Rauman Chinatown

Tulihan se sieltä -ensimmäinen raumalainen peli-ilta nimittäin. Muutaman työkaverin kanssa pelattiin erät Chinatownia ja Colorettoa sekä syötiin ja juotiin ittemme mukaviksi. Tällä kertaa ei edes meikäläisen tarvinnut sääntöjä selittää, sillä mr. pink hoiti homman. Itse asiassa Chinatownin kohdalla näin oli parempikin, sillä en ollut vielä kertaakaan ehtinyt kyseistä kauppapeliä pelata vaikka se omaankin hyllyyn on löytänyt tiensä.

Competon uudelleen julkaisema Chinatown on kaupankäyntipeli, jossa kaikki on kaupan. Maustoimme ideaa lisäämällä peliin mahdollisuuden myydä mummonsakin. Mikäpä sen hauskempaa olisikaan. Näin ensituntumalta peli vaatii ehdottomasti rennon ehkä jopa hieman suupaltin porukan hieromaan kauppaa, sillä pelissä ei ole lainkaan piilotettua informaatiota joten liian tarkka laskeminen ja uppiniskainen inttäminen pilaa äkkiä kokemuksen. Toki keskeneräisillä kauppaketjuislla tai yksittäisillä tonteilla voi spekuloida mutta niistä saatavien rahavirtojen laskeminen on kohtuullisen suoraviivaista. Jos kaikki osaavat laskea, on pienen tuurielementin jälkeen menestyminen kiinni lähinnä siitä, kuinka hyvin pystyy kaupoissa muille jakamansa hyödyn hajauttamaan.

Chinatownin kaupankäynti muistuttaa monessakin mielessä Bohnanzaa mutta itse pidän jälkimmäisestä enemmän, sillä siinä on mukana myös piilotettua informaatiota ja homma on jotenkin dynaamisempaa kun kaikki eivät yritä huutaa yhtä aikaa. Lisäksi Bohnanzassa joutuu pitämään huolta käsikorteistaan ja välillä on pakotettu huonoihinkin kauppoihin vain välttääkseen tuottamasta turskaa itselleen.

Pelaaminen oli kuitenkin kaikin puolin hauskaa, vaikkakin välillä kaupanhieronta meinasi venähtää. Pelin pysähtymisen estämiseksi voisi olla hyvä idea munakellolla ilmoittaa pörssin sulkeutumisesta. juha voitti lopulta $1170000 varallisuudellaan ja minä tulin kohta $50000 perässä. pate, masa ja mr. pink jäivät sitten hieman miljoonan alle, vaikka varsinkin mr. pink ja pate kävivät hyvinkin tiukkaa kauppaa keskenään.

Hieman pitkäksi venyneen Chinatownin jälkeen otettiin yksi erä Colorettoa, jonka onnistuin hoitelemaan, kun juha lähti tässä vaiheessa koittiin ja tilalle hyppäsi illan isäntä peki. Eipä siitä sen enempää voi todeta, kuin että kyllä sitä vaan aina jaksaa pari peliä pelata.

Tässä kun tuli edellisessä blogimerkinnässä lautapeli-ADHD:sta puhuttua, niin ei se kyllä ole päässyt hellittämään. Sitä piti mennä tilaamaan saksalainen Galaxy Trucker, kun Milan-Spielessä sattu olemaan tarjous päällänsä. Samalla pari kaveria tilasi Wyatt Earpin ja Agricolan, joten ei postikulutkaan päässeet aivan hirmuisiksi nousemaan. Nyt tosin on jo semmonen olo, ettei puutelistalla ole enää mitään muuta kuin se yksi talvilauta siihen yhteen kevytsotaan.

Lautapeli-ADHD

Pari viimeistä viikkoa on eletty ilman säännöllisiä peli-iltoja, mistä voidaan löytää myös hyviä puolia. Nyt on tullut keskityttyä enemmän niihin harvoihin omiin peleihin ja ennen kaikkea olen pelannut kotona. Takana on muutamat pelit Oregonia, Menolippua ja Mykerinosta. Jossain vaiheessa taidettiin pelata myös Fist of Dragonstonesia ja Settlers of Catania. Kaikki muut ovat menneet meikäläisen tahdissa paitsi Catan, jossa ehdin rakentaa vain kaksi pätkää tietä ja ostaa pari kehityskorttia, kun jymy-r jo löi nenän lyttyyn. Kyseessä oli ensimmäinen peli sitten SM-kisojen. Tajusin myös tässä, että isossa pelikerhossa kehittää itselleen helposti lautapeli-ADHD:n, josta varsinkin ei-pelikaverit kärsivät. Ei ihme, jos pelaamisesta ei innostu kun joka kerralla se sama tyyppi pakottaa opettelemaan uuden pelin vaikkei edellisiäkään vielä hallitse. Kun itse vielä muistelen muutaman vuoden takaista tilannetta, niin sitä nimenomaan halusi niissä muutamassa pelissä taitojaan hioa (Illuminati, Catan, Caylus). Kun päälle lisätään vielä se että se sama tyyppi aina voittaa kokemuksensa turvin, niin homma on paketissa.

No ettei nyt tekopyhyyteen sorruta, kerrotaan totuus - käytin tässä Catanin SM-kisoista saamani lahjakortin neljään uuteen peliin... Nyt hyllystä löytyy uusina RftG, Bohnanza Fan Edition, Coloretto ja 6 nimmt - kaikki korttipelejä. Paketti muotoutui korttipelien tarpeesta. Lisäksi hyvä puoli näissä on, että meininki ei ole liian ilkeää joten läheisimmät ihmissuhteet ovat turvassa (ehkä). Uusista Reiskaa ja 6nimmtiä onkin tullu jo pelattua. Reiskaa en aikoinaan parin ensimmäisen pelin perusteella vielä olisi hommannut mutta, kun peliin pääsi sisälle, niin olihan se pakko. Nyt vain haasteena on sinnikkäästi työntää peliä pöytään, jotta ne harvat nykyiset pelikaveritkin pääsevät alkukynnyksen yli.

Bohnanzan faniversion kuvitusta on pakko kritisoida. Jokaisessa kortissa on erilainen kuva ja samaan perheeseen kuuluvat pavut erottaa toisistaan vain papumetrin ja yläkulmissa olevien pikkukuvien avulla. Korteista suurin osa on kyllä nättejä mutta pelaaminen voi olla työlästä varsinkin kokemattomien kanssa. Lopullisen tuomion voi antaa, kunhan pääsee testaamaan.



"Luke Skywalker valaisee iltaansa jedivaloilla."

Taktiikkaa ja Strategiaa

Kirjoitellaanpa hieman taktiikasta ja strategiasta. Määritellään aluksi molemmat termit:

• strategia = pitkän linjan suunnitelma, usein ennen peliä tehty päätös (vrt. linnaan tai kylään panostaminen Cayluksessa)
  
• taktiikka = pelitapahtumiin reagointia lyhyellä aikavälillä (vrt. nostettavan kortin valinta Menolipussa)

Ylivoimaisesti suurin osa peleistä tuntuu keskittyvän tuomaan pelaajan eteen vaihtelevan määrän taktisia valintoja. Yleensä hyvinä pidetyissä peleissä valinnat ovat usein vaikeita ja vaikuttavat moneen asiaan. Tietysti valinnan tiukkuuteen vaikuttaa myös pelin luonne ja vuorovaikutuksen määrä. Paljon suoraa vuorovaikutusta sisältävissä peleissä täytyy yleensä tasapainotella oman hyödyn ja vastustajan torppaamisen välillä. Hyvä pelaaja pystyy yhdistämään molemmat. Hyviä esimerkkejä tällaisista peleistä ovat Caylus, Menolippu ja Blokus. Enemmän yksinäiseen puuhailuun painottuvissa peleissä puolestaan taistellaan usein aikaa tai sattumaa vastaan. Valinnoilla suljetaan ovia eikä paluuta enää ole. Esimerkkejä näistä ovat Race for the Galaxy tai Kadonnet kaupungit.

Taktiikkaan läheisesti liittyy myös pelien psykologinen puoli. Kiistämätön tosiasia on, että vastustajien tuntemus auttaa valinnoissa. Itse luen myös puhumalla pelitapahtumiin vaikuttamisen niin sanotun 'Speaker's Actionin' taktiikan piiriin. Psykologia peleissä on niin vahva takijä, että monet pelit perustuvatkin lähes pelkästään pelaajien mielenliikkeisiin. Kaikkein kuuluisin esimerkki mekaniikaltaan köyhästä mutta silti hermoja raastavasta pelistä lienee pokeri. Nykylautapeleistä tyypillinen pelaajien päiden sisällä käytävä peli on esimerkiksi Fist of Dragonstones. Itse pidän erityisen paljon näistä bluffipeleistä.

Pelkkä loistava taktikointi ei kuitenkaan usein riitä vaan kaiken tekemisen pitäisi olla jonkin strategian mukaista. Muuten sitä vain haahuilee lihapiirakka kädessä ympäri kaupunkia ja eikä pääse mihinkään sisälle. Itte ainakin pyrin ennen peliä päättämään, mihin aion panostaa ja sen jälkeen kaikki onkin paljon selvempää. Hyvissä peleissä voittoisia strategioita on monia ja vastustajista eriävän strategian valinta voi myös olla elinehto. Strategia ei siten pidäkään olla kiveen hakattu vaan sitäkin voi pelinaikana muuttaa. Joka tapauksessa hauskinta ja hedelmällisintä pelaaminen yleensä mielestäni on, kun itsellä on mielessä selvä strategia, jolla pelin asettamaan tavoitteeseen pyrkii. Omasta mielestäni strategia on taktiikkaa tärkeämpi.

"Jos kirjastosta lainaamastasi kirjasta puuttuu sivuja, käy kysymässä sivukirjastosta."

Oregonista

Eräs viimeisimmistä pelihankinnoistani on ollut Lautapelit.fi:n suomeksi julkaisema Oregon. Peli olisi todennäköisesti jäänyt kaupan hyllyyn ellei Kuopion Anttila olisi myynyt sitä kesäalessaan 8 eunukin pilkkahintaan. Pelinä Oregon tuntui ensikokemuksena hieman tyhjänpäiväiseltä, jota ei varsinaisesti vihaa muttei mielellään pelaakaan. Tuolloin ajattelin, että kahdeksan elmeriä on ehdoton maksimihinta, jonka tästä pelistä kehtaa maksaa. Tämän jälkeen kyseinen pizzamauste jäi lojumaan kirjahyllyyn useaksi viikoksi, kunnes Ropeconissa tuli jälleen pelattua yksi erä. Toisella pelikerralla pelistä yllättäen alkoikin löytyä hieman jujua eikä kestänyt kauaakaan, kun Oregon oli jälleen pöydällä mutta tällä kertaa kotona maijan ja elinan kanssa. Kolmas kerta sanoi Oregonin kohdalla toden ja nyt voin todeta, että Orgn ei ole lainkaan hullumpi tapaus. Tiukkoja valintoja pelissä harvemmin joutuu tekemään ja, kun samalla sattuma näyttelee kohtuullista roolia, niin tunnelmaltaan suht kevyt peli on kyseessä. Tiukan analysoinnin sijaan ensiarvoisen tärkeää on hyvien tilaisuuksien oikea-aikainen hyödyntäminen (=loisiminen). Toisaalta näitä tilaisuuksia voi myös itse itselleen rakentaa, joten aina ei ole riippuvainen sopivasta isäntäeläimestä.

Strategiapuolella toimivimmaksi on osoittautunut kaivostoiminta. Kaikki pelaamani pelit ovat päättyneet eniten kultaa ja hiiltä keräneen pelaajan voittoon. Toisaalta tämän ymmärtää helpostikin, sillä kullan odotusarvo on 4p ja hiilellä se on vastaavasti 2p. Rakennuksista vain kirkko voi tuottaa enemmän pisteitä (1-8p) kuin kulta mutta sekin vaatii, että kirkon ympärille on jo pelattu paljon meeplejä. Toisaalta kirkko mahdollistaa myös hirmupisteiden hankinnan:

• rakenna 8 meeplestä donintsi
• läimäse kirkko keskelle

Mikäli olen nyt oikein sääntöjä tulkinnut, tuottaa tällöin jokainen kirkkoa koskettava uudisraivaaja 8p, eli yhteensä 64p. Vaikeaa tämmönen donintsin leipominen kyllä on. Kokemuksen mukaan noin niinku hyvä perusstrategia on pyrkiä sijoittamaan meeplejään kolmen riveihin jonkin jo laudalla olevan rakennuksen viereen, minkä jälkeen rakentaa jokin arvokkaampi rakennus tämän rivin toiselle puolelle. Näin saa mahdollisimman vähillä siirroilla mahdollisimman paljon pisteitä, kun kolmen meeplen ryhmä tuottaa vielä 5p bonuksen. Kirkkoa ei oikein ylipäätään kannatakaan rakentaa ellei rakennuspaikkaa jo valmiiksi ympäröi useampi nappula. Juna-asemaa tai kauppaa ei oikeastaan kannata hyödyntää ellei sitten halua jokeria tai lisävuorolaattaa uudestaan käyttöönsä. Tällöinkin pitäisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että saa samalla siirrolla lisäpisteitä jostain muualta.

Kaikenkaikkiaan Orgn on syvällisempi kuin äkkiseltään ajattelisi ja toimii hyvin myös pienemmillä pelaajamäärillä siinä, missä esim. Menolippu on parhaimmillaan 4-5 pelaajalla. Muutenkin Orgn varmasti kilpailee monilla pöytäajasta Menolipun ja Carcassonnen kanssa.

Elämää kivikaudella

Tuli aika kirjoittaa ensimmäiset kuulumiset Raumalta. En siis tänne tullessani tuntenut entuudestaan ketään, joten harrastuksen suhteen ollaan palattu lähtöruutuun. Takana on yksi kierros pelilaudalla ja uudelle pitäisi lähteä. Olen ollut täällä nyt noin viikon ja täällä tosiaankin eletään lautapelien suhteen lähes kivikautta. Täällä ei ole pelikerhoa ja huudeltuani Suomen Lautapeliseuran foorumillakin pelaajien perään sain vain yhden vastauksen ja siinäkin on ainoastaan tyydyttiin haukkumaan Rauma ja Pori harvinaisen kuolleiksi alueksi. Näyttää väistämättä siltä, että pakko on itse potkaista toimintaa tyhjästä käyntiin.

Muutama päivä takaperin kävin kaupungilla tiedusteluretkellä. Riemuni oli rajaton, kun löysin tästä alkumerestä Marsista tulleen meteoriitin, joka sisälsi hieman kehittyneempiä elämänmuotoja. Paikallisesta Pop-Pelistä löytyi StarCraft ja Catan hyllystä (joskin hyvin pölyttyneinä). Tästä rohkaistuneena kysyin sitten myyjältä, josko hän tuntisi pelailusta mahdollisesti innostuneita henkilöitä. Sainkin yhden puhelinnumeron, johon soitettuani minut houkuteltiin Bridgeä pelaamaan. Toisin sanoen hommahan meni varsin hyväsesti. Sain kaipaamani todisteet, että Raumalta löytyy akustisesta pelaamisesta kiinnostunutta porukkaa. Villeimpien huhujen mukaan Carcassonnea ja Alhambraakin täällä on joskus pelattu. Noin kolmen vuoden kokemuksella ja 20 pelin omistajana sitähän tuntee tässä ittensä vallan monisoluiseksi eliöksi.

Kyselin puhelimessa samalla varovaisesti kiinnostusta paikallisen pelikerhon perustamiseen mutta siihen ei ainakaan tällä kaverilla riittänyt aikaa. Hänellä on kuitenkin ilmeisesti ystäviä, jotka voisivat olla enemmänkin kiinnostuneita lautapeleistä. Saapahan nähä, kuinka käy. Toivottavasti siemen alkaa itämään. Pitää nyt kuitenkin viimeinkin opetella se Bridge, sillä sen verran vieraskorea täytyy olla. Ja kuuluhan kyseinen peli jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan yleissivistykseen. Mistäpä sen sitäpaitsi tietää, jos sitä vaikka tosissaan innostuisi Bridgeä lätkimään. Monet ainakin kehuvat pelien kuninkaaksi ja älyttömän suosittua maailmalla se tuntuu olevan.

Mainostetaan vielä lopuksi Lautapelaaja.netin vuosiäänestystä vuoden 2008 parhaaksi peliksi. Pelin ei tartte olla viimeisen vuoden aikana ilmestynyt vaan mikä tahansa peli käy. Yksinkertaisesti listaa vain pelit, joista olet viimeisen vuoden aikana eniten nauttinut. Oma listani oli:

1. Galaxy Trucker
2. Memoir '44
3. Race for the Galaxy
4. Bohnanza
5. PitchCar

Hieman itseänikin yllätti Reiskan päätyminen 3-sijalle, sillä aluksi en pelistä juurikaan välittänyt. Nyt kuitenkin useamman pelin jälkeen olen alkanut saamaan juonesta kiinni, kun pakan kortit ovat tulleet tutuiksi ja viimeisimmässä pelissä paransin piste-ennätystäni lähes parikymmentä pistettä 45 pisteeseen.