skip to main |
skip to sidebar
Pari päivää sitten tuli kannettua uusi peli kotiin, kun Kuopion Anttilassa, tuossa tuulipukukansan viimeisessä turvasatamassa, oli oikein kunnon kesäale päällä. PitchCar maksoi vaivaiset 20 elttonia. Olin jo aikaisemmin vähän himoinnut kyseistä peliä mutta olin pitänyt normaalia 60 eunon hintaa turhan paksuna, joten oli jäänyt ostamatta. Hyllyssä oli aika paljon muutakin halvennettua tavaraa ja nappasinkin jymy-r:lle pelit Taistelu Roomasta ja Menolippu: Eurooppa. Ei jymy-r:kään paljoa köyhtynyt, sillä yhteensä noille kahdelle pelille tuli hintaa 27 rahaa.
Eilen sitten päästiin neppaamaan ensimmäiset kaksi kisaa. Paikalla olivat ella, ellu, tumppu, tombo, adi ja minä. Ensimmäinen lyhyempi rata tehtiin pienelle sohvapöydälle. Ennen aika-ajoja olivat vapaat harjoitukset, joissa parhaat kiersivät koko radan 3-4 näpyllä. Aika-ajoissa paineet kuitenkin olivat kovemmat ja paalupaikka irtosi tombolle 7 napsulla. Seuraavina tulivat meitsi, tumppu, ellu, adi ja ella. Varsinainen kisa osoittautui varsinaiseksi romuralliksi. Radalla oli ahdasta, kaveria tönittiin ja neppaussormet vapisivat. Oli aivan turha kuvitellakkaan pääsevänsä koko kierrosta alle 10 lyönnin. Ensimmäisenä ruutulipulle pääsi meikäläinen ja adi nousi kakkoseksi. tombo tipahti kolmanneksi, kun viimeistä edellinen neppaus jäi maaliviivan päälle eikä auto ylittänyt viivaa kokonaan, jolloin adi pääsi kuittaamaan takaa. ellu neppaili ittensä neljänneksi, tumppu viidenneksi ja ella otti kuutospaikan.
Välillä katsomossa oli ahtaampaa kuin radalla ja pakokaasut polttivat huumaavasti.Toisen radan ratamestarina toimi adi. Viimeistä mutkaa edeltävästä takasuorasta tuli sen verran pitkä, että piti kantaa keittiön pöytä olohuoneeseen kun sohväpöydästä loppui pituus kesken. Tällä kertaa paalupaikan nappasi edellisestä kisasta sisuuntunut tumppu. tombo jatkoi vahvoja esityksiään ja starttasi vierestä. ellu oli aika-ajojen kolmas, adi neljäs ja ella viides. Itte hyydyin viimeisen lähtöruutuun, kun pitkä takasuora osoittautui yllättävän vaikeaksi ajettavaksi. Lensin ratamestarin hyppyristä 4 kertaa kaiteen yli. Parilliset lähtöruudut olivat muutenkin varsin pirulliset, koska silloin heti ensimmäiseen shigaaniin joutui ajamaan sisäkaarteessa eikä ollut mitään mahdollisuuksi ottaa suoraa linjaa koko hässäkän läpi.
Toinen kisa oli huomattavasti haastavampi ja jopa vaiherikkaampi kuin ensimmäinen. Takasuora koitui monen kohtaloksi, kun se houkutteli ajamaan liian kovaa viimeiseen mutkaan. Itse lensin samassa paikassa vähintään puolen tusinaa kertaa kaiteen yli. Taitavaakin ajoa nähtiin. Illan upeimmasta yksittäisestä suorituksesta vastasi ellu, joka vetäisi kovalla neppauksella ensin lyhyen suoran kiinni ja sitten tiukan u-mutkan sisäkaarteeseen nojaten ja siitä kovalla vauhdilla takasuoran puoliväliin. Siinä mentiin koko matka kahdella renkaalla. tombo hoiti voiton kotiin mutta kisa muista sijoista oli äärimmäisen tiukkaa, kun viimeistä mutkaa lähestyttiin aivan rengas rankaassa kiinni. tumppu ja minä taistelimme tiukasti 2. sijasta, jonka tumppu lopulta parilla kypsällä sormen heilautuksella nappasi itselleen. minä olin siten kolmas. ella oli neljäs ja ellu viides, kun adilla kaasusormesta katosi kontrolli ratkaisevalla hetkellä ja tytöt pääsivät kuittaamaan.
Lopullinen pistetaulukko muotoutui seuraavanlaiseksi:
tombo: 6+10=16p
adebisi: 10+6=16p
tumppu: 4+8=12padi: 8+3=11p
ellu: 5+4=9p
ella: 3+5=8p
Kisan jälkeen kaikilla oli hymy herkässä ja totisimmillakin suupielet nykivät. Rata nimettiin eversti Sandelsin nimikkoradaksi.
tombon kanssa ajettiin sitten vielä tie-breakkina aika-ajot. Ensimmäinen yritys päättyi tasatulokseen 6-6. Myös toinen tie-breakki päättyi samoihin lukuihin 6-6. Tämän jälkeen vaihdoimme tie-breakin yhden neppauksen kisaksi. Lähtö oli takasuoran päässä ja tarkoituksena oli ajaa suora ja viimenen mutka. Voittaja olisi se, jonka auto pääsisi lähemmäksi maaliviivaa. tombo vetäs mallikelpoisen suorituksen alle ja minä tuikkasin jälleen pihalle. tombosta leivottiin näin hallitseva mestari.
PitchCar on hauskaa vaihtelua muuhun strategisempaan lautapelaamiseen. Valintojen määrää rajoittavat vain omat taidot ja pelissä riittää tapahtumia koko ajan. PitchCar sopii erinomaisesti kaljapeliksi. Keijo kun mukavasti rentouttaa sormet ja kerrankin saa ajaa pikku seipäässä eikä mielessä pidettäviä asioita ole liikaa, jolloin ei haittaa vaikka enemmänkin tankkaisi. Toisaalta tämä peli sopisi vakavaksi kilpalajiksi paremmin kuin moni muu lautapeli, sillä kaikki on vain ajajan taidoista kiinni ja säännöt ovat tasapuoliset kaikille. Varsinkin urheilijoiden ajatusmaailmaan tämmöinen asetelma sopii. Tätä tullaan varmasti pelaamaan lisää.
Tänään Kärmeksen peli-illassa vaihdeltiinkiin mittakaavaa ja ympäristöä laidasta laitaan. Koko ilta meni samojen naamojen (kuula, humer, kj) kanssa pelatessa, vaikka paikalla olikin kesäillaksi yllättävän paljon porukkaa (10).
Olin toivonut aiemmin foorumilla kj:n kokoelmista paria peliä pelattavaksi. Ensimmäisenä käsittelyyn otettiin Age of Gods, jota pelattiin illassa edellisen ja samalla ensimmäisen kerran kaksi viikkoa aikaisemmin. Tuolloin näin pelissä paljon potentiaalia mutta suurin osa ajasta meni häslätessä, joten halusin päästä muodostamaan paremman kuvan pelistä. Nyt uudemmalla kerralla mulla ainakin oli oikein hauskaa ja tällä hetkellä vaikutelma pelistä on reilusti plussan puolella. Bluffailin todella paljon antamalla erikoisbonuksia monille roduille lähes sattumanvaraisesti ja samalla varoin tarkkaan paljastamasta omia suunnitelmiani. Moneen kertaan nauratti oikein kunnolla, kun boostasin jotain kansaa ja heti pöydän ääressä alkoi hirvittävä spekulointi ja tämän kansan kimppuun hyökättiin. Peli meni vielä silleen kivasti, että kaverit pitivät meikäläisen rodut hengissä samalla kun itte yritin parhaani mukaan sekoittaa pakkaa. Semmoinenkin erikoisuus nähtiin, että kaikki pienimmät rodut tuhottiin kartalta heti alussa. Myöhemmin Ogret ryömivät kuitenkin jumalaisen vihan myötä ylös haudoistaan ja tietenkin viimeisessä Destiny-vaiheessa mulle napsahti tämä ainoa elossa oleva pikkukansa käteen. Tuntuivat olevan kaikki pelin neljä jumalaa minun puolellani. Voitin pelin.
Seuraavaksi kj löi yllärina pöytään Fantasy Flight Gamesin julkaiseman kirppupelin Micro Mutantsin - luonteva siirtymä jumalasta kirpuksi. Kyllä hindulaisena voisi olla tyytyväinen edelliseen elämäänsä. Alkuodotukset esittelyä kuunnellessani ja pelin nähdessäni olivat korkealla. Olisi mukavaa päästä puolivaloilla roiskimaan kirppuja sinne tänne. Säännöt olivat kuitenkin yllättävän monimutkaiset:
- jokainen pelaaja edusti yhtä neljästä kirppurodusta
- roduilla oli omat erikoisyksikkönsä (eri kokoisia ja näköisiä kirppuja)
- jokaisella yksiköllä ja rodulla oli omat erikoissääntönsä
Se siitä roiskimisesta... Tiedossa oli siis varsin taktista tarkkuusammuntaa. Mulla ainakin puolet säännöistä katosi muistista 5 sekuntia kuulemisen jälkeen ja sitä myöten peli-ilo muutaman kierroksen jälkeen. Yritin kyllä tosissani loppuun asti mutta en pistänyt pelin päättymistä humerin voittoon ja itselleni langennutta viimeistä sijaa lainkaan pahakseni. Hyvä idea oli mielestäni pilattu liioilla säännöillä. Pari erilaista yksikköä olisi aivan hyvin kirppujen hyppyyttämiseen riittänyt. En kuitenkaan vielä täysin tyrmää Micro Mutantsia, sillä uskon että luvassa saattaisi hyvinkin olla hauskoja hetkiä, mikäli kaikki pelaajat tuntisivat säännöt läpikotaisin ja liipaisinpeukalo olisi timmissä kunnossa. Nykyisellään kynnys peliin on kuitenkin genreen nähden yllättävän korkea.
humer kiirehti tässä välissä linikkaan. Jäimme siis kj:n ja kuulan kanssa kolmestaan, kun Luksa oli mystisesti tyhjentynyt kaikista muista. Ennen illan kohokohdaksi mielessäni maalailemaa kj:n Galaxy Truckeria kj soi meille jälleen uuden yllärin - Flix Mixin. Kyseessä on pieneen pakettiin mahtuva reaaliaikainen korttipeli, jossa on tarkoituksena latoa kilpaa kortteja osittain toistensa päälle hieman dominopeliä muistuttavilla säännöillä. Voittaja olisi se, joka tyhjentäisi kädestään kaikki 16 korttia pöytään. Tällä kertaa yllätys oli mukava. Flix Mix osoittautui nopeasti pelattavaksi välipalaksi, jossa on aineksia hyväksi kännipeliksi. Paljon toimintaa, ei odottelua. Yleensä haisen todella pahasti näissä nopeuspeleissä mutta en tiedä olinko tällä kertaa tulessa vai mikä iski mutta 1. kierroksella käteeni jäi vain 2 korttia ja 3. kierroksen voitin. Toisella rundilla tosin sain pöytään yhteensä vain 4 korttia. kj väitti, että korttien väreillä (väreillä erotetaan pelaajat toisistaan) olisi merkitystä pelaamisen kannalta. Oisko sitten näin, sillä jokaiselle kiesille vaihdoimme pakkoja keskenämme ja menestyskin vaihteli todella paljon.
Lopulta vuorossa olikin sitten odottamani Galaxy Trucker. Tyhjyyttään kaikuva Lukema loi autenttista tyhjän avaruuden tuntua. Valitettavasti oli jo sen verran myöhä, että pelasimme vain lyhennetyn kahden kierroksen pelin II- ja Enterprise-aluksilla. Strategiani oli vain latoa alukseni täyteen lasereita ja koittaa mahduttaa vähän miehistöä, rahtitilaa, akkuja ja moottoreita sinne tänne. Alieneja ja kilpiä en vaivautunut lainkaan käyttämään. Ensimmäinen startti meni oikein mukavasti ja nettosin 54 yksikköä mitä lie avaruusshillinkejä nyt ovatkaan. Tällä irtosi piikkipaikka reippaasti, kun muiden alukset posahtelivat matkan varrella tai jäivät ajelehtimaan tyhjyyteen miehistön kuoltua. Toinen lähtö ei sitten mennytkään yhtä hyvin. Kämmäilin aluksen rakentamisessa ja Rough Road Ahead-lisurista nostettu räjähtävä lasti aiheutti alukseni lähes totaalisen tuhoutumisen. Saldona -22 rahaa sakkoa, millä tiputtiin kärkipaikalta koko pahnan pohjalle. kj tyhjensi pankin. Eipä siinä - äärimmäisen hauska peli on kyseessä.
Luulen, että syy mieltymykseeni Galaxy Truckeria kohtaan johtuu kahdesta asiasta - dynaamisesta mekaniikasta ja mielettömän hauskasta teemasta. Mekaniikassa miellyttää vähäinen odottelu ja loputtoman suunnittelun turhuus. Rakentaessa joku toinen kuitenkin ehtii viemään tarvittavat palaset nenän edestä ja itse matkan aikana tehtävät optimointilaskut ovat hyvin yksinkertaisia ja valinnat yleensä ilmeisiä. Analyysihalvaus ei siis pääse pilaamaan kenenkään pelikokemusta. Itselläni on taipumusta tähän jäätymiseen enkä aina nauti siitä itsekkään. En voisi lisäksi kuvitella hauskempaa ideaa, kuin kaahata romukasalla pitkin avaruutta, poimia matkalta kaikki irtain kyytiin, väistellä samalla asteroideja, möykyttää avaruuspiraatteja ja koittaa pitää miehistö järjissään. Onhan tämä ehkä hieman nörttiteema mutta minkäs teet.
Sitten pelien jälkeen piti vain äkkiä laittaa paikat kuntoon ja polkasta rivakasti takaisin koittiin kattomaan EM-jalkapalloa. Lautapelaajat kannattavat kaikki Saksaa.
Juhannuksen aikana tuli ihan kivasti pelattua. Tosin juhannus on nyt tässä tapauksessa hieman venytetty aikamääre. Ensin yhtenä iltana Hollanti-Romania peliä seuratessa paiskittiin kain kanssa siinä sivussa Lost Citiesiä. Opettaessani kaille pelin sääntöjä hän muisteli kenties pelanneensa joskus aikaisemminkin muttei ollut täysin varma. Otteet olivat joka tapauksessa hyvät ja molemmissa pelaamissamme erissä sain turpaani. Ensin niukasti ja sitten vähän reippaammin, kun vuoristomatkani jäi 48 pistettä pakkaselle. Mitäpä siinä muutakaan tekemään kuin riskillä matkaan, kun heti alkujaossa sain kaikki kolme valkoista sijoituskorttia käteeni.
Seuraavana iltana sitten jymy-r oli matkalla Espoosta Nilsiään juhannuksen viettoon. Kuopio sattui mukavasti matkan varrelle ja aikaakin pikku visiitille kuulemma oli, joten kutsuin vielä pujon ja kain lainaamaani Citadelsia mätkimään. Itselleni ja pujolle kyseessä oli ensikosketus peliin mutta minä sentään olin lukenut säännöt. Onneksi ennakkoarvailujeni mukaisesti säännöt olivat helpot opettaa eikä pujonkaan tarvinnu olla täysin ulapalla pelin alussa. Itte en ollu jaksanu sen kummemmin strategioita miettiä vaan ajattelin siinä pelin tiimellyksessä opetella virheistäni ja seurata kahta kokeneempaa kaveria.
pujo vanhimpana sai kruunun ja puolusti sitä valitsemalla roolikseen kunkun varsinkin alkupelissä aina kun mahdollista. Minä puolestani valitsin useampaan kertaan arkkitehdin, koska silloin sain sekä rahaa että kortteja, mikä vaikutti tehokkaalta idealta. Pikku paranoia iski kuitenkin varsin pian, kun mieleeni palautui taikurin kyky pihistää kortit toisen kädestä ja kun huomasin olevani ainoa, jonka käsi suorastaan pursui kortteja. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin vainoharhat.
Peli päättyi lopulta pujon voittoon 34 pisteellä. kai ja minä jaoimme 2. sijan 30 pisteellä ja jymy-r otti peräpaikan 21 pisteellä. Syntyneitä eroja näin yhden pelin kokemuksella jälkeenpäin tarkasteltaessa tulee väkisinkin mieleen, että tulojen ollessa koko ajan keskimäärin samanlaiset saavat kaikki pelaajat rakennettua suunnilleen yhtä arvokkaat kaupungit. Näin kävi ainakin tällä kertaa, kun pujo, kai ja minä rakensimme kaikki 27 pisteen kaupungit ja ratkaisevat pisteet tulivat bonuksista. jymy-r kärsi huonosta paikasta ja muiden torpedoinnista. Citadelsin tuntuu lopulta ratkaisevan se, että onnistuuko kurmoottamaan muita pelaajia ja tuleeko itse lyödyksi. Toivottavasti asia ei ole näin vaan pelitavallakin olisi merkitystä, ettei kaikki jää bluffin varaan.
jymy-r:n tuloon liittyi pieni takaiskukin. Olin pyytänyt häntä tuomaan mulle Lautapelit.fin myymälästä Vegas Showdownin. Liikkeessä myyjä oli sanonut, että peli löytyy ja alkanut etsimään. No myyjä oli ensin etsinyt peliä 10 minuuttia, minkä jälkeen hän oli lähettänyt apulaisen varastoon tonkimaan. Sieltäkään tyyppiä ei yli viiteen minuuttiin kuulunut, jolloin jymy-r:n oli pakko lähteä, jotta ehtisi junaan. Jäi peli saamatta.
Varsinainen juhannusaika tuli oltua porukoiden mökillä, jonne otin mukaan Citadelsin, Kadonneet kaupungit, Menolipun ja Settlers of Catanin. Citadels jäi maijan kanssa kaksistaan höylättäväksi, koska en jaksanut yli kuuskymppisille vanhemmilleni opettaa sääntöjä. Ei sillä etteikö olisi menny jakeluun mutta epäilen vain bluffipelien hauskuutta siinä seurassa. Normaalien kaksinpelisääntöjen vastaisesti Citadels tuntui paremmalta, kun ennen valintaa osa roolikorteista poistettiin käytöstä nelinpelin tapaan ja molemmat valitsivat vain yhden roolin. Näin ei voinut aina valita samoja hahmoja ja joutui tekemään tiukempia valintoja. Kokeilin erilaisia strategioita mutta edelleen vastapelaajan tormentointi tuntui olevan avain onneen varsinkin, kun useinkaan haluamiaan rooleja ei ollut saatavilla. Toisaalta kaksinpelissä myös vastustajaa nopeampi kaupungin rakentaminen ja siitä saatava bonus on iso tekijä.
Menolippu ja Catan ovat puolestaan pelejä, jotka sopivat porukoidenkin kanssa veivaamiseen. Molemmissa on suht looginen mekaniikka ja maanläheinen teema. Menolipussa aina aikasemmin olen pyrkinyt rakentamaan kaikki reitit yhdellä ainoalla yhtenäisellä radalla ja samalla kaapata pisimmin radan bonuksen itselleni. Parissa viimeisimmässä pelissä pisimmällä radalla ei ole kuitenkaan ollut merkitystä vaan eniten kuuden vaunun rataosuuksia rakentanut pelaaja on voittanut, vaikkeivat kaikki reitit olisikaan onnistuneet. Itsekin niistin nyt mökillä pelatun matsin kyseisellä strategialla, vaikka sainkin 20p miinuksia.
ukolle lahjaksi ostamaani Catania tuntuvat vaivaavan painotetut nopat. Useampi peli on tullut pyöräytettyä mutta nopista ei kaseja tunnu millään irtoavan. Kuutosia kyllä vilisee mutta kasit on aina ollu tiukassa. Taas tuhouduin sijoittamalla tuohon pedon lukuun - kahdeksikkoon. Ensi kerralla uskon kohtaloni siunatulle kuutoselle.
Mökillä ollessani keksin myös viimeinkin tavan voittaa maija Kadonneissa kaupungeissa. Hänelle ei vain pidä yksinkertaisesti antaa yhtään korttia. Mielummin otan miinukset, kuin luovun pienestäkään kortista. Tällöin tulee väkisinkin pelattua vähintään neljää mutta useimmiten kaikkia viittä tutkimusretkeä. Yksittäisten matkojen pisteet kohoavat tällä strategialla harvoin korkealle mutta eipä vastapelurikaan saa pisteitä.
Lopuksi pieni varoitus: Ei kannata pelata ainakaan Kadonneita kaupunkeja suorassa auringonpaisteessa varsinkaan, jos alustakin tuppaa lämpiämään. Omat korttini ja pelilautani käyristyivät juhannusauringon lämmössä noin tunnissa.
Tällä viikolla kärmeksen peli-ilta oli siirretty keskikesän pakanajuhlan takia tiistaille. Itse saavuin paikalle vähän myöhässä, jolloin tainio, tervonen, storvik ja kuula olivat jo alottaneet Race for the Galaxyn lätkimisen. Muita ei lukemalla näkynykkään.
Otinpa siinä sitten joutessani kärmeksen hyllystä Citadelsin ohjeet luettavakseni. En ollut vielä kertaakaan pelannut kyseistä peliä, vaikka paljon siitä olin kuullutkin. Bluffaaminen ja kaverin kiusaaminen ovat kuitenkin aiheita, jotka lähtökohtaisesti aina kiinnostavat, joten noin periaatteessa olen ollut pitkään halukas tutustumaan. Itseasiassa meinasin tilata Citadelsin aikaisemmin keväällä suoritetussa kimppatilauksessa jenkkilästä, mutta rahat loppuivat tuolla kertaa kesken. Ainakin sääntöjen perusteella peli vaikuttaa mainiolta. Tavoite on selkeä ja mekaniikka yksinkertainen -> oletettavasti helppo opettaa. Lisäksi ainoa mutkistava tekijä, eli roolikortit selittävät itse itsensä. On muuten Fantasy Flightin peliksi varsin hyvä sääntökirja ja muutenkin paketissa on yllättävän vähän pikkusälää.
Kohta muut saivatkin jo Reiskan päätökseen, minkä jälkeen otimme viidestään erän Fearsome Floorsia. Jälleen käytössä olivat paniikkisäännöt, joista olikin aikaisemmin puhetta. Tällä kertaa pistimme muistiin, missä järjestyksessä kukin omia ukkojaan johdatti linnasta ulos. Jälleen jouduttiin tie-breakiin tervosen, kuulan ja minun välillä, kun monsteri kävi taas ruokailemassa aivan ulko-oven edessä. tervonen vei potin.
Kävi mielessä, josko ensi kerralla ottaisi peliin kaksi hirviötä siten, että molemmat monsut lähtisivät alussa eri suuntiin mutta liikkuisivat aina yhtä paljon. Liikkumisjärjestys määrättäisiin ennen peliä. Lisäksi hirviöt eivät näkisi toistensa läpi. Tällöin pelin voittoon saattaisi riittää vain yhden napin ulos saaminen ja kaksi nappulaa toisi jo lähes varman voiton. Haastetta ainakin tulisi huomattavasti lisää.
Tässä vaiheessa storvik ja tainio jo lähtivätkin pois, joten jäimme tervosen ja kuulan kanssa kolmistaan. Olin mielessäni toivonut Citadelsia mutta homma tyrehtyi pelaajien vähyyteen. Päädyttiin lopulta ottamaan erä Bohnanzaa. Kolmella pelaajalla kaupankäynti on vähän rajoitettua mutta ihan kivaa pelaaminen silti on. tervonen hoiti tämänkin pelin lopulta. Ite hävisin yhdellä rahalla. Täytyy kuitenkin kyllä myöntää, että parhaimmillaan Bohnanza on 4-6 pelaajalla, jolloin ei aina tartte samojen tyyppien kanssa käydä kauppaa ja muille annetun hyödyn saa paremmin hajautettua. Tämä on tietysti voittoa tavoittelevan pelaajan ajatus.
Peli-ilta jäikin sitten tähän, kun kaikki lähtivät koittiin. Itte lainasin kärmeksen kirjastosta Citadelsin juhannuksen ajaksi. Toivottavasti saa jossain välissä kunnon pelit aikaiseksi.
Tässä välissä on tullut otettua muutama erä Kadonneita Kaupunkeja. Omani on muuten kirpputorilöytö ja maksoi vaivaiset 2 euroa. Ei paha hinta siihen nähden, että peli oli lähes uutta vastaavassa kunnossa. Vastapelaajina peleissä ovat olleet maija ja pujo. Molemmat ovat pelaajina täysin erityyppisiä ja olen huomannut, että KK:ssa menestyäkseen täytyy omaa pelityyliä muuttaa aina vastustajan mukaan hyvinkin paljon.
pujon kanssa pelit ovat olleet aina tasaisia. Ensialkuun pujon kanssa tuli pelattua niin, etten koskaan aloittanut uutta tutkimusmatkaa ennen kuin mulla oli vähintään nollille pääsemiseen tarvittavat kortit kädessä. Tämä taktiikka toimi vain vähän aikaa, kunnes jomman kumman aloitteesta pelityyli muuttui ilkeämpään suuntaan ja aloimme varastamaan toiselle tärkeitä kortteja pöydän keskustasta. Viimeisimmissä pujoa vastaan pelatuissa peleissä olen jo saattanut aloittaa matkoja vain siitä syystä, ettei tartte pelata jotain toiselle arvokasta korttia keskustaan. Lisäksi kuvioon mukaan ovat tulleet ns. ajanpeluumatkat, joilla ei edes tavoitella hyvää pistepottia vaan ainoastaan annetaan itselle mahdollisuus nostaa lisää kortteja muihin reissuihin.
maijan kanssa meitsi on puolestaan joutunut täysin vastaantulijan rooliin. Näyttää siltä, että on aivan sama mitä teen - maija vetäisee aina hirmuisen pistekaulan. Sen verran monta peliä on jo pelattu, ettei kyse voi enää tuuristakaan olla. Täytyy ens kerralla kokeilla jotain täysin uutta strategiaa.
Olin muuten yhdessä maijaa vastaan pelatussa pelissä harmittavan lähellä KK:n maksimibreikkiä 236. Mulla oli maan uumeniin kohdistuvasta tutkimusretkestä kädessä kortit 2-3-5-6-7-8-9-10 ja 4 oli vapaana pöydän keskustassa. Sijoituskortit vain puuttuivat. Kunnianhimo siinä sitten iski ja pelasin keskustaan vielä korttejani sijoituskortteja saadakseni. Onnistuin saaman kaksi mutta samalla jouduin luovuttamaan vastapuolelle tarpeellisia 9- ja 10-kortteja. Maksimibreikki jäi siis yhden sijoituskortin päähän ja vastustaja sai 70-80 ilmaista pistettä. Pettymys sekoitti pääni sen verran pahasti, että jatkoin pakasta nostelua sen sijaan että oisin viivyttänyt peliä, mikä johti nostopakan ja samalla pelin loppumiseen ennen kuin ehdin pelata kaikkia kädessäni olevia kortteja pöytään. Meni niin sanotusti vituiksi.
Ei oo muuten kukaan muukaan vielä meidän peleissä kyseistä maksimibreikkiä tehnyt. pujo oli kerran lähellä mutta häneltä uupui merenpohjamatkasta 2-kortti.
Löysin tässä netistä Kadonneet Kaupungit -taustakuvan, jota sitten vähän muokkailin.
Tällä viikolla sentään pääsin Kärmeksen peli-iltaan, kun edellisviikolla hankittu flunari hellitti. Ilta alkoi Fearsome Floorsilla, jonka otin omasta hyllystäni mukaan. Ennen peli-iltaa seuran foorumilla tyypit olivat ilmoittaneet kiinnostuksensa peliä kohtaan ja ehdin jo toivomaan, josko ois saatu pelin sallimat täydet 7 pelaajaa mukaan (tätä ennen ennätys taitaa olla kuusi). No kj jäi opettelemaan seuraavana pelattavan Age of Godsin sääntöjä, tervonen nukkui sohvalla ja mazikainen pelas nurkassa ASL:ää junnun kanssa eikä muitakaan ilmaantunut paikalle, joten pelaajien määrä jäi viiteen. Mukana olivat humer, riku, tainio, storvik ja minä.
Normaalien sääntöjen lisäksi talon sääntöjä oli kaksi:
1) max 10 sekuntia aikaa yhteen siirtoon
2) edestakaisin sahaaminen laskettiin askeleeksi, eli "eiku"-mahdollisuutta ei ollut.
Kokemukseni mukaan näin saadaan peliin autenttista paniikkitunnelmaa mörön hönkiessä niskaan samalla, kun juoksentelee täysin vaiston varassa käytävillä.
Lopputulema oli se, että kaikki johdattivat 2 nappulaa ulos linnasta. Tie-breakeria ei sovittu eikä kukaan muistanut, kuka sai omat nappulansa ensimmäisenä ulos. Peli päättyi siis tasapeliin. Itse olin lähellä voittoa mutta, kuten niin monta kertaa aikasemminkin, monsteri tuli ja tappoi viimeisen äijäni, kun ulko-ovesta kajastava valo jo heijastui silmistäni. Naurua peli kuitenkin irroitti ja ainakin storvik tuumas, että näin nopeita kaikkien pelien pitäisi olla.
Illan pääpelinä olikin sitten Age of Gods. Jumalan virkaan asettuivat kj, kuula, riku ja minä, jotka kaikki olivat keltanokkia. En tiennyt etukäteen pelistä juurikaan mitään mutta pian selvisi, että bluffausta, puhumista ja vedonlyöntiä oli odotettavissa joten ainakin ennakko-odotukset sääntöjä kuunnellessa nousivat kivasti.
Vaikka AoG onkin vahvasti tuuripainotteinen peli, on siinä kuitenkin taktiikalla ja strategisilla valinnoilla merkitystä. Nyt kokeiltu neljän pelaajan peli eteni mukavan jouhevasti, vaikka sääntöjen tihraamiseen kuluikin välillä aikaa.. Pituus oli sopiva pitkän linjan strategian toteuttamiseenkin, sillä lyhyemmässä pelissä bluffin merkitys ei olisi riittävä. kj vei matsin onnistuneella vedonlyönnilla ja hyvällä puhumisella. Ite ryssin vedonlyönnin kokonaan, kun muistin veikkaussäännöt väärin.
Tykkäsin AoG:sta ja mielellään toistekin pelaan. Jälkeenpäin mulle ainakin tuli tunnelmasta mieleen Colossal Arena. Omaan hyllyyn ensivaikutelman perusteella tuskin tulen kuitenkaan kovin pian hankkimaan, sillä ostoslistalla menee monta peliä edelle. Lisäksi runsaat sääntöjä rikkovat kortit saattavat karkottaa osan satunnaisesta peliseurasta pois. Käytännössä nyt vaaditaan vähintään pari pelikertaa ennen kuin pelin kokonaisuudessaan omaksuu. Näin eka kerralla sitä monesti vain ihmetteli: "ai että tommonenkin kortti löytyy"! Colossal Arena on siinä mielessä aloittelijalle huomattavasti helpompi, että käytettävissä olevat erikoistoiminnot ovat kaikki heti alusta asti kaikkien tiedossa.
AoG:n loputtua riku lähti kotiin ja kalle siirtyi toiseen pöytään lätkimään viime aikojen Kärmeksen hittipeliä Race for the Galaxya, jonka ainakin kolme henkilöä oli ottanut mukaan, vaikka kerhonkin hyllystä peli löytyy. Ittekin olin tässä vaiheessa jo lähdössä koittiin mutta kj onnistui houkuttelemaan vielä yhteen lyhyeen kaksinpeliin Pingwiniä. Jälleen yksi yksinkertainen mutta mukava peli. Jos halvennuksessa oleva Pingwin sattuu jossain silmään, niin täytyy kyllä napata mukaan. Tätä voi speelailla vaikka kummipojan kanssa pelkäämättä, että itse turhautuisi. Kaksinpeli meni 15-20 minuutissa ja toimii.
Kyllä pelaaminen on mukavaa.
Iski peijooni flunari päälle, joten jää tältä illalta Kärmeksen peli-iltakin käymättä. Pitänee tyytyä kirjoittamaan menneistä.
Tuossa männä viikonloppuna otettiinkin oikein urakalla matsia Espossa, kun kokoonnuimme kaveriporukalla perjantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän väliseksi ajaksi lautapelejä pelaamaan, grillaamaan ja olutta hörppimään. Ensimmäisenä iltana minun lisäkseni paikalla olivat Jymy R, Hartza, Stubbe ja Slaikkari.
Pääpaino oli tällä kertaa uusilla peleillä, joita porukka oli hankkinut ja suurinta osaa peleistä vain yksi tai ei kukaan ollut entuudestaan pelannut. Heti kärkeen lyötiin Thurn und Taxis pöytään neljällä pelaajalla, koska kaikki eivät olleet vielä saapuneet. Itse pelasin ko. peliä ensimmäistä kertaa. Vaikka voitinkin pelin valloittamalla Baijerin ja rakentamalla 7-vankkurit ensimmäisenä, niin minä en paljoakaan pelille lämmennyt. Mielestäni pelissä on liian vähän pelaajien välistä vuorovaikutusta toisin kuin mekaniikaltaan TuT:ia muistuttavassa Menolipussa. Nyt ainoaksi tavaksi kommunikoida pelin kautta jäi toiselle tärkeiden korttien pihistäminen.
TuT:in aikana porukka olikin jo ehtinyt nauttimaan kiitettävästi olutta ja itse ainakin aloin olla pikku seipäässä. Nälkähän siinä sitten tuli ja eikun vaan grilli tulille. Odotellessa Stubbe opetti meille muille Coloreton säännöt. Coloretto osoittautui varsin mainioksi pikku peliksi, jota koko porukka lievässä nousukännissä mielellään pelasi samalla, kun tunki bratwurstia naamariin. Innostuimme lyömään kameleonttikortteja siinä määrin pitkään, että Hartza, Stubbe ja Slaikkari päättivät lähteä koteihinsa paupaamaan. Me jäimme sitte Jymy R:n kanssa kahdestaan.
Viskilasit kouraan vaan ja kaksinpeleistä Dungeon Twisteriä eli Tyrmävääntäjää sekä Lost Citesiä mylläämään. DT on hauska peli mutta kärsii mielestäni peliin huonosti sopivista komponenteista. Pelilaudasta on nykyisellään vaikea kunnolla hahmottaa kaikkia ansoja, ovia ja seiniä (humalatilalla ei ole mitään vaikutusta). BGG:ssä on näköjään kuvia jonkun fanin väsäämästä 3D-sokkelosta, joka yhdessä peliin tarkoitettujen figujen kanssa varmasti toisi lisää tunnelmaa.
Knizian Lost Cities on puolestaan yksi tämän hetken pelatuimpia pelejä listallani. Pelin syvyyteen verrattuna äärimmäisen helpot säännöt ja nopea pelattavuus ovat mahdollistaneet monet ottelut vähäisenkin luppoajan tai satunnaisen pelikaverin siunaannuttua. Mikäli saan houkuteltua lisää kavereitani lautapelien maailmaan, on Lost Cities Memoir '44:n ohella toinen peli, joka sen tekee.
Yö jäi lyhyeksi, kun aamulla heräsin hirveeseen tysoniin. Kourallinen särkylääkkeitä, suihku ja tunnin uudet unet tekivät kuitenkin ihmeitä ja päivä oli pelastettu. Hartza ja Slaikkari vaihtuivat HH:on ja Jukkaan. Jos en nyt väärin muista, niin toisen päivän ohjelmassa oli Puerto Rico, lisää Colorettoa, The Great Dalmuti, Illuminati (Y2K-/Bavarian Fire Drill -lisäosilla) sekä Colossal Arena. Parin pelin kokemuksella voin sanoa, että Puerto Rico on kyllä ollut minulle suuri pettymys. Pelissä on liikaa pieniä ja rumia osia ja suhteellisen vähän vuorovaikutusta muun tekemisen määrään nähden. Mielummin pelaan San Juania, vaikka siinä pelaajien välinen kanssakäyminen on ehkä jopa vähäisempää mutta kortit ovat sentään kauniita eikä siinä tartte jatkuvasti olla säätämässä pikku neeker... anteeksi työläisiä paikasta toiseen. Dalmuti on välipelinä ihan OK ja yleinen mielipide taisi paikanpäällä olla jotakuinkin samansuuntainen.
Illan eeppisimmästä tapauksesta vastasi viiden hengen Illuminati. Lisävariaationa kaikki pelaajat pelasivat tällä kertaa UFOina, mikä oli omiaan lisäämään vainoharhaisuutta. Itse valitsin Cthulhun palvojat ja strategianani oli vain kerätä pari voimakasta korttia käsikassaroiksi, yksi kortti tuottamaan rahaa ja kenties tilaisuuden tullen yksi toimintaa tukeva kortti. Kaikki olivat vuorollaan lähellä voittoa ja minäkin onnistuin hyvin ja olin etenemässä tasaisen varmasti tuhoamistavoitteeseeni mutta Stubbe ehti kuitenkin ensin. Ennen viimeistä Stubben vuoroa minulle tarjottiin mahdollisuus kaapata Jukalta kokonainen neljän kortin haara priviledge-hyökkäyksellä, jonka onnistuminen olisi tarkoittanut voittoa. Apollon oli kuitenkin minua vastaan ja pyöräytin nopilla luvun 12.
Lauantaina viimeisenä pelasimme Colossal Arenaa, joka osoittautui ainakin minun mielestäni koko reissun helmeksi. Vedonlyöntiä, bluffaamista, psykologiaa - kaikkia asioita, joista pidän. En pärjännyt mutta hauskaa silti oli. Fantasiahahmoihin nojaava teema ehkä karkottaa joitakin pelaajia pois mutta itselleni ne uppoavat toisin kuin mokkakikkelit Viiviin.
Sunnuntaina porukasta jäljellä olivat enää Jymy R, Stubbe, Jukka ja minä. Otettiinpa siinä sitten San Juanit, uusi erä Colossal Arenaa, vähän Colorettoa sekä yksi peli Menolippua. Täytyy kyllä sanoa, että runsaasta pelaamisesta huolimatta Menolippu on kaverin kurmuutusmahdollisuuksien vuoksi varsin mainio peli, joka on myös helppo opettaa ja hahmottaa. Tässä onkin kolmas ase lautapelien pariin houkuttelemiseen.
Tähän se viikonloppu sitten päättyikin ja edessä oli vain kotimatka.
Aloitetaan luontevasti viimeisimmästä pelatusta pelistä - Memoir '44:sta. Vastustajakseni eilisiltana asettui ystäväni Kai, jolle kyseessä oli ensikosketus ko. peliin. Viiden minuutin sääntöjen selityksen jälkeen saatiin homma pyörimään. Skenaariona oli peruspelin ensimmäinen taistelu Pegasus Bridge. Kai pelasi Liittouneita ja minä Akselivaltoja. Etukäteen strategiakseni valitsin itsestäni katsottuna vasemmalla olevan sillan (Orne Bridge) luovuttamisen suosiolla Liittoutuneiden haltuun ja juoksuttaa samaisessa laidassa olevat kaksi jalkaväkiyksikköä tukemaan oikeassa laidassa olevan sillan (Pegasus Bridge) puolustusta. Käteeni sattuneet kortit vesittivät suunnitelman.
Oikea laita jäisi siis ilman vahvistuksia. Liittoutuneiden ensimmäinen aalto teki nopeasti reiän saksalaisten tuliaseman ympärille viritettyihin piikkilankoihin samalla, kun lammen viereiseen metsään rynnännyt porukka antoi tulitukea. Kuten kunnon natsien kuuluukin, eivät nämäkään sotilaat piikkilankansa katkomista hyvällä katsoneet vaan antoivat konepistoolien laulaa - ensimmäinen piste Saksalle. Seuraavalla vuorolla samaan koloon ryntäsi uusi Liittoutuneiden porukka, joka koki edeltäjiensä kohtalon - toinen piste Saksalle. Tässä vaiheessa Führer luuli homman olevan hanskassa, kunnes havahtui karuun maailmaan. Vihreiden joukkojen rynnistyksen heikentämä tuliasema murtui seuraavalla vuorolla - helppo piste briteille. Tästä päästiin vain yksi vuoro eteenpäin, kun jo toinen saksalainen jalkaväkiyksikkö kaatui Pegasus Bridgellä ja heikkojen komentoyhteyksien taakse avuttomaksi jääneistä Orne Bridgen yksiköistä toinen - toinen ja kolmas piste briteille. Tässä vaiheessa valinnanvaraa ei juuri enää ollut vaan ainoa vaihtoehto oli komentaa jäljellä olevista yksiköistä yhdet suoraan molempien siltojen päälle, sillä Liittoutuneet olivat enää yhden pisteen päässä voitosta. Pegasus Bridgen pitäminen onnistui tuottaen jopa kolmannen pisteen Saksalle mutta Orne Bridgellä yksin jäänyt jalkaväkiyksikkö joutui nopeasti liittymään kaatuneiden divisioonaan samalla, kun brittien lähitaisteluun ryhtyneet joukot ottivat sillan haltuunsa - neljäs ja viides piste (sillasta) sekä koko taistelun voitto Liittoumalle.
Jälkeenpäin totesin, että taistelu menetettiin ensisijaisesti alkuperäisen strategian epäonnistumiseen ja varasuunnitelman puutteeseen. Suurin yksittäinen taktinen virhe sattui, kun pahasti heikentynyt hiekkasäkkiryhmä jäi itsepintaisesti asemiinsa vaikka kenties fiksumpaa olisi ollut perääntyä joen toiselle puolelle ja antaa tulitukea tuoreemmille yksiköille. No ainakin vastustajalle jäi hyvä maku suuhun ja puheiden perusteella uudet taistelut kuulemma kiinnostavat.
Memoirin paras puoli on ehdottomasti pelin nopea ja helppo opettaminen ei-pelaajillekin (Kaitsua ei tosin ei-pelaajien joukkoon voi lukea). Havaintojeni mukaan kyse ei ole pelkästään suhteellisen yksinkertaisista säännöistä vaan myös selkeä ja kaikille tuttu teema auttaa asiaa. Ei juuri tarvita abstraktia ajattelua sen ymmärtämiseen, että tankit ajavat nopeammin kuin jalkaväki juoksee tai että pusikossa on paremmassa suojassa kuin avoimella pellolla. Lisäksi monilla, joilla fantasia- tai scifi-teema tökkii pahemman kerran, tuntuu 2. maailmansota paljon maanläheisemmältä. Omiin suosikkipeleihin Memoir myös ehdottomasti kuuluu. Plussat tulevat teemasta, helpoista mutta monipuolisista säännöistä, peliseuran riittävyydestä (myös tyttöystäväni pelaa) ja hyvännäköisistä komponenteista. Ainoaksi miinukseksi lasken pelivalmistelujen työläyden.
Toki realistisempia ja monipuolisempia sotapelejä löytyy mutta Memoiria hankkiessani tulin siihen tulokseen, etten kovin helposti löytäisi näihin "vaikeampiin" peleihin satunnaisena arki-iltana kaveria. Päädyin näin ollen Memoiriin ja sen lisäosaan Eastern Frontin. Olenkin jo onnistunut innostamaan monet kavereistani lautapelien maailmaan. Lisää taisteluraportteja on siten varmasti luvassa.
