Peliviikonloppu Espoossa

Iski peijooni flunari päälle, joten jää tältä illalta Kärmeksen peli-iltakin käymättä. Pitänee tyytyä kirjoittamaan menneistä.

Tuossa männä viikonloppuna otettiinkin oikein urakalla matsia Espossa, kun kokoonnuimme kaveriporukalla perjantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän väliseksi ajaksi lautapelejä pelaamaan, grillaamaan ja olutta hörppimään. Ensimmäisenä iltana minun lisäkseni paikalla olivat Jymy R, Hartza, Stubbe ja Slaikkari.

Pääpaino oli tällä kertaa uusilla peleillä, joita porukka oli hankkinut ja suurinta osaa peleistä vain yksi tai ei kukaan ollut entuudestaan pelannut. Heti kärkeen lyötiin Thurn und Taxis pöytään neljällä pelaajalla, koska kaikki eivät olleet vielä saapuneet. Itse pelasin ko. peliä ensimmäistä kertaa. Vaikka voitinkin pelin valloittamalla Baijerin ja rakentamalla 7-vankkurit ensimmäisenä, niin minä en paljoakaan pelille lämmennyt. Mielestäni pelissä on liian vähän pelaajien välistä vuorovaikutusta toisin kuin mekaniikaltaan TuT:ia muistuttavassa Menolipussa. Nyt ainoaksi tavaksi kommunikoida pelin kautta jäi toiselle tärkeiden korttien pihistäminen.

TuT:in aikana porukka olikin jo ehtinyt nauttimaan kiitettävästi olutta ja itse ainakin aloin olla pikku seipäässä. Nälkähän siinä sitten tuli ja eikun vaan grilli tulille. Odotellessa Stubbe opetti meille muille Coloreton säännöt. Coloretto osoittautui varsin mainioksi pikku peliksi, jota koko porukka lievässä nousukännissä mielellään pelasi samalla, kun tunki bratwurstia naamariin. Innostuimme lyömään kameleonttikortteja siinä määrin pitkään, että Hartza, Stubbe ja Slaikkari päättivät lähteä koteihinsa paupaamaan. Me jäimme sitte Jymy R:n kanssa kahdestaan.

Viskilasit kouraan vaan ja kaksinpeleistä Dungeon Twisteriä eli Tyrmävääntäjää sekä Lost Citesiä mylläämään. DT on hauska peli mutta kärsii mielestäni peliin huonosti sopivista komponenteista. Pelilaudasta on nykyisellään vaikea kunnolla hahmottaa kaikkia ansoja, ovia ja seiniä (humalatilalla ei ole mitään vaikutusta). BGG:ssä on näköjään kuvia jonkun fanin väsäämästä 3D-sokkelosta, joka yhdessä peliin tarkoitettujen figujen kanssa varmasti toisi lisää tunnelmaa.

Knizian Lost Cities on puolestaan yksi tämän hetken pelatuimpia pelejä listallani. Pelin syvyyteen verrattuna äärimmäisen helpot säännöt ja nopea pelattavuus ovat mahdollistaneet monet ottelut vähäisenkin luppoajan tai satunnaisen pelikaverin siunaannuttua. Mikäli saan houkuteltua lisää kavereitani lautapelien maailmaan, on Lost Cities Memoir '44:n ohella toinen peli, joka sen tekee.

Yö jäi lyhyeksi, kun aamulla heräsin hirveeseen tysoniin. Kourallinen särkylääkkeitä, suihku ja tunnin uudet unet tekivät kuitenkin ihmeitä ja päivä oli pelastettu. Hartza ja Slaikkari vaihtuivat HH:on ja Jukkaan. Jos en nyt väärin muista, niin toisen päivän ohjelmassa oli Puerto Rico, lisää Colorettoa, The Great Dalmuti, Illuminati (Y2K-/Bavarian Fire Drill -lisäosilla) sekä Colossal Arena. Parin pelin kokemuksella voin sanoa, että Puerto Rico on kyllä ollut minulle suuri pettymys. Pelissä on liikaa pieniä ja rumia osia ja suhteellisen vähän vuorovaikutusta muun tekemisen määrään nähden. Mielummin pelaan San Juania, vaikka siinä pelaajien välinen kanssakäyminen on ehkä jopa vähäisempää mutta kortit ovat sentään kauniita eikä siinä tartte jatkuvasti olla säätämässä pikku neeker... anteeksi työläisiä paikasta toiseen. Dalmuti on välipelinä ihan OK ja yleinen mielipide taisi paikanpäällä olla jotakuinkin samansuuntainen.

Illan eeppisimmästä tapauksesta vastasi viiden hengen Illuminati. Lisävariaationa kaikki pelaajat pelasivat tällä kertaa UFOina, mikä oli omiaan lisäämään vainoharhaisuutta. Itse valitsin Cthulhun palvojat ja strategianani oli vain kerätä pari voimakasta korttia käsikassaroiksi, yksi kortti tuottamaan rahaa ja kenties tilaisuuden tullen yksi toimintaa tukeva kortti. Kaikki olivat vuorollaan lähellä voittoa ja minäkin onnistuin hyvin ja olin etenemässä tasaisen varmasti tuhoamistavoitteeseeni mutta Stubbe ehti kuitenkin ensin. Ennen viimeistä Stubben vuoroa minulle tarjottiin mahdollisuus kaapata Jukalta kokonainen neljän kortin haara priviledge-hyökkäyksellä, jonka onnistuminen olisi tarkoittanut voittoa. Apollon oli kuitenkin minua vastaan ja pyöräytin nopilla luvun 12.

Lauantaina viimeisenä pelasimme Colossal Arenaa, joka osoittautui ainakin minun mielestäni koko reissun helmeksi. Vedonlyöntiä, bluffaamista, psykologiaa - kaikkia asioita, joista pidän. En pärjännyt mutta hauskaa silti oli. Fantasiahahmoihin nojaava teema ehkä karkottaa joitakin pelaajia pois mutta itselleni ne uppoavat toisin kuin mokkakikkelit Viiviin.

Sunnuntaina porukasta jäljellä olivat enää Jymy R, Stubbe, Jukka ja minä. Otettiinpa siinä sitten San Juanit, uusi erä Colossal Arenaa, vähän Colorettoa sekä yksi peli Menolippua. Täytyy kyllä sanoa, että runsaasta pelaamisesta huolimatta Menolippu on kaverin kurmuutusmahdollisuuksien vuoksi varsin mainio peli, joka on myös helppo opettaa ja hahmottaa. Tässä onkin kolmas ase lautapelien pariin houkuttelemiseen.

Tähän se viikonloppu sitten päättyikin ja edessä oli vain kotimatka.