sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kaikenlaista Galaksihomma

Pe 23.4.

Perjantaina käytiin yksi vaalitaistelu (1960: The Making of the President). Meitsi oli Kennedy ja Nixonin saappaisiin astui hyrsky, jolle peli oli ensimmäinen. Twilight Strugglessa ollaan kyllä muutama matsi otetettu, joten perusteet korttivetoiseen peliin olivat hallussa. Alussa media ja endorsementit menivät Nixonille mutta puolivälin paikkeilla Kennedykin alkoi parantaa sillä rintamalla. Väittelyt menivät Kennedylle 5-4. Vaalipäivään tultaessa tilanne oli kohtuullisen sininen. Kolmen osavaltion äänet kuitenkin hylättiin ja Nixon kovisteli vielä pari osavaltiota itselleen viime hetkillä. Loppu meni jännemmäksi mutta silti Kennedy valittiin noin 20 valitsijamiehen erolla.

Alkaa pää näköjään lahota, sillä säännöt olivat osittain jo ehtineet vaipua unohduksiin. Ei mitään dramaattista mutta pikku asioita. Pitää ehdottomasti päästä pelaamaan lisää. Tarvii vain sen sopivan tilanteen. Nyt onkin hyvä, kun suosikkipelejä löytyy moneen tarpeeseen. Reilun tunnin slottiin menee Memoir, 2,5h väliin mahtuu 1960 ja Twilight Strugglen pelaa sitten 4 tunnissa. Kaikki ovat muuten korttivetoisia kaksinpelejä...


Kirjasto 24.4.

Päivä meni kevyempien pelien merkeissä. Itse aloittelin kaiden, jinxterin ja vl4tkun kanssa Race for the Galaxylla. Eipä ihan vähään aikaan tätä ollukkaan tullu pelattua. Vähän pakon sanelemana ajauduin military-linjalle ja sillä mentiin tappiin saakka. Onneksi sentään se New Galagtic Order napsahti sieltä käteen, niin sai 11p bonusta. Ilman tuota oiskin voitto jäänyt saamatta. Military on muuten hyvä ja suoraviivainen strategia mutta vaatii ehdottomasti pientä kortti tuuria 6-developpien sekä arvokkaimpien Rebel- ja Alien-maailmojen kanssa.

Seuraavaksi hyppäsin 
typokon, poolin ja vesan seuraan Small Worldia mättämään. Peli oli aika mielenkiintoinen, kun voimasuhteet vaihtelivat pelin aikana aika rajusti. Alussa typoko jyräsi mäkien isoilla naisillaan ja ryöstelevillä jäteillä pari 11-13p vuoroa, sitten Vesa alkoi perhanan Ghouleillaan ja luola-örkeillään repimään 15-16p vuoroja. Peli oli tässä vaiheessa hieman yli puolivälin ja Vesa selvässä johdossa. Luonnollisesti kaikki tuuttasivat vesaa oikein urakalla ja häneltä lyötiin käytännössä yhdellä kierroksella sekä decline- että aktiivinen rotu lähes kokonaan laudalta. Suurinta vahinkoa saivat aikaan meikäläisen raivokkaat rottamiehet, jotka (erinomaisella noppatuurilla) hakkasivat seitsemän aluetta haltuunsa heti ensimmäisellä vuorollaan. Tästä meikäläinen lähtikin uuteen nousuun, joka ei kuitenkaan lopussa riittänyt kuin kakkossijaan. Kaikessa hiljaisuudessa pool oli hiipinyt ja napsinut omenat alaoksilta. Aikamoista. Loppusijoitukset ja -pisteet olivat: pool-minä-typoko-vesa, 104-98-93-86. Vesaan kohdistunut joukkoviha ja siitä seurannut nollakierros pudotti hänet kokonaan vauhdista.

Seuraavaksi saatettiin karavaani liikkeelle samalla porukalla ja pöytään levitettiin 
Yspahan. Eipä tätäkään ihan äskettäin ole tullut pelattua, vaikka meikäläisen mielestä pelissä on mitä mainion noppamekaniikka. Tällä kertaa ei itsellä tullut juuri kameleita haalittua tai rakennuksia rakennettua vaan suurin panostus suuntautui karavaaniin ja kortteleihin. Karavaani tuottikin kolmessa pisteytyksessä 10+12+21= 43 pistettä plus sitten välittömästi kameleiden lastauksen yhteydessä saadut 9p. Toisin sanoen aika iso potti (52p), kun loppupisteet olivat 78. Oisko sitten pool ollut kakkonen, Vesa kolmas ja typoko jäi lähtösuoralle.

Lopuksi oli vielä aikaa yhdelle 
Kivikausi Carcassonnelle. Meitsillä kävi aika mieletön lappumäihä, kun kaikki mitä yritin onnistui sitten kuitenkin jossain vaiheessa. Pelasinkin kyllä isolla riskillä, kun pariinkin kertaan tuli laitettua viimeinen äijä laudalle. Mutta niin vain pian perään nousi juuri sopiva laatta. Luonnollinen voitto.

Melkoinen pullapäivä ittellä - Reiska, Small World ja Carcassonne kaikki tuurituloksia (vaikkeivat kaikki voittoja olleetkaan).



Vesitorni 25.4.

Viikonloppu jatkui sitten seuraavana päivänä Vesitornilla, jonne päästiinkin nyt talven jälkeen ensimmäistä kertaa. Oli hienoa, kun on hyvät näköalat,. kahvila ja ruhtinaallisen kokoiset pöydät.

Peleinä avajaisissa oli anselmin korttiproto, Battlestar Galactica ja For Sale. Lisäksi peluutin yhden erän Galaxy Truckeria. Mainittavimpia huomioita:
-Korttiproto on kehittynyt parempaan suuntaan taistelukentän pienentymisen myötä.
-BSG:ssä ihmiset voittivat harvinaisen helposti, kun cyloneita neljällä pelaajalla oli vain yksi + yksi cylon leader, jota kaide pelasi. Ei ehkä tartte tätä enää neljällä pelata ainakaan, jos joku välttämättä haluaa olla kuningasleivänpaahdin (vaikka onhan se Caprica Six pirun kuuma paahtimeksi). Jinxteri oli muuten tehnyt hienoa työtä osien maalaamisessa. Loi hyvin tunnelmaa.
-Galaxy Truckerissa opastin poikia pelaamaan kantapään kautta. En alkuun kertonut kaikkia sääntöjä vaan käskin vain pelata. Vaikka peli on hyvin yksinkertainen pohjimmiltaan, on se perhanan ärsyttävä selitettävä. Taitaa olla tyypillistä Vlaadaa. Ainoastaa Reiska on uittumaisepi selittää.

Ei kommentteja: