Vieraskynässä - anselmi

Rolling, rolling, rolling

Jatketaan syksyllä alkanutta "Älä anna lähiblogisi kuolla" -kampanjaa. Pahoin kuitenkin pelkään, että adebisi ennen pitkään alkaa taas kirjoittaa. Viimeistään kun Secret Santa -paketti saapuu perille, on hänen pakko päästä leveilemään uusilla peleillään!

Viestin otsikko ei liity Country & Western musiikkiin, vaan noppavetoisiin peleihin, joita on Rauman kirjastolla jostain syystä tullut lyhyen ajan sisällä testattua lukuisia. Tuntuu kuin kaikissa parin viime vuoden aikana ilmestyneissä peleissä pitää olla noppa jollakin tavalla ympättynä mukaan mekaniikkaan. Hassua sinänsä, kun ottaa huomioon että muutama vuosi takaperin noppa oli lähes kirosana uusissa lautapeleissä. Ehkä asiat vain menee sykleissä.

Ensimmäinen testattava oli Quarriors, joka tiivistettynä on Dominionia nopilla. Pelaajalla on pussi, josta omalla vuorolla kaivetaan vakiomäärä noppia. Nopat heitetään ja nopista riippuen silmälukuina voi tulla eri määrä magiaa tai erilaisia öllömöhkiäisiä. Haluamiaan noppia voi laittaa sivuun tai uusia heiton korkeintaan kaksi kertaa. Heitoilla saadut öllömöhkiäiset hyökkäävät myötäpäivään muiden pelaajien pöydällä olevia öllömöhkiäisiä vastaan. Tappelut ratkeavat nopissa olevien hyökkäys- ja puolustusarvojen perusteella. Puolustavan pelaajan möhkiäiset joko torjuvat hyökkäyksen tai menehtyvät. Menehtyneet möhkiäiset siirretään pelaajan edestä hänen hylkykasaan. Hyökkäävän pelaajan möhkiäiset eivät menehdy hyökätessä. Nopista saadulla magialla pelaaja voi puolestaan hankkia uusia noppia. Uusien noppien silmäluvuissa on yleensä enemmän magiaa, parempia möhkiäisiä ja erilaisia taikoja, jotka antavat lisänoppia, uusia heittoja tai vahvistavat möhkiäisiä. Käytetyt nopat menevät aina pelaajan hylkykasaan. Pelin voittaa eniten pisteitä kerännyt pelaaja. Pisteitä saa kun onnistuu pitämään möhkiäisiä hengissä edessään kokonaisen kierroksen. Pistemäärä riippuu möhkiäisestä. Pisteytetyt möhkiäiset laitetaan vuoron alussa hylkykasaan ja pisteytyksen yhteydessä voi halutessaan poistaa hylkykasasta noppia. Kun nopat pussista loppuvat, sekoitetaan hylkykasassa olevat nopat takaisin pussiin. Peli päättyy, kun joku pelaajista saavuttaa tietyn pistemäärän tai kun myytävät noppalajit alittavat tietyn lukumäärän.

Dominioniin verrattuna Quarriors oli miellyttävämpi pelikokemus. En ole Dominionin suuri ystävä, mutta Domppaan verrattuna Quarriorsissa viehätti pelin sujuvuus. Noppien heittäminen on yksinkertaisesti nopeampaa kuin korttien kanssa plärääminen. Tarinan kaarta Quarriorsissa on kenties Dominioniakin vähemmän.

Seuraavaksi Sintonic kaivoi repustaan Troyesin. Testaajina minun ja Sintonicin lisäksi Lorean. Peli on yhdistelmä työläisten asettelua ja toimintojen suorittamista oikeaväristen noppien silmäluvuilla. Noppien suuremmat silmäluvut ovat yleensä hyödyllisempiä kuin pienemmät. Työläisten lukumäärän ja sijainnin perusteella pelaajat heittävät vuoron alussa yhtaikaa valkoisia (papisto), keltaisia (kauppias) ja punaisia (sotilas) noppia. Nopat asetetaan laudalla pelaajan alueelle. Vuorollaan pelaaja tekee yhden toiminnon samanvärisillä nopilla ja poistaa käytetyt nopat laudalta. Toimintojen avulla pelaaja voi asettaa työläisiään uusiin asemiin, tienata rahaa, hankkia vaikutusvaltaa tai kerätä voittopisteitä. Rahan avulla pelaaja voi omien noppien sijaan tai niiden lisäksi ostaa toisten pelaajien noppia. Vaikutusvallan avulla voi heittää noppia uudestaan tai muuttaa noppien silmälukuja. Peliä pelataan viisi kierrosta, jonka jälkeen on loppupisteytys. Kolmen ensimmäisen kierroksen alussa arvotaan uusi toimintokortti papisto-, kauppias- ja sotilasosioihin sekä eräänlainen hyökkäyskortti laudan alareunaan. Hyökkäyskortin ehdot suorittamalla kortti poistuu ja hankkeessa mukana olleet saavat voittopisteitä. Voimassa olevat hyökkäykset tulee torjua vuoron alussa yhteisvoimin, muuten pelaajat menettävät hyökkäyksestä riippuen asemia laudalla, rahaa tai vaikutusvaltaa. Hyökkäykset vaikuttavat yleensä pelaajiin eri tavoin, joten toisinaan yhteistyö kiinnostaa toisinaan taas ei. Loppupisteytykseen vaikuttaa pelaajille alussa jaetut pisteytyskortit, jotka paljastetaan muille pelaajille vasta pelin lopussa. Pisteytyskorttipakasta jaetaan yksi kortti jokaiselle pelaajalle. Pisteytyskortit kertoo mistä saa lisäpisteitä esim. tyyliin 6 rahaa pelin lopussa antaa 1 lisäpisteen.

Alkuun pelissä hieman kesti hahmottaa mitkä asiat vaikuttavat mihinkin. Erityisesti rahan ja vaikutusvallan käyttö tahtoi mennä välillä sekaisin. Testipelissä meillä oli pitkään voimassa hyökkäyskortti, joka söi kaikkien vaikutusvaltaa. Rahaa oli kuitenkin tarjolla runsaasti, joten toisten noppia ostettiin surutta pois. Tämä aiheutti harmia erityisesti viimeisellä kierroksella, kun muut pelaajat syytivät sinulle arvotonta rahaa vieden tärkeät toimintonopat mennessään. Peli päättyi lopulta Sintonicin selvään voittoon, vaikka hän joutui vaihtamaan strategiaansa pelin aikana. Kokonaisuutena Troyes on testatuista neljästä noppapelistä kiinnostavin.  Pelaaminen tapahtuu selkeästi noppien ehdoilla. Nopat eivät kuitenkaan ole pelkkä tuurielementti, vaan ohjaavat pelaajien päätöksiä tehokkaasti. Sopeutuminen ja luovien ratkaisuiden löytäminen annettujen noppien silmäluvuilla on avain voittoon.

Pari viikkoa myöhemmin oli aika laittaa kieli reippaasti poskelle, kun Sintonic levitti pöydälle King of Tokyon. Meidän lisäksi mukana testaamassa oli mk7 sekä kerhon uusin tulokas minotaur. Pelissä jokaisella on oma hirviö, jonka terveys on alussa 10. Pelinopan silmälukuina on 1,2,3,salama, sydän ja käpälä. Salama antaa pelissä käytettävää valuuttaa. Sydän lisää terveyttä. Käpälä vastaavasti heikentää kilpailevan hirviön terveyttä. Pelilauta on yksinkertaisesti kuva Tokiosta. 5-6 pelaajan pelissä käytetään myös laudalla olevaa Tokionlahtea. Tavoitteena pelissä on pysyä hengissä ja kerätä 20 voittopistettä. Pelin voittaa ensimmäisenä vähintään 20 pistettä kerännyt tai viimeisenä hengissä oleva hirviö. Vuorollaan pelaaja heittää kuutta noppaa ja heiton voi uusia korkeintaan kahdesti. Pisteitä voi kerätä heittämällä riittävästi samansuuruisia numeroita. Kolmella samalla saa numeron osoittaman määrän pisteitä. Jokainen ylimääräinen noppa samaa numeroa antaa lisäpisteen. Esimerkiksi heittämällä 5 kakkosta saa 4 pistettä (2+1+1). Lisäksi pisteitä voi kerätä hengailemalla Tokiossa. Kun onnistuu häätämään toisen pelaajan pois Tokiosta, voi mennä itse tilalle. Häätämällä toisen pois ja pysymällä Tokiossa kokonaisen kierroksen kerää pisteitä. Tokiossa hengailulla on kuitenkin hintansa. Heitetyt käpälät kohdistuvat aina hirviöön, joka roikkuu Tokion pilvenpiirtäjissä. Toisaalta Tokiossa oleva hirviö läimäisee käpälällään kaikkia kanssahirviöitä. Heitetyt sydämet parantavat omaa hirviötä, paitsi Tokiossa ne menevät hukkaan. Valuutalla pelaaja voi hankkia kortteja, jotka antavat lisäominaisuuksia kuten lisänoppia, suojia, lisäpisteitä, jne. Kortteja on tarjolla kolme kappaletta, mutta rahalla nekin voi uusia.

Ennen pelaamista olin lukenut Matt Draken (http://drakesflames.blogspot.com) arvostelun pelistä ja ensivaikutelma oli, että hohhoijaa taas yksi teinipojille suunnattu öllömöhkiäispeli lisää. Voi kun osasinkin olla väärässä. King of Tokyo on erinomainen esimerkki pelistä, jossa teema kannattelee peliä. Melkein tunsi roikkuvansa Tokion pilvenpiirtäjissä ja harmitteli muiden häirintää, kun yritit telmiä kaupunkia tasaiseksi. Pelissä voi ottaa isoa riskiä menemällä Tokioon heikossa hapessa, mutta todennäköisyydet puhuvat usein puolestaan. Meidän pelissä tämän sain tuntea nahoissaan minotaurin hirviö. Player elimination on keskeinen osa peliä, mutta koska peli kestää vain parikymmentä minuuttia se ei juuri haittaa. Loppua kohden peli tiivistyy ja meidänkin pelissä kaikilla kolmella vielä mukana olleella hirviöllä oli vahva mahdollisuus voittoon. mk7 ei kuitenkaan kyennyt 8 heitolla saamaan yhtä kolmosta, joten korjasin voiton seuraavalla vuorolla. King of Tokyossa ja Quarriorsissa on paljon samoja elementtejä, mutta King of Tokyossa teema on paremmin läsnä ja tekee pelaamisesta nautittavampaa. King of Tokyo on erinomainen lyhyt täytepeli ja ainoa kysymysmerkki on miten se kestää uudelleenpelaamista?

Viimeisenä testipenkissä oli Stefan Feldin suunnittelema noppavetoinen Castles of Burgundy. Pelissä  jokaisella on oma erilainen kartta, joka koostuu erivärisistä alueista. Alueet puolestaan koostuvat yhdestä tai useammasta kohdasta, joita peitetään alueen väriin sopivilla laatoilla. Jokaiseen kohtaan on merkitty silmäluku. Noppien silmälukujen perusteella laattoja hankitaan yhteisestä varannosta omaan varastoon ja toisaalta asetetaan omasta varastosta kohtiin aiempien laattojen viereen. Alueen valmistuessa siitä saa pisteitä. Suuremmat ja aikaisemmin valmistuneet alueet antavat paremmin pisteitä. Vuoron alussa pelaajat heittävät kahta noppaa. Noppien silmälukujen perusteella pelaaja tekee omalla vuorollaan kaksi toimintoa. Yleensä toiminto on joko hankkia laatta varastoon tai siirtää laatta kartalle. Kartalle vietäessä laatat usein antavat jonkin ylimääräisen toiminnon. Esimerkiksi laivalaatan asettaessaan pelaaja saa tuotelaattoja ja putoaa samalla vuorojärjestyksessä pykälän alaspäin. Muita toimintoja on muun muassa myydä tuotteita tai hankkia modifiointilaattoja, joiden avulla voi säädellä noppien silmälukuja. Tuotteita myymällä saa voittopisteitä ja rahaa. Rahan avulla voi ostaa laattoja yhteisestä varannosta ilman toimintoa. Peli koostuu 5 vaiheesta ja vaiheiden välillä yhteiseen varantoon asetetaan uudet laatat. Jokaisessa vaiheessa pelataan 5 kierrosta, joten pelaajalla on pelin aikana käytettävissä vähintään 50 toimintoa.

Pelissä pelaajien välinen vuorovaikutus syntyy yhteisen laattavarannon kautta. Oleellista on hankkia itselleen kriittiset laatat yhteisestä varannosta ennen kuin joku ehtii napata ne nenän edestä. Muiden peliä seuraamalla voi yrittää vaikuttaa siihen ettei kilpaile verissäpäin samoista laatoista. Huono noppatuuri vaikeuttaa elämää, varsinkin jos ei ole modifiointilaattoja käytettävissä. Pelimme eteni tasatahtia minun, Sintonicin ja mk7 vaihtaessa vuoronperää paikkaa keulilla. Loppupisteytyksessä pisteitä kertyi lähes 250, mutta voitin Sintonicin vain muutaman pisteen erolla. Vaikka peli oli tiukka, tuntui se hieman pasianssimaiselta. Troyesiin verrattuna nopat eivät ohjanneet peliä yhtä selvästi, koska laattatilanne omalla kartalla oli määräävä tekijä. Huonoilla heitoilla hankki mieluummin modifiointilaattoja tai myi tuotteita kuin hankki laattoja, jotka eivät sopineet suunniteltuihin karttapaikkoihin.

Loppuun vielä yhteenvetona oma suosikkijärjestys testatuista noppapeleistä: 1.Troyesin, 2.King of Tokyon, 3.Castles of Burgundy ja 4.Quarriors.

Warcon 2011

Mennyt kesä oli kohtuu hiljaista lautapelirintamalla, kun vapaa-ajan on treenit tahtoneet syödä. Mutta viimeinkin tapahtui jotain blogiinkin kirjaamisen arvoista, kun kävimme anselmin kanssa Warconissa, joka on Suomen lautapeliseuran järjestämä "virallinen" sotapelitapahtuma. En vielä omaa raporttiani ole ehtinyt kirjoittaa mutta anselmi ystävällisesti taas lupasi nostaa kirjoitusten tasoa lähettämällä kynänsä vierailulle. Tässäpä anselmin raportti conista, olkaa hyvät:

---

Ensimmäinen WarConini oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Aiempi sotapelikokemukseni on rajoittunut pääasiassa Memoir 44:seen, joten kokeneemmille pelaajille luvassa oli lähinnä helppoa tykinruokaa. Pelaamaan ehdin vain lauantaina, mutta onnistuin ujuttamaan tiukkaan aikatauluun kaksi testauslistallani jo pitkään ollutta peliä.

Aluksi vuorossa oli CC Ancients -turnaus, missä Marko antoi mainion oppitunnin pelistä ja kuinka sitä pelataan. Pelattava skenaario turnauksen alkukierroksissa oli Bagradas. Arvonnassa sain roomalaiset, joka on aloittelijalle kenties kiitollisempi puoli pelata. Kiitollisempi sen vuoksi, että karthagolaisilla on skenaariossa enemmän erilaisia joukkoja, ja näin ollen enemmän sääntöjä muistettavana.

Sääntöjen lukemisen perustella kuvittelin Karthagon norsuja erityisen vahvoiksi ja suhtauduin niihin varovaisella kunnioituksella. Nostin rintamalinjaa ja vedin keskustassa kevyttä jalkaväkeä pois parempien yksikköjen edestä odottamaan norsujen rynnistystä. Oikealla Karthago kävi ärsyttämässä joukkojani kevyen jalkaväen keihäillään. Nostin oikeaa sivustaa ja vastasin samalla mitalla aiheuttaen mukavasti tappioita. Karthago veti tappiota kärsineet joukkonsa parempaan suojaan ja kävi kovaan rynnistykseen keskeltä norsuillaan ja oikealta ratsuväellään. Norsujen mylvintä päättyi huonosti. Vastaiskussa heitin lähes yksinomaan kypäriä ja keskustan johtajan ansiosta ne laskettiin Karthagon tappioiksi. Kolme norsuyksikköä luhistui kuolleena taistelutantereelle. Oikealla sivustalla Karthago menestyi paremmin lyöden yhden roomalaisjalkaväen ja hajottaen muiden tuet. Pelitilanne oli Roomalle 3-1.

Menestyksestä huumaantuneena jatkoin aggressiivista linjaa. Hyökkäsin oikealla sivustalla, vaikka joukot olivat huonosti organisoituneina. Tämä kostautui Karthagon lyödessä kovaa takaisin nujertaen osan oikean sivustan kevyestä jalkaväestä ja apujalkaväestä. Jäljelle jääneet yksiköt yritin pelastaa keskustaan vahvempien yksiköiden suojaan. Oikea sivustani oli kuitenkin käytännössä halvaantunut ja Karthago onnistui napsimaan heikentyneitä joukkoja kuin kypsiä marjoja. Pelitilanne taisi tässä vaiheessa olla Karthagolle 4-6.

Tilanteen rauhoituttua oikealla siirsin pelin painopisteen vasemmalle, jonne pääosa kädessä olevista korteistani oli. Siirsin toisen keskustan johtajista oikeaan sivustaan. Seuraavalla vuorolla hyökkäsin Karthagon kevyen ja warrior-jalkaväen kimppuun vahvalla erikoiskortilla. Tällä kertaa nopat eivät kuitenkaan olleet suosiollisia ja sain aikaiseksi vain vähäisiä tappioita. Karthago pelasi vastaiskukortin tuhoten kaksi roomalaisyksikköä. Peli päättyi Karthagon voittoon 4-8.

Pelkästään yhden pelin perusteella voi todeta, että CC Ancients on erinomainen peli. Peli vaatii enemmän strategista suunnittelua kuin Memoir 44, koska linjasta irtautuneet joukot ovat vastustajalle helppoja pisteitä. Lisäksi johtajat ovat merkittävä apu joukoille ja niiden tehokas käyttäminen on tärkeää. Pelin lisäominaisuuksista huolimatta peliaika on Memoir 44:n luokkaa.

Alkupalan jälkeen siirryin päivän pihviin, eli Britanniaan. Arvonnassa sain keltaisen. Koska keltainen on aloittelijalle vaikea väri, päätimme vaihtaa keken kanssa värejä. Pelasin siis vihreää, eerom sinistä ja Vesa (?) punaista. Keken ohjaissa peli lähti nopeasti käyntiin. Ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, oli roomalaisten keltainen vyöry pyyhkäissyt yli Britannian vieden mukanaan suuren osan belgeistä ja briganteista. Kyllä walesilaisilta taidettiin retorisesti kysyä haluavatko he alistua, johon katsoin parhaaksi vain nyökyttää päätäni toivoen että kartalle jäisi edes yksi vihreä laatta.

Peliä pelasin ilmeisesti niin kuin sitä vihreällä pitääkin, eli passiivisesti puolustaen. Roomalaisten poistuttua 5.kierroksen lopussa jäi kartan eteläosaan paljon tyhjää tilaa, jota olisin voinut walesilaisilla vallata enemmänkin. Pelkäsin kuitenkin, että irlantilaiset hyökkäävät selustaan ja tyydyin luomaan vain vasallialueen lähelle Yorkia. Yritin vallata eteläisiä alueita juuteilla, mutta passiivinen pelaaminen walesilaisilla teki juuteista sakseille helpon heimon tuupata mereen.

Myöhemmin pelissä yritin tanskalaisilla kerätä pisteitä parhaani mukaan. Jotenkin epähuomiossa kuitenkin suuntasi valtaukseni liiaksi pohjoiseen enkä päässyt keräämään parhaita mahdollisia pisteitä. Huonosti suunnatut valtaukseni hyödyttivät erityisesti punaista ja haittasivat sinistä. Sininen läimittiinkin pelissä oikeastaan vähän puolivahingossa siihen kuntoon, että eerom järjesti itselleen ajankulua pelaamalla toista peliä viereisessä pöydässä. Vasta lopussa hän pääsi normanneilla takaisin pelipöytään, mutta silloin peli oli jo hänen osaltaan ratkennut. Lopputulos punainen 247pistettä, keltainen 240 pistettä, vihreä 217 pistettä ja sininen 130 jotain pistettä. Suoritukseni oli ilmeisesti täydellinen keskiarvo pisteistä mitä yhdellä värillä keskimäärin saa kerättyä.

Pelikokemuksena Britannia oli kaksijakoinen. Peliä voisi kuvailla raskaansarjan versioksi Smallworldistä. Itse en ole Smallworldin erityinen ystävä, mutta Britannia oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus. Teema ja pelin historiallinen ulottuvuus tekevät siitä kiinnostavan. Peli kuvastaa hyvin kuinka eurooppalaiset heimot ovat vuoronperään käyneet Brittein saarilla ryöväämässä kuin lomamatkalla konsanaan. Pelin pituus (meidän peli 4,5 tuntia) tekee pelistä kuitenkin hieman puuduttavan. Vihreä väri ehkä lisää tätä puuduttavuutta, koska sillä pääasiassa pidetään tiukkoja puolustuslinjoja. Muilla väreillä on enemmän aaltoilua pelin kuluessa. Tiivistettynä, 3-4 kierrosta lyhyempänä, Britanniaa pelaisi varmasti useamminkin.

Kiitokset järjestäjille ja kanssapelaajille hienosta conista.

Kulttuurishokkeja

Kolmen kuukauden pimento katkeaa nyt.

Tässä kun kolmannen kerran reilun vajaan neljän vuoden sisään on muuttanut, niin huomaa, että kyllä se lautapelikuvioiden uudelleenmuotoilu vain oman aikansa ottaa. Puhutaan ehkä noin 6-12 kuukaudesta.

Aikoinaan TKK:lla opiskellessa meille muodostui oma peliporukka, joka toimi samalla ponnahduslautana koko harrastukselle. Sitten oli edessä muutto Kuopioon ja kaverit jäivät pääkaupunkiseudulle. Muutto kotikaupunkiin oli kuitenkin ehkä kaikkein helpoin siirtyminen toistaiseksi, sillä itsellä oli luonnollisesti jo valmiit sosiaaliset kuviot tiedossa. Lisäksi Kärmeksen välitön ja avoimen vastaanottavainen meininki takasi sen, että peliseuraa myös pahimman luokan gamer's gameihin löytyi. Pian tie vei kuitenkin Raumalle, jossa pudottiin lähes totaaliseen lautapelityhjiöön ja näin oli pakko alkaa etsimään pelikavereita seuranhakuilmoituksilla ja kadulla vastaantulijoita pelipöytään haastamalla. Kuukausien vieriessä porukkaa alkoi löytymään jopa niin paljon, että vuoden kuluttua pelikerhon perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Homma meni vieläpä niin hyvin putkeen, että nykyään Raumalla toimii varsin vireä joskin vielä toistaiseksi vain muutaman aktiivin varassa pyörivä lautapelikerho.

Nyt sitten keväällä tuli eteen paluu piäkaupunkiin. Siirtymä osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin odotin. Toki totaaliselta tyhjiöltä on pelastanut Lepuskin pelikerho, jossa on tullut vierailtua aina kun vain on ehtinyt (enimmäkseen Eclipseä mehustelemassa). Mutta legendaariset sessiot kuitenkin vielä puuttuvat, sillä Lepuskin neljän tunnin kerhossa ei kaikkea ehdi ja osa vanhoista pelikavereista on häippäissyt toisiin maisemiin. Jälkeenjääneidenkin kalenterit tuntuvat olevan tätä nykyä kovin täynnä. Jotenkin tilanteen koomisuutta kuvaa hyvin se, että saimme alkuperäisellä porukalla pelit taas kasaan tällä viikolla, mutta ei suinkaan etelässä vaan Kuopiossa, jonne kaikki vain sattumalta reissuillaan osuivat yhtä aikaa. Millekään raskaille peleille ei kuitenkaan ollut aikaa mutta pöydässä fiilis oli hyvin nostalginen. Tällä viikolla väännettiin kolme erää El Grandea, pari Carcassonne: Kivikautta ja yksi Twilight Struggle. Olin vissiin sen verran innoissani vanhasta porukasta, ettei keskittyminen riittänyt yhteenkään voittoon. Kakkossijoja sen sijaan tuli senkin edestä.

Mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa peliporukkaakin ala löytymään, kun on kaiken muun ylimääräsen järjestelyn yms. härdellin tässä saanut hoidettua ja elämä asettuu kunnolla uusiin uomiinsa.

Lopuksi vielä mainitsemisen arvoinen juttu:
Viime viikolla tuli tehtyä ennakkoluuloton temppu. Pakkasin nimittäin kertausharjoitukseen mukaan minigrip-pussiin Carcassonne: Kivikauden. Lainkaan ei ollut hajua kertauksen aikatauluista ja ohjelmasta mutta jotenkin ihmeen kaupalla kaiken säpinän keskellä löytyi aikaa pelata jopa puolentusinaa erää. Lopussa porukka alkoi jo sen verran hyvin taitamaan pelin, että viimeisessä jäin jopa toiseksi =) (tästä alkoikin sitten voitoton putki, joka on tällä hetkellä 8 pelin mittainen eikä ole vieläkään katkennut). Putkeen sisältyy myös erä Through the Agesia, jonka timon peijooni vei. Tuosta pelistä mieleen jäi opetus, että James Cook tulee pöytään II. aikakaudella. Tähtäsin nimittäin alusta asti Cookiin ja raivolla kolonisoin kaikki uudet alueet. Muistelin kuitenkin kyseisen leaderin tulevan peliin vasta III. aikakaudella ja näinpä nappasin II. kauden alussa Newtonin itselleni. Kyllä harmitti, kun hetkeä myöhemmin kortti, jonka varaan koko pelini olin pelannut, lipui ohi.

Eclipse

Niin se menee, että voi joskus löysäläiselläkin olla kiireitä. Näin on blogin päivittämiset ja pelailut jääneet harmittavan vähälle.

Intoa on kuitenkin ollut ja tässä sitä katsellaan päivin ja öin unia tulevasta Eclipsen julkaisupäivästä. Eipä muista milloin olisi ollut näin innostunut jostain pelistä. Melkein taidetaan joutua palaamaan vuoteen -92, kun 10-vuotias pikkumies mehusteli SNES:iä ja Zelda III:sta Nintendo-lehdestä. No ehkä sitä vielä pikkusen paremmin pysyy housuissaan, kun ei ainakaan toistaiseksi ole piirtänyt kaikkia vihkoja täyteen pelihahmojen kuvia =)

Eclipsea tuli siis testattua Helconissa 2010 ja silloin se nousi heti odotuslistalle. Odotusten kasvamisesta saa kuitenkin kiittää/syyttää pari viikkoa sitten Leppävaaran kirjastolla pelattua toista Eclipse-matsia. Pelikertojen välissä vierähtäneiden kuukausien aikana oli varmistunut, että Lautapelit.fi julkaisee Eclipsen syksyllä 2011 ja pelin suunnitelitjakin olivat sen myötä tarttuneet taas entistäkin suuremmalla tarmolla työstöhommiin.

Vaikutuksen tekivät niin eteenpäin mennyt ulkoasu kuin uudet peliä selvästi parantaneet diplomatiasäännöt sekä tarinan kannalta mielenkiintoiset supernovaruudut. Erityisen suuren vaikutuksen kuitenkin teki pelin ilmeinen tasapaino, josta ei vielä ensimmäisellä kerralla saanut oikein otetta. Itse nimittäin pelin alussa en päässyt lainkaan levittäytymään, kun huomasin olevani vihamielisten Ancientsien ympäröimä. Siinä sitten muut saivat melkoisen etumatkan. Luulin jo pelin olleen pelattu, mutta ei. Alieneita vastaan taisteleminen toi mainetta (=voittopisteitä) ja onnistuin samalla löytämään uutta teknologiaa, joka auttoi meikäläisen taas peliin mukaan. Lopulta hävisin voiton vain yhdellä pisteellä sijoittuen kolmanneksi (pisteet 44-43-43-36-XX-XX).

Kerrankin tuntuisi käsissä olevan peli, joka ei oikeasti suosi vain yhtä strategiaa. Meikäläinen oli kovin sotaisalla linjalla ja pärjäsin hyvin pasifististeja vastaan. Hyvä hyvä. Monesti onkin peleissä ärsyttänyt se, että väkisin pakotetaan tiettyyn muottiin jos voitosta haluaa taistella.

Toinen loistava piirre Eclipsessä on sen kevyt mekaniikka. Vaikka informaatiota ja sivilisaation tilaa kuvaavia erilaisia mittareita on useampia, on niiden ylläpitäminen ja tuotannon seuraaminen äärimmäisen helppoa. Helppous johtuu lähinnä siitä, että monet osista liikkuvat pelin aikana vain kertaalleen eikä niistä tartte enää sen jälkeen murehtia. Tämän seurauksena suurin osa peliajasta kuluu päätöksien tekemiseen eikä nappuloiden siirtelyyn tai päässälaskuihin.

Paljoa ei pahaa sanottavaa pelistä löydä. Toivotaan projektin lopun menevän hyvin ja pelin saavan loistavan vastaanoton Essen 2011 -pelimessuilla. Henkilökohtaisesti uskon, että Eclipsellä on todella mahdollisuus tehdä suomalaista historiaa ja nousta jopa kansainvälisesti tunnustetuksi peliksi.

---

Muuta:
Eclipsen lisäksi ainoa toinen maaliskuun aikana pelattu peli on yksi harjoituserä Small Worldia mutta siitä ei sen enempää.

Lisäksi kirjoitin loppuun Twilight Strugglen arvostelun, joka oli jäänyt roikkumaan jostain viime vuodelta. Klicken Sie hier, bitte!

Kellarin möröt

Kylmät kelit hellivät lautapelaajia. Kerrankin kaupunkilainen saa säästä tekosyyn sulkeutua sisätiloihin. Tammi-helmikuun niukkaa pelimäärää koitettiin hiukan korjata viikko takaperin, kun sulkeuduimme viikonlopuksi erääseen Vammalalaiseen kellariin. mikkokin lauantai-illalla tullessaan naureskeli, että loistavasta kelistä huolimatta pihalla ei näkynyt mitään merkkejä elämästä, ei edes jalanjälkiä.

Tunnelma oli tiivis ja ilma käsinkosketelvaa, mutta pelit laadukkaita (yhtä lukuun ottamatta):
Troyes
Brass
Twilight Struggle
Entdecker
Aavikon Karavaanit
Space Walk
Glen More

Näistä Entdecker oli ainoa kokonaan uusi tuttavuus. Ihan kiva peli, mutta jotenkin tuntui, että aika on jo ajanut pahasti ohi. En tiedä miten se on mahdollista, sillä saman aikakauden ja jopa vanhemmista peleistä löytyy todella hyvin aikaa kestäneitä tapauksia. No joka tapauksessa aika kului kohtuullisesti ja peli itsessään toimii ihan ookoo. Teema varmaan oli pelin parasta antia, sillä löytöretkeilyssä on hohtoa ja uuden löytämisen jännitys välittyi hyvin.

Twilight Strugglen onnistuin taas opettamaan uudelle henkilölle, kun lectus hyppäsi amerikkalaisten johtoon. Aika hieno suoritus, kun kaveri onnistui sinnittelemään ummikkona mid-warin puoliväliin saakka.

Brassissa puolestaan elettiin erikoisimpia hetkiä, joita ko. pelin parissa toistaiseksi olen elänyt. Hiili- ja rautamarketit olivat noin puolet pelistä tyhjinä siitäkin huolimatta, että molempia rakennettiin roimasti. Näin ollen rahaa paloi kasoittain. Itsekkin pyörin nollassa incomessa rautatievaiheeseen saakka eläen pelkällä lainarahalla. Toinen erikoisuus oli, että kanaalivaiheessa pisteitä itse kullekin kertyi vain 20:n molemmin puolin, kun aikaisemmissa peleissä haarukka on ollut 30-60 välillä. Vipuvartta kuitenkin kehittyi sen verran, että loppupisteet nousivat 190-120 välille, mikä vaikutti normaalimmalta.

Ainoa huonompi peli oli Space Walk, joka oli puoliksi uusi tuttavuus. Jostain syystä ei vaan nappaa. Tulee likaa Lotus mieleen.


Kellarin ulkopuolella pelattuja pelejä:
Callisto - yksi kerta riitti. Onko tämä se mihin Knizia nykyisin pystyy? Blokus on 100x parempi.
Toukon perhosproto - palaute annettu Toukolle
Settlers of Catan - kummipojan ja hänen veljiensä kanssa pelattu peli. Itseoikeutetusti kummipoika voitti.