maanantai 29. maaliskuuta 2010

Memoir '44 - Kampanja

Loma tarkoittaa paljon aikaa (myös pelaamiselle). Toistaiseksi perjantain jälkeen ei olekaan pelitöntä päivää tullutkaan. Perjantaina ja sunnuntaina saatettiin loppuun Memoir '44-kampanja, jota mikon kanssa mätkytimme. Lauantaina oli vuorossa Rauman kirjasto ja tänään maanantaina ehdin jo Kuopioon Kärmeksen peli-iltaan, joka tosin jäi vähän lyhkäiseksi KalPan pelin vuoksi. Lisäksi edellisen blogimerkinnän jälkeen on yksi peli Steamiakin tullut pelattua jukan, saarisen ja vesan kanssa.

---

Memoir '44 -kampanja: Mediterranean Theater
Allied (mikko) - Axis (atte)
6.11.1940, Gallabat & Metemma

Brittien ensimmäinen varsinainen maaoperaatio Itä-Afrikassa kohdistui Gallabatin ja Metemman kyliin, joihin Italian joukot olivat linnoittautuneet. Liittouman hyökkäys alkoi voimakkaalla tykkitulella, jonka alkaessa meni Luigilla pestokana väärään kurkkuun. Tankkien suora-ammuntatuli pakotti yskijän vielä tunkemaan naamansakin mutaan. Arimmankin italiaanon oli kuitenkin pakko nostaa päätään viimeistään siinä vaiheessa, kun savun ja ruudin käryn lävitse alkoi brittisotilaiden hiki kirveltää nenässä. Tässä vaiheessa engelsmän oli kuitenkin jo liian lähellä eikä Fabion pizzatykeistäkään ollut enää teemiehiä takaisin lyömään varsinkaan, kun ilmavoimat eksyivät matkalla.
4-1 voitto liittoumalle.
Kampanjatilanne: 1-0

5.2.1941, Beda Fomm
Italialaisten joukot yrittivät vetäytyä parempaan taktiseen asemaan. Moottorimarssin saapuessa mäkisemmpään maastoon he törmäsivät kuitenkin tiesulkuun. Pahaksi päälliseksi tien poikki kaadettujen tukkien takaa avasivat brittien tankit ja tykistö tulen. Olisikovatko kuitenkin shakaalit näykkineet kintereitä vai mistä lie johtunutkaan, mutta italialaiset eivät muuta tehneet kuin painoivat täydellä höyryllä tulta päin. Ja eipä aikaakaan, kun tiesulku oli murrettu ja väylä vapauteen näytti aukeavan. "Not so fast" kaikui kuitenkin huuto aavikolla ja heti perään jyrähti Crusaderin tykki. KAPOUM! ja niin tai lävistyi teräs - italialaisten meno pysähtyi. Tästä suivaantuneena kuumaverinen välimereläinen mies lopetti silmittömän pakomatkansa ja käänsi katseensa vihollista kohti kosto mielessään. Kosto poiki akselivalloille 4-6 voiton.
Kampanjatilanne: 1-1


12.6.1942, Knigthsbridge
Tankki ja tykistö - siinä varusteet Ritarinsillan taisteluun. Kysymys vain oli, hautautuisiko hiekkaan saksalainen vai brittiläinen teräs. Moottorit pärisivät ja telaketjut rämisivät, kun teräs törmäsi teräkseen avoimella aavikolla. Tasavahvojen joukkojen iskiessä yhteen pienet asiat ratkaisevat ja tällä kertaa tuo pieni asia oli yksi ampujan silmään lentänyt hiekanjyvä.
5-4 voitto liittoumalle.
Kampanjatilanne: 2-1


1.12.1942, Tunisia
Jenkit olivat liittyneet mukaan Afrikan mantereella käytävään "tankki"-sotaan ja onnistuneetkin valtaamaan hiukan alueita saksalaisilta. Kokemattomuus kaikessa toiminnassa paistoi läpi, joten Saksan oli helppo päättää massiivisesta vastahyökkäyksestä. Tankit ja jalkaväki iskivät täydellä voimalla amerikkalaisten asemiin Chouiguin ja Terourban väliin jäävillä kukkuloilla, joita jenkit urheasti puolustivatkin. Paljoa ei kuitenkaan ollut taktisesti ja määrällisesti ylivoimaisen vihollisen edessä.
4-6 voitto Saksalle
Kampanjatilanne: 2-2


12.2.1943, Kasserine Pass
Muutamista taisteluvoitoista huolimatta Saksa oli joutunut hieman ahtaalle Afrikassa ja jenkit ajoivat heitä takaa. Kokemattomien amerikkalaisten huolettomuus alkoi kuitenkin ärsyttää teutoonia ja oli aika antaa opetus. Kasserine Pass oli heikko kohta, johon isku kohdistui. Saksalaiset onnistuivat eristämään liitoutuneet yksittäisiin joukkioihin ja tuhoamaan ne yksi kerrallaan. Aivan helpolla kaikki ei siltikään onnistunut vaan piti siinä välissä vähän tankkeja korjaillakin.
Lopulta melko selkeä 3-6 voitto Saksalle.
Kampanjatilanne: 2-3


20.8.1944
Vuonna nelkytneljä sodan painopiste oli jo siirtynyt Euroopan puolelle. Hyvät uutiset muilta rintamilta olivat antaneet ranskalaisillekin riittävästi rohkeutta nousta Saksaa vastustamaan ja yrittämään Etelä-Ranskalaisen Toulonin takaisin valtaamista. Sakemannilla oli alueella varsin vahvasti jalkaväkeä muttei juurikaan muuta kalustoa pientä tykistö lukuunottamatta. Taistelutahto oli sitä vastoin sitäkin suurempi. Kuin hampaat hain kidassa, juoksi jokaisen haavoittuneen tai kaatuneen saksalaissotilaan tilalle takarivistä uusi mies. Messerschmitit pörräsivät minkä ehtivät ja, vaikka pari alas ammuttiinkin, ei vastarinta murtunut tankkien vyörystä huolimatta. Pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saattoi kuitenkin saksalainen nyrkki nousta kohti taivasta ja karjaista huutaa voiton merkiksi. 5-6 puolustusvoitto Saksalle.
Kampanjatilanne: 2-4


25.8.1944, Montélimar
Välimereen laskeva Rhone oli heikentyneille saksalaisjoukoille elintärkeä huoltoreitti ja tuon valtimon katkaisemista liittoutuneet yrittivät. Tässä vaiheessa tekivät saksalaiset toistaiseksi suurimman strategisen virheensä antaessaan alueen pohjoisosissa olleille joukoille vastahyökkäystehtävän, kun viisaampaa olisi ollut vahvistaa huoltoreittien puolustusta. Osan saksalaisista taistellessa eristyksissä vuorten väärällä puolella, ei liittoutuneilla ollut suurikaan vaiva edetä Rhonen rantaan ja ottaa kuristusote.
6-4 voitto jenkeille
Kampanjatilanne: 3-4


14.4.1945, Po Valley
Sota Euroopassa läheni jo loppuaan Liittoutuneiden joukot juoksivat jo kilpaa kohti Berliiniä. Saksalla oli kuitenkin vielä muutamia linnoituksia siellä täällä kiusaamassa kaikkia kolmannen valtakunnan vihollisia. Brasiliakin sai kunnian osallistua sotaan Euroopassa, kun sen joukoille koitui tehtäväksi Mt. Buffonen ja Mt. Montellon linnoituksen hävittäminen. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä aluetta oli kohtuullisen helppo puolustaa vähäiselläkin miesmäärällä. Puolustus näyttikin pitävän, kun rynnistys toisensa jälkeen lyötiin takaisin eikä mainittavia tappioita ollut koitunut (tilanne 1-4). Onnetar kuitenkin hylkäsi väsyneet sakut viime hetkillä, kun tankeista loppui bensa, miehet nukahtivat asemiinsa ja tykistöön tulikomentoyhteys katkesi. Näin liittouman oli helppo työ jyrätä jähmettyneet vastustajansa. 5-4 voitto Liittoumalle

Kampanjan lopputulos: 4-4



Vuan olipa hienoa pelata tämmöinen minikampanja Memoiria. On se vaan älyttömän joustava systeemi, kun taistelut voivat olla mitä tahansa ryhmätasolta aina divisioona- tai armeijamittakaavaan. Lisäksi kampanjoista on mahdollista tehdä juuri sopivan mittaisia, sillä yksittäiset taistelut eivät vie tuntia enempää ja niitä on mahdollista yhdistää putkeen niin monta kuin haluaa. Samaa olenkin hehkuttanut Geekiin kirjoittamassani arvostelussa.

---

Kirjasto 27.3.2010

Loppukevään ajaksi kirjaston pelivuoroa pidennettiin tunnilla, jotta Arkhamin tai BSG:n tapaiset "venyvät" pelit ehtisi paremmin saattaa loppuun. Itse mielummin tunnelmoin kyseisten pelien parissa kuitenkin kotioloissa parin oluen kanssa, joten tällä kertaa jätin Arkhamin väliin ja sen sijaan keskityimme kaiden ja larin kanssa Small Worldia hakkaamaan. Hakattiinkin oikein urakalla kolmen pelin edestä. Pari ensimmäistä lari vei mutta itse onnistuin kolmannessa niistämään.

Kerran aikaisemmin olin peliä kokeillut ja nyt kyllä täytyy tarkistaa arvosanaa ylöspäin. Huomattavasti mukavampaa kuin muistin ja luulenpa, että tätä tullaan tulevaisuudessa paljonkin pelaamaan, mikäli vain kaide jaksaa peliä mukanaan raahata.

Lopuksi vielä anselmin uutta protoa, joka oli korttipeliversio Verasta. Aika lailla eri peli oli kyseessä, vaikka tiettyä samaa fiilistä löytyikin.
Itse tykkäsin tästä enemmän. Johtunee ehkä meikäläisen pienoisesta korttifetissistä. Jos esimerkiksi katsoo tuota TOP-10:iä, niin ei siinä montaa kortitonta peliä näy. Kaksinpelienkin osuus on aika iso... Ovatko nuo kyseiset kaksinpelit vain paljon parempia kuin muut vai olenko pohjimmiltani kaksinpelaaja? Jaa'a, taitaa loppupeleissä kuitenkin kyse olla pelien vahvasta teemasta ja immersiosta yhdistettynä toimivaan peliin (sekä tietenkin korteista).

Ei kommentteja: