perjantai 5. marraskuuta 2010

Hellenes

Muutama viikko takaperin mikko hommasi GMT 2009 julkaisun Hellenesin. Tarkoituksena meillä oli maksaa peli puokkiin ja pelata kampanja, jonka voittaja sitten saisi pelin itselleen. Odotukset olivat korkealla, sillä korttivetoinen blokkisota vaikutti mielenkiintoiselta mekaniikalta ja tähän astiset, vaikkakin vähäiset, kokemukset GMT:stä ovat olleet hyviä.

Kyseessä on siis vuosiin 431 e.Kr. - 403 e.Kr. sijoittuvat Ateenan ja Spartan väliset turpajaiset. Lähtötilanne peliin eri puolilla on asymmetrinen - Sparta on kova luu maalla, kun taas Ateenalle voimaa antaa laivaston isommat melat. Myös korttipakka on hyvin vahvasti kallellaan spartalaisten suuntaan, sillä leijonanosa korteista on heidän tapahtumiaan. Sen verran voisi tässä mainita pelin kulusta, että kortit pelataan korttivetoisille peleille tuttuun tapaan joko action pointteina tai sitten eventteinä. Hyvä toimivaksi todettu systeemi siis. Myös pelin ulkonäkö on kohdillaan ja säännöt vaikuttavat ensilukemalla kohtuullisen selkeiltä.

Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Mutta kun ei niin ei. Kahdessa skenaariossa meillä meni noin 70% ajasta sääntöjen selvittelyyn ja FAQckin idiootteiluun, kun jatkuvasti ilmeni erikoistilanteita, joihin säännöistä ei tuntunut löytyvän vastausta tai tulkinta oli epäselvä. Ei siinä oikein pelifiilikseen päässyt.

Pahaksi onneksi strategiatkin tuntuvat olevan vähän kiveen hakattuja. 431 skenaariossa Sparta pelaa revolt-kortit käytännössä aina eventteinä napaten sieltä täältä kaupunkeja haltuunsa, jolloin Ateenan on pakko seilata laivoillaan pitkin saaristoa tulipaloja sammuttelemassa. Jos aikaa jää yli niin, se menee sit Ateenasta tappeluun. Sisilian skenaariossa puolestaan Sparta kaappaa alussa saaren haltuunsa, minkä jälkeen ateenalaiset uhmaavat vuosittain keväällä merta ja lähettävät edellisvuonna koulutetut melamiehet länteen. Hyvällä tuurilla laivasto pääsee perille ja näännytystaistelu voi alkaa. Onnistuessaan piirittäjät löytävät talvehtimispaikan saarelta, kun taas epäonnistuminen tarkoittaa kotimatkaa (ja todennäköistä hukkumiskuolemaa) talvimyrskyn nostattamassa aallokossa. Myös korttien eventteihin toivoisi vähän enemmän vaihtelua, sillä nyt samanlaisia kortteja on pakassa useita kappaleita ja niistäkin suurin osa spartalaisten. Näin Ateenalle ei monesti jää muuta vaihtoehtoa kuin pelata kortit actioneina.

Ensimmäistä harjoitusskenaariota väänsimme 7h, minkä jälkeen minä puhalsin pelin poikki, koska lähestyimme vasta puoliväliä 10 vuoron skenaariossa. Toisessa skenussa kolmeen vuoroon meni 4h, mutta taas oli pakko soittaa pilliä, sillä samalla menolla matsi olisi kestänyt vielä ainakin 3h. Ei oikein arkipäivinä töiden jälkeen enää 7-8h peleille ole aikaa. Hellenes on siis puhdasverinen viikonloppupeli, jota pelataan rauhassa ja hartaasti ilman kiirettä. Pelissä muutenkin on turha pyrkiä nopeisiin ratkaisuihin. Piirittäminen on hidasta näännytystaistelua, mikä tietysti on ajan hengen mukaista.

Plussat ja miinukset:
+ mekaniikan perusidea
+ tyylikäs toteutus
+ teema
+ rauhallinen pitkän tähtäimen peli
- puutteellinen ohjekirja
- rajallisen tuntuiset strategiat
- korttien eventit
- rauhallinen pitkän tähtäimen peli


This is parta!!!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moro, SinTonic vinkkasi tänne. :)

Täytyy sanoa että fiilikset oli Helleneksessä aika lailla samat kuin Twilight Strugglen kylmässä sodassa: molemmilla pelaajilla on koko ajan tunne persuksissa että on koko ajan alakynnessä, varsinkin kun katsoo kädessä olevia kortteja. :D Sparta saa (hyvällä tuurilla) Revolt-kortteja mutta muuta ei vuorossa sitten tehdäkään, kun samalla pitäisi vahvistaa heikkoja kyliä Kreikassa.
Kts. http://www.boardgamegeek.com/thread/580043/how-the-hell-enes-does-the-athenian-player-win

Eka skenu olisi varmasti mennyt nopeammin jos säännöt olisi ollut molemmilla hallussa, mullakin oli jo se 3-4vko siitä kun olin lukenut säännöt viimeeksi... Toka skenu taas ilman tv:n tuijottelua, epäilen.

Muuten, se nimeton merialue kuuluu "Straits of Sicily"-merialueeseen. ;) (lähde: Helleneksen Vassal-moduuli)

Vassal moduuli näyttää muutenkin aika pätevältä ja katselin netissä livenä kun pari ranskalaista jamppaa pelasivat peliä. Vassalin avulla pelin voi myös tallentaa ja jatkaa myöhemmin siitä mihin jäi. Yllättäen alkuperäistä peliä ei tarvita pelaamiseen kunhan osaa vaan säännöt. Kyl tätä pitää vielä ehdottomasti testata. :)

- Mk7