hieman vialliset). No kaikesta huolimatta peli oli erinomaisen hyvä. Ittelle tuli lähinnä mieleen sekoitus Aavikon Karavaaneja ja Menolippua. Ollakseen niinkin lyhyt kuin 45min, peli tarjosi mukavasti valintoja ja jätti mulle ainakin halun koittaa uusiksi. Ja kokeneemmalla porukalla (nyt mukana oli 3 aloittelijaa) homma menee kuulemma 30 minuuttiin. Eihän Samarkand nyt mitään Koben härkää ole mutta tälläiseksi pikaruuaksi todella maittava annos.

Täältä tähän.