torstai 31. maaliskuuta 2011

Eclipse

Niin se menee, että voi joskus löysäläiselläkin olla kiireitä. Näin on blogin päivittämiset ja pelailut jääneet harmittavan vähälle.

Intoa on kuitenkin ollut ja tässä sitä katsellaan päivin ja öin unia tulevasta Eclipsen julkaisupäivästä. Eipä muista milloin olisi ollut näin innostunut jostain pelistä. Melkein taidetaan joutua palaamaan vuoteen -92, kun 10-vuotias pikkumies mehusteli SNES:iä ja Zelda III:sta Nintendo-lehdestä. No ehkä sitä vielä pikkusen paremmin pysyy housuissaan, kun ei ainakaan toistaiseksi ole piirtänyt kaikkia vihkoja täyteen pelihahmojen kuvia =)

Eclipsea tuli siis testattua Helconissa 2010 ja silloin se nousi heti odotuslistalle. Odotusten kasvamisesta saa kuitenkin kiittää/syyttää pari viikkoa sitten Leppävaaran kirjastolla pelattua toista Eclipse-matsia. Pelikertojen välissä vierähtäneiden kuukausien aikana oli varmistunut, että Lautapelit.fi julkaisee Eclipsen syksyllä 2011 ja pelin suunnitelitjakin olivat sen myötä tarttuneet taas entistäkin suuremmalla tarmolla työstöhommiin.

Vaikutuksen tekivät niin eteenpäin mennyt ulkoasu kuin uudet peliä selvästi parantaneet diplomatiasäännöt sekä tarinan kannalta mielenkiintoiset supernovaruudut. Erityisen suuren vaikutuksen kuitenkin teki pelin ilmeinen tasapaino, josta ei vielä ensimmäisellä kerralla saanut oikein otetta. Itse nimittäin pelin alussa en päässyt lainkaan levittäytymään, kun huomasin olevani vihamielisten Ancientsien ympäröimä. Siinä sitten muut saivat melkoisen etumatkan. Luulin jo pelin olleen pelattu, mutta ei. Alieneita vastaan taisteleminen toi mainetta (=voittopisteitä) ja onnistuin samalla löytämään uutta teknologiaa, joka auttoi meikäläisen taas peliin mukaan. Lopulta hävisin voiton vain yhdellä pisteellä sijoittuen kolmanneksi (pisteet 44-43-43-36-XX-XX).

Kerrankin tuntuisi käsissä olevan peli, joka ei oikeasti suosi vain yhtä strategiaa. Meikäläinen oli kovin sotaisalla linjalla ja pärjäsin hyvin pasifististeja vastaan. Hyvä hyvä. Monesti onkin peleissä ärsyttänyt se, että väkisin pakotetaan tiettyyn muottiin jos voitosta haluaa taistella.

Toinen loistava piirre Eclipsessä on sen kevyt mekaniikka. Vaikka informaatiota ja sivilisaation tilaa kuvaavia erilaisia mittareita on useampia, on niiden ylläpitäminen ja tuotannon seuraaminen äärimmäisen helppoa. Helppous johtuu lähinnä siitä, että monet osista liikkuvat pelin aikana vain kertaalleen eikä niistä tartte enää sen jälkeen murehtia. Tämän seurauksena suurin osa peliajasta kuluu päätöksien tekemiseen eikä nappuloiden siirtelyyn tai päässälaskuihin.

Paljoa ei pahaa sanottavaa pelistä löydä. Toivotaan projektin lopun menevän hyvin ja pelin saavan loistavan vastaanoton Essen 2011 -pelimessuilla. Henkilökohtaisesti uskon, että Eclipsellä on todella mahdollisuus tehdä suomalaista historiaa ja nousta jopa kansainvälisesti tunnustetuksi peliksi.

---

Muuta:
Eclipsen lisäksi ainoa toinen maaliskuun aikana pelattu peli on yksi harjoituserä Small Worldia mutta siitä ei sen enempää.

Lisäksi kirjoitin loppuun Twilight Strugglen arvostelun, joka oli jäänyt roikkumaan jostain viime vuodelta. Klicken Sie hier, bitte!

Ei kommentteja: