tiistai 21. heinäkuuta 2009

Oma arki kullan kallis

Loman jälkeen koitti paluu arkeen. Jos arjessa jotain hyvää on, niin lautapelit kuuluvat ehdottomasti niihin.

Viikolla pelattiin hyrskyn kanssa pari erää Reiskaa advanced-säännöillä. Ensimmäisessä pelissä pelasin alien-militarya, johon sopivat 6-develitkin olivat kädessä. Harmikseni hyrsky lopetti pelin yhtä vuoroa liian aikaisin pelaamalla ensin Improved Logisticsin ja sitten settlaamalla kaksi planeettaa. Näin en saanut molempia pöytään. Tai oli mulla siis mahdollisuus mutta tavoittelin ahneuksissani täydellistä komboa, joten viimeisen kierroksen develop-vaiheessa tein jotain muuta. hyrsky voitti muutamalla pisteellä.

Toisessa Reiska-erässä yritin produce-2xVP-taktiikkaa Tourist Worldiin nojaten. 6VP:tä kierroksessa (yhteensä 4x6p=24p) + korttien pisteet eivät kuitenkaan riittäneet, sillä hyrsky ehti saavuttaa sen verran monta goalia ennen VP-chippien loppumista että toinenkin erä meni kaverille. Ilman goaleja olisin ollut selvä voittaja mutta näin vain lisäosa uudet säännöt veivät voiton multa pois.

---

Myöhemmin viikolla pelattiin savarin, arin ja vesan kanssa Puerto Ricoa kaksi matsia. Molemmissa pelasin alkupelin lähes identtisesti ja molemmat pelit sitten voitinkin.
Alussa sain maissipellon, joten sillä lähdettiin. Rakentaminen meni seuraavasti:
-pieni tori pöytään (+1 rahaa myydessä)
-construction hut pöytään (louhos plantaasin sijasta)
-iso tori pöytään (+2 rahaa myydessä)
-laituri pöytään (oma laiva)

Ensimmäisessä pelissä mulla oli kolme maissipeltoa ja neljä louhosta. Toisessa pelissä 2x maissi, 2x indigo, 3x louhos. Molemmissa peleissä mulla kävi niin hyvä tuuri, etteivät muut saaneet oikein itselleen maisseja. Näin sain varattua suurimman laivan maissille mutta shipattua myöhemmillä kierroksilla kaiken tuottamani maissin omalla laivalla. Siinähän sitten muilla oli vain kaksi laivaa käytössään. Näin muun muassa arillakin oli toisen pelin yhdessä vaiheessa pelin lähes kaikki tupakat omassa varastossaan. Lisäksi torit tuottivat sen verran hyvin rahaa, että välillä oli jopa järkevää itsekin valita kauppiaan rooli.

Tämän kertaisen myötä mielipide Puerto Ricon suhteen nytkähti hieman positiivisemmaksi, sillä nyt jo alkoi muistamaan ulkoa, mitä eri rakennukset tekevät. Siitä huolimatta edelleenkin minua häiritsee suunnattomasti rakennuslaattojen tylsä ulkoasu ja pikavilkaisulla tunnistamisen vaikeus. On se vaan nihkeetä kurkoitella toiselle puolelle pöytää tutkiakseen kaverin lautaa.

---

Viikonloppuna olikin sitten vuorossa pelit Rauman vesitornilla. Paikalla olivat lisäkseni kaide, vesa, mikko ja pauli, jonka toivomuksesta aloitettiin pitkästä aikaa Cayluksella. Jo pelin alussa päätin ryhtyä rikkaaksi ja kokeilla jälleen rahalinjaa suosioiden osalta. Edellisillä yrityksillä homma oli mennyt vähän metsään...

Tällä kertaa rahastrategia puri kuitenkin paremmin ja parhaimmillaan minulla oli hallussani valuuttaa lähes 30 yksikön edestä. Ei tarvinnut paljon huolehtia työläisten palkoista. Rahalla sai myös pankista kultaa ja kirkosta aneita sekä mahdollisuuden hyvin agressiiviseen viskaalin liikutteluun. Aloitinkin kullan keräämisen hyvin aikaisessa vaiheessa juoksuttamalla viskaalia parhaimmillaan 6 pykälää eteenpäin kultakaivosta aktivoidakseni. Mulla olikin pian katedraalin ainekset varastossani. Kun vielä viimeistä edellisen kierroksen alussa varasin itselleni myös viimeiselle kierrokselle aloituspaikan, olin menossa selvään voittoon, sillä haluamani arkkitehtikin oli turvallisen tuntuisesti melko kaukana takana. Yllätys oli kuitenkin lähellä, kun viimeisellä kierroksella pojat siirsivät viskaalia oikein urakalla taaksepäin (12 pykälää). Itse pukkasin luonnollisesti kolme pykälää eteenpäin. Lopulta vesa istui ratkaisijan pallilla, sillä hän pystyi pystyi estämään voittoni jättäytymällä itse neljänneksi tai sitten taistelemaan kakkospaikasta. Reilun pelin hengessä vesa lähti hakemaan kakkospaikkaa.

Lopulta Cayluksessa kävi niin, että minä voitin (~70p), pauli toinen (~60p), vesa jäi pisteen paulista ollen kolmas, mk7 oli neljäs (~55p) ja kaide viides (~40p). kaiden peli kosahti, kun muutamalla kierroksella hän pelasi yksin työläisiään etupeltoon, muiden pelatessa linnaa/takaosan rakennuksia. Näin ollen viskaalia liikutellessa tilanne oli 1vs4 -> ei hyvä.

Cayluksen päälle pelasimme vielä paulin ja vesan kanssa yhden Agricolan I-pakalla. Mulle sattui aivan muihin verrattuna hävyttömän hyvä korttikombo käteen:
Market Crier: (Take 1 grain ruudussa yhden viljan sijasta 2 viljaa + 1 porkkana + muille 1 vilja)
Gardener (harvestissa porkkanat pysyvät pellolla ja sato kerätään pankista)
Schnaps Distillery (harvestissa 1x porkkana -> 4 ruokaa)
Hand Mill (harvestissa 2x vilja -> 4 ruokaa)
Slaughter House (muiden teurastaessa yksi ruoka minulle)

Ei tarvinnut paljon strategiaa miettiä, kun porkkanaa ja viljaa oli heti alusta asti reilusti luvassa eikä uuniakaan välttämättä tarvittu. Tuloksena oli varsin kelvolliset 57p. vesa ja pauli tekivät hekin parhaansa jääden kuitenkin pitkälle toistakymmentä pistettä jälkeen. Jos joskus korttituurilla on Agricolassa ollut merkitystä, niin nyt ainakin.

Ei kommentteja: