Saksalaisten vyöry lähti liikkeelle keskustasta heidän ottaessa St. Bérthélemyn itäpuoliset kukkulat haltuunsa ja tulittaessaan kylään linnoittautuneita ja läheisissä puskissa piileskeleviä liittoutuneita. Kylässä olleet joukot eivät kärsineet vahinkoja mutta pusikossa piileskelevien miesten moraalia koiteltiin, kun he joutuivat katsomaan useiden ystäviensä kaatuvan.
Lähetin viestin vihollisen ensimmäisen aallon alle jääneille miehilleni, että apuja olisi tulossa - pitäkää pintanne. Ensin oli kuitenkin tärkeämpää rajoittaa taistelut pienelle alueelle, joten vastasin sakujen hyökkäykseen komentamalla ilmarynnäkön moukaroimaan oikeaa sektoria. Hyökkäys rampautti pahasti vihulaisen yhden panssariyksikkön ja kaksi jalkaväkiryhmää.
Peläten uutta ilmaiskua teutoonit hajauttivat jo kärsineitä joukkojaan ja lähettivät edellisestä iskusta ehjin nahoin selvinneet tankkinsa tuhoamaan alueen eteläosan kukkuloilla operoivan tulenjohtoryhmän. Germaaneille oli selvinnyt, että tuhoamalla tämän ryhmän Liittouman koko ilma-ase menettäisi toimintakykynsä. Tulitus oli epätarkkaa ja tulenjohtoryhmä säilytti täyden toimintakykynsä.
Komensin toisen ryhmän pikavauhtia tukemaan tj-porukkaa. Minulla ei olisi varaa menettää ilma-asettani kokonaan. Apu ei kuitenkaan saapuisi ihan heti perille, joten tj-ryhmälle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin kohdata vihollinen niillä sijoilla ja ampua takaisin. Tarkasta tulituksesta huolimatta luodit harmittomasti kimpoilivat paksusta saksalaisesta teräksestä. En voinut keskittyä kuitenkaan vain yhteen sektoriin, sillä muillakin alueilla tilanne oli riistäytymässä käsistä. Kestäisi pitkään ennen kuin aivan alueen pohjoisosissa olevat Sherman-tankkini ehtisivät auttamaan St. Barthélémyyn pulaan jäänyttä jalkaväkeä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, joten komensin tankit matkaan samalla kun toivoin tykistötulen pidättelevän idästä lähestyvää rauta-aaltoa.
Tykistö näytti tekevän tehtävänsä, kun tilanne kentällä näytti tämän jälkeen jähmettyvän paikoilleen. Ilmeisesti kranaatti oli katkaissut saksalaisten viestiyhteydet, sillä hyökkäykset kaikilla sektoreilla olivat vain satunnaisia. Tämä sopi minulle, kun panssarini saivat lisää aikaa. Annoin tykistön jatkaa moukarointiaan. Paikoilleen jääneet saksalaispanssarit olivat helppo maali ja monet rampautuivat pahasti. Yhtäkään yksikköä ei harmikseni saatu kokonaan tuhottua ja aloin jo epäillä tehoaisivatko aseemme lainkaan Rheinin varrella taottuun laatuteräkseen.
Kärsineet yksiköt olivat kuitenkin osittain poissa pelistä, eikä tulikuumassa helvetissä taottu, jääkylmä tsunami päässyt vyörymään ylitsemme. Tulenjohtoryhmäkin onnistui säilyttämään asemansa, jolloin sain mahdollisuuden metsästää takalinjoille vetäytyneitä rampayksiköitä. Tuloksena oli yksi kaatunut jalkaväkiyksikkö. Tästä vihollinen sai ilmeisesti lisää virtaa ja teurasti aiemmin keskustassa pusikoissa piileskelleet soturini.
Vajaalukuisiksi jääneet sakemannit eivät tehokkaista aseistaan huolimatta pärjänneet ylivoiman edessä. Ensiksi jalkaväen panssarintorjunta onnistui tuhoamaan yhden rautapedon. Toisaalla Shermanit ajoivat toisen tulta syöksevän hirviön mottiin eivätkä jättäneet tälle pedolle lainkaan mahdollisuuksia.
Kolmannen valtakunnan joukot lähtivät vielä viimeiseen hyökkäykseen vasemmalla sektorilla. Tuolla sektorilla minulla oli ylivoima, koska vihollinen joutuisi ylittämään ensin joen joten en ollut huolissani. Lähetin käskyn asemoida tykistöni uudelleen ja tuhota aivan taistelukentän takareunaan vetäytyneet yksiköt. Taistelu oli ratkennut edukseni pistein 4-1.
Jälkipyykkinä todettakoon, että taistelun ratkaisi kolme asiaa:
- Tulenjohtoryhmän toimintakyvyn säilyminen -> ilmaiskut
- Tykistöpelote
- Saksalaisten komentokortit pelin keskivaiheilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti