Battlestar Galacticaa + lehtijuttua

Viime viikonloppuna paukutettiin pari peliä Battlestar Galacticaa. Odotukset olivat tietyllä tavalla ainakin kolmannessa kerroksessa, sillä moni oli peliä kehunut. Itse en tosin koskaan ole ollut tästä erityisen innostunut, kun en sarjaakaan ole nähnyt yhtään jaksoa. En siis oikein tiennyt mitä odottaa.

Peliin lähdettiin ihan munkilla kokeilemaan miltä se näyttää. Omaksi hahmokseni valikoitui kaljupääjuoppo Saul Tigh, jonka erikoisominaisuuksista kaksi (anna presidennttiys amiraalille / alkoholismi) osoittautuivat ainakin tällä kertaa turhiksi. Kumpikaan ei vaikuttanut peliin millään tavalla.

Ennakkoasetelma oli kutkuttava. Meillä siis olisi matkassa kaksi cylonia loppujen neljän ollessa ihmisiä. Toinen cyloneista paljastui jo ennen kuin peli ehti kunnolla alkaakaan. Hän nimittäin jäi tapittamaan ja lukemaan omaa lojaaliuskorttiaan paljon pitemmäksi aikaa kuin muut (On se pirullista, kun siinä cylon-kortissa on niin paljon tekstiä). Toinenkin cylon paljastui jo alkumatkasta omien tekojensa vuoksi, joten ei kestänyt kauaakaan kun molemmat löysivät itsensä aluksen putkasta.

Puolimatkaan mennessä meillä oli asiat hyvin - kaikki mittarit vielä sinisellä ja cylonit paljastettu. Cylon sympathizerin mielestä elämämme lipui liiankin hyvin, jolloin hän liittyi muiden leivänpaahtimien jengiin, minkä jälkeen alkoi armoton mätkytys. Tässä vaiheessa minusta tuntui, että peli lässähti totaalisesti. Enää ei ollut mitään arvuuteltavaa, ja jäljellä oli ainoastaan Crisis-pakan läpi kaluaminen yksi hemmetin kortti kerrallaan. Näitä kriisejä eivät immeiset kestäneet, joten meidät höyrystettiin tyhjyyteen.

---

Toisella pelillä tiesi jo vähän mitä odottaa. Homma meni muutenkin kiharaisemmaksi, sillä alkumatkasta vain yksi cylon paljastui. Siinä sitten toisiamme syyttelimme kilpaa mutta turhaan. Se puuttuva cylon-kortti nimittäin jaettiin vasta puolimatkassa (minulle). Hahmona mulla oli tällä kertaa Boomer, joka ominaisuuksiensa vuoksi heitetään automaattisesti putkaan, kun matkan puoliväli saavutetaan.

Edessä oli näin ongelma - olen putkassa mutta cylonina minun pitäisi päästä sieltä pois. Loistava tilaisuus todistaa ihmisyyteni tarjoutui hävittäjätaisteluissa, kun pääsin pelaamaan monta väistöliikekorttia peräjälkeen. Tämän jälkeen sain kaikki pöydässä puolelleni ja minut (cylon) vapautettiin omalla vuorollani putkasta. En kuitenkaan päässyt oikein päässyt toteuttamaan ovelia juoniani, sillä moni äänestys haluttiin välttämättä pelata avoimena ja enhän tietenkään voinut itteäni paljastaa. Toimin siis avoimesti ihmisten apuna ja lopulta sain niin kovan ihmismaineen, että kun lopulta päätin täysin julkisesti lyödä eläviä päin näköä, puolet heistä pitivät tapahtuman jälkeen minua edelleen ihmisenä. Pääsin sitten vielä toisen kerran puukottamaan, jolloin viimeisetkin uneksijat heräsivät. Ratkaisu meni kuitenkin äärimmäisen tiukille, kun ihmiset ajettiin tilanteeseen, jossa heidän oli pakko yrittää voittohyppyä riskeeraamalla viimeiset elävänsä. Koneet voittivat.

---

Battlestar Galactica meni nyt siihen kerhoon pelejä, joita on kiva pelata oikealla porukalla. Selkäänpuukotus ei nyt vain tunnu selkäänpuukotukselta, jos kyseessä ei ole edes jotensakkin tuttu kaveri. Peli vaatii myös melko paljon keskustelua ja ääneen spekulointia, joten kovin hiljaisessa porukassa ei kannata yrittää. Mielestäni peli myös kärsii lässähtämisongelmasta, jos cylonit paljastuvat kovin aikaisin tai joutuvat muuten vain putkaan eivätkä pääse sieltä ulos. Omalla vuorolla eteen tulevat valinnatkaan eivät aina ole edes kovin tiukkoja.

Tällä hetkellä on meikäläisen vaikea käsittää pelin pääsyä BGG:n TOP-20:iin muuten kuin TV-sarjan fanien avustuksella. Teemakin pelissä kun jää hieman ohueksi sarjaa tuntemattomalle. Aloinkin heti korjaamaan tätä puutetta, kun sain sarjan ensimmäisen tuotantokauden DVD:n lainaan. Näin parin 6-pelin jälkeen täytyy kuitenkin antaa BGG-ratingiin nähden matala arvosana 6. Pelaan jos hetki ja fiilis tuntuu sopivalta.

---

Tämän päivän Länsi-Suomessa (raumalainen sanomalehti) oli melkein koko sivun juttu Rauman kirjaston lautapelikerhosta. Omasta mielestäni aika onnistunut kirjoitus. Toivotaan, että se poikii ainakin muutaman lisäpelaajan kerholle.

Laatua ja määrää

Määrän sijasta laatua. Niinpä niin. Ei se koko, vaan se miten sitä käyttää.

 

Nojoo, viimeisen kuukauden aikana on tosiaankin panostettu enemmän laatuun kuin määrään, kun on kaikenlaista reissua ollut sotkemassa suunnitelmia. Pelitunteja on kuitenkin kertynyt siedettävä määrä. Saldona on 2x The Making of the President, 1x Rise of Empires ja 1x Through the Ages sekä 1x Bohnanza. Lisäksi luppoaikana kirjoitin BGG:hen peliarvostelunkin Agricolasta.

 

The Making of the President (vs. ari)

 

Erään illan ratoksi astuimme Nixonin (ari) ja Kennedyn (minä) saappaisiin. Nixon aloitti kampanjansa lännessä rytinällä ja pian kartan koko vasen laita oli kovin norsunpunainen. Myös Kennedy löi alkutahdit kampanjalleen kotikulmillaan muttei aivan yhtä suurella voimalla kuin kilpailijansa. Nixon siirtyi heti seuraavilla viikoilla Keskilänteen ja etelään, kun Kennedy edelleen pyristeli idässä. Todellinen rysäys demokraattien kampanjassa nähtiin vasta hiukan ennen vaaliväittelyä, kun Jackie Kennedy hyydytti Nixonin menon ja Ken-Air auttoi J.F.K.n vauhtiin.

 

Väittelyissä Kennedy olikin sitten rautaa ja kova republikaanien johdon kampeaminen sai uutta pontta. Momemtumi kantoi demokraatit lopulta voittoon asti (290-247).

 

 

The Making of the President (vs. anselmi)

 

Toinen presidenttipeli nähtiin kissanvahtivuorolla. Tällä kertaa minä pelasin Nixonia ja keskityin vain tyhjentämään lautaa sinisistä aaseista ja mahdollisesti korvaamaan ne yhdellä punaisella elefantilla. Kennedy jostain syystä takertui näpräilemään omiaan isoissa osavaltioissa, joten kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan. Pian kartta näytti mukavan punaiselta. Väittelytkin menivät odotettua paremmin mutta siitä saa kyllä kiittää Herra Kennedyä, joka puhui lähes pelkästään maanpuolustusasioista. Puolustusvoittoa lähdin tavoittelemaan mutta tulikin hiukan enemmän, kun vähän heikommillakin talous- ja kansalaisoikeusargumenteilla kansa vakuutettiin. Kuka sanoi, että Tricky Dick kärsii luotettavuusongelmista?

 

Vaalipäivään lähdettäessä tilannetta kuvaa hyvin se, että punaisten kuutioiden loputtua yli puolet endorsement- ja momentum-markkereista oli käytössä laudalla kuutioita korvaamassa. Viimeiset vaalikoppiswingit eivät enää tilannetta juuri muuttaneet. Häkellyttävä voitto Nixonille valitsijamiehin 490-47.

 

 

Rise of Empires (vs. klasu, escobar)

 

escobar ja pitkästäaikalainen klasu sekä meitsi otimma Rise of Empiresiä. Yritin aluksi lähteä havittelemaan saaria ja satamaa itelleni mutta escobar peijooni lähti samoille linjoille kilpailemaan. Totesin, ettei kilpailemisessa ole mitään järkeä ja vaihdoin samoin tein strategian niittypohjalle (tähtäilin tietysti öljynporaustorniin II. aikakaudella). Muutenkin edelliseen peliin verrattuna lähdin rauhallisemmalla strategialla liikenteeseen - panostin kaupunkeihin sotimisen sijaan. Ja hyvinhän se homma toimikin. Tosin näin kolminpelillä laudalle jää niin paljon tilaa, että sinnekin oli pakko mennä. Ensimmäisen aikakauden lopulla escobar ja minä oltiin melkein rinta rinnan johdossa. Toisella aikakaudella klasun ja meikäläisten Pact aiheutti escobarilaisten romahtamisen ja klasun uuden uhon. Kolmannelle aikakaudelle lähdettiin siten klasulaisten hienoisessa johdossa. Teollistumisen höyryissä spardanilaiset olivat kuitenkin unohtaneet lisääntyä, joten kolmas aikakausi oli meikäläisten juhla-aikaa kun vielä II. aikakaudella nähty Pact toistui ja escobaria lyötiin lisää. Oisko loppupisteet ollu 178-143-117 (minä-klasu-escobar).

Nyt kun saatiin pelattua oikeilla säännöillä, peli lunasti nousi sille tasolle, jota sopi odottaa. Ehkä sivilisaatiopeliksi aika suoraviivainen, mikä ei välttämättä ole aina huono juttu.

 

Through the Ages (vs. vesa, klasu, ari)

 

Edellisistä kerroista viisastuneena otin mukaan eväät ja huolehdin siitä, ettei samana päivänä ole mitään menoa. Aloituskin sovittiin puolille päivin, joten kaikki edellytykset eeppiselle sivilisaatioiden taistelulle olivat kunnossa.

 

Antiikin ja ensimmäisen aikakauden aikana arilaiset olivat se kansakunta, jota kaikki muuta ihannoivat. Parin-kolmenkymmenen pisteen kaula syntyi hetkessä. Toisella aikakaudella tutkimusretkeilijät olivat ne, joiden nimet kirjoitettiin historiankirjoihin. Ja kaikki nuo nimensä kuolemattomiksi tehneet urhot olivat klasulaisia. Yht'äkkiä tilanne olikin se, että klasulaiset johtivat jopa arilaisia 10-20 pisteellä.

 

Mahtavia kansoja tietysti ihaillaan ja kadehtitaan pienempien toimesta. Kolmas aikakausi olikin vihan aikausi, kun klasulaisten johtaja Cookin salamurhattiin ja vesalaiset/meikäläiset pelasivat lähes joka vuorolla aggressioita kahden suuremman kansan niskaan. Välillä toki pienokaisetkin nahistelivat keskenään ja näistä kamppailuista meikäläiset saivat sen sortin boostin, että sillä noustiin aina voittokamppailuun saakka.

 

Ja mikä olisikaan ollut sopivampi tapa lopettaa 7h kamppailu kuin tasapeli. 180-180-171-144 (klasu-minä-ari-vesa).

 

 

Bohnanza (vs. pikkupojat)

 

Tätäkin pelattiin kummipojan ja hänen veljiensä kanssa. Kummipoika pelasi hieman helpotetuilla säännöillä, joiden mukaan hän sai vapaasti järjestellä käsikorttinsa. Muita helpotuksia ei annettu kenellekään. Lopputuloksena jaettu voitto kummipojan ja veljeksistä keskimmäisen kanssa. Myö jäätiin isoimman veljen kanssa pari-kolme pistettä jälkeen.