keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Vuoden 2011 ekat pelit

Vuodenvaihde meni kivasti pelatessa kuusinpeliä Carcassonnea miljoonalla lisäosalla. Päälle höystettiin pari erää For Salea samalla porukalla (maija, maria, anna, dave, jani ja minä). Carcassonnessa tuli trubaduuriin isänniltä (anna ja jani) mutta For Salessa näytin molemmissa erissä närhet.

Seuraavana päivänä tahtoi tuo koistinen vaivata mutta silti saimme anselmin ja typokon kanssa Shoguni-matsit pystyyn. Siinäpä nähtiinkin jännät tilanteet lopussa:

1) Olin hyökkäämässä anselmin linnaprovinssiin ylivoimalla 7-4. Sitä ennen oli kuitenkin vuoro typokolla, joka hyökkäsi neljällä äijällä anselmin 8-9 äijää vastaan sillä seurauksella, että anselmilla jäi 4-5 torniin. No hävisin tietysti taistelun. No ei se mitään
2) Vuoden lopussa talonpojat nousivat kapinaan alueella, jossa minulla oli linna ja 6 äijää sitä puolustamassa. Varma nakki ajattelin, mutta jälleen vuoro oli ensin typokolla, joka otti oikein kunnolla revolttia niskaan. Heittäen 4+4+5 vihreää kuutiota torniin. No tietty ne sinne suurelta osin imeytyivät ilmestyen sitten meikäläisen vuorolla sieltä taas näkyviin. Talonpojat valtasivat "vahvasti" puolustetun linnani vieden meikältä 5 pointsia.

Jäin Lopulta viimeiseksi häviten voittaja anselmille 4p ja typokolle 3p. Aika leksa loppuratkaisu kuitenkin.

Sunnuntaina vielä jatkettiin mikon kanssa BattleLore-kampanjaamme. Ykkösskenun uusinnassa otin vehvan revanssin pistein 7-0. Toinen matsi meni jatkoerille saakka, kun emme saaneet kahden pisteen eroa aikaiseksi. Mulla oli kyllä 6-5 tilanteessa pari ottelupalloa, jotka mikko onnistui ihmeen kaupalla selvittämään. Lopulta mikko vei 7-9.


Muuta:
Nyt on BGG:ssä mielenkiintoinen Microbadge of the Month -äänestys, kun on oma lätkä mukana.

Ei kommentteja: