Umpisurkeutta

Tässä onkin mennyt muutama tovi edellisestä kirjoituksesta lomamatkojen takia. Nyt on kuitenkin sen verran tarinaa taas, että voi hyvillä mielin naputella tarinaa.

Kehutaan aluksi hieman Menolippua. Olen jo entuudestaan arvostanut peliä todella paljon - mukavan kevyttä pelailua sopivalla määrällä pelaajien välistä vuorovaikutusta. Nyt arvostukseni vain on noussut, sillä lomalla pelasin peliä noin viisikymppisen tätini ja isoveljeni kanssa. Kumpikaan ei luonnollisesti ole aikaisemmin Trivial Pursiuittia kummempia pelejä pelannut mutta nyt molemmat todella viihtyivät. Olin varsinkin yllättynyt, kun veljeni kehui peliä jälkeenpäin. Uhkapeleistä ja vedonlyönnistä kyllä tiesin hänen olevan kiinnostunut mutta näkyvät lautapelitkin uppoavan. Joka tapauksessa minulle jäi todella positiivinen fiilis ja voin todeta, että Menolippu pysyy ehdottomasti hyllyssäni, sillä sen voi seurasta riippumatta lähes poikkeuksetta hyvin mielin levittää pöydälle.

Myös PitchCaria on tullut pari kertaa otettua. Nyt huomaa, että omien taitojen karttuessa ei enää aloittelijoista ole samanlaista vastusta ja suurin hauskuus piilee nyt ongelmalyöntien selvittelyssä. Toista tasaväkistä kuskia vastaan kisaaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu. Ehdottomasti kyseessä on partypeli parhaimmillaan mutta homma on vähän sama kuin tenniksessä - itseään huomattavasti heikompia vastustajia vastaan pelaaminen vähän turhauttaa pidemmän päälle.

Sitten on vaihteeksi aika haukkua jotain peliä. Eilen Kärmeksen peli-illassa kj oli lyönyt pöytään E.T.I.n. Itse saavuin vähän myöhässä paikalle mutta kj, mazikainen, proto, riku ja junnu ottivat minut mukaan peliin sääntöjä kertomatta. Näin jonkin verran kokemusta omaavalle pelimekaaniikka kuitenkin aukesi muita seuraamalla ja pienten kysymysten avulla hyvinkin nopeasti. Tässä ehkä tuli myös esille se, että valinnat pelin aikana ovat loppupeleissä hyvin triviaaleja. Peli etenee lineaarisesti kohti ulkoavaruudesta saapuvien muukalaisten invaasiota. Pelaajat vain valitsevat tekevätkö tutkimusta omaan pussiinsa vai reaalisoivatko he tutkimuksesta saadun tiedon keksintöinä, jotka auttavat suojautumaan möröiltä.

E.T.I. kuulemma lupasi yhteistyötä, selkäänpuukotusta ja petturuutta. Selkäänpuukotusta nähtiin koko pelin aikana vain kerran ja sekin jotenkin pelistä irrallaan. Peli on täyttä lottoa, mikä kävi ilmi muun muassa lopputaistelussa. Minä olin pelissä se petturi, joka pelasikin alienien puolella. Keskitin lopussa kaikki voimani junnun tuhoamiseen. Hyökkäyskorttien olisi pitänyt kyllä riittää varsinkin, kun erikoisominaisuuteni tuplasi niiden arvon tiettyä yksittäistä pelaajaa vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Eipä silti jäänyt harmittamaan, sillä sen verran umpisurkea peli oli = hyvin vähän vuorovaikutusta, diplomatia teennäistä, ei todellista selkäänpuukottelua, peli pelaa itseään, liikaa lottoamista, pitkä peliaika, peli ei innosta yhteistyöhön. Negatiiviselle puolelle lisätään vielä se, kuinka alien-pelaaja (eli tässä tapauksessa minä) joutui paljastumisensa jälkeen odottamaan useita kierroksia tyhjänpanttina samalla, kun muut pelaajat yrittivät vielä parhaansa mukaan varustautua. Teki mieli lähteä kotiin siinä vaiheessa. Ainoat positiiviset asiat olivat hauska idea, laadukkaat komponentit, selkeä mekaniikka ja hyvä yritys. Mielipide porukassa oli ilmeisesti kautta linjan samansuuntainen, sillä mazikainenkin lähti pöydästä kesken kaiken luovuttaen pelinsä kuulan haltuun.