Memoir '44

Aloitetaan luontevasti viimeisimmästä pelatusta pelistä - Memoir '44:sta. Vastustajakseni eilisiltana asettui ystäväni Kai, jolle kyseessä oli ensikosketus ko. peliin. Viiden minuutin sääntöjen selityksen jälkeen saatiin homma pyörimään. Skenaariona oli peruspelin ensimmäinen taistelu Pegasus Bridge. Kai pelasi Liittouneita ja minä Akselivaltoja. Etukäteen strategiakseni valitsin itsestäni katsottuna vasemmalla olevan sillan (Orne Bridge) luovuttamisen suosiolla Liittoutuneiden haltuun ja juoksuttaa samaisessa laidassa olevat kaksi jalkaväkiyksikköä tukemaan oikeassa laidassa olevan sillan (Pegasus Bridge) puolustusta. Käteeni sattuneet kortit vesittivät suunnitelman.

Oikea laita jäisi siis ilman vahvistuksia. Liittoutuneiden ensimmäinen aalto teki nopeasti reiän saksalaisten tuliaseman ympärille viritettyihin piikkilankoihin samalla, kun lammen viereiseen metsään rynnännyt porukka antoi tulitukea. Kuten kunnon natsien kuuluukin, eivät nämäkään sotilaat piikkilankansa katkomista hyvällä katsoneet vaan antoivat konepistoolien laulaa - ensimmäinen piste Saksalle. Seuraavalla vuorolla samaan koloon ryntäsi uusi Liittoutuneiden porukka, joka koki edeltäjiensä kohtalon - toinen piste Saksalle. Tässä vaiheessa Führer luuli homman olevan hanskassa, kunnes havahtui karuun maailmaan. Vihreiden joukkojen rynnistyksen heikentämä tuliasema murtui seuraavalla vuorolla - helppo piste briteille. Tästä päästiin vain yksi vuoro eteenpäin, kun jo toinen saksalainen jalkaväkiyksikkö kaatui Pegasus Bridgellä ja heikkojen komentoyhteyksien taakse avuttomaksi jääneistä Orne Bridgen yksiköistä toinen - toinen ja kolmas piste briteille. Tässä vaiheessa valinnanvaraa ei juuri enää ollut vaan ainoa vaihtoehto oli komentaa jäljellä olevista yksiköistä yhdet suoraan molempien siltojen päälle, sillä Liittoutuneet olivat enää yhden pisteen päässä voitosta. Pegasus Bridgen pitäminen onnistui tuottaen jopa kolmannen pisteen Saksalle mutta Orne Bridgellä yksin jäänyt jalkaväkiyksikkö joutui nopeasti liittymään kaatuneiden divisioonaan samalla, kun brittien lähitaisteluun ryhtyneet joukot ottivat sillan haltuunsa - neljäs ja viides piste (sillasta) sekä koko taistelun voitto Liittoumalle.

Jälkeenpäin totesin, että taistelu menetettiin ensisijaisesti alkuperäisen strategian epäonnistumiseen ja varasuunnitelman puutteeseen. Suurin yksittäinen taktinen virhe sattui, kun pahasti heikentynyt hiekkasäkkiryhmä jäi itsepintaisesti asemiinsa vaikka kenties fiksumpaa olisi ollut perääntyä joen toiselle puolelle ja antaa tulitukea tuoreemmille yksiköille. No ainakin vastustajalle jäi hyvä maku suuhun ja puheiden perusteella uudet taistelut kuulemma kiinnostavat.

Memoirin paras puoli on ehdottomasti pelin nopea ja helppo opettaminen ei-pelaajillekin (Kaitsua ei tosin ei-pelaajien joukkoon voi lukea). Havaintojeni mukaan kyse ei ole pelkästään suhteellisen yksinkertaisista säännöistä vaan myös selkeä ja kaikille tuttu teema auttaa asiaa. Ei juuri tarvita abstraktia ajattelua sen ymmärtämiseen, että tankit ajavat nopeammin kuin jalkaväki juoksee tai että pusikossa on paremmassa suojassa kuin avoimella pellolla. Lisäksi monilla, joilla fantasia- tai scifi-teema tökkii pahemman kerran, tuntuu 2. maailmansota paljon maanläheisemmältä. Omiin suosikkipeleihin Memoir myös ehdottomasti kuuluu. Plussat tulevat teemasta, helpoista mutta monipuolisista säännöistä, peliseuran riittävyydestä (myös tyttöystäväni pelaa) ja hyvännäköisistä komponenteista. Ainoaksi miinukseksi lasken pelivalmistelujen työläyden.

Toki realistisempia ja monipuolisempia sotapelejä löytyy mutta Memoiria hankkiessani tulin siihen tulokseen, etten kovin helposti löytäisi näihin "vaikeampiin" peleihin satunnaisena arki-iltana kaveria. Päädyin näin ollen Memoiriin ja sen lisäosaan Eastern Frontin. Olenkin jo onnistunut innostamaan monet kavereistani lautapelien maailmaan. Lisää taisteluraportteja on siten varmasti luvassa.