Warcon '10

Nyt on jo aika kirjoittaa reilun viikontakaisesta visiitistäni ensimmäiseen Warconiin.

Alunperin meikäläisen piti osallistuman Operational Combat Series-matsiin mutta jouduin perumaan homman, sillä aikataulut vähän pissivät viikonlopun osalta ja jouduin tyytymään lyhyempään sessioon lauantaina. Tulin paikalle siinä klo 13 kantturoissa ja lähdin joskus hieman ennen yhdeksää. Kahdeksassakin tunnissa tosin ehti hyvin koittamaan kolmea erilaista sotapeliä.

Ensimmäisenä vuorossa oli blokkisotapeli War of 1812, jota timon kanssa matsattiin. Kaikinpuolin kivan näköinen ja meikäläinen ainakin tykkäs blokkien käytöstä. Luo tietyn fog of warin, mutta käsittely on silti äärimmäisen helppoa ja itse pystyy näkemään kokonaistilanteen yhdellä silmäyksellä. Jos jotakin huonoa täytyy keksiä, niin alue tuntui hiukan ahtaalta eikä oikein teema imaissut mukaansa.

Toisena koitettiin Frontline D-Daytä, pikkukiva korttipeli, jossa ensin ostetaan joukot ja sen jälkeen aletaan mätkimään. Omia joukkoja kootessa odotuksen nousivat hieman, sillä erilaisia strategisia vaihtoehtoja tuntui riittävän. Kaikki hauskuus kuitenkin loppuu joukkojen oston jälkeen, sillä itse taistelu oli aika monotonista ja puuduttavaa. Hieman MtG tuli mieleen, koska siinäkin suurin osa hauskuutta on pakan rakentamisessa mutta itse pelin aikana homma on melko suoraviivaista.

Kolmas testipenkkiin päässyt oli Glory III, joka edusti puhdasta hex&counter-sotapeliä. Kohtuullisen yksinkertainen ja virtaviivaistettu peli kuitenkin oli kyseessä ja näinpä mazikaisen kanssa ehdittiin ensimmäinen pikkuskenaario vetäistä reiluun pariin tuntiin. Tuohon päälle tuli tietysti vielä tunti setuppia ja siivousta.

Jos näistä nyt yhteenvetoa tekee, niin blokkisota oli ehdottomasti sujuvinta pelattavaa tarjoten kuitenkin kohtuullisen mukavasti strategisia ja taktisia vaihtoehtoja. Korttipelinä sota puolestaan ei pääse lainkaan oikeuksiinsa. Hex&counter-meininki taas vaati eniten perehtymistä ja aikaa eikä visuaalisesti ollut välttämättä kovinkaan miellyttävää. Myöskään ohuiden pahvinattereiden käsittely ei ollut mitenkään mieltä ylentävää. Itse sodan ja taistelun mallintamisessa se kuitenkin onnistui parhaiten ja pähkäiltävää riitti.

---

Sitten kotona Raumalla jatkettiin turpaanlyömisen merkeissä, kun mk7:n ja sintonicin kanssa Shogunia kolmestaan väännettiin.

Alkusetupissa mk7 meinasi jäädä uhkaavasti hallitsemaan kahta aluetta yksinään, kun taas sintonic ja meitsi olimme kahdestaan lähellä joutua toiseen laitaan. Siihen olisi peli ratkennut jo ennen alkua. Onneksi sieltä kuitenkin nousi ne pari hyvää korttia, joilla pääsi edes hiukan mk7:n kylkeen.

Ekan vuoden jälkeen hämmästelin itsekin, että mitäs tässä näin kävi. Johdin kymmenellä pisteellä tilanteen ollessa 29-19-19. Ero ei absoluuttisesti ollut iso mutta pisteträckillä homma näytti pahalta, joten siinä pystyi hyvin arvaamaan ketä piiskattaisiin seuraavan vuoden aikana. Päätinkin valita hyvin defensiivisen strategian seuraavalle vuodelle ja ainoastaan koittaa suojella arvokkaimpia provinssejani sekä toivoa, että etumatkani riittäisi. vuorojärjestyksestä bidatessa valitsin aina kypärän, sillä arvioin olevani vähintään kolmen hyäkkäyksen kohteen joka kierroksella, mikä tarkoittaisi kolmea ylimääristä kuutiota per kiesi. Näillä siis mentiin.

Heti toisen vuoden alkuun mikko nappas tonilta hyvin arvokkaan paikan saalistaen samalla 4p. Tämä olikin taktisesti oiva veto, sillä tuon valloituksen jälkeen heillä ei enää ollut yhteistä rintamalinjaa, jolla olisi jotain arvoa ollut. Näinpä homma kävi meikäläisen kannalta hyvin uiddumaiseksi - kahden rintaman sota, eikä mahdollisuutta usuttaa vihollisiani toistensa kimppuun.

Viimeisellä kierroksella käytiin pelin ratkaissut taistelu, kun otin aloitteen omiin käsiini ja hyökkäsin kolmella napilla mikon yhden kimppuun. Panoksena oli 3p-alue, mikä tarkoitti siis 6 pisteen swingiä loppupisteissä. Tiesin kyllä, että vastustajalla oli paljon joukkoja tornissa mutta riski oli otettava. Hävisin täpärästi taistelun sitä myöten pelin voiton 4 pisteellä.

Jälkimietinnöissä totesin, että puolustuskannalle jääminen oli strateginen virhe. Tiukasti vain olisi pitänyt puskea päälle. Samalla tuo puolustusinto samensi silmät ja viimeistä kierrosta lukuun ottamatta monta hyvää hyökkäyspaikkaa jäi käyttämättä. Shogun on kuitenkin peli, jossa hyökkäys on paras puolustus.

3-pelaajan Shogun on hyvin veitsen terällä tanssimista. Tasapäisten vastustajien kanssa, tasapuolisella setupilla homma voi toimia. Alue on kuitenkin niin laaja ja sodankäynnin määrä hyvin rajoitettua, että siinä saa olla tarkkana ettei kukaan pääse hallitsemaan puolta karttaa yksinään.