keskiviikko 7. tammikuuta 2009

KinkkuCon

Nyt on lomat ohi ja arkeen on palattu. Loman loppupuolella kävin KinkkuConissa, jossa vierailin lauantaina ja sunnuntaina. Loistavien ulkoilukelien vuoksi en kumpanakaan päivänä aivan aamusta iltaan paikalla ollut mutta conin sato oli kuitenkin varsin hyvä. Yhteensä 20 erää 12 eri peliä, joista kahdeksan oli uusia tuttavuuksia ja loppuja neljääkin olin pelannut vain kerran aikaisemmin. Pääsiassa tuli pelattua hieman kevyempiä tai keskisarjan pelejä. Jotenkin se ei vain tällä kertaa innostanut alkaa mättämään jotain koko vuorokauden mittaista eeppistä jyystöä. Valitettavasti en nyt muista kaikkia pelikavereita ja mitä kenenkin kanssa tuli pelattua. Sen kuitenkin muistan, että lähes kaikissa peleissä oli joko jymy-r tai anselmi mukana. Vedetäänpä nyt yhteen conin hyvikset, ok-tyypit ja paskiaiset.

Hyvikset:
Pandemic - Conin ehdottomasti positiivisin esitys. Ihastuin heti Pandemicin ulkoasuun, joka tukee hyvin teemaa ja mahdollistaa vahvan eläytymisen. Pelin vaikeustaso myös vaikutti sopivalta, sillä voitto jäi saavuttamatta mutta vain niukasti. Mekaniikka toimi jouhevasti ja oli sopivan yksinkertainen mahdollistaen kuitenkin tiukatkin päätökset. Kuinka paljon ja usein tätä sitten jaksaa pelata, en tiedä mutta ainakin näin yksittäisenä kokemuksena huippu.

Power Grid - Elämäni toinen matsi ja tällä kertaa 6 hengellä. PG vakuutti ja hälvensi viimeisetkin epäilyksen rippeet, etteikö kyseessä olisi huippupeli. Riittävästi toimintaa, jotta mieli pysyy virkeänä koko ajan ja mikä parasta, päätökset ovat merkittäviä myös pitkällä tähtäimellä. Pelin voitto meni lopulta tie-breakiin minun ja jymy-r:n välille ja jymis peijooni vei voiton muutamalla kympillä.

For Sale - Tätä tuli otettua pari erää ja peli todisti, ettei pelin aina tarvitse olla pitkä ja monimutkainen ollakseen viihdyttävä. Olettaisin kuitenkin, että peli ei kuitenkaan toimi aivan yhtä hyvin 3-4 pelaajalla kuin nyt testattu kuuden pelaajan peli. Tässä pääsin voitin yhden pelin ja jymy-r yhden.

Looping Louie - Jos oli edellinen peli yksinkertainen, niin tämä peli on täysille idiooteille. Siitäkin huolimatta tämän parissa meiltä irtosivat suurimmat tunteet ja naurut koko conin aikana. Mieletöntä! Pakko hankkia tämä juomapeliksi.

Blokus Trigon - Parempi kuin normi-Blokus. Niin hyvä itse asiassa, että tätä tuli parikin peliä pelattua. Kamppailee tiukasti parhaan värikkään, abstraktin pelin tittelistä. Toisen pelin onnistuin voittamaan saamalla kaikki lätkät laudalle. Siinä niistettiin jymiksen nenää. Vastassa oli vieläpä pelatuissa Blokus Trigon peleissä
BGG:n ykköspaikkaa jahtaava kuula.


Sitten OK-kategoria:
Diamant - Ainakin 7 pelaajalla pelissä oli mukavasti kaaosta ja naurua. Pelinä ehkä lyhytikäinen ja hieman merkityksetön, sillä kyse on loppupeleissä vain siitä luottaako onneensa. Pienemmällä pelaajamäärällä todennäköisesti paljon huonompi kokemus. anselmi tais hoidella toisen peleistä.

RoboRally - Jälleen peli, joka kaaosmaisuutensa vuoksi on parhaimmillaan useammalla pelaajalla, jotka eivät ota peliä liian vakavasti. Herättää nauruja mutta pitkässä juoksussa voi käydä nopeasti tylsäksi.

Battle Line - Toinen pelini tätä kaksinpeliä. Ihan kiva pelata mutta parempiakin kaksinpelejä löytyy. Sopivasti tuuria ja keveyttä nopeaan pelailuun. Tässä tuli jymy-r:ltä pahasti trubaduuriin.


Ja lopuksi paskiaiset:
Dominion - Oikeastaan tämä peli oli aluksi menossa hyvis- tai vähintäänkin ok-listalle mutta viimeinen pelatuista kolmesta erästä tiputti pelin paskiaisten joukkoon. Tuolla kertaa pöytään sattuivat yhtä aikaa Varas, Nostoväki ja Byrokraatti, jotka kaikki hidastavat peliä ja oikeastaan ainoa peliä nopeuttava kortti oli Takomo. Loput kortit olivat jotenkin yhdentekeviä. No peli sitten eteni niin, että joka ikisellä kierroksella kaikki neljä pelaajaa pelasivat vuorotellen joko varkaan tai nostoväen. Siinä pelin mielekkyys hävisi hyvin pian. Vielä kun olisi Noita sattunu mukaan, niin jopa olisi hauskaa ollut. Mielenkiintoinen erä oli kyllä kyseessä mutta täysin järjetön. Peli on nähtävästi rikki tietyillä korttikombinaatioilla. Aikaisemmissa kahdessa erässäkin kaikki minua lukuunottamatta pelasivat koko ajan noitaa pöytään. Itse yritin rimpuilla mukana pelaamalla kehittävämpiä kortteja mutta ei auttanut. En oikein pidä siitä peli lähtee helposti urille, jolta ei ole paluuta (pelkkiä varkaita/noitia pöydässä). Dominion oli suuri pettymys odotuksiin nähden.

Space Alert - Hauska idea siitä, kuinka pelaajat sohlaavat yhtäaikaa ja yrittävät päihittää pelin. Pelikokemuksen kuitenkin pilasi huono äänentoisto, sillä minä en ainakaan saanut mitään selvää pelitapahtumista. Ei tainnut saada juuri kukaan muukaan, koska porukka huiteli missä sattuu. Teemasta ja ulkoasusta plussaa.

Fairy Tale - Sekavat korttigrafiikat (otapa nyt niistä kombokorteista selvää). Ei kyllä tosiaan vakuuttanut. Jos joku nyt välttämättä tätä haluaa pelata, niin voin olla erän tai kaksi mukana mutta itse en tule ehdottamaan.

Mr. Jack - En varsinaisesti nauttinut aikanaan ensimmäisestä pelistäni enkä nauttinut tälläkään kertaa tästä toisesta. En sen tarkemmin osaa eritellä mikä siinä on. Deduktio on kivaa, peli on kaunis, teema kiva ja mekaniikka ok
mutta, kun ei uppoo, niin ei uppoo. Jälleen kaksinpeli, jossa jymy-r pisti mut peukaloruuviin.

Pelailun lisäksi conissa tavara vaihtoi omistajaa ja tätä nykyä hyllystäni löytyy Reiskan lisäosa Gathering Storm. Kohta sitäkin pääsee testaamaan.

Ei kommentteja: