Vuosikatsaus 2010

Aika pistää vuotta 2010 pakettiin. Katsotaanpas eka mitä uuden vuoden lupauksia sitä on tuli itselleen tehtyä vuosi takaperin.

Lupasin yrittää kokeilla:
Brass - check
War of the Ring - check
Battlestar Galactica - check
C&C: Ancients - fail
Paths of Glory - fail
Hannibal: Rome vs. Carthage - fail
18xx - fail


Lisäksi:
maalaa Space Hulk - fail


Elikkä aika heikko näytän olemaan pitämään lupauksiani. Näinpä täytyy välttää tänä vuonna antamasta liikaa. Ainoa lupaukseni olkoon siis, että maalaan Space Hulkin. Projekti on onneksi jo puolivälissä, sillä genestealerit ovat jo saaneet viimeisiä highlighteja lukuunottamatta värit pintaan. Ei niistä ehkä aivan tullut sitä showcase-tasoa, jota lähdin sutimaan mutta pelikäyttöön riittäviä.


Mutta entäs pelivuosi 2010 kokonaisuudessaan?

Alkuvuodesta hitti oli 1960: The Making of the President mutta juhannuksen jälkeen peli on maannut koskemattomana. Hiukan sama vika on Twilight Strugglella, jota toistaiseksi viimeisen kerran on pelattu kesäloman lopulla elokuussa. Polte pelaamaan on kuitenkin molempien kohdalla kova, joten huolestunut ei tartte olla.

Kesällä puolestaan ihastuin El Grandeen, jonka jo pari vuotta aikaisemmin olin tuominnut hiukan kuivaksi mutta niin vain peli teki comebackin. Toiseksi kesän rakkaudeksi muodostui Brass, jonka maineen aapee pelasti. Olin nimittäin jo 5-6 pelin jälkeen olevinaan tajunnut homman nimen, mutta niin vain aapee tuli ja pesi mennen tullen näyttäen, että kyllä pelissä riittää vaihtoehtoja.

Loppuvuoden kovimpia sanoja ovat olleet Aavikon Karavaanit ja vasta joulukuussa Raumalle asti päässyt 7 Wonders. Oisko pienoista syysväsymystä havaittavissa, kun näin kevyet pelit saavat eniten peliaikaa? Itse asiassa koko vuotta kun tarkemmin katsoo, niin siirtymä raskaista kevyisiin on selvästi havaittavissa.

Läpi vuoden pöytään on tainnut päästä ainoastaan Carcassonne - Kivikausi. Laatikostakin huomaa, että peli on kulkenut usein matkassa. Läpi vuoden kaikkein kovimmat poltteet päästä pelaamaan on ollut kuitenkin Through the Agesia, johon sopivia tilaisuuksia näyttää löytyvän aivan liian harvoin ja viimeisimmästä pelistä tuntuu olevan jo iäisyys.

Muuten täytyy olla tyytyväinen, että kuluneen vuoden aikana on itselle uusia pelejä tullut testattua lähes jokaisella pelikerralla. Tästä suuri kiitos menee erityisesti mikolle ja sintonicille, jotka ovat kovasti kokoelmiaan kartuttaneet ja ahkerasti pelejä pöytään raahanneet. Joten on kai tässä jotain referenssiä, jotta voi erilaisia mielivaltaisia titteleitä jakaa.


Vuoden uroteko:
Carcassonne - Kivikausi
Perusteluina tasainen suoritus koko vuoden läpi porautuen yhä tiukemmin aivan kärjen kantaan.


Vuoden ikimuistoisimmat hetket:
BattleLore
Viikonlopun mittainen 10 taistelun kampanja, jota johdin mikkoa vastaan jo 5-1, mutta niin vain homma päättyi lopulta tasapeliin. Otti pattiin lopulta niin paljon, ettei meinannut uni tulla seuraavana yönä.


Vuoden paras peli:
Twilight Struggle
Peli kypsyi hitaasti mutta aikaa saatuaan kohosi lopulta meikäläisen henkilökohtaiseksi uudeksi suosikiksi.


Vuoden heikoin suoritus:
Game of Thrones
Hemmetin pitkä, paljon odottelua, vähän päätöksiä. Edes voitto ei auttanut. Hyvin todennäköistä, etten tule antamaan lainkaan uutta mahdollisuutta. (Senji muuten pääsi aika lähelle samaa eikä senkään kohdalla pelin voitto muuta mielipidettäni)


Vuoden yllättäjä:
7 Wonders
Olin hyvin kriittinen hypetyksestä huolimatta (tai sen takia) eikä homma varsinaisesti muutenkaan kiinnostanut. Niin vain kuitenkin tuli ja ihastutti.


Vuoden pettymys:
Greed Inc.
Kovat odotukset ja hehkutus, ja ekan pelin jälkeen vielä näyttikin hyvälle mutta jo toinen peli alkoi maistumaan puulta. Ei huono peli kuitenkaan vaan ainoastaan kova pettymys


Vuoden 2011 odotetuin peli:
Eclipse
Loistavaa työtä Suomen pojilta. Jätti välittömän halun pelata lisää. Kun vain saisivat paketin julkaisuun.


Ensi vuodelta en Eclipsen julkaisusn lisäksi odota juuri mitään erikoista. Muutamia pelejä haluaa päästä jauhamaan lisää ja toivottavasti pari erinomaista uutuuttakin löytyisi. Alkuvuodesta on edessä muutto pääkallokaupunkiseudulle ja sitä myöten varmaan alan pyörimään paikallisissa pelikerhoissa. Be warned; I'm coming.

Joulupukki on jo ovella

Huomenna on joulu ja viimeinkin paljastuu pukin kontin sisältö. Oiskohan siellä vaikka muutama mukava peliyllätys?

Farlander:
Tässäpä virolainen viritys, joka ei kyllä liikaa kehuja ole saanut. Pari vuotta takaperin näitä oli yhden jos toisenkin Sokoksen poistokorissa 5e hintaan myynnissä. Kansi kyllä näytti mielenkiintoiselle, mutta kun BGG:ssä järjestään peli tyrmättiin, niin enpä napannu mukaan. No onneksi kirpputorinuohoaja mikko tämänkin pelin jostain oli eurolla kopannu ja päästiin testaamaan.

Peli on todella-todella yksinkertainen eikä sääntöjä ainakaan ole liikaa. Omalla vuorolla pelataan nappi ja sen jälkeen äijät vaipuvat berserkkiin ja hyökkäävät väkisin. Vaikka pelaaja onkin eräänlainen hallitsija, ei hänellä ole mitään kontrollia sotaisaan kansaansa, joka heti tilaisuuden tullen lähtee potkimaan heikompaa naapuria kiville. Mikäli vaihtoehtoja on useampia, voi pelaaja kuitenkin valita minne äijät sinkoavat.

Pakkohyökkäyksistä seuraa mielenkiintoisia tapahtumaketjuja. Kun kerran erehtyy sörkkimään ampiaispesää, siitä seuraava aalto vyöryy äkkiä laudan halki ja tilanne onkin yht'äkkiä aivan toinen. Hyökkäyskaskadien laskeminen onkin yksinkertaisessa pelissä se suola sikäli kuin sitä on.

En nyt ehkä itte nimeäisi peliä aivan tuubaksi, sillä tapahtumaketjut ovat sen verran mielenkiintoisia. Mutta ei peli missään tapauksessa kovin hyväkään ole. Onneksi paketti on rutisetettu 15-30 minuuttiin, mikä nostaa arvosanaa huomattavasti.


N.Y. Chase:
Scotland yardin uudelleenversiointi N.Y. Chase on mikon toinen kirrpislöytö. Eikä lainkaan hassumpi olekkaan. Scotland Yardia en edes muista pelanneeni skidinä, joten pelin mekaniikka oli uusi. Ehkäpä tästä positiivinen asenteeni johtuukin.

Ilmeisesti muutamia eroja esikuvaansa kuitenkin (kuulemma) löytyy:
-etsivät voivat asettaa tiesulkuja
-etsivät voivat lentää helikopterilla minne tahansa
-X:llä on käytössää merireittejä

En ole näitä väitteitä mistään tarkastanut mutta luotetaan nyt ihmisten muistikuviin. Joka tapauksessa peli vaikutti varsin laadukkaalta ja huolella suunnitellulta. Meikäläiseen teki vaikutuksen mm. läpinäkyvät nappulat, joiden ansiosta nappulan alla olevan ruudun numeron pystyi näkemään ilman nappulaan koskemista.

Yksi peli on vasta takana ja siinä pelasin etsivää. Vielä pitäis X:ää päästä pelaamaan, sillä se kuulemma on erityisen hauskaa. Kyllä meikä tykkää. Eihän tämä nyt mikään lihaisa peli ole mutta varsin viihdyttävä omassa lajissaan.


BattleLore Epic:
BattleLore jää meikän papereissa hieman Memoirin varjoon lähinnä pelinopeutensa vuoksi. Mielenkiintoista olikin nähdä, miten Epicin tuplakokoinen lauta vaikuttaisi. Mukava yllätys oli huomata, että peli rullasi vähintäänkin yhtä nopeasti, sillä vuorolla aina pelattiin kaksi korttia yhden sijaan. Äksöniä siis riitti.

Vaikka peli rullasikin, venyi mikon ja meikän välinen matsi aika eeppisiin mittoihin ollen lähen neljätuntinen. Syynä ei kuitenkaan ollut peli vaan pelaajat. mikon riisuttua meikäläisen kokonaan hyökkäysaseista tappamalla viisi kuudesta ratsuväkiyksiköstäni ja jättämällä viimeisenkin rammaksi (11 hyökkäyksellä!!!!!) olin 6-1 tilanteessa pakotettu vaihtamaan puolustuslinjalle. Parhaani mukaan siinä sitten grindailin ja pääsinkin lopulta 6-5 tilanteeseen. Sitten kuitenkin tuuri loppui ja naapuri nitisti sen viimeisen tarvittavan voittopisteen.

Pitkällisistä peleistä huolimatta aika meni nopeasti ja kyllä epicci perus BattleLoren voittaa. Täytyykin hommata Memoiriin breaktrough scenaarioita ja kattoa, josko ne tuovat peliin vielä lisää syvyyttä.


Rappakalja Extreme:
Pikkujouluissa testattu Rappakalja Extreme osoittautui hulvattomaksi tietovisaksi. No tietovisat on aina tietovisoja ja ne ovat hauskoja sopivan pienissä määrissä nautittuna. Tämä pitää paikkansa varsinkin Rappakalja Extremen kohdalla, sillä pelissä on liian vähän kysymyskategorioita ja niistäkin suurimmassa osassa täytyy arvailla jonkin vieraskielisen mongerruksen tai sivistyssanan merkitystä. Näinpä loppujen lopuksi hauskin kategoria oli "päivämäärät", jota yleisesti ottaen muuten vihaa.


Muuta:

Rauman lautapelikerhon pikkujoulut vieteltiin männä viikonloppuna ja pelien lisäksi taidettiin ottaa jotain muutakin. mikko valittiin samalla kertaa Rauman pelikerhon aktiiviksi, kun meikäläinen väistyy etelän suuntaan. Sanosinpa, että hyvä valinta sillä siihen tahtiin mies on ostellu uusia pelejä ja mainostanu pelipäiviä facebookissa että aktiivisuus ylitti meikäläisen tekemiset jo ennen virallistamistakin.


Tuloksia tilastointia varten:

Aavikon karavaanit (4p): adebisi 80 - pool 74 - aati 57 - kaide 47
Aavikon karavaanit (5p): mikko 68 - aati 67 - kaide 66 - adebisi 47 - pool <46
Aavikon karavaanit (4p): maria 86 - maija 74 - adebisi 74 - dave 67
Aavikon karavaanit (4p): adebisi 96 - hannu 67 - sintonic 62 - mikko 57
Bang (7p): sheriffit kaide/vladi/adebisi (voitto) - ryökäleet mikko/jinxter/anselmi/tiku (tappio)
BattleLore Epic (2p): mikko 7 - adebisi 5
Carcassonne - Kivikausi (3p): adebisi 138 - pool 126 - tiku 59
Carcassonne - Kivikausi (4p): mikko 122p - hannu 91 - adebisi 89 - sintonic 62
Farlander (4p): mikko 14 - adebisi 10 - aati 3 - anselmi 2
Farlander (4p): adebisi 16 - hannu 10 - sintonic 3 - mikko 0
Miksi juuri Mäntsälä (5p): adebisi - tiku - jinxter - kaide - anselmi
N.Y. Chase (3p): mikko ja minä (voitto) - X maija (tappio)
Rappakalja Extreme (7p): adebisi - kaide - anselmi - mikko - tiku - jinxter - vladi
Rappakalja Extreme (7p): adebisi - kaide - anselmi - anni - mikko - tiku - jinxter

Maria, Senji ja 7 Wonders

Maria:

Maria Teresan nousu nuorena naisena Itävallan valtaistuimelle vuonna 1740 sai naapurivaltiot sotajalalle, kun he näkivät hempukan Itävallan johdossa olevan liian kokematon käydäkseen sotaa menestyksekkäästi. Naapurit meinasivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tähän asetelmaan tartutaan Mariassa, joka on harvinaislaatuinen 3 hengen sotapeli. Yksi pelaa luonnollisesti Itävaltaa, toinen Preussia/Hollantia ja kolmas Ranskaa/Baijeria.


Pelin osapuolet ovat hyvin erilaisia pelata. Käytännössä Ranska ja Preussi käyvät kilpajuoksua kumpi ehtii valloittamaan enemmän Itävaltaa, joka puolestaan yrittää sinnitellä ja käydä viivytystaistelua koukatakseen jossain välissä jomman kumman vihulaisen niskaan. Ranska ja Preussi eivät siis ole sodassa keskenään eivätkä voi ryöstää toisiltaan voittopisteitä. Kuitenkin Preussia pelaava käy Hollannin kautta omaa erillissotaansa Ranskaa vastaa Itävallan liittolaisena. Näinpä jos jollakulla on taipumusta jakomielitautiin, niin tässä pelissä se viimeistään puhkeaa kukkaan. Rintamasta riippuen kaikki ovat yhtäaikaa sekä vihollisia että liittolaisia keskenään.

Mekaanisesti homma on melko simppeliä sotaa, mikä on ehdottoman hyvä juttu. Ei tarvita mitään mittavia apulappuja ja modifierien laskemista vaan pelkkä yhteenlaskutaito riittää. Taisteluvoima = Joukon koko + Taistelukorttien arvo. Enemmän hyökkäysvoimaa kasaan saanut voittaa ja häviäjä kärsii erotuksen verran tappioita. Jottei homma kuitenkaan liian suoraviivaiseksi menisi, kartta on jaettu alueisiin, joilla jokaisella tarvitaan omanlaiset korttinsa. Tämä karttarajoitus vaikuttaakin suuresti taktisiin valintoihin.

Sota on taktiikkaa. Politiikka sen sijaan on strategiaa. Pelin aikana on syytä tarkkaan miettiä mihin korttinsa käyttää, koska ne ovat käypää valuuttaa myös politiikassa, jota edustavat monet äänestykset. Äänestystulosten perusteella mm. alussa Preussin liittolaisena taistelevat saksit saattavatkin hypätä Itävallan kelkkaan, jolloin pelin valtasuhteet muuttuvat huomattavasti.

Itse pelasin Itävaltaa, jonka asema vaikutti kovin kovin heikolta. Sotilaalliset ja poliittiset resurssit olivat todella niukat vastapelaajiin verrattuna eikä niillä juuri agressiivista peliä pelattu. Toisaalta voittoon Itävallalle riitti 8 voittopistettä siinä missä Preussi ja Ranska tarvitsivat 13 ja 11 pojoa, joten kaipa peli jonkinmoisessa tasapainossa on.

Miltäs peli sitten tuntui - no hyvin toivottomalta. En oikein missään vaiheessa tuntenut olevani Itävallalla lähelläkään voittoa. Resurssit (5 korttia/vuoro) eivät vain yksinkertaisesti riittäneet kahden rintaman sotaan, kun vastassa oli vihollisia, jotka saivat yhteenlaskettuna lähes 20 korttia/vuoro. Toisaalta pelasin ehkä turhan agressiivisesti, kun olisi vain pitänyt suosiolla hävitä kaikki taistelut pelaamatta korttiakaan ja panostaa politiikkaan kunnes vihollisten resurssiylivoimaa olisi keikautettu.

Itävallan olisi myös ilmeisesti myös turvauduttava likaiseen peliin, jotta pääsisi jonkinmoisiin sopimuksiin vihulaisten kanssa. Pelissä suullisesti tehdyt lupaukset on näet pidettävä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uhkaa antavansa kolmannen pelaajan voittaa jos sopimusta ei synny.

Äkkiseltään heitin nyt arvosanaksi kuutosen. Täytyy kuitenkin vielä jokunen peli ottaa alle, sillä räppäsinhän aikoinani Twilight Strugglellekin ekan pelin jälkeen seiskan mutta myöhemmin se on noussut aina kymppiin. Samanlaiseen nousuun tuskin on aineksia kuitenkaan...



Senji:

Sitten käsittelyyn Senji, jota testattiin kirjastolla. Täytyy sanoa, että mahdottoman ärsyttävä peli. Ainakin viidellä pelaajalla downtimea oli aivan älyttömästi. Pääasiassa tämä johtui sinänsä hienosta mutta peliä suunnattomasti hidastavasta säännöstä, jonka mukaan peliä johtava pelaaja on keisari ja saa määrätä järjestyksen, jossa muut toimintonsa tekevät. Siinähän sitten istuskelet toistakymmentä minuuttia ja odottelet lähtölupaa, kun yksi pähkäilee sopivaa järjestystä vajaalle parille kymmenelle yksittäin resolvattavattavalle toiminnolle.

Sinänsähän pelissä muuten ei ollut älytöntä vikaa. Muistutti aika tavalla Game of Thronesia, joka sekin on aivan hanurista.

Jos jotain hyvää pelissä on, niin se on downtimesta huolimatta ainakin 2 kertaa lyhyempi kuin Game of Thrones. Lisäksi neuvotteluvaihe ja siinä syntyvät keskustelut olivat hauskoja. Kaikki yrittivät kieroilla ja velmuilla ittelleen suotuisia sopimuksia. Ja välillä ilmoille kajahti aika runsassanaisia ilmaisuja. Kirjaston tätikin kävi ovella sanomassa "Minä laitan tämän oven kiinni..."

Lopuksi voisi vielä kehua suunnittelijoiden japaninkielen taitoa. Pelin lootassa olevat kanjit nähtyäni ymmärsin, että "Senji" tarkoittaa sota-aikaa. Onnettomat ranskalaiset ovat vain kaikissa komponenteissa sotkeneet kanjit keskenään ja nyt ne tahtovat sanoa, että "Jisen" elikkäs aikasota.



7 Wonders:

Viime viikonloppuna pääsin myös testaamaan 7 Wondersia, jota siellä täällä on hehkutettu. Itte kuitenkin jostain syystä olin aika skeptinen homman suhteen, sillä se kuullosti hieman samanlaiselta kortinlätkinnältä kuin Dominion. Itse en Dompasta niin ole koskaan perustanut joskaan ei se vastenmielinenkään ole. Näinpä 7 ihmettä pääsi hypetyksestä huolimatta iskemään oikein tosissaan puskasta. Mulle ainakin maistuu.

Pelissä on ultrafast-Civilization meininkiä, mutta siitä huolimatta teema tuntuu olevan hyvin läsnä (toisin kuin esim. Peloponneksessa). Vuorovaikutuksen määrä vaikuttaa sopivalta kevyeen pelailuun, sillä halutessaan voi ihan rauhassa itsekseen rakennella, mutta hyvin pian sitä alkaa naapureiden tekemisiä kyttäämään.

Saa nähdä miten peli kestää aikaa mutta ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa hyvältä.


Muuta:

Tässä männä viikonloppuna tuli koettua yksi lautapeliurani suurimmista järkytyksistä - on tullut pelattua Caylusta viisi vuotta VÄÄRIN. Ja tuo peli piti olla se, jonka säännöt osasi etu- ja takaperin... Kiitos korjauksesta kuuluu sintonicille, joka huomautti, että linnan rakentamiseen tarvitaan kolme ERILAISTA kuutiota, joista yhden täytyy olla läskiä. Tähän asti oli tullut pelattua säännöllä "kolme kuutiota, joista yksi läskiä". Ei sinänsä mikään todella dramaattinen korjaus, mutta tekee kyllä kunkun suosioista kuutioträkin paljon käyttökelpoisemmaksi ja muuttaa pelin flowta vähän hitaammaksi. Samalla 1. pelaajan avaus muuttuu, kun hän ei voikaan suoraan pelata linnaan heti ensimmäisellä kierroksella. Muuten samat strategiat edelleen pätevät.


BGG Secret Santa:

Paketti Ukrainasta saapui. Latasin kuvan BGG:hen


Tilastokatsaus:

Joulukuun alku on ollut mahtava ainakin marraskuuhun verrattuna. Tähän mennessä pelattuja pelejä on kertynyt jo toistakymmentä, kun koko marraskuun saldoksi jäi surkea seitsemän. Myös pistetilasto näyttää päinvastaisia lukuja, kun joka toinen peli on päättynyt meikän voittoon. Tai jos ei voittoa ole herunut, niin kakkossijalle useimmiten. Ainoana kivenä leivässä tuntuu olevan 7 Wonders, jossa hyvä suoritus meikälle tuntuu viimeisen sijan välttäminen.


2x Hansa Teutonica (4p): 2 voittoa
1x Caylus (5p): 1 voitto
1x Race for the Galaxy (4p): 1 voitto
1x Senji (5p): 1 voitto
1x Miksi juuri Mäntsälä (6p): 1 voitto
6x 7 wonders (4p): 3x 2.sija, 1x 3.sija, 2x 4.sija
1x Carcassonne - Kivikausi (5p): 2. sija

Tarkemmat tilastot, pelaajien nimet ja loppupisteet löytyvät mk7:n ja sintonicin BGG:n pelitilastoista.

Dominant Species

Vuoden 2010 uutuuksien testaus jatkui viikko takaperin Dominant Speciesillä, joka on jatkoa GMT:n syrjähypyille europelien maailmaan. Toki vuorovaikutus pelissä on erittäin vahvaa, eli mitään aivan saksalaista kauhufilmiä ei tartte pelätä.

Teema on ainakin äärettömän mielenkiintoinen - evoluutio ja lajien välinen selviytymistaistelu. Primordial Soupin tasolle ei kuitenkaan mennä vaan nyt riittää matkata vain muutama kymmentä tuhatta vuotta taaksepäin. Jääkausi uhkaa ja vanhat ekologiset lokerot häviävät. Edessä on väistämätön taistelu elintilasta.

Dominant Speciesissä pelaajat leikkivät jumalia ja ottavat vastuulleen yhden eläinluokan edustajat: nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, hämähäkit tai hyönteiset. Jokaisella luokalla on omat erikoiskykynsä, jotka auttavat taistelussa elintilasta. Pelkkään erikoiskykyyn ei kuitenkaan voi nojata, vaan kaikkien on opittava käyttämään uusia ravinnonlähteitä.

Pelin ydin on workerplacement yhdistettynä aluehallintaan. Ensin vuorotellen asetellaan action pawneja (=workkereita) toimintoruutuihin ja sitten aletaan hommiin. Siinä voi omia lajejaan sopeuttaa uuteen ravintoon, pistää vaeltamaan laudalla, lisääntyä jne. jne. Tavoitteena on tietysti päästä alueilla dominoivaan asemaan. Homma vain on hiukan tavallista kierompaa, sillä alueita voi hallita kahdella eri tavalla: joko pelaajalla on siellä lajienemmistö tai sitten oma eläinluokka on parhaiten sopeutunut siellä elämään. Voittopisteet jaetaan lajienemmistöjen perusteella, mikä ratkaistaan perinteisesti El Grande -tyyliin kuutiomäärillä. Erikoistoimintoja antava sopeutuminen taas ratkaistaan sen mukaan kenelle on eniten sopivaa ravintoa tarjolla.

Kierous ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kahteen eri hallintatapaan. Ennen pisteytystä nimittäin pelissä tehdään hirvittävä määrä toimintoja, joiden aikana tilanne laudalla ehtii elää moneen kertaan eikä mistään voi olla pelin aikana varma. Tämä vaikeuttaa oman vuoron suunnittelua mutta onneksi pisteytysmekanismi on sellainen, ettei sillä loppujen lopuksi ole väliä koska yleensä aina löytää jonkin alueen, joka kelpaa itselleen pisteytettäväksi. Tosin ei siitä ehkä saa aivan niin paljon pisteitä kuin alunperin kuvitteli jotain kuitenkin.

Jos jotain kritisoitavaa jäi ekan pelin perusteella, niin pelin ulkoasu oli tylsä. PISTE. Lisäksi tuntui, että oman action pawnin pelaaminen pisteytysruutuun on pakkoliike. Yhdellä kierroksella jätin väliin ja heti jäin muista roimasti jälkeen. Mutta tätä ei nyt vielä voi totuudeksi julistaa, sillä pelejä on takana vain se yksi ja vaihtoehtoisia strategioita saattaa lisäpeleillä hyvinkin löytyä.

Ehdottomasti kuitenkin hittipeliin on aineksia ja kolmanneksi jäämisestä huolimatta kutkuttamaan jäi. Peli-illan isäntäpariskunta sintonic ja sini veivät kärkisijat mk7:n ja maijan ollessa kaksi viimeistä. Se on aina hyvän pelin merkki, jos tappiosta huolimatta jää pelihaluja ja revanssihenkeä.

---

Muita viikko takaperin viikonloppuna pelattuja olivat Carcassonne: Kivikausi, Samurai, Mykerinos, Alcatraz ja Princes of Florence. Eli todellista uutuuspelien tulvaa tässä on koettu =)

Musita ei sen enempää ole kommentoitavaa paitsi, että Florencessa jäi erityisesti harmittamaan Alean pelien surkea ulkoasu, joka jopa haittaa pelaamista. Pastellivärit, pieni/vaikeaselkoinen fontti ja kuvien puute tekevät pelistä tuskaa varsinkin, kun pitäisi vielä muidenkin peliä yrittää seurata. Raivostuttavaa. Täytyy kuitenkin sekin merkkitapahtuma mainita, että anselmi voitti pelin (Florencen) ja itte jäi jopa toiseksi viimeiseksi, kun maria ja maija kiilasivat vielä lopussa parilla pisteellä edelle. Davekin oli aivan niskassa.

---

Seuraavalla kerralla voikin luvata raporttia Mariasta (lautapelistä).

Helcon 2010

Helcon 2010 on takana. Omalta osaltani vierailu oli yhden päivän mittainen. Mielellään tuota olisi pidempäänkin viihtynyt mutta aina se ei vain onnistu. Plussan puolelle kuitenkin reissu jäi - eikä vähiten uuden ilmavamman tilan ansiosta.

Pääkohteeni ja ainoa ns. pakkotavoitteeni tälle kerralle oli päästä testaamaan Onni Gamesin Eclipseä. Lautapeliseuran foorumin pelin kehitysketjua, puskaradiota ja BGG:tä seuraamalla olin päätellyt, että nyt Suomen pojat yrittävät tehdä stefua lainatakseni "Graalin maljaa". Avaruusoopperaa on moni koittanut vääntää lautapelimuotoon, mutta yritykset tuntuvat olevan pääsääntöisesti kovin rönsyileviä tai sitten tunkkeja. Näinpä olikin nyt kiinnostavaa päästä tsekkaamaan miten pohjolassa on homma hanskattu.

Ensimmäisen kerran pöydän ohi kävellessäni ihmettelin, että onpa pelissä paljon liikkuvia osia ja käsittämättömiä symboleita. Pian istuinkin sitten itse pöytään ja tarkempi tutustuminen ja sääntöselitys osoittivat havainnot oikeiksi. Tosin symbolit saivat nyt jonkin merkityksen. Sääntöjen opetteluun meni ehkäpä noin 40min, mikä on tietysti kohtuullisen pitkä aika mutta on sitä pidempiäkin introja nähty. Sääntöjen perusteella ei nyt kuitenkaan vielä syvää hyvää kuvaa pelin dynamiikasta pystynyt saamaan varsnkin, kun suurin osa mukana olleista vielä päätyi pelaamaan jotain alien-rotua, joilla kaikilla oli mahtavia erikoisominaisuuksia.

Eclipsen draamankaari noudattelee suunnilleen seuraavaa:

Tutkitaan lähiavaruutta -> perustetaan siirtokuntia -> tutkitaan lisää -> kohdataan naapureita -> ei tykätä niiden naamasta -> varustaudutaan sotaan -> final showdown

Siinä sivussa sitten kehitellään tekniikkaa ja mietitään miten vähät resurssit saadaan riittämään yhä raskaammaksi käyvän koneiston pyörittämiseen. Ja kaikki tämä tehdään vain yhdeksässä kierroksessa, mikä tarkoittaa rajattua peliaikaa ja on hieman epätyypillistä mutta hienoa tälle aihepiirille. Tekemistä ja pohdittavaa riittää. Varsinkin kun pelissä on hiukan helppo harhautua tekemään asioita, jotka eivät tuota lainkaan pisteitä. Kaikilla onkin syytä olla kirkkaana mielessä, mistä niitä senttejä oikein tulee.

Ittellä ei tuo nyt aivan hirmu hyvin pysynyt mielessä ja tulos oli sen mukainen. Siihen päälle pelin dynamiikasta mitään tajuamattomalle hiukan vaikea Empire-rotu pelattavaksi, sampon "himmaile alussa Empirellä"-strategiavinkin ylivarovainen tulkinta sekä vähän huonoa tuuria exploreissa ja parissa taistelussa. Ei paljoa vastusta voinut tarjota. Saattoi tietysti silläkin olla vaikutusta, että vastassa oli kaksi Suomen parhaimpiin (ellei parasta) kuuluvaa lautapelaajaa stefu ja petri sekä toinen pelin suunnittelijoista sampo... Lisäkseni ainoa täysin ummikko mukana oli siirtola. Karseasta selkäsaunasta huolimatta 3h peli jätti ehdottoman positiivisen fiiliksen eikä tylsää ollut. Kyllä yksistään jo tämän takia kannatti Raumalta pääkallokaupunkiin matkustaa.


Proton tyylikästä ulkoasua. Keltainen Empire vyöryi vielä tässä vaiheessa lupaavasti.


Teknisesti peli tuntui hyvin hiotulta. Vaikka liikkuvia osia oli paljon, niin kaikki pysyi hyvin kasassa ja oman tilanteensa näki helposti. Erityisesti tykkäsin siitä miten resurssien tuotanto ja varasto oli toteutettu. Ei turhaa laskemista tai isoja kuutiokasoja. Yhdeltä träkiltä näki suoraan varastotilanteen ja toiselta tuotannon sekä kolmannelta kulutuksen. Upkeeppikin on hyvin kevyt, kun ei kamista tartte jatkuvasti olla paikasta toiseen siirtämässä.

Protoversioksi ulkonäkö oli jo aika hyvällä mallilla mutta jotain kehitettäväkin on. Tässä vaiheessa suurimmat rakentavat kommenttini liittyvätkin lähinnä ulkoasuun.

Pelattavuuteen vaikuttavia:
1) Symbolit ovat vähän kryptisiä esim. (kirjekuori)neutronipommi, isoissa aluksissa olevat "mustat" voimalähteet sekä hull-valuen ja damage-merkkien samanlaisuus muutamia mainitakseni.

2) Monoliitit ja alueiden pistearvot eivät erotu laudalta niin selvästi, että niiden avulla pystyisi saamaan pelitilanteesta selkeän kuvan.


Tunnelmaan vaikuttavia:
1) Toivoisin myös muun ulkoasun paranevan entisestään ennen lopullista versiota, sillä tälläisissa vahvasti temaattisissa peleissä on ulkokuorella on uskomattoman suuri merkitys. Hyvännäköinen peli houkuttelee pelaamaan ja auttaa eläytymään. Yksityiskohtia on myös kiva katsella ja peliä pelaa mielellään jo pelkästään löytääkseen jotain uutta.

Muita ilmaan heitettyjä ajatuksenvirtamietteitä:
1) Ovatko alien-rotujen strategiat kiveen hakattuja? En tiedä. Tietysti aina voi valita yleispätevän Terranin, mutta ei alienienkaan pelaaminen saisi liian yksioikoista olla.

2) Pisteitä saa alueista, teknologiasta, monoliiteista ja sotimalla saavutetusta famesta, jonka määrä kuitenkin jossain vaiheessa saturoituu. Hiukan ehkä toivoisin vaihtoehtoja kehittää omaa avaruusmahtiaan erilaisiin suuntiin ja, että pelissä olisi mahdollista pärjätä myös erikoistumalla. Trade-offina tällöin joutuisi tekemään sen valinnan, että jää jollain toisella asteella haavoittuvaksi. Nyt ehkä ainoa valinta on, käyttääkö raaka-aineet sota-aluksiin, orbitaaleihin vaiko monoliitteihin. Tosin vaikeaa pelin monimutkaistaminen voi olla, sillä sit mennään helposti yksinään nurkissa nysväämiseen tai sitten homma alkaa rönsyilemään.

3) Ainakin nyt erikoistumisen asteen määrää se mitä nyt sattuu explorella löytämään ja tähän ehkä toivoisi enemmän kontrollia tai valinnan varaa. Orbitaalit vähän tätä vastaavat mutta nekin täytyy erikseen kehittää tieteen avulla ja niillä ei raaka-aineita louhita. Tietyllä tapaa tämä liittyy 2)-kohtaan. Joka vuorolla pitäisi joutua miettimään tarkkaan mihin resurssinsa työntää. Jos resuja on montaa eri tyyppiä, joilla kaikilla tehdään eri asioita, niin strategisia valintoja jää paljon vähemmän tai ne ovat triviaaleja.

4) Temaattisesti on vähän hassua, että tiedeasemat "löydetään" eikä niitä pelkästään perusteta. Tutkimuksen pitäisi olla panostus (kaiken muun kustannuksella) ja kehityksen palkinto siitä. Toki Ancientseja mätkiessä voidaan sattumalta tehdä läpimurtoja, mikä sopii teemaan.


Siirtolaakin naurattaa Eclipsen jälkeen, vaikka turpaan tuli

---

Lisäksi conissa tuli pelattua tupla-T: Troyes ja Toscana.

Näistä Troyes oli huomattavasti parempi worker placement, johon oli yhdistetty mielenkiintoinen noppamekaniikka. Kaikki heittivät omien työläisten määrää vastaavan määrän noppia, joita on kolmea eri väriä. punainen = sota, valkoinen = uskonto, keltainen = kauppa. Hommaamalla tietyn värisiä noppia on sitten mahdollisuus tehdä erilaisia toimintoja, jotka tuottavat joko rahaa työläisten palkkoihin, vaikutusvaltaa erikoistoimintoja varten tai ihan vain suoraan voittopisteitä. Jippo vain on siinä, että jokaisella pelaajalla on omalla vuorollaan mahdollisuus ryövätä kaverin noppia maksamalla tälle rahaa. Maksettava summa riippuu kuinka monta noppaa käyttää yhdellä kerralla.

Troyes 1. kierroksella

Troyesissa homma toimii ja tuntui ainakin ensipelillä varsin tasapainoiselta. Alussa homma on hyvinkin suoraviivaista mutta pelin edetessä vaihtoehdot alkavat kasvaa ja viimeistään siinä vaiheessa analyysihalvaajat heräävät. Erilaisia yhdistelmiä pisteiden hommaamiseen on huikea määrä. Meilläkin (lectus, juha, pasi, minä) peli sitten lopulta venähti noin 3,5 tuntiseksi. Eipä silti. Troyes parkkeeraa tukevasti europelien keskiluokkaan.

Toscanan viinit sen sijaan ovat väkevää Valdemaria. Pelissä on siis ideana hommata maatilkkuja, joilla sitten viljellään erilaisia viinejä. Lopulta tuotteet myydään markkinoille, joilta on myös mahdollista ostaa viinejä siinä toivossa, että joskus ne onnistuisi myymään kovempaan hintaan. Oikeastaan pelin ytimessä onkin markkinahinnoilla keinottelun yrittäminen ja ostamisen/myymisen ajoittaminen.


Tässä vaiheesa Toscana oli vielä hauskaa - peliä takana 5min

Muuten homma voisi olla ihan mukaavaakin, mutta pelissä on tietyt pakkotoiminnot, jotka kaikkien on käytännössä pakko tehdä (esim. tuplavesi on must). Onhan myös täysin loogista, että veden saamiseen vaaditaan että vettä on valmiiksi varastossa. Lisäksi huonolla tuurilla markkinat heittävätkin häränpyllyä ja sitä saattaa löytää ittensä tilanteesta, jossa ei voi tehdä yhtään mitään muuta kuin katsella vierestä kavereiden pelailua (ei rahaa + varasto täynnä arvotonta tavaraa + ei lainkaan vettä käytössä = umpikuja). Sinänsähän se on omaa hölmöyttä, jos moiseen tilanteeseen ittensä ajaa, mutta näin lihattomaan, ei-harrastajille suunnattuun peliin täysin käsittämätön ratkaisu. Kun vielä soppaan lisätään 90-120min kesto, jonka aikana kiinnostavia valintoja ei montaakaan ole, ei peliä ole ainakaan meikäläiselle tarkoitettu.

---

Mutta ei tässä muuta kuin odotellaan Eclipsen julkaisua!

Vieraspelilauta ja lainavasara: Spiel 2010

Seuraavassa maailman historian ensimmäinen vieraskynä tässä blogissa - anselmin matkakertomus Essenin Spiel 2010 -messuilta

---

Julkaisemalla matkakertomukseni vuoden 2010 Spielistä adebisin blogissa SLS:n foorumin sijaan saadaan kirjoitusten taso nousemaan niin foorumilla kuin blogissa :)

Viikonlopun yli kestäneellä Saksan matkalla vierailin lauantaina Spiel 2010 -messuilla. Mukaan messuille lähti ystäväni Domi, joka asustaa noin 100km:n päässä Essenistä. Domilla ei ole juuri aiempaa kokemusta moderneista lautapeleistä, mutta innokkaana Go-pelaajana oli valmis tutustumaan messuihin.

Foorumin aiempien messupäivien kauhutarinoista huolimatta messukeskukseen pääsi lauantaiaamuna mallikkaasti. Ilmeisesti lipunmyyntijärjestelmät oli saatu takaisin pystyyn ja homma sujui saksalaisen tehokkaasti. Ensimmäinen vaikutelma tapahtumasta oli absurdi. Tuntui suomalaisesta lautapeliharrastajasta jotenkin käsittämättömältä, että Helsingin messukeskuksen kokoinen tila oli täynnä lautapelejä ja kaikenikäiset ihmiset jonottamassa kokeilemaan näitä pelejä.

Ensishokista selvinneenä suuntasimme halliin 9 Z-Man Gamesin ständille. Ständin viereiset pöydät olivat jo täynnä, joten silmäiltyämme hieman pelejä jouduin investoimaan Poseidoniin ilman testaamista. Kyseessä on siis kevytversio 18XX-sarjan peleistä. Rautateiden sijaan pelin teemana on muinaisen Kreikan merenkulku. Muista Z-Manin uusista julkaisuista olin kiinnostanut myös The King Commands -pelistä, mutta se oli lauantaina jo loppuunmyyty.

Miettiessämme seuraavaa liikettä Domi bongasi Nestorgamesin ständillä olevan Topology-pelin. Pelin toinen suunnittelija Markus Hagenauer houkutteli meitä testaamaan abstraktia laattojen asettelu -peliään. Pelissä pelaajat nostavat vuorollaan kolme tuplaheksan muotoista laattaa ja asettavat nämä aiempien laattojen viereen yrittäen muodostaa sulkeutuvia silmukoita. Silmukoista saa pisteitä sen perusteella, kuinka monta laattaa osallistuu silmukan muodostamiseen. Yleensä mitä isompi on silmukka, sitä enemmän saa pisteitä. Lisäksi pisteitä irtoaa silmukoiden sisään jäävien silmukoiden laatoista. Peliä pelataan, kunnes laatat loppuvat, noin 8 kierrosta. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Peli on yksinkertaisuudessaan helppo oppia. Ainoa hieman vaikeampi tehtävä on pisteiden laskeminen aina vuoron päätteeksi, mutta sekin alkoi meiltä sujua harjoituspelin viimeisillä kierroksilla. Pelin edetessä AP-riski on huomattava pelilaudan kasvaessa. Domi olisi harjoituspelin perusteella ostanut pelin, mutta valitettavasti se oli loppunut jo messujen ensimmäisenä päivänä. Peliä saa Nestorgamesilta tilaamalla. Nestorgames aikoo kuulema jatkossakin keskittyä abstaktien pelien ja lastenpelien julkaisemiseen.

Topologya pelatessamme Cane oli raahautunut hotellilta messuille, joten liittäydyimme hänen ja Lautapelit.fi:n testipelaajan Juuson seuraan. Lyhyen neuvonpidon jälkeen suuntasimme halliin 4 testaamaan messujen ruotsalaisyllättäjää Giganstoskopin Genesistä. Nimestään huolimatta pelissä ei olla Phil Collinsin bändäreinä, vaan paiskitaan duunia isommalle jehulle voittopisteiden toivossa. Malmöläisten ständillä oli kuitenkin sen verran kuhinaa, että odotellessamme vuoroa testasimme puolalaisten ständillä pelin 51st State. Peliä on kuvailtu "Race for the galaxy -Liteksi" ja kuvaus on aika osuva. Eroja pelien väliltä kuitenkin löytyy. Siinä missä Reiska on vaikea opettaa uusille pelaajille, on 51.osavaltio vain kolmen toimintonsa ansiosta nopeammin omaksuttavissa. Toisaalta pelin teema on raskaampi eikä lyhyen testipelin perusteella 51.osavaltiossa oikein syntynyt samanlaista tarinankaarta kuin Reiskassa.

Puola-vierailun jälkeen pääsimme luomaan maailmaa Genesiksessä. Peli on varsin mekaaninen worker placement - resurssien keruu -viritys. Pelaajat ovat enkeleitä, jotka keräävät kolmea erilaista Essence-kuutiota. Kuutioita voi käyttää päivän töiden tekemiseen luomistarinan kuutena eri päivänä. Eri päivien töiden tekemiseen tarvitaan erilaisia kuutioiden yhdistelmiä. Päivän työn tekemisestä saa voittopisteitä. Mitä aikaisemmin tietyn päivän työn pystyy tekemään, sitä enemmän siitä saa pisteitä. Ukko-Jumala toimii pelin kellona määrittäen pelin päättymisen ohella myös päivät, joina päivän työn voi suorittaa. Peli on varsin suoraviivainen opettaa ja oleellinen osa pelissä menestymistä on ajoittaa toimintona oikein suhteessa muihin pelaajiin. Pelissä on mukana myös Musta enkeli, joka suorittaa päivän töitä, jos oikeat pelaajat taktikoivat liikaa eivätkä aktiivisesti hakeudu uusiin päiviin paiskimaan hommia. Mikäli pelin lopussa Mustalla enkelillä on eniten pisteitä, kaikki pelaajat häviävät. Pelin teema tuntui alkuun vähän oudolta, mutta palveli loppujen lopuksi peliä erittäin hyvin. Peli on vaikeustasoltaan Menolipun luokkaa, joten sitä on helppo pelata myös ei-harrastajien kanssa. Testipelin karvaasta tappiosta huolimatta pidin pelistä sen verran, että ostin yhden kappaleen kotiin tuomisiksi.

Genesiksen jälkeen ruuhka messuilla oli jo sitä luokkaa, että kiinnostaviin pelipöytiin ei ollut asiaa ilman tuntuvaa jonotusta. Päätimme mennä lounaalle ja lounaan jälkeen porukka hajosi omille teilleen. Itse keskityin pelaamisen sijaan juttelemaan näytteilleasettajien kanssa.

Onni Gamesin ständillä Touko jaksoi pitkästä messurupeamasta huolimatta innokkaasti esitellä Aetheria. Useita kertoja Aetheria verkossa pelanneena peli vaikutti laudalla hieman raskaalta. Laudalla pelattaessa peli vaatii pelaajilta huomattavan määrän laskentaa. Varsinkin jos pelaajat haluavat saada edes jonkinlaisen käsityksen pelin pistetilanteesta. Verkkoympäristössä tietokone avustaa pelaajia laskemalla muun muassa tukevien laattojen lukumäärän, joka helpottaa ja nopeuttaa päätöksentekoa huomattavasti. Abstraktien pelien ystäville kyseessä on kuitenkin erinomainen peli, joten toivottavasti myös Aetherin lautapeliversio löytää tiensä harrastajien kokoelmiin.

Onni Gamesin lähellä sijaitsi Hippodice Spieleclubin ständi. Hippodice on tunnettu jokavuotisesta pelikilpailustaan ja siinä menestyneet pelit esitellään tunnetuille saksalaisille julkaisijoille. Kilpailu pyrkii näin toimimaan ponnahduslautana erityisesti uusille ja tuntemattomille lautapelisuunnittelijoille. Kilpailuun osallistumisen aikaraja on marraskuun alku, joten ständillä sai myös ilmoittaa pelejä kilpailuun. Ilmoittautumisen yhteydessä annetaan pelin kuvaus ja kopio säännöistä. Varsinainen prototyyppi lähetetään myöhemmin, mikäli peli etenee kilpailun toiseen vaiheeseen. Osallistuin samaiseen kilpailuun muutama vuosi takaperin ja silloin pelini pääsi toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen jälkeen tie nousi kuitenkin pystyyn. Tällä kertaa ilmoitin kilpailuun hieman kevyemmän pelin, joten toivottavasti se menestyy paremmin. Keskustelin ständillä pitkän tovin yhden kerholaisen Oliver Dietlen kanssa ja toivoin kilpailusta enemmän palautetta suunnittelijoille. Edellisellä kerralla sain palautetun prototyypin yhteydessä ainoastaan tiivistetyn saksankielisen käännöksen pelin säännöistä (alkuperäiset olivat englanniksi). Jäin kaipaamaan tuomariston yksityiskohtaisempaa analyysia pelin hyvistä ja huonoista puolista. Oliver lupasi toimittaa kommenttini eteenpäin. Samaan aikaan ständillä pyörähti myös Stefan Kögl, Blokus 3D:n suunnittelija. Hän vihjaisi olemaan asettamasta liian suuria toiveita kilpailun suhteen. Aikoinaan kilpailussa menestyneenä hän ei siitä huolimatta onnistunut löytämään pelilleen julkaisijaa. Vasta julkaistuaan pelinsä osittain itse ja saatuaan sille SdJ-ehdokkuuden, alkoi yllättäen kiinnostuneita julkaisijoita tunkea ovista ja ikkunoista.

Messuhallien kiertely alkoi tässä vaiheessa tuntua jaloissa jo siinä määrin, että sovimme Domin kanssa kohtaamisen pääoville. Ennen poislähtöä kävin kuitenkin jututtamassa Aution Jussia Tuonela Productionin ständillä. Jussi oli messuihin tyytyväinen, vaikkei heillä The Club lisurin lisäksi muuta puhtaasti omaa tuotantoa tänä vuonna messuilla ollutkaan. Jatkossa Tuonelan poppoo aikoo tehdä kiirehallintaa siirtämällä pelien julkaisuajankohtaa keväälle. Tulevan kevään kiireet Jussi on tosin jo varmistanut asettumalla ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Tässä onkin todellinen worker placement -mahdollisuus kaikille Oulun äänestyspiiriin kuuluville. Äänestämällä Jussi eduskuntaan saadaan varmistettua SLS:n toiminta-avustukset seuraavaksi neljäksi vuodeksi ;)

Illalla kaivoimme pöydälle Domin messulöydöistä Let's catch a lion!, -pelin. Kyseessä on japanilaisten suunnittelema eräänlainen shakin opetuspeli. Peliä pelataan 3x4 ruudukolla, jossa molemmalla pelaajalla on leijona (joka liikkuu kuten kuningatar shakissa), norsu (joka liikkuu kuten torni), kirahvi (joka liikkuu kuten lähetti) ja kananpoika (joka liikkuu kuten talonpoika). Hahmot liikkuvat vain yhden pykälän annettuihin suuntiin. Jos onnistuu syömään toisen nappulan, nappula tulee syöjälle. Nappulan syönyt pelaaja voi käyttää yhden vuoron asettaakseen nappulan takaisin laudalle omana nappulana. Pelin voittaa, jos onnistuu syömään toisen leijonan tai viemään oman leijonan toisen pelaajan päätyyn ja turvaamaan leijonansa kyseisellä kierroksella. Alkuun tuntui, että peli junnaa vain paikallaan. Yhtäkkiä peli kuitenkin ajautui toisen voittoon. Pitkän, raskaan messupäivän ja muutaman oluen jälkeen peli oli aivan hulvaton. Pelin uudelleenpelattavuudesta on parin oluthuuruisen pelin perusteella mahdotonta sanoa mitään. Erityistä kiitosta peli saa upeista puisista ja kankaisista komponenteistaan. Lisäksi englanninkieliset säännöt olivat hauskat. Esimerkiksi, kun kananpoika pääsee toisen pelaajan päätyyn, todetaan säännöissä: Mitä luulet kananpojasta tulevan, kun se kasvaa isoksi? Kaikkien pelien säännöt pitäisi kirjoittaa vastaavasti ongelmalähtöistä oppimista hyödyntäen! No, kyllä sieltä säännöistä lopulta löytyi kuvatekstistä selitys, kuinka kananpoika käännetään ympäri ja sen alta ilmestyy kana :)

- Anselmi

Hellenes

Muutama viikko takaperin mikko hommasi GMT 2009 julkaisun Hellenesin. Tarkoituksena meillä oli maksaa peli puokkiin ja pelata kampanja, jonka voittaja sitten saisi pelin itselleen. Odotukset olivat korkealla, sillä korttivetoinen blokkisota vaikutti mielenkiintoiselta mekaniikalta ja tähän astiset, vaikkakin vähäiset, kokemukset GMT:stä ovat olleet hyviä.

Kyseessä on siis vuosiin 431 e.Kr. - 403 e.Kr. sijoittuvat Ateenan ja Spartan väliset turpajaiset. Lähtötilanne peliin eri puolilla on asymmetrinen - Sparta on kova luu maalla, kun taas Ateenalle voimaa antaa laivaston isommat melat. Myös korttipakka on hyvin vahvasti kallellaan spartalaisten suuntaan, sillä leijonanosa korteista on heidän tapahtumiaan. Sen verran voisi tässä mainita pelin kulusta, että kortit pelataan korttivetoisille peleille tuttuun tapaan joko action pointteina tai sitten eventteinä. Hyvä toimivaksi todettu systeemi siis. Myös pelin ulkonäkö on kohdillaan ja säännöt vaikuttavat ensilukemalla kohtuullisen selkeiltä.

Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Mutta kun ei niin ei. Kahdessa skenaariossa meillä meni noin 70% ajasta sääntöjen selvittelyyn ja FAQckin idiootteiluun, kun jatkuvasti ilmeni erikoistilanteita, joihin säännöistä ei tuntunut löytyvän vastausta tai tulkinta oli epäselvä. Ei siinä oikein pelifiilikseen päässyt.

Pahaksi onneksi strategiatkin tuntuvat olevan vähän kiveen hakattuja. 431 skenaariossa Sparta pelaa revolt-kortit käytännössä aina eventteinä napaten sieltä täältä kaupunkeja haltuunsa, jolloin Ateenan on pakko seilata laivoillaan pitkin saaristoa tulipaloja sammuttelemassa. Jos aikaa jää yli niin, se menee sit Ateenasta tappeluun. Sisilian skenaariossa puolestaan Sparta kaappaa alussa saaren haltuunsa, minkä jälkeen ateenalaiset uhmaavat vuosittain keväällä merta ja lähettävät edellisvuonna koulutetut melamiehet länteen. Hyvällä tuurilla laivasto pääsee perille ja näännytystaistelu voi alkaa. Onnistuessaan piirittäjät löytävät talvehtimispaikan saarelta, kun taas epäonnistuminen tarkoittaa kotimatkaa (ja todennäköistä hukkumiskuolemaa) talvimyrskyn nostattamassa aallokossa. Myös korttien eventteihin toivoisi vähän enemmän vaihtelua, sillä nyt samanlaisia kortteja on pakassa useita kappaleita ja niistäkin suurin osa spartalaisten. Näin Ateenalle ei monesti jää muuta vaihtoehtoa kuin pelata kortit actioneina.

Ensimmäistä harjoitusskenaariota väänsimme 7h, minkä jälkeen minä puhalsin pelin poikki, koska lähestyimme vasta puoliväliä 10 vuoron skenaariossa. Toisessa skenussa kolmeen vuoroon meni 4h, mutta taas oli pakko soittaa pilliä, sillä samalla menolla matsi olisi kestänyt vielä ainakin 3h. Ei oikein arkipäivinä töiden jälkeen enää 7-8h peleille ole aikaa. Hellenes on siis puhdasverinen viikonloppupeli, jota pelataan rauhassa ja hartaasti ilman kiirettä. Pelissä muutenkin on turha pyrkiä nopeisiin ratkaisuihin. Piirittäminen on hidasta näännytystaistelua, mikä tietysti on ajan hengen mukaista.

Plussat ja miinukset:
+ mekaniikan perusidea
+ tyylikäs toteutus
+ teema
+ rauhallinen pitkän tähtäimen peli
- puutteellinen ohjekirja
- rajallisen tuntuiset strategiat
- korttien eventit
- rauhallinen pitkän tähtäimen peli


This is parta!!!

Ensimmäiset namut Essenistä 2010

Warconin jälkeen on hommat jatkuneet rykäyksittäin ja yksi Essen-uutuus (Genesis) on jo ehditty testaamaan. Tästä kuitenkin tuonnenpana.

Warconia seuraavana viikonloppuna kovikset olivat Essenin Spielissä mutta myö kurjat vain tykitettiin Suomessa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Tuohon aikaväliin mahtui 2x Shogun, Amun-Re, Taj Mahal, Railroad Tycoon, Cuba ja Genial. Näistä uusia tuttavuuksia olivat Amun-Re, Taj Mahal ja Cuba.

Amun-Re oli meikäläisen mielestä aika tyhjänpäiväinen peli. Huutokauppa oli ihan hauskaa mutta sitten muu peli ei millään lailla palkinnut pelaajaansa. Tästä täytyy etenkin varoittaa kaikkia pienten lasten omistajia ja miksei myöskin nälkäisiä aikuisia - pelin "tiilet" näyttivät nimittäin erehdyttävän paljon toffeetyynyiltä. sintonic vei.

Taj Mahal sen sijaan tarjosi jo jotain pelattavaakin. Viidellä pelaajalla melko kaoottista meininki oli mutta yhtä kaikki. Huutokauppamekaniikka oli mielenkiintoinen ja tarjosi monta kertaa tiukkaa pähkäilyä - tyytyäkö pieniin voittoihin ja varmistaa hyvä paikka laudalta vaiko yrittääkö rohmuta enemmän. Jos ei nyt tämäkään aivan hitti ole, niin kelvollinen peli, eikä Delhi Bellya tarvitse pelätä. Tämänkin vei sintonic.

Cuba vuorostaan oli todella tyypillinen euroresurssipyöritys, joka katoaa massaan. Kelpo peli, joka varmasti on elegantti hittiklasikko niille, jotka kyseisellä pelillä aloittavat tutustumisen euroihin mutta jo enemmän pelanneille kovin tuttua huttua - lautapelien makaroonilaatikkoa.

Entäs sitten ne tutummat pelit?

Shogunit olivat taattua laatua. Ensimmäinen tosin oli harjoittelupeli kolmen nyypän (lectus, juha ja jani) ollessa mukana. Toiseen Shoguniin liittyivätkin lisäksi vielä mikko ja tiku mukaan joten ensimmäistä kertaa päästiin peliä koittamaan täydellä pelaajamäärällä. Itse keskityin lähinnä mikon lyömiseen, kun hän taas yritti yksinään salakavalasti jäädä yksinään saaren itälaitaan. No mikko tietysti antoi samalla mitalla takaisin ja meidän peli kusikin sitten siihen keskinäiseen torailuun. Muut, totta kai, kävivät kuorimassa kermat sodan runtelemilta alueiltamme. Ei todellakaan taisteltu voitosta, jonka vei tiimissä pelanneet jani ja tiku. Itte jäin viimeiseksi. Viidellä pelaajalla laudalla on todella ahdasta ja yhteen nurkkaan linnoittautuminen alkaa vaikuttaa huomattavasti houkuttelevammalta. Keskellä varsinkin on tukalaa, kun joka puolelta painetaan päälle.



Vähän väljyyttä tunnelmaan toi Railroad Tycoon, johon vielä muun hyvän lisäksi kaikki mahtuivat pelaamaan omaa peliään. Iso kartta on komea ja peli toimii kivasti. Mutta yksi asia kovasti mättää - nimittäin kortit. Teksti on aivan liian pientä ja muutenkin kortteja on vaikea erottaa toisistaan kauempaa vilkaistessa. Peli hidastui suunnattomasti, kun kukin vuorollaan kävi kortteja tihrustamassa ja yritti painaa niitä mieleensä. Muutenhan homma ei olisi iso ongelma mutta peli käytännössä voitetaan korttien avulla, sillä niistä tulevat pistepotit ovat niin merkittäviä.

Itse pelin voitto oli aika täpärällä. Ennen salaisten tehtävien julkistamista juha ja minä olimme tasapisteissä. juha sai salaisesta tavoitteestaan 6p. Meikäläisen tavoitteena oli pelin lopussa olla rikkain, mikä toisi 7p. Jäin kuitenkin 3000 taalalla kakkoseksi. Siinä olisi kannattanut ottaa yksi $5000:n laina, jolloin olisin tietysti menettänyt yhden pisteen mutta tienannut 7 pojoa, mikä olisi siivittänyt tasapisteisiin juhan kanssa. Tie-breakin olisin sitten voittanut useamman linkin turvin. Aikamoista.



Tuttua oli myös Genial, joka vain yksinkertaisesti on loistava abstrakti.

---

Näistä peleistä sitten viikko eteenpäin ohjelmaan mahtui pitkästä aikaa pari erää Agricolaa. Olipa mukava vaihteen vuoksi taas tätäkin pelata. Ei se aivan Le Havren veroinen ole, kun mietitään näitä Uwen pelejä mutta huippupaketti silti. Lisäosista animeeplet kiinnostaisivat itteäni kaikkein eniten. Farmers of the Moorkin on ihan hyvä mutta ihan niin paljon ei nyt maata ole tullut viljeltyä, että peruspeliinkään olisi ehtinyt kyllästyä.

Lisäksi anselmin tuomista Essen-uutuuksista testipenkkiin pääsi Genesis. Teema oli aika metka. Pelaajat olivat enkeleitä, jotka kävivät korjailemassa Jumalan luomistyötä. Tai no ei ne tekijät sitä ehkä näin tarkoittaneet mutta näin minä otin sen vapauden tulkita. Päällimmäisenä pelistä jäi kuitenkin fiilis, ettei se kyllä kovin paljon pelaamista kestä. Kiva idea ja varsinkin musta enkeli oli hyvä oivallus. Mutta kovin mekaanista ajoituksen suunnitelua homma on. Petyin myös, ettei Phil Collins esiintynyt pelissä missään muodossa.

Ja sitten viimeisin testattu peli onkin GMT:n blokkisotapeli Hellenes. Harjoiteltiin vasta hommaa mikon kanssa tutoriaaliskenaariolla, joka kesti sen vaivaiset 7h ennen kuin päätin lopettaa sen illan osalta. Syvemmät kommentit täytyy jättää sitten tosipelien jälkeisiin aikoihin.

Warcon '10

Nyt on jo aika kirjoittaa reilun viikontakaisesta visiitistäni ensimmäiseen Warconiin.

Alunperin meikäläisen piti osallistuman Operational Combat Series-matsiin mutta jouduin perumaan homman, sillä aikataulut vähän pissivät viikonlopun osalta ja jouduin tyytymään lyhyempään sessioon lauantaina. Tulin paikalle siinä klo 13 kantturoissa ja lähdin joskus hieman ennen yhdeksää. Kahdeksassakin tunnissa tosin ehti hyvin koittamaan kolmea erilaista sotapeliä.

Ensimmäisenä vuorossa oli blokkisotapeli War of 1812, jota timon kanssa matsattiin. Kaikinpuolin kivan näköinen ja meikäläinen ainakin tykkäs blokkien käytöstä. Luo tietyn fog of warin, mutta käsittely on silti äärimmäisen helppoa ja itse pystyy näkemään kokonaistilanteen yhdellä silmäyksellä. Jos jotakin huonoa täytyy keksiä, niin alue tuntui hiukan ahtaalta eikä oikein teema imaissut mukaansa.

Toisena koitettiin Frontline D-Daytä, pikkukiva korttipeli, jossa ensin ostetaan joukot ja sen jälkeen aletaan mätkimään. Omia joukkoja kootessa odotuksen nousivat hieman, sillä erilaisia strategisia vaihtoehtoja tuntui riittävän. Kaikki hauskuus kuitenkin loppuu joukkojen oston jälkeen, sillä itse taistelu oli aika monotonista ja puuduttavaa. Hieman MtG tuli mieleen, koska siinäkin suurin osa hauskuutta on pakan rakentamisessa mutta itse pelin aikana homma on melko suoraviivaista.

Kolmas testipenkkiin päässyt oli Glory III, joka edusti puhdasta hex&counter-sotapeliä. Kohtuullisen yksinkertainen ja virtaviivaistettu peli kuitenkin oli kyseessä ja näinpä mazikaisen kanssa ehdittiin ensimmäinen pikkuskenaario vetäistä reiluun pariin tuntiin. Tuohon päälle tuli tietysti vielä tunti setuppia ja siivousta.

Jos näistä nyt yhteenvetoa tekee, niin blokkisota oli ehdottomasti sujuvinta pelattavaa tarjoten kuitenkin kohtuullisen mukavasti strategisia ja taktisia vaihtoehtoja. Korttipelinä sota puolestaan ei pääse lainkaan oikeuksiinsa. Hex&counter-meininki taas vaati eniten perehtymistä ja aikaa eikä visuaalisesti ollut välttämättä kovinkaan miellyttävää. Myöskään ohuiden pahvinattereiden käsittely ei ollut mitenkään mieltä ylentävää. Itse sodan ja taistelun mallintamisessa se kuitenkin onnistui parhaiten ja pähkäiltävää riitti.

---

Sitten kotona Raumalla jatkettiin turpaanlyömisen merkeissä, kun mk7:n ja sintonicin kanssa Shogunia kolmestaan väännettiin.

Alkusetupissa mk7 meinasi jäädä uhkaavasti hallitsemaan kahta aluetta yksinään, kun taas sintonic ja meitsi olimme kahdestaan lähellä joutua toiseen laitaan. Siihen olisi peli ratkennut jo ennen alkua. Onneksi sieltä kuitenkin nousi ne pari hyvää korttia, joilla pääsi edes hiukan mk7:n kylkeen.

Ekan vuoden jälkeen hämmästelin itsekin, että mitäs tässä näin kävi. Johdin kymmenellä pisteellä tilanteen ollessa 29-19-19. Ero ei absoluuttisesti ollut iso mutta pisteträckillä homma näytti pahalta, joten siinä pystyi hyvin arvaamaan ketä piiskattaisiin seuraavan vuoden aikana. Päätinkin valita hyvin defensiivisen strategian seuraavalle vuodelle ja ainoastaan koittaa suojella arvokkaimpia provinssejani sekä toivoa, että etumatkani riittäisi. vuorojärjestyksestä bidatessa valitsin aina kypärän, sillä arvioin olevani vähintään kolmen hyäkkäyksen kohteen joka kierroksella, mikä tarkoittaisi kolmea ylimääristä kuutiota per kiesi. Näillä siis mentiin.

Heti toisen vuoden alkuun mikko nappas tonilta hyvin arvokkaan paikan saalistaen samalla 4p. Tämä olikin taktisesti oiva veto, sillä tuon valloituksen jälkeen heillä ei enää ollut yhteistä rintamalinjaa, jolla olisi jotain arvoa ollut. Näinpä homma kävi meikäläisen kannalta hyvin uiddumaiseksi - kahden rintaman sota, eikä mahdollisuutta usuttaa vihollisiani toistensa kimppuun.

Viimeisellä kierroksella käytiin pelin ratkaissut taistelu, kun otin aloitteen omiin käsiini ja hyökkäsin kolmella napilla mikon yhden kimppuun. Panoksena oli 3p-alue, mikä tarkoitti siis 6 pisteen swingiä loppupisteissä. Tiesin kyllä, että vastustajalla oli paljon joukkoja tornissa mutta riski oli otettava. Hävisin täpärästi taistelun sitä myöten pelin voiton 4 pisteellä.

Jälkimietinnöissä totesin, että puolustuskannalle jääminen oli strateginen virhe. Tiukasti vain olisi pitänyt puskea päälle. Samalla tuo puolustusinto samensi silmät ja viimeistä kierrosta lukuun ottamatta monta hyvää hyökkäyspaikkaa jäi käyttämättä. Shogun on kuitenkin peli, jossa hyökkäys on paras puolustus.

3-pelaajan Shogun on hyvin veitsen terällä tanssimista. Tasapäisten vastustajien kanssa, tasapuolisella setupilla homma voi toimia. Alue on kuitenkin niin laaja ja sodankäynnin määrä hyvin rajoitettua, että siinä saa olla tarkkana ettei kukaan pääse hallitsemaan puolta karttaa yksinään.

Shogun

Viime viikonloppuna piti päästä Shogunia testaamaan Rauman kirjastolla. Aamuksi oli varattu slotti Le Havrelle ja iltapäivä Shogunille. Kävi kuitenkin sitten niin, että setupattiin jo Le Havrea kun Shogunin himoitsijat tulivat paikalle ja heillä oli kova kiire. Kun ei viittiny kesken kaiken hypätä Le Havresta poiskaan ja pojilla kova hinku ja kiire, niin jäi itellä Shogun välliin. Harmi sinänsä mutta eipä siinä.

Le Havressa sintonic, pool ja meikä otettiin kolmestaan täyspitkää peliä. Meitsi lähti kokeilemaan heti alussa pöytään nousseen erikoisrakennuksen, Fish Restaurantin (Smoked Fish -> 3 frangia), tehoa ja rakensin itselleni kaiken tarvittavan kunnon kalakoneeseen. Toivoin siinä, että pool ja sintonicci siinä sitten kilpailisivat keskenään jostain muusta. Kone pyöri ihan ok kivasti ja rakentamisen sijaan tuli osteltua laivoja ja rakennuksia. Homma kuitenkin kusi voittoa ajatellen, kun varsinkin näin kolminpelissä kilpailu resursseista ei ole niin kovaa ja jos siinä vielä yksi (kuten minä tällä kertaa) lähtee sooloilemaan ufostrategioilla niin muille jää liian lokoisat oltavat. poolinkan nenän edestä ei juuri kertaakaan taidettu viedä mitään ja hän pääsikin jylläämään perinteisellä "rakenna paljon ja hommaa siinä sivussa hiiltä ja terästä"-strategialla. Pysyin kuitenkin loppuun asti kalalinjalla, sillä halusin kattoa mihin se oikein riittäisi. No himpun alle 200 frangia sillä keräsi, kun poolilla oli vastaavasti vajaa 250f. sintonicci oli vissiin siinä 150 paikkeilla. Ihan validi strategia toi kalahomma on, jos peli on tiukkaa ja kaikesta on puutetta mutta ei ainakaan näin löysässä kolminpelissä.

El Grandella jatkettiin ja myös vesa liittyi remmiin. Tässäkin ajattelin kokeilla jotain uutta ja yritin kiusata kaikkia mahdollisimman paljon. No ongelmaksi siinä vain muodostuu se, että kiusaaja joutuu aina ottamaan kortin, jolla saa vain kaksi caballeroa laudalle. Se on aivan liian vähän kiusanteon voimaan nähden. Ekan pisteytyksen jälkeen viimeisenä ollessa olikin pakko vaihtaa perinteisempiin menetelmiin, jottei aivan naurettavalla tavalla olisi kaikille hävinnyt. pooli oli siinä vaiheessa jo parikymmentä pistettä karussa ja positio laudalla oli äärettömän vahva, joten vaikeaa loppupeli tuli oleman. Kohtuullisesti kiri kuitenkin onnistui enkä hävinny lopussa poolille kuin joku kymmenkunta pistettä. sintonicci kuitenkin viritti vielä paremmin ja harppoi reilun kymmenen pisteen takamatkalta voittoon. Siinä tietysti auttoi se, että ekan kiesin jälkeen alkoi kollektiivinen johtajan lyöminen, joten ei se ollut erityisesti omaa hyvyyttä tai poolin huonoutta että häntä onnistuttiin kiinni saamaan. El Grande on kyllä hieno peli. Käsittämätöntä miten tämän on aikoinaan voinut tuomita hirmu kuivaksi.

Lopuksi vielä ehdittiin 40min Notre Dame pelaamaan. Tää on hieno pakkaus näin nopeaksi peliksi. Nyt peli sujui kohtuullisesti ja kortit nousivat kivasti eikä oikein todella pahoja hömppäkömpiäisiä päässyt käymään. Joskaan toisaalta aivan ufohyvään suoritukseenkaan ei yltänyt, mistä piti oikealla puolella pelannut vesa aika hyvin huolen. Tuloksena kuitenkin 69p, mikä riitti voittoon.

---

Shogunin testaamatta jääminen kaiveli tietysti kovasti, joten seuraavana päivänä järkättiinkin testisessio kaikessa rauhassa. maija, mikko, jinxter ja minä oli nelikko, jolla peli pyörähti käyntiin.

Vastakkainasettelua ja taistelupareja lähettiin hakemaan jo setupin aikana, kun julistin mikko-Daimyon pahaksi ja että hänet pitäisi kartalta hävittää. mikko sai vissiin tästä sen verran adrenaliinia suoniinsa, että pelin puolivälissä hän oli repinyt muutaman pisteen kaulaa muihin nähden.

Ja voi hyvä tavaton mikä spekulointi sitten alkoi. Kaikki selittivät kilpaa toisilleen omaa näkemystään kenellä on vahva positio, ja kuka on voittamassa. Päällekkäiset argumentit sekoittuivat melkoiseksi puuroksi. Kerrassaan loistavaa! Tämmöistä sen pelaamisen pitää olla - tunnetta ja kiihkoa. Tilanne kuitenkin rauhoittettiin ruokatauolla, joka pidettiin ennen toista vuotta.

Toinen vuosi toikin uudet kujeet. Tilanne laudalla oli analysoitu monelta kantilta ja kaikki lähtivätkin toteuttamaan jonkinlaista master plania. Omalta kannaltani mielenkiintoisimmat hetket nähtiin heti keväällä, kun riskeerasin riisin kanssa. Päätin nimittäin kerätä sitä vakavan uhan alla olleelta alueelta, joka toisaalta oli oikea riisiaitta. Ongelmana vain oli se, että toimintoja päätettäessä hyökkäysten ja sadonkorjuun keskinäinen järjestys oli vielä piilossa. No niinhän siinä kävi, että menetin tuon alueen ja jäin ilman ruokaa. Seuraavasta talvesta oli siis tulossa rankka. Ja näin myös kävi, sillä menetin talven kapinoissa kaksi aluetta, joissa molemmissa oli rakennuksia ja joiden avulla olisin saanut ainakin yhden enemmistön ja estänyt mikkoa saamasta toisen.

Lopputuloksissa jäin toiseksi häviten mikolle kaksi pistettä. Mutta tappio ei kauaa harmittanut, sillä niin kivaa Shogunia oli pelata. Jopa yleensä konfliktipelejä karsastava maijakin tykkäsi ja vielä näinä myöhempinä päivinäkin on muistanut peliä kehua. Kai se on se, että peli ei ole pelkkää hakkaamista ja taistelumekaniikka torneineen on mielenkiintoinen. Torni myös keventää taistelufiilistä kortteihin ja noppiin verrattuna, sillä tulos on helppo nähdä eikä mitään modifiereita tartte alkaa laskemaan. Toisaalta taistelumekaniikka ei kuitenkaan ole liian yksioikoinen vaan ihmeetkin ovat mahdollisia.

Näin ensipelillä säännöt eivät tietenkään olleet aivan täysin hallussa ja moneen otteeseen johonkin erikoistapaukseen haettiin tulkintaa sääntökirjasta. Ensimmäinen vuosi pelissä kestikin noin kolmisen tuntia, minkä jälkeen päätettiin pitää pieni ruokatauko, Kun verensokeri oli hieman saatu nousemaan, ei toisessa vuodessa mennytkään sitten enää kuin puolet ekasta vuodesta. Varmaankin homma on mahdollista puristaa noin kolmeen tuntiin.

---

Nyt viikonloppuna onkin tulossa Warcon. Ei ihan täysimittaisesti tuolla voi paukuttaa. Ei pysty, ei kykene. Saapa nähdä mitä jää tuliaisiksi

Kakkospesällä

Eilissäpäivänä Rauman lautapelikerhon kakkospesällä oli jotain meininkiä:

Alkuun testattiin Cosmic Encounteria. Jokainen pelaaja edustaa, jotain alien-rotua ja tavoitteena on saada valloitettua muilta pelaajilta vähintään viisi planeettaa. Hyökätessä lähetetään ensin omat joukot, minkä jälkeen hyökkääjä ja puolustaja saavat vapaasti koittaa houkutella muita pelaajia liittoon keskenään. Joukkojen yhteenlasketun voiman lisäksi molemmat pelaajat lätkäsevät pöytään kortit, joista tulee lisäpoweria tms. erikoisuuksia. Häviäjäosapuolen joukot tuhoutuvat ja voittajaosapuoli saa planeetan. Melko yksinkertaista touhua siis. Homman juju onkin perussääntöjä rikkovissa erikoisominaisuuksissa ja diplomatiassa.

Meikäläisellä oli varsin kiva erikoisominaisuus. Olin nimittäin Zombie, jonka joukot eivät lainkaan tuhoudu vaan palautuvat aina kotiplaneetoille. Pystyin siis rauhassa lähettämään aluksia sotaan ja grindaamaan näin vastustajilta kortteja kädestä ja puolustajia planeetoilta. Lähdinkin moneen taisteluun vain mallin vuoksi häviämään ja tarkoituksella pelaamaan Negotiate-kortteja, joilla sai hävitessään ryöstää toisen kädestä kortteja. Mutta pisteitä ei tällä tavalla saatu. Olinkin vielä nollilla, kun jo ensimmäinen pelaaja pääsi neljään pojoon, mikä on yhden pisteen päässä voitosta.

En vissiin vaikuttanut tarpeeks vaaralliselta, kun onnistuin neuvottelemaan itseni parille planeetalle ilmaiseksi. Sitten parilla onnistuneella hyökkäyksellä pääsin vielä kahdelle muulle planeetalle ja niin vain sitä oltiin voittotaistelussa mukana. Tässä vaiheessa sintonic, mk7, pool ja meitsi oltiin kaikki neljässä pisteessä ja hermanni "agonizer" kolmessa.

Hienoimman piirteensä peli näytti tuota pikaa:
Koko pelin ajan olimme mk7:n kanssa toisiamme kurmuuttaneet välillä ihan vain huvin vuoksikin mutta niin vain tilanne muotoutui sellaiseksi, että verivihollisten oli edullista liittoutua keskenään ja napata kaksoisvoitto. Oikein nauratti koko homman absurdius, kun paiskasimme kättä ja onnittelimme toisiamme hienosta yhteistyöstä =D

CE:n jälkeen mk7 ja hermanni olisivat kovasti halunneet Warrior Knightsia pelata mutta aikataulu ja pelaajavajaus tulivat eteen. Näinpä päädyimme koittamaan lyhyempää, suomalaisvalmisteista Hornetia. Ittelläni ei oikein ennakko-odotuksia ollut, sillä surinasta huolimatta en ollut jaksanu sen kummemmin peliiin tutustua. Idea toki oli tuttu, mutta kuulemani kritiikin perusteella peli meni luokkaan "testataan mahdollisuuden myötä". No nyt se mahis tuli.

Hornetissakin on mukavan yksinkertaiset säännöt. Graafisesta ulkoasusta en nyt niin tykännyt, sillä pesien kirjaimia ei meinannut millään laudalta erottaa, meeplet näyttivät enemmän jäniksiltä ja herhiläiset 13-vuotiaan piirtämiltä. Meininki oli kuitenkin kivaa in-your-face-mättöä, kun toisten edestä varasteltiin mesikuutioita laudalta tai heitettiin hunajat pois pesistä. Tykkäsin myös siitä, että jokaisen toiminnon pystyi pelaaman safetyna tai sitten sai tavoitella riskillä isompia potteja. Sitä joka kierroksella joutui oikein tosissaan pohtimaan "tuleeko nyt joku kusemaan meikäläisen homman, jos vähän riskeeraisin". Myös strategiaa saa miettiä, sillä missään tapauksessa joka ikisessä pesässä ei kannata olla mukana kamppailemassa.

Itse kattelin vähän pesien sijaintia, pisteytysjärjestystä ja vuorojen määrää pisteytysten välillä ja päädyin panostamaan A-, D- ja G-pesiin (pesät pisteytettiin aakkosjärjestyksessä A-J). Kaksi ekaa onnistuinkin saamaan itelleni ja suunnitelma näytti menevän nappiin, kun sain G-pesäänkin selvän enemmistön. Mutta niin vain sintonic ja mk7 yksissä tuumin päättivät olla antamatta voittoa meikäläiselle ja tyhjensivät pesän niin, ettei sitä kukaan saanut. Tämän jälkeen tilanne oli 2-2-1-1-0 (mk7-adebisi-sintonic-hermanni-pool), ja kolme pesää jäljellä. Pool oli käytännössä pelistä ulkona, sillä meikäläistä lukuunottamatta kaikki olivat aina vuorollaan kusseet poolin muroihin. Minkäs siinä teet, kun 3vs1 joutuu pelaamaan.

Lentelin siinä sitten H-pesälle, sillä se oli tyhjänä ja pisteytysvuorossa seuraavana. Kimurantiksi homman kuitenkin teki se, että medet olivat vähissä enkä oikein pystynyt kilpailemaan muita vastaan H-pesän hallinnasta. Mutta onneksi pahimmalla kilpailijalla mk7:lla oli myös mesipula, joten päätin hunajan tuottamisen sijaan keskittyä meden keräämiseen toiveenani torpata mk7:n riskimedetykset ja tähdätä näin tie-breakiin, jossa olisin ollut melko vahvoilla. Ja sehän torpedointi onnistui!!! Olin juuri se ratkaiseva kolmas medenkerääjä pari kertaa, millä upotin mk7:n pelin. Viimeisellä kierroksella oli sitten käytännössä aivan sama pelata hunajointikortti mutta tässä vaiheessa tulikin jokeri pöytään eikä menty edes tie-breakiin. Kolmelta pelaajalta sattui vahinko, ettei viimeisellä kierroksella enää hunajoinnut, ja näin sain kuin sainkin sen ratkaisevat kolmannen pisteen H:sta ittelleni. No eipä tuo todellisuudessa tainnut peliä lopulta ratkaista, sillä tie-break olis tod.näk. mennyt meikän nimiin.

Mutta kaiken kaikkiaan hauskaa ajanvietettä Hornet on ainakin viidellä pelaajalla. Ei ehkä maailman syvin peli mutta sisältöönsä nähden sopivan mittainen. Kaaosta on juuri sopivasti mutta ei liikaa, joten jonkinlainen kontrollintuntu pelissä koko ajan on.

---

Yhtenä iltana tuli myös marian, daven ja maijan kanssa Mäntsälää otetteua erä. Sai kyllä pari kertaa kunnon räkänaurut kajauttaa, kun täysi bluffi meni kaikilta läpi.

War of the Ring

Kovasti tuppaa menot kasaantumaan aina yhteen läjään. Näinpä ittelläkin edellinen "vakkari" pelipäivä on jo lähes kolmen viikon takaa 4. syyskuuta ja seuraavan kerran pääsen vasta ens kuussa. Jotain kuitenkin tarttee tehdä,kun vielä hyllystäkin löytyy testaamattomia pelejä.

Toissailtana mk7 kanssa päätettiin demottaa War of the Ringiä. Ilmoitettu peliaika lupaili 180 minuuttia, joten arvioimme ensimmäisen pelin venyvän 5-6 tuntiseksi. Moinen pläjäys on hiukan turhan pitkä arki-iltaan, minkä vuoksi lähdimme liikenteeseen ihan vain opettelumielellä emmekä edes ajatelleet pelaavamme sotaa loppuun. Toisin kuitenkin kävi...

Itse pelihän on siis kaikennäköistä muovituubaa suoltavan Fantasy Flightin tuotos. Myös WotR:ssa muovia riittää, kun tantereille marssii parisataa muovifiguuria. Myös countteria ja läpyskää löytyy jos jonkinlaista kaikkea muuta turhaa sälää unohtamatta. Haluaisinpa pelata kerrankin matsin jotain FFG:n peliä, jossa jokin tarvike loppuu kesken.

Myös toinen FFG:n pelien tunnusmerkki toteutuu, eli helppojen sääntöjen pohjalta kirjoitettu monimutkainen sääntökirja. War of the Ringin mekaniikka on lähestulkoon perus Riskiä (hieman karrikoiden mutta Risk nyt tuli vain ekana mieleen) mutta silti vihkoa riittää parinkymmenen sivun edestä. En oikein ymmärrä miten ne jenkit sen tekee - sääntöjä lukiessa siinä tuntuu olevan melkoisesti kiharoita mutta pelatessa huomaa homman olevan paljon suoraviivaisempaa.

Kohtuullisen setupin jälkeen peli pyörähti käyntiin. Ensimmäinen reaktio oli, että tämähän näyttää todella hyvälle. Pelilauta on kaunis, muukin taide hyvännäköistä ja suuret figuarmeijat vaikuttavia. Tietysti maalaamattomina figut ovat hieman persoonatonta punaista/sinistä massaa mutta tuon massan määrä tekee kuitenkin vaikutuksen. Tilanteeseen oli todella helppo samaistua varsinkin, kun J.R.R. Tolkienin tarinat on tullu pariinkiin kertaan luettua. Siinä sotafiilis hiipii haarniskan alle aivan itsestään. Mikolla tilanne oli puolestaan päinvastainen. Kirjoja lukemattomana olivat kartta ja kansat outoja, paikkojen nimet olivat jatkuvasti sekaisin eikä symboleja ja keskeisiä hahmoja tunnistanut. Varmasti sotki peliä.

Kuten aikaisemmin totesinkin, on itse sotiminen melko suoraviivaista meininkiä: käy kimppuun - pelaa erikoiskortti - heitä noppaa - laske modifierit - poista kaatuneet. Onneksi kuitenkin pelissä on paljon muutakin, kuin pelkää taktista mättämistä. Molemmat pelaajat joutuvat nimittäin tekemään strategisia valintoja keskittyäkö sotaan vaiko Sormuksen kohtaloon. Varsinkin pahista pelaavalla nämä kysymykset ovat jokaisella kierroksella ajankohtaisia, kun hän kierroksen alussa päättää kuinka suuren osan resursseistaan uhraa Sormuksen metsästämiseen. Hyviksiä pelaavan on puolestaan tehtävä linjanveto pitääkkö Sormuksen saattue kasassa ja tähdätä Sormuksen tuhoamiseen vaiko hajottaa saattue ja johtaa vapaat kansat sotaan.

Itse pelissä meikäläinen Varjon komentajana keskityin selvästi enemmän sotimaan, kun taas mikko koki tämän tilaisuutena tuhota Sormus. Tällä malilla etenimme ja kuin huomaamatta olimmekin kohta lähellä pelin loppua. Aikaa tuossa vaiheessa oli mennyt sääntöselityksineen ja setuppeineen noin 5h eli reilusti enemmän kuin pelkkään demotukseen aioimme alunperin käyttää. Peli vain jotenkin imaisi mukaansa.

Lopetuskin meni hyvin täpärälle, kun Sormuksen saattue oli vielä kohtuullisen hyvävoimaisena enää askeleen päässä Tuomiovuoresta ja Varjo puolestaan tarvitsi enää kaksi voittopistettä voittamiseen. Vapaiden kansojen resurssit loppuivat kuitenkin juuri ratkaisevalla kierroksella kesken eikä Sormusta koskaan ehditty heittää tuleen. Mikäli molemmat voittoehdot olisivat täyttyneet saman kierroksen aikana, olisi hyvispelaaja voittanut. Todella täpärälle meni siis.

Virheitä pelin aikana tehtiin kuitenkin lukuisia mutta hyvää opettelua se oli. Täytyy vielä ainakin yksi kunnon peli tahkota ennen kuin lopullista arviota pystyy antamaan. Mielenkiintoista olisi myös päästä testaamaan kolmella tai neljällä pelaajalla, minkä peli mahdollistaa.

---

Eilen tuli myös käytyä ensimmäistä kertaa sintonicin luona pelailemassa. Yhden estymisen takia meitä oli sitten kolme pelaajaa: sintonic, mk7 ja meikäläinen.

Ohjelmassa ensimmäisenä oli El Grande König & Intrigue -lisärillä. Muuten peli on periaatteessa normaalia El Grandea mutta tällä kertaa pelaajat pääsevät itse luomaan oman 13 kortin pakkansa, jolla bidataan vuorojärjestyksestä. Lisäksi korteissa on omat erikoistoiminnot. Toisin sanoen nyt pääsee paljon enemmän vaikuttamaan omaan strategiaansa, mikä sopinee kokeneille pelaajille. Aloittelijoiden todennäköisesti olisi aivan mahdotonta millään tavalla arvottaa ja kombottaa pakkaansa.

En osaa sanoa tekeekö lisäosa peliä sen paremmaksi tai huonommaksi mutta erilaiseksi se sen tekee.

Pelin lopputulos näkyy kuvasta (keltainen-minä, vihreä-mk7, ruskea-sintonic). mikko oli kerännyt pakkaansa paljon special scoring -kortteja, kun taas meikäläinen pyrki perinteisesti laudan kautta pisteet keräämään. Kumpikin strategia näköjään toimi, sillä pisteissä eroa tuli se tasan yksi. mikko johti kyllä pitkään mutta onnistuin lopussa kirimään. sintonicci puolestaan kärsi pitkin peliä tasapuolisesti meidän molempien toimista.

Mielenkiintoisin hetki nähtiin juuri ennen viimeistä pisteytystä, kun valitsimme salaisesti alueita, joihin torniin sijoitetut caballerot menisivät. Siinä vaiheessa olin Valenciassa johdossa (2 caballeroa) ja sintonicilla oli siellä yksi caballero. Muualla olin kohtuu hyvissä asemissa ja laskeskelin, että Valencian menetys olisi mulle kaikkein suurin riski ja aiheuttaisi pahimmat tappiot. No, mikko ja minä sitten molemmat pelattiin Valenciaan, mikä toi siellä tasapelin ja ratkaisi pelin. Tiukkaa olj.

Ilta päätettiin sitten In the Year of Dragonilla, josta nyt voisi sanoa sen verran, että mukavan nopeasti etenevä peli on kyseessä. Hiukan latteaa meininki kuitenkin on, sillä jokaisen siirron tuomat pisteet pystyy varsin helposti laskemaan eikä siten peli aivan huippujännittävää ole. Suurin jännitys syntyy toisten muroihin kusemisesta ja blokkailemalla, jos näkee että jollain on jostain tietystä asiasta puutetta. Varsinaisesti hyökkämään toisen kimppuun ei eurotyyliin tietenkään pysty.

Aloitin pelin foorumilta lukemallani vinkillä napata tuplakäärö ekalla kiekalla, ja toimi. Voitin. Se siitä.

Messinki tuli, messinki meni...

Jos joku peli on tehnyt meikäläiseen vaikutuksen, niin se on Brass. Miniconissa lainasin sen siirtolalta ja pariin viikkoon sitä ehti sen neljä peliä tahkoamaan. Kolme ensimmäistä peliä voitin melko selvästi ja rupesin jo yhdellä aivosolulla ajattelemaan, että tämä luu on kaluttu. Mutta sitten paikalle ilmestyi a-p, joka näytti miten Messinkiä taotaan. Tuloksena selkeä tappio ja osoitus, että pelissä sittenkin riittää sitä syvyyttä ja vaihtoehtoisia strategioita. Koetun selkäsaunan jälkeen oli haikeaa luopua pelistä ja lähettää se takaisin oikealle omistajalleen, sillä revanssia olisi tehnyt mieli niin kovasti hakea...

Jännä homma muutenkin tuli tuon Brässitappion jälkeen huomattua, kun kaikissa muissakin peleissä sai sinä päivänä kyytiä. Meikäläisellä voitot ja tappiot tuntuvat tulevan purskeittain. Jos voitan päivän ekan pelin, on odotettavissa lisää voittoja suurella todennäköisyydellä. Jos taas niskaansa saa tappion, niin sit usein koko loppupäivä otetaan kunnolla trubaduuriin. Onko se sit sitä, että kun saa flown päälle, niin mikään ei pysäytä? Vai onkohan sitä täysin mielialapelaaja ja masentuu tappioista? Jaa'a, vaikea sanoa. Se vissiin lautapelailussakin näyttää pätevän samat lait kuin urheilussakin. Toisin sanoen itseluottamus on se tärkein avain voittoon.

Seuraavaksi parit raportit Rauman Vesitornilta, minkä jälkeen lopuksi muuta löpinää uusista pelihankinnoista ja muutamasta pelatusta pelistä.

---

29.8.2010

Brassi aloitettiin sääntöselityksellä, joka ei nyt aivan mutkattomasti menny, ku ittelläkin oli vielä hiukan vähän kaukana selkärangasta pelin kulku. Riittävän hyvin kuitenkin, kun kerran peli saatiin käyntiin. jinxteri ja moggman aloittivat satamilla/puuvillatehtailla, kun taas mk7 ja meikäläinen tykittivät Boltoniin hiilikaivosta pystyyn. No se oli se eka virhe mk7:lla ja meitsillä, sillä' eihän sieltä päässyt oikein mitenkään pois. Siinä hämäsi, kun paikka on keskellä lautaa mutta uloskäynnit ovat kanaalivaiheessa rajatut pelkästään idän suuntaan... Molemmilla tais jäädä nuo ykköstason hiilikaivokset kokonaan tyhjenemättä.

Kanaalivaiheen lopussa johdossa oli jinxteri ja vieläpä suurimmilla tuloilla mutta hänellä oli laudalla pelkästään "Tech Level 1"-rakennuksia, joten rautatievaiheeseen startti ei ollut ihan yhtä kova. Mulla puolestaan oli laudalla aika paljon kakkostason rakennuksia, mikä antoi hyvät lähtöasetelmat jälkipuoliskolle, vaikka olin sekä pisteissä että tuloissa hännillä. Lopussa homma menikin juurikin niin, että jinxteri ja meikä vietiin kärkipaikat. Elikkä pelissä voi näköjään pärjätä sekä kovalla aloituksella tai pitkällä kiihdytyksellä, mikä on hienon pelin merkki.

Brassin jälkeen pelailtiin vielä yhdet Bohnanzat. Lopputulokset: adebisi 19 - pool 15 - loraen 15 - moggman 12 - tiku 11.


5.9.2010

Aamulla aloitettiin apnien, anselmin, loraenin ja meikäläisen voimin Brässäämään. Porukka jakautui selkeästi kahteen porukkaan: loraen ja anselmi pykäs laudalle kaikkea minkä vain kerkesivät, kun taas apnie ja minä developpailimme. Itse lähdin tähtäämään pariin rautatievaiheen telakkaan, joista kilpailuun toivoin saavani Liverpoolin ja Ellsmere Portiin rakentamieni Tech Level 2:n satamilla pienen etulyöntiaseman. Telakoiden kehittämisen ohella kehitin tietysti niitä satamia ja muutaman puuvillan (kaikki Tech Level 2:een). apnie puolestaan kehitteli vain puuvillojaan (ja oisko ollut muutaman sataman). Kanaalivaiheen lopussa laudalle jäi vain apnien ja meitsin rakennuksia. apnie johti (43p), mulla oli 34p ja sit anselmin ja loraenin pisteitä en muista.

Rautatievaiheeseen lähdettäessä mulla olikin tosiaan hyvät asemat parin laivan rakentamiseen ja ne molemmat sieltä poksautinkin pöytään. Hyvä homma. En kuitenkaan saanut arvokkaimpia valimoitani enkä puuvillatehtaitani laudalle apnien tapaan, joten telakoista tulleet 2x18p eivät riittäneet kuromaan eroa umpeen. Kun vielä apniella oli varsin vakuuttava >50p rautatieverkosto vs. meikäläisen n. 15p, repesi ero lopussa entisestään. Loppujärjestys oli apnie 160p - adebisi 130p - loraen 100p - anselmi 90p (pisteet noin sinnepäin suurinpiirtein suunnilleen lähimain karkeat).

Jälkiviisastelua:
-apnie onnistui keskittämään rakentamisen arvokkaisiin valimoihin ja puuvillatehtaisiin, joten hänen ei tarvinnut lainkaan telakoita miettiä
-vaikka sainkin pelin toisella puoliskolla kärkeä hiukan rakennuspisteillä kiinni, niin homma ratkesi meikäläisen auttamattoman surkeaan rautatieverkostoon (kokonaiset kolme rakennettua rautatiepätkää)
-anselmi ja loraen putosivat kilvasta, kun heille ei jäänyt rakennuksiä kanaalivaiheen lopussa lakaisseen ison luudan jälkeen (vaikka muuten ihan ok pelasivatkin)



Seuraavaksi testailtiin sääntömuuteltua anselmin protoa. Ehkä hiukan parempaan suuntaan ollaan menty. Pistelasku on nyt hiukan monimutkaisempaa mutta pelaaminen toisaalta vähän jännittävämpää. Trade off, trade off. Sitä se on.


Sitten anselmi ja apnie häippäsivätkin ja myö jäätiin vesan kanssa kahdestaan pelivaillisiksi. Koklasimmepa siten Leaping Lemmingsin 2-pelin. Vaan olipa erilainen fiilis, kun nyt muistimme ottaa special cardit heti alkuun mukaan. Viimeksihän joskus alkukesästä peliä testattiin useamman pelaajan voimin, mutta tuolloin kortit unohtui jakaa. Pakko myöntää, että peli on toki parhaimmillaan oikein kaoottisena moninpelinä mutta näinkin oli hauskaa ja kortit toimivat kivasti. Tuli ainakin naurettua, kun sopulit yksi toisensa jälkeen jäivät kotkien kynsiin.


Ilta päätettiin sitten Vasco da Gamalla (vesa, pool, saarinen, adebisi). Kellään ei oikein säännöt tuoreessa muistissa olleet ja koko peli menikin jatkuvaksi sääntökirjan selaamiseksi ja tulkintojen muutteluksi. No tietysti homma oli sama kaikille, mutta vei vähän makua pelistä. pool purjehti Intian valtameren aalloilla parhaiten vieden pelin lopulta kohtuu selkeästi noin kymmenellä pisteellä, kun me muut puolestamme olimme muutaman pisteen päässä toisistamme.

Jälkiviisastelua
Peli oikeastaan ratkesi siihen, että pauli pelasi hyvin konservatiivisesti eikä ottanut juuri lainkaan riskejä vuorojärjestysnappeja valittaessa. Muut puolestaan pelasivat enemmän tai vähemmän upporikasta tai rutiköyhää. Kun toimintojen hinnat vain nousivat nousemistaan koko pelin ajan, menettivät paulia lukuunottamatta kaikki muut melkoisen kasan toimintoja. Pelissä, jossa actionit ovat muutenkin kortilla, on moinen melkoisen fataalia.


---

Juuri kun tyhjensin pelihyllyä myymällä kasan laatupelejä, tuli näköjään riittävän hyvä omatunto, jotta saattoi lisää pelejä hommata. Puolustuksekseni sanon, että toimin täysin spontaanisti ja Carpe Diem ja elin hetkessä ja muita koottuja selityksiä. Ensimmäisenä tartuin foorumilta tarjoukseen War of the Ringistä. Se tulikin jo postissa kotiin ja sääntöjä opetellaan parhaillaan. Seuraavaksi vuorossa olivat Shogun, Princes of Florence, Aavikon karavaanit ja toinen kopio Kivikausi Carcassonnesta. Näistä ainakin kahta jälkimmäistä kaavailin lahjoiksi, vaikka käytettyjä ovatkin. Shogun puolestaan saa yrittää täyttää Japani-aiheisten pelien aukon meikäläisen hyllyssä, sillä Jotenkin se oli pakko hankkia kun muutenkin niin paljon japsitavaraa iteltä löytyy. Florence... En oikeastaan tiedä miksi sen ostin. Kerran olen pelannut, joten ehkä sille pitää antaa se mahis. Tämä jälkimmäinen paketti ei ole vielä tullut mutta toiveikkaana odotellaan.

Muita pelattuja pelejä ovat Fairy Tale ja Bohnanza kanukkien ja maijan kanssa sekä yksi kolmen jaon matsi Lost Citiesiä maijan kaa.

Lisäksi mikon (mk7) kanssa väännettiin yksi matsi Dungeon Twisteriä, jonka aikoinaan hyllytin omasta hyllystäni (hmm... toimiikohan tämä suomenkieli ihan oikein näin). Voitin DT:n mutta kumpikaan ei sitä tajunnut ja peli jatkui, kunnes luovutin kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että meikäläinenhän saavutti voittoehdon mutta samaan aikaan synkistyneet jatkonäkymät pimensivät silmät eikä tuota tullut huomattua. Edelleenkin pidän Dungeon Twisteriä vähän turhan shakkimaisena meikäläisen makuun, mutta odotan innolla mikolla olevien lisäosien testaamista. Vähän lisää kaaosta tuohon pakettiin, niin uskoisin homman uppoavan paremmin.

Myös Memoir Campaign Bookista pelattiin mikon kanssa yksi minikampanja testimielessä. Murskasin kaiken tuhannen pullan päreiksi. Täytyy kyllä ehdottomasti kirja hankkia, sillä kampanjat ovat sen varran maukkaan oloisia.

Suut messingillä

Tähän mennessä on noita pelejä testattuna jo kolmatta sataa. Matkaan mahtuu tietenkin mahtimuksia, yllättäjiä, surkimuksia ja vaikka mitä. Moni mahtipeli on saattanut ensiyrityksellä jopa vähän tympästä mutta sitten on näyttänyt kyntensä myöhemmin. Esimerkkeinä Agricolassa ja Twilight Strugglessa oli aluksi ärsyttäviä piirteitä. Ja entäpä El Grande, jonka jo tuomitsin kertaalleen kuivaksi. Se on tehnyt uskomattoman paluun haudan takaa aivan kärjen tuntumaan.

Toki muutama harva huippupeli on uponnut heti alusta alkaen. Miten sitten erottaa siinä alkuihastuksessa onko luvassa todennäköisesti pidempi rakkaustarina vaiko vain satunnainen seikkailu? Meikäläisen kohdalla sen ainakin huomaa, jos jossain kohden tajuaa pelaavansa ihme euforinen virne naamallaan ja pelin jälkeen alkaa hirmuinen tapahtumien spekulointi. Viimeksi tämmöisen sai aikaan Through the Ages. Nyt saman teki siirtolalta lainattu Brass.

Odotettavissa oli, että Brass voisi olla hyväkin peli mutta näinkin koukuttava, sitä en uskonut. Säännöt olivat himpun sekavat mutta vielä kohtuudella ymmärrettävissä. Itse pelin dynamiikka sen sijaan oli vaikeasti analysoitavissa eikä sitä auttanut kuin lähteä kokeilemaan kaikenlaista. Ahaa-elämyksiä tuli jatkuvalla syötöllä, ja aivot saivat kutoa mitä monimutkaisempia juoniverkkoja, joita sitten tilanteen mukaan sovellettiin. Ja sama homma jatkui vielä pitkään pelin jälkeenkin, mikä kielii siitä, että Brassissa riittäisi syvyyttä. Myös pelin mekaniikka toimi todella intuitiivisesti ja ainoat hieman mielivaltaiselta vaikuttaneet asiat olivat korttien tuoma rajoitus rakentamiseen ja vuorojärjestyksen määräytyminen edellisellä kierroksella käytetyn rahamäärän mukaan. Mutta kai tuon vuorojärjestyksenkin voi selittää oman firman kuormittumisella.

Jos olisin vähänkin äkkinäisempi kaveri, lätkäisisin tikun ja mikon kanssa pelatun opettelupelin perusteella samoin tein kymppiä pöytään BGG ratingiin. Pistetään nyt kuitenkin vielä konservatiivinen 9 ja ruuvataan sitten myöhemmin ylöspäin, sillä pari pientä valittamisen aihetta löytyy. Sääntökirja voisi olla himpun parempi (vaikka ajaa kyllä asiansa). Lisäksi pelin rahat ovat onnettomia muovilätkiä mutta onneksi ne on helppo korvata kunnon pelimerkeillä.

Tässä sitä ollaan suut messingillä. Myös peliseura tuntui pitävän pelistä ja koko porukalla jossittelua riitti.

---

Rauma Minicon oli tässä viime sunnuntaina. Ittellä harmittavasti iski flunari juuri tapahtuman alla päälle ja alunperin meikäläisen ei pitänyt jäädä lainkaan pelaamaan. Siinä sit kuitenkin tapahtumaa vähän sivusta seuratessa olo alkoikin yht'äkkiä parantua. Mitään isompaa ei kuitenkaan uskaltanut ottaa, joten jäi vähän kevyiden pelien pelailuksi koko päivä mutta olen kyllä ihan tyytyväinen siihenkin. Pelattua tuli Dominionia, Bohnanzaa, Stone Agea, Reiskaa, Notre Damea (jossa runtu ja jaarinen näyttivät mallia) ja For Salea. Jos jokin harmittaa, niin Memoir Overlord -matsin ja Indonesian missaaminen luettaneen niihin.

Mielenkiintoista oli myös tavata conissa kanadalaisia kolleegoita. Tyypit ottivat alunperin BGG:n kautta yhteyttä ja kertoivat olevansa muutaman kuukauden Rauman suunnalla. Ensimmäinen kerta, kun jonkun netin sosiaalisen yhteisön kautta tällä tavalla porukkaan tutustui ja mikäpä siinä jos jatkossakin näin mukavaa peliseuraa sieltä saa. Käytiin vielä jopa pelien jälkeen vähän iltapalaa haukkaamassa yksissä tuumin. Niin se vain interwebbi pienentää maailmaa.

Tän linkin takaa löytyy vielä muutamia kuvia Conista.
http://www.lautapeliseura.fi/foorumi/viewtopic.php?f=67&t=8743

---

Kauhun hetkiäkin on eletty, kun Raumahorror heräsi. Vaikka kuinka yritettiin, ei myö tikun, typokon ja mikon kanssa saatu estettyä suuren muinaisen heräämistä. Kyse on siis Arkham Horrorista lähes kaikilla mausteilla.

Yhdessä vaiheessa oltiin jo kahden vuoron päässä voittoa, kun typoko ja minä oltiin tulossa ulos portaaleista ja meidän tarvitsi enää onnistua sinetöimään ne. Meistä kahdesta minä onnuin ensimäisenä ulos mutta todella heikolla hapella. Fysiikka meinasi pettää ja roikuin tässä todellisuudessa enää todella ohuiden järjen säikeiden varassa. Onnistuin kuitenkin sulkemaan portin, minkä jälkeen sniikkasin paniikissa Cultistia ja Soggothia pakoon. Tajusin siinä sitten, että se perhanan kultisti olisi pitänyt koittaa tappaa sillä nyt se poistaisi heti seuraavassa mythos-vaiheessa vaivalla asetetun sinetin portin päältä. PRKL. No eipä se typokokaan onnistunut sulkemaan omaa porttiaan, joten ei jäänyt tappio pelkästään meikäläisen virheestä kiinni.

Sitten saatiinkin kaikki toivo heittää. Dunwich Horror heräsi, riftit lähtivät liikkeelle ja lopulta itse muinainenkin tuli ja söi. Karmaiseva tarina kertakaikkiaan mutta sellaistahan se meno Arkhamissa on...

Geekkailua

Elokuu on pitkällä ja arkeen on palattu muuten paitsi lautapelien osalta. No pehmeä laskeutuminen on luvassa huomenna, kun Vesitornilla pelataan Rauma Minicon. Ainakin jonkin verran pitäis porukkaa olla tulossaa muualtakin, joten ihan hyvät geimit pitäis olla luvassa.

Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen on tullut pelattua vain erä Twilight Struggle jymy-r:n kanssa (Session Report) ja kolme kaksinpeliä San Juania. Juania ei pitkilleen ollutkaan tullut pelattua. Ensimmäisen jymis vei selkeästi. Toisen minä voitin kohtuullisella marginaalilla mutta kolmas olikin sitten ääritiukka. Johto vaihteli pelin aikana moneen kertaan ja lopulta jymy-r vei pelin yhden vaivaisen pisteen marginaalilla.

Oli tosi mukava pitkästä aikaa San Juania pelata. Pelissä on sen verran rajattu määrä kortteja, että pelailu on kevyttä ajanvietettä. Kirjasto tosin tuntuu aika überiltä, jos sen sattuu saamaan paljon ennen vastustajaa.

Kun ei oo sitten pelannut, niin aikaansa on käyttänyt kaikkeen muuhun hyödyttömään - kuten tähän Geeklistiin.

On elokuu ja minä olen hiljaa...

Niin se heinäkuu oli ja meni ja nyt elokuu on ja menee. Lomalla on onneksi ehtinyt Kärmeksessä pari kertaa käydä.

Ekalla kerralla testattiin Tsuro ja Cutthroat Caverns. Ensimmäinen oli kelju abstrakti, jossa pyrittiin pudottamaan vastustajat laudalta. Aika hauskaa meininkiä, kun parin pelin perusteella nimenomaan parhaalta taktiikalta vaikutti suoraan toisen päälle hönkiminen. Cutthroat Caverns oli täysin toisenlainen. Pelaajat muodostavat taisteluryhmän, joka lähtee lahtaamaan luolan mörköjä. Samalla tietysti tiimiläiset kilpailevat siitä, kenen miekka peittyy paksuimpaan liha-verimössöön. Jos joku näyttää pääsevän kovasti muita edelle, niin sitä tietysti hieman puukotetaan selkään. Aina ei tietenkään perusteena tarvitse olla pelin voittaminen, sillä onhan kaikkia mukavia kavereita (kuten jymy-r) kiva selkään taputella.

Toisella Kärmes-reissulla pöytään pääsi ensimmäisenä Hellas, jonka kuula oli jostain BGG:n lahjoitusketjusta hommannut. Ei ollut oikein meikäläisen makuun. Pelistä jäi fiilis, että siinä vain vuorotellen tönitään toisiaan eikä homma etene ellei toinen pelaajista saa sopivia väistö-/tuplatönäisykortteja kouraan. Tämän jälkeen mulle uutena tuttavuutena pelattiin Lost Valley. Aika paljon peli muistutti erästä lapsuudenaikaista peliä - Kullankaivajaa. Hieman hienostuneempi ja viritetympi Lost Valley tietysti oli. Kyllä tätä uudemmankin kerran pelaisi, vaikkei sen kummempia väristyksiä herättänykkään.

---

Käärmeilyn lisäksi tuli pyörähdettyä anselmin mökillä, jossa myöskin oli uusien pelien päivä. Milloin viimeksi oli pelinä tyhjänpäiväinen mutta viihteenä ihan mukava tutustumisräpellys. Kun tuohon lisätään vähän enemmän peliä, otetaan ihmistuntemus pois ja pidetään viihdearvo vähintäänkin yhtä korkealla, saadaan jotain Miksi juuri Mäntsälän tapaista. Meikäläinen tykästyi kyllä tähän, ja anselmin sanoin "Sopii pelattavaksi itsenäisyyspäivänä". Kolmas uutuus oli Fzzzt!, jossa näistä kolmesta oli selkeästi eniten peliä. Fzzzt! menee kevyiden korttipelien raskaaseen sarjaan. Ei ihan vielä parin kolmen pelin perusteella kaikkia taktisia ja strategisia ulottuvuuksia osannut sisäistää mutta niitä kyllä pelissä on. Tosin se täytyy muistaa, että monen pelaajan huutokaupoissa meininki on monesti melko kaoottista.

Sitten vielä tietenkin läpsittiin anselmin kortti-Veraa, joka oli kokenut suuren evoluution pelattavuuden osalta, ja hän näki että niin oli hyvä. Nyt jo pikkuhiljaa aletaan lähestyä tuotantovaiheen peliä =) Toivottavasti se myös tulee joskus ulos kaiken kansan iloksi.

---

Sitten vielä pitkästä aikaa pujon kanssa Memoiria pelattiin puolin ja toisin ja pujokin onnistui nappaamaan ensimmäisen voittonsa meidän keskinäisistä matseista. Minun piti sitten hakea revanssia kivikauden Carcassonnesta.