maanantai 15. kesäkuuta 2009

Rauman Vesitorni 14.6.

Vesitornilla oli luvassa ainakin kunnon pelejä, sillä etukäteen oli puhetta ollut kolmikosta Agricola, Caylus, Le Havre. Näistä pöytään ensimmäisenä päätyi Agricola, jota pelaamassa olivat vesa, ari, paulikrista ja meitsi. Edellisen pelin tapaan mulla tuli K-pakasta lähtökäteen Weaver, jonka kautta päätin ilman muuta lähteä peliäni rakentamaan. Harmi vain, että puu blokattiin multa sen verran pitkään, etten saanut heti alussa lampaiden tarvitsemaa aitausta pystyyn, jolloin Weaverin täysi potentiaali jäi hyödyntämättä. Kun vielä muut onnistuivat harvinaisen hyvin blokkaamaan muutamalla kierroksella juuri ne tarvitsemani ruudut, meni alkupeli vähän räpiköinniksi. Schnaps Distiller kuitenkin auttoi porkkanan ilmestymisen myötä koneen käyntiin ja mahdollisti perheen kasvattamisen. Tässä vaiheessa arilla tosin oli jo sen  verran kova Bake Houseen (2 viljaa -> 10 ruokaa) perustuva kone rullaamassa, että vaikeaa oli päästä voittokamppailuun mukaan. Lopussa ari vetäisi vielä aika hävyttömät bonukset korteista (9+9), millä irtosi voitto. ari 37p, minä 32p, vesa ja pauli 26p, krista 16p.

Tämän jälkeen kaide alkoi Catanin Cities & Knigthsia opettamaan samalla, kun savari, vesa ja minä jäimme pitkästä aikaa Caylusta mylläämään. Edellisen illan super savari kaiveli vielä takaraivossa sen verran, että pelin aikana tuli useammalla kierroksella savarin peliä torpattua viskaalin avulla. Sitten jos ei savaria torpannut, pelasi itse kisällin etupeltoon ja siirti viskaalin riittävän kauas eteen. Näin onnistuin vähän ohjailemaan peliä. Vielä kun linnastakin sain aina sinne pelatessani kuninkaan suosion, peli luisti. Melkein loppuun asti menimme melko  lailla tasatahtia mutta pari kierrosta ennen loppua onnistuin repäisemaan parissa kierroksessa 40p kaulan päätyen lopulta 96 pisteeseen.

Harmittavan lähelle 100 pistettä pääsin. Tuo raja on vielä normaalissa pelissä rikkomatta. Hitaasti etenevässä kaksinpelissä ei tuo raja varmastikaan ole temppu eikä mikään mutta pelaamissamme peleissä viskaalia heitetään aika usein eteenpäin etupeltoon pelattujen kisällien turvaamiseksi ja (varsinkin loppupelissä) johtajien toimesta peliä joudutetaan.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Super Savari

13.6. oli lauantai, jolloin savarin olisi kannattanut pelata lottoa. Ilta aloitettiin Reiskalla, jota pelaamassa olivat savarin lisäksi maija, hyrsky ja minä. Minä rupesin melkein heti alussa pyörittämään Alien Toyshopin avulla 2xVP-myllyä. Mitä nyt välillä myin jotain ja sitten developpasin/settlasin muiden pelatessa ko. rooleja. 6-developeista lähdin Terraformin Guildia rakentamaan ja se kombottikin aika hyvin Terraforming Robotsin kanssa. Suoraviivaisen VP-pyörityksen seurauksena peli katkesi VP-chippien loppumiseen, minun kerätessä enemmistön. savari kuitenkin väänsi ittensä jollain ihme keinolla tasapisteisiin (56p) ja vei voiton suuremmalla käsikorttien määrällä. Voittaakseni, tuohon Alien Toyshopin kylkeen olisin tarvinnut toisen alien- tai geenimaailman, jottei myydessä olisi tarvinnut sitä Toyshopin korttia hävittää.

Reiskan jälkeen tikukin vielä tuli paikalle. Päätettiin sitten kokeilla Agricolaa viisinpelinä. Haastetta riitti, sillä hyrskyn oli lähdettävä töihin joten meillä oli vain 1,5h aikaa - aika vähän viisinpelille mielestäni. No eihän siinä sitten. Peli pelattiin sen kummemmin miettimättä ja ehdimme kuin ehdimmekin pyöräyttää matsin alusta loppuun. Käytössä oli K-pakka. Pikapeli teki sen, että itseltäni jäi occupationeista Weaver (2 lammasta tuottaa 1 ruuan jokaisen kierroksen alussa) huomaamatta. Löysin sen kädestäni vasta jossain 10. kierroksen paikkeilla. Jos tuon olisin aikaisemmin huomannut, niin se olisi ollut selvä suunnannäyttäjä pelille. Nyt mitään muuta vastavaa ei oikein mulla ollut, joten päädyin koittamaan power-pelaamista, eli hamstraan resursseja ja teen kaiken valmiiksi sitten kerralla. Ei se oikein 5-pelissä toiminut, sillä melkein kaikki muodostui pullonkaulaksi, kun niitä ei vain ehtinyt hankkimaan ajoissa. Lopputulokset olivat savari 44p, maija 42p, hyrsky 40p, minä 35p ja tiku 18p.

Tämän jälkeen jäimme savarin ja tikun kanssa kolmistaan pelaamaan pitkästä aikaa Fearsome Floorsia, jonka savari vei taas ja vieläpä ylivoimaisesti. tikulla kuoli kolme neljästä ukosta ja minullakin kaksi savarin viedessä kaikki nappulansa ulos. 

Kolme voittoa putkeen alkoi olla jo liikaa =) Onneksi vuorokausi oli juuri vaihtunut, joten meillä saattoi olla toivoa. Haastoimme savarin sitten vielä yhteen Reiska-matsiin, sillä revanssi oli pakko saada. Alku ainakin näytti hyvälle, sillä juurikaan parempaa Doomed World-aloitusta en olisi voinut toivoa. Käteen sattui nimittäin Lost Species Arc World, joka löysi tiensä pöytään heti ensimmäisellä kierroksella. Kun vielä muille ei Produce-Trade tuonut vastaavaa hyötyä kuin minulle, kuvion nimi oli selvä. Mulla oli lähes koko pelin ajan käsi limitissä ja Lost Species Arc Worldin jälkeen kaksi seuraavaa pöytäämääni korttia olivat molemmat 6-developpeja (Merchant Guild ja Alien Tech Institute). Lost Species ja Merchant Guild ovat yhdessä aika myrkyllinen kombo: Produce -> 4 lappua käteen, Trade -> 4 lappua käteen. Meinasin näin ollen heti perään jopa pöydätä kolmannenkin 6-develin (Galactic Federation) mutta päätin kuitenkin vain keskittyä noiden kahden aikaisemman suomiin mahdollisuuksiin ja monipuolistaa omaa engineä.

Ja tulihan se revanssi sieltä - piti vain odottaa sunnuntaita. Mulla 66p, tikulla 56p ja savarilla ~35p. Oli hyvin erilainen taktiikka kuin edellisessä pelissä, sillä tällä kertaa mulla oli VP-chippeinä vain 3 pistettä. Potti kertyi kokonaan arvokkaista korteista.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Lautapelaamisen joukkue-SM

Lauantaina 6.6 pelattiin Helsingissä lautapelaamisen joukkueiden Suomen mestaruudesta. Paikalla oli ympäri Suomea 14 joukkuetta. Itse olin kolmen turkulaisen (eerika, jarkko ja teppolainen) kanssa samassa tiimissä ja ainakin joukkueemme nimi oli hieno - The Servants of Cthurku.

Ennen turnausta sovimme mitä pelejä kukin pelaisi ja meikäläisen kohdalle osuivat Genial, Power Grid, Taivaan Pilarit ja Menolippu. Näistä Menolippu oli ainut, jota on tullut pelattua useammin kuin kolmesti (jos ei Genialin ~5 kaksinpeliä lasketa). Henkilökohtaiseksi tavoitteeksi näin ollen asetin, etten kertaakaan jäisi pöydässä viimeiseksi ja mukavana bonuksena olisi jos yhden pelin onnistuisin voittamaan.

1. kierros - GENIAL / DOMINION
Ensimmäiseen Genial-pöytään kanssani asettuivat ansi, cane ja iikka. Taas huomasi hyvin, kuinka valtavasti nelinpeli poikkeaa kaksinpelistä, sillä kahden oman vuoron välissä laudalla tilanteet ehtivät muuttua valtavasti. Peli eteni melko lailla tasatahtiin mutta hieman ennen puoliväliä tilanne jopa rupesi näyttämään kannaltani hiukan hyvälle. Parissa värissä mulla oli selvä kaula muihin ja muissa etenin jota kuinkin samaan tahtiin. Sitten kuitenkin kävi niin, etten saanut paikkoja Genialien luomiseen joten en päässyt täyttämään lautaa omilla laatoillani ja muut pääsivät rinnalle ja ohi. Tässä vaiheessa iikka näytti vahvimmalta voittajaehdokkaalta. Ainoastaan canelle punainen näytti tuottavan tuskaa ja pelatakseni ainakin hänet voittotaistelusta ulos vältin viimeiseen asti punaisen asettamista laudalle samalla, kun yritin blokkailla aukinaiset paikat. ansi taisi tehdä samoin. iikkaa cane ei kuitenkaan uhannut, joten hän pystyi huoletta pelaamaan omaa peliään ja aukaisemaan punaisia paikkoja. Lopulta iikka voitti, cane nousi vaikeuksista huolimatta kakkoseksi, minä olin kolmas ja ansi neljäs.

Toisena pelinä ekalla kierroksella pelattiin Dominionia, jossa koko kisaväen mielenkiinto tuntui kohdistuvan foorumilla Mr.Dominioniksi ristityn tryytyn suoritukseen. Meidän joukkueen osalta ensimmäinen kierros ei paljon herkkua tarjonnut: yksi kolmossija ja kolme nelossijaa (=5p).

2. kierros - POWER GRID / TRADERS OF GENOA
Toisella kierroksella oli vuorossa turnauspeleistä omassa arvoasteikossani korkeimmalle nouseva Power Grid. Tämä jos mikä olisi hieno voittaa. Vastus oli kuitenkin kova, kun vastaan tuli mikko, pillar ja timo ja vieläpä Ranskan kartalla, jota en koskaan ollut pelannut. Peliä voisi analysoida hyvinkin pitkälle mutta lopulta homma ratkesi kahteen asiaan:
1) Kukaan ei odottanut pillarin lopettavan peliä. Itselläni tämä kävi mielessä ja arvoinkin hyvin pitkään ostoksieni kanssa mutta lopulta päädyin laskelmissani siihen, että pillar jäisi yhden kaupungin päähän lopetusehdosta. Tuhlasin sitten rahani seuraavaa kiesiä ennakoidessani ja menetin mahikseni tosissani haastaa pillar. Tie-breakissa tosin olisin sitten hävinnyt parilla elektronilla mutta olisipahan mennyt jännemmäksi
2) Miksi en sitten itse ollut pillarin asemassa lopettamassa peliä? No syy on siinä, että sorruin ostamaan liian vähän voimaloita ja varsinkin kaksi ensimmäistä (2 hiiltä -> 1 kaupunki ja 2 hiiltä -> 2 kaupunkia) olisivat kaivanneet pikaisempaa kasvojenkohotusta. Yksi voimaloistani (3 roskaa - > 4 kaupunkia) pysyi pelissä alusta loppuun asti. Vaikka pääsinkin lähes koko pelin ajan ostamaan polttoaineet hyvästä positiosta, kustannustehokkuus ei ollut kovin hyvä ja siinä sitten pitkässä juoksussa hävisin ne muutaman kymmentä elektronia, jotka olisi tarvittu tilanteen kääntämiseen päälaelleen.

Lopulliset sijoitukset olivat pillar, minä, timo ja mikko.

Toisen kierroksen tiukin matsi nähtiin toisessa PG-pöydässä, jossa oli myös jarkko joukkueestamme. Peli venyi paljon muita pidemmäksi ja meni lopulta kaikkien neljän pelaajan kesken tie-breakiin, jossa voittajan ja neljänneksi sijoittuneen erotti vaivaiset 10 rahaa. Joukkueemme huono tuuri jatkui ja jarkko jätettiin tie-breakissa viimeiseksi.

Muutenkaan ei Cthurkun Palvelijoiden meno paljoa parantunut, kun Genoassa hävittiin kuulemma vähemmän kuin normaalisti =). Muista joukkueista Heittopusseilla pelit menivät puolestaan häkellyttävän hyvin joukkueen kaikkien jäsenten voittaessa omat pöytänsä tuoden joukkueellensa täydet 4x5p.

3. kierros - TAIVAAN PILARIT / NOTRE DAME
Pienen ruokatauon jälkeen mulla oli katedraalin rakennusurakan aika. Parhaan rakentajan tittelistä lähtivät kisaamaan kanssani mari, pyry ja ratsia. Mulla tuntui käyvän pelissä koko ajan tosi huono munkki, kun kaikki haluamani työläiskortit (rahaa tekevä puuseppä, savenvalajat ja kuvanveistäjät) menivät laudalle rakennusmestareilla noudettavaksi. En niitä sitten sieltäkään saanut, kun aina jonkun toisen rakennusmestari nostettiin pussista ennen mua. Osakseni jäi siis raapia kasaan pisteitä muurarilla, insinöörillä ja puusepillä. Kun vielä luostarista onnistuin nappaamaan muutamat mukavat pojot, niin pysyin jotenkuten kisassa mukana. Vimpalla kierroksella onni kuitenkin kääntyi ja sain ostettua pöydästä kellonvalajan, joka tuotti 2x4p. Harmi vain, että pyry oli laskenut omat rahansa väärin jolloin myös ratsia sai uruntekijän. Tämä johti siihen, että ratsia voitti 48p, minä kakkonen 47p, mari kolmas 46p ja pyry jäi sitten neljänneksi ~40p.

Yllättävän hyvin pystyin haastamaan ratsian, vaikka hänellä oli se rahaa tuova puuseppä, joka ainakin meikäläisen mielestä on aika mauttoman hyvä kortti. Kyseisen kortin saadessaan ei enää rahasta tartte huolehtia ja samalla kultaseppien käyttö pistetehtailuun muuttu hyvin kiinnostavaksi strategiaksi. Ehkä tähän eniten vaikutti istumajärjestys, sillä aloituspaikka oli koko koko ajan joko minulla tai pyryllä ja ratsia pelasi minun jälkeeni. Toisaalta mari joutui olemaan lähes koko pelin ajan aina kierroksen viimeinen ja siitä huolimatta veti kelpo pisteet.

Meidän pöytämme venyi kolmannen kierroksen ylivoimaisesti pisimmäksi peliksi. Pelasimme varmaan 30-60min pidempään kuin muut pöydät. Pelikin oli sitä myöten hyvin tiukka.

Kolmannella kierroksella joukkueemme paikka listan pohjalla vahvistui entisestään, kun tässä vaiheessa tuloksena oli 0-2-2-8 (voitot-2.sijat-3.sijat-4.sijat). Kärjessä Heittopussit ja Los Caballeros olivat jo ratkaisevan tuntuisella karkumatkalla taistelemassa koko turnauksen voitosta.

4. kierros - MENOLIPPU / THURN UND TAXIS
Viimeisen kierroksen peliä ei etukäteen ainakaan tarvinnut paljoa pähkäillä. Menolippua on tullut sen verran paljon höylättyä, että siinä ei voisi millään hävitä - eihän? Aloituskin näytti loistavalta, kun sain kouraani reitit Los Angeles - Miami (20p) ja Los Angeles - New York (21p). Strategiakin oli selvä - omat reitit valmiiksi etelän pitkiä (=arvokkaita) ratoja pitkin ja sitten vain nopea lopetus, sillä olisi epätodennäköistä että jollain olisi paremmat menoliput kädessään.

Homma etenikin täysin käsikirjoituksen mukaan mutta jostain ihme syystä jo lähes varmaksi voittajaksi mielessäni julistautuneena menin ahnehtimaan lisää menolippuja tilanteessa, jossa kukaan muukaan ei ollut nostanut niitä lisää. No kuraahan sieltä nousi 16 miinuspisteen edestä, jolloin ykköstila vaihtui nelossijaan kaikkien pelaajien ollessa aivan 100 pisteen tuntumassa. Kyllä harmitti oma hölmöily, kun viimeisellä mahdollisella hetkellä tein turnauksen ainoan isomman mokani. Tähän asti olin kuitenkin omasta mielestäni pelannut ilman suurempia virheitä ja taistellut joka pelissä viimeiseen asti voitosta. Näin oma tavoite jäi täyttymättä, kun hävisin yhden pelin (0-2-1-1).

YHTEENVETO
Oman joukkueen lopullisesta menestyksestä ei mulla tätä kirjoitettaessa ole tarkkaa tietoa, sillä kiiruhdin Menolipun päättymisen jälkeen pikavauhtia Rauman linikkaan. Heittopussit kuitenkin taisivat voittaa ja Caballerosit olivat kakkosia Lahtelaisten uudisasukkaiden noustessa kolmannelle sijalle. Myö kuulemma saatiin lohdutuspalkintoina hienot Monopolit. Oman kappaleeni osalta annoin teppolaiselle luvan etsiä sille uuden kodin.

Kokonaisuutena turnaus oli oikein hieno. Järjestelyt pelasivat, aikataulu piti yllättävän hyvin ja tunnelma mukava. Vaikka porukka pelasikin tosissaan, niin omasta mielestäni kaikilla oli kuitenkin sopiva pilke silmäkulmassa. Taso oli juuri niin kova kuin odotin. Jos ei halua hävitä, niin virheisiin ei juuri ole näissä peleissä varaa ja voitosta taistellakseen on pelattava hyvin. Toisin sanoen on treenattava, mitä ei tällä kertaa tullut tehtyä. Fyysistä kuntoakin tarvitaan, sillä tuommoinen 10h istuminen puuduttaa äkkiä ja ainakin mulla oli illalla takareidet ja perse aivan puhki. Hauskaa oli myös nähdä livenä tyyppejä, jotka tähän asti olivat olleet vain nickejä Lautapeliseuran foorumilla.

Moinen rypistys vaati tietysti terapeuttista palauttelua, joten seuraavana päivänä Rauman vesitornilla pelattiin kevyemmin sitten arin, paulin, savarin, hyrskyn ja kaiden kanssa vähän Bandua ja Doomia. Bandu tuntui silloisessa mielentilassa aivan loistavalta ja innostuin tosissaan.


Ainiin, turnauksen aikana tuli testattua myös toinen kevyempi peli Fits, joka oli ihan kelpo tetristä mutta todennäköisesti ei mitenkään erityisesti napannut.

Niin, tryytty… Hän oli omassa Dominion-erässään toinen.