Sivilisaatioita ja presidenttejä

Seuraavassa pikku raportit ja ensitunnelmat Rise of Empiresistä ja 1960: The Making of the Presidentistä.

---

Rise of Empires:

Viime lauantaina kirjastolla otettiin eeron ja arin kanssa tyypit Wallacen Rise of Empiresistä. Uskallettiin tarttua haasteeseen kirjaston rajallisessa aikaikkunassa, sillä ohjeissa lupailtiin että sivilisaatiot ehtisivät saavuttaa loistonsa n. kolmessa tunnissa. Liikutaan siis täysin eri maailmassa Civilizationiin tai Through the Agesiin verrattuna.

Pelistä sen verran, että RoE:ssa on käytössä kartta mutta pelaajat ovat ennemminkin vaeltavia johtajia, sillä oman kansansa voi milloin tahansa hylätä ja aloittaa uuden mistä päin maailmaa tahansa. Kansan rakentamat kaupungit ja ihmeet sekä kehittämät keksinnöt kuitenkin säilyvät tuottamassa voittoon tarvittavia pisteitä johtajalleen, vaikka hän alamaisensa hylkäisikin. Valloitetut alueet ja niistä saatava hyöty tietysti menetetään.  

I. Aikakausi 

Kaikkien kansat aloittivat köyhinä ja piskuisina. Ensimmäisenä Välimeren syvänteistä maailmankartalle ryömivät eerolaiset. Kohta perässä laskeutuivat arilaiset vuorilta Pyhään maahan. Kauaa he eivät kuitenkaan ehtineet olostaan nauttimaan, sillä meikäläiset purjehtivat salaisilta saarilta rantaan ajoivat arilaiset pois. Ensimmäisen aikakauden loppupuoliskolla tilanne ei juurikaan muuttunut muuten kuin kehitys kehittyi ja arilaiset keksivät kalenterin, eerolaiset tiet ja meikäläiset terävän keihään.  

II. Aikakausi 

Heti toisen aikakauden alkajaisiksi huomasimme, että jumalat olivat rankaisseet kaikkia kansoja liiankin kovalla kädellä (eikä muuten jäänyt ainoaksi rankaisuksi pelin aikana). Kenellekkään ei nimittäin oltu muistettu antaa ensimmäisen aikakauden alussa matkaan lainkaan kultaa tai muita resursseja, joita olisi tarvittu kaupunkien rakentamiseen tai kaupankäynnin välineeksi. Siitä huolimatta militaristic expansionistit eli meikäläiset lähtivät navigaation keksimisen myötä ensimmäisenä merta uhmaamaan ja löysivät tiensä Uuteen Maailmaan. Laivarottien mukana sinne matkasivat myös eerolaiset leviten pohjoiseen jättäen meikäläisille etelän. arilaiset puolestaan löysivät silkkitien ja thai-hieronnan idästä. Meikäläisten aika meni merillä seilatessa ja palkkasotureita värvätessä. Eerolaiset ja arilaiset sentään solmivat diplomaattisuhteita keskenään.

 

III. Aikakausi 

Meikäläiset kun oli viettänyt tähän asti pari tuhatta vuotta sotien ja muut jo virittelivät avaruusohjelmiaan, oli viimeinkin aika panostaa kulttuuriin. Kansakunnan terävimmät päät löivät yhteen ja tuloksena syntyivät - TADAA!... tykit. Sentään televisiosta päästiin seuraamaan kehitystä, kun eerolaiset ampuivat sputnikin kuuhun ja pelasivat jalkapalloa maankamaralla. Ei tainnut olla voittajasta epäselvyyttä, kun kerran avaruuteenkin asti pääsivät. Arilaisten kaupunkikulttuuri pääsi toiselle sijalle ja meikäläiset saivat painua pylväikköön ja istua miekkaan.

 

Peli jäi historiaan eniten sääntövirheitä sisältäneenä pelinä. Ei siten vielä uskalla lopullista arviota pelistä antaa mutta lupauksia kasin arvosanasta on ilmassa. Pelataanhan nyt ensin ainakin yksi peli oikeilla säännöillä. Joka tapauksessa mielenkiintoinen sekoitus sivilisaatiopeliä ja El Grande-tyyppistä aluehallintaa on kyseessä. Ehkä sivilisaatiopeli tulee erityisesti siinä esiin, ettei aluehallintataisteluun osallistuminen ole välttämätöntä.

---  

1960: The Making of the President: 

Nixon vai Kennedy? Siihen kysymykseen lähdimme rokulipäivänä mikon kanssa etsimään vastausta.  

Kampanjan ensimmäiset viikot molemmat ehdokkaat viettivät lähellä omia kannattajiaan. Nixon (mikko) reissasi lännessä ja Kennedy (meitsi) idässä. Salakavalasti Nixon hurmasi valtakunnallisen median puolelleen ja pääsi siten helposti murentamaan Kennedyn asemaa idässä. Harvardin kasvatti Kennedy kuitenkin oli täyttä rautaa oikeista asioista puhuttaessa ja sai sitä kautta vauhtia kampanjalleen. Erityisen hyvin argumentointikyvyt tulivat esiin 6. viikon televisioväittelyssä, jonka Kennedy vei puhtaasti 9-0. Ja kas kummaa tilanne oli jälleen täysin auki. 

Vaaleihin oli enää pari viikkoa ja kampanjoiden viimeiset rutistukset alkoivat. Vielä viikkoa ennen vaaleja Kennedy näytti marssivan Valkoiseen taloon riemusaattueessa, kun itä, etelä ja keskilänsi olivat kaikki hänen vahvaa kannatusaluettaan. Viimeisellä viikolla Nixon kuitenkin teki sen, mihin kukaan ei uskonut - käytti pikkukaupungin charmiaan New Yorkissa ja samalla voitti talouslupauksillaan koko idän puolelleen. Samanaikaisesti Kennedy epäonnistui Nixon-median Kaliforniassa.  

Vaalipäivänä valitsijamiehet menivät Nixon 274 - Kennedy 263. Kennedykannattajien kannalta ratkaiseva virhe kampanjassa oli Nixonin hallitsemaan Kaliforniaan meneminen, sillä osavaltion 32 valitsijamiestä ei suinkaan ollut se vaa'ankieli vaan jokin pienempi 6-8 valitsijamiehen osavaltiokin olisi riittänyt kääntää puolelleen.  

The Making of the President jos mikä oli herkkua. En tiedä vaikuttiko Twilight Struggle -tausta jotain mutta presidenttipeliin tuntui pääsevän jo heti ensimmäisellä yrittämällä todella hyvin mukaan. Nyyppäkynnys ei siis ole näissä usein toisiinsa verratuissa peleissä aivan yhtä iso. Komponenttien puolesta (kuutiot vs. counterit) voiton vie The Making of. Teema ja ahdistuskerroin puolestaan ovat Twilight Strugglen puolella. 

Tästä tuli suoraan yksi henkilökohtaisista suosikeista mutta ei nyt vielä yhden pelin jälkeen ihan listan parhaille paikoille uskalla nostaa. Aika näyttää mihin rahkeet riittävät.